Ilmalämpöpumppu

Kotimaa 6.11.2004 3:01:28

Ilmalämpöpumpun asennuksen
voi vähentää verotuksessa

LEA PEUHKURI
Turun hallinto-oikeuden tekemän päätöksen mukaan ilmalämpöpumpun asennuttaminen parantaa kiinteistön laatua. Siksi asennustyöstä voi tehdä verotuksessa kelpaavan kotitalousvähennyksen.

Oikeus kumosi verotuksen oikaisulautakunnan päätöksen, jonka mukaan vähennystä ei hyväksytä.

Tuloverolain mukaiseen vähennykseen oikeuttavat asunnon kunnossapito- ja perusparannustyöt. Niihin ei kuitenkaan lasketa kodin koneiden tai laitteiden asennusta.

Hallinto-oikeus perusteli päätöstä sillä, että talojen lämmitysjärjestelmään kuuluva ilmalämpöpumppu poikkeaa luonteeltaan kodin muista vakiintuneen kielenkäytön koneista.

Ilmalämpöpumppu koostuu kahdesta koneesta, joista toinen ottaa ulkopuolelta kylmää ilmaa ja toinen lämmittää ja puhdistaa sisäilmaa. Pumppu tukee talon peruslämmitysjärjestelmää.

Koko maassa vasta 5000 pumppua
Suomessa ilmalämpöpumppuja on asennettu vanhoihin taloihin ja uudisrakennuksiin viitisen vuotta. Viime vuonna pantiin käyttökuntoon yhteensä noin 5 000 pumppua koko maassa.

- Ilmalämpöpumpun asennuksen hinta on 500-900 euroa. Asentaminen on päivän tai kahden työ, kertoo toimitusjohtaja Tero Suutari TS-Tekniikka Oy:stä.


Julkaistu 6.11.2004 3:01:28
41790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse olen vähentänyt Ilmalämpöpumpun asennuksen.
Asennus oli 21.1.2003 , silloin maksoin pumpusta SHARP inv., 2500 €, 500 € asennus kesti 1:tä mieheltä 6 h (ensimmäinen asennus, harjoitustyön lisäksi ). Asennuksen osuus oli 500 € josta verotuksesta sai väh. 60 % omavastuu 100 €.

Pojalleni asennettiin kesäkuussa -04 Panasonic 12 invertteri, maksoi asennuksineen 1500 € asennuksen osuus 300 € työ kesti 1:ltä mieheltä 5 h hän oli kesätöissä, opiskeli tekulla.
Kumpikaan ei vielä osannut edellämaitunlaista 1-2 päivän taktiikkaa, homma sujui jouheasti tupakkataukoja lukuunottamatta !

Nykyään esim Panan 12 invertterin saa asennettuna 1200-1500 €

Ps. älkää menkö edellämainittuun 600-900 € miinaan. Oikea hintahaarukka on mielestäni 200-500 €, riippuen mihin kategoriaan asentajan voisi pistää (tumpeloitakin kyllä riittää )

Äänestä
  • jos itse on hommannut sähköpistokkeen ja tehnyt tarvittavan/t reiät seiniin.
    Helppo homma ensikertalaiseltakin.
    Harmi vaan, kun kylmämiestä tarvitsee (lähes) kaikissa laitteissa.

    Äänestä

  • Mikä miina? Jos laite maksaa asennettuna 1500 ja asennuksesta saa 60% kotitalousvähennyksen, eikö ole hyvä asia jos ystävällinen kylmäasentaja painottaa työn osuutta? esim.1) 600e. siis laite 900 ja asennus 600, siitä vähennys on 360 (-100 omavastuu). Esim.2)jos työn osuus ois 200 siitä sais takas 120(-100 omavastuu). Kertaus: esim1)1500-260=1240. Esim2)1500-20=1480. SIIS MIKÄ MIINA?

    Äänestä

  • tommi kirjoitti:

    Mikä miina? Jos laite maksaa asennettuna 1500 ja asennuksesta saa 60% kotitalousvähennyksen, eikö ole hyvä asia jos ystävällinen kylmäasentaja painottaa työn osuutta? esim.1) 600e. siis laite 900 ja asennus 600, siitä vähennys on 360 (-100 omavastuu). Esim.2)jos työn osuus ois 200 siitä sais takas 120(-100 omavastuu). Kertaus: esim1)1500-260=1240. Esim2)1500-20=1480. SIIS MIKÄ MIINA?

    Verovähennyksen tarkoitus unohtuu!!
    Tuollaiset "yrittäjät" pitäisi viedä käräjille.
    Vain tehdystä työstä tulee maksaa.
    Varokaa tuollaisia Vippaheikkejä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Klaus Kurki kirjoitti:

Kotimaa 6.11.2004 3:01:28

Ilmalämpöpumpun asennuksen
voi vähentää verotuksessa

LEA PEUHKURI
Turun hallinto-oikeuden tekemän päätöksen mukaan ilmalämpöpumpun asennuttaminen parantaa kiinteistön laatua. Siksi asennustyöstä voi tehdä verotuksessa kelpaavan kotitalousvähennyksen.

Oikeus kumosi verotuksen oikaisulautakunnan päätöksen, jonka mukaan vähennystä ei hyväksytä.

Tuloverolain mukaiseen vähennykseen oikeuttavat asunnon kunnossapito- ja perusparannustyöt. Niihin ei kuitenkaan lasketa kodin koneiden tai laitteiden asennusta.

Hallinto-oikeus perusteli päätöstä sillä, että talojen lämmitysjärjestelmään kuuluva ilmalämpöpumppu poikkeaa luonteeltaan kodin muista vakiintuneen kielenkäytön koneista.

Ilmalämpöpumppu koostuu kahdesta koneesta, joista toinen ottaa ulkopuolelta kylmää ilmaa ja toinen lämmittää ja puhdistaa sisäilmaa. Pumppu tukee talon peruslämmitysjärjestelmää.

Koko maassa vasta 5000 pumppua
Suomessa ilmalämpöpumppuja on asennettu vanhoihin taloihin ja uudisrakennuksiin viitisen vuotta. Viime vuonna pantiin käyttökuntoon yhteensä noin 5 000 pumppua koko maassa.

- Ilmalämpöpumpun asennuksen hinta on 500-900 euroa. Asentaminen on päivän tai kahden työ, kertoo toimitusjohtaja Tero Suutari TS-Tekniikka Oy:stä.


Julkaistu 6.11.2004 3:01:28

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu