Keksinnöt

Joskus tuntuu kun näkee TV:ssä kun jotakin uutta, esim. lääketieteellistä tai kemiallista keksintöä esitellään, ettei vielä tiedetä mihin hyötytarkoitukseen keksintöä voitaisiin käyttää.
Seuraava ongelma onkin keksiä tarve keksinnön hyödyntämiseen.

Ennen huomattiin tarpeet ja niihin alettiin sitten keksiä ratkaisuja.
Tänä päivänä keksitään ensin ratkaisu johonkin pulmaan, jonka olemassaolosta ei vielä tiedetä.
12771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ovat omassa elämässäni olleet jääkaappi ja pyykkikone. Varsinkin pyykkikone oli sellainen apuväline, että vieläkin muistan sen päivän kun "rakkine" (anopin sanomana) tuotiin meille ja laitoin koneen käyntiin. Se oli sellainen pulsaattorikone. Hoover-merkkinen. Oli ihanaa kun ei tarvinnut enää hangata lakanoita pyykkilaudalla!
Jääkaappi tuli talouteemme suurin piirtein samoihin aikoihin ja naurattaa vieläkin kun anoppi tuli käymään niin hänellä oli kesähelteelläkin villatakki päällä. Häntä paleli kun oli JÄÄKAAPPI keittiön nurkassa!

Äänestä
  • Aloittaja

    minunkin taloudessani.
    En voisi kuvitellakaan jaksavani pestä pyykkiä käsipelillä. Kun ostan uusia vaatekappaleita niin niissä ei saa olla "käsinpesu"-symboolia, kyllä arkivaatteitten täytyy konepesu kestää.

    Äänestä

Uutiset tietävät kertoa uudesta tavasta terästää urheilijoiden kuntoa, kysymys on siis dopingista. Siinä jollakin pirun konstilla saadaan keho itse tuottamaan jotakin ominaisuutta (vaikkapa lisäämään hapenottokykyä). Sitä ei sitten nykykonsteilla saadakaan selville. Kukaan ei vaan tiedä, mitä kaikkea muutakin tämä manipulaatio alkaa tuottamaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    mihin doping kuuluu, ovat varmaankin aiheuttaneet EU-maissa lainsäätäjille harmaita hiuksia.
    Keksintöjä, jotka häiritsevät yleistä järjestystä ja ovat lainvastaisia, ei voida patentoida.

    Uusia dooppaus-menetelmiä keksitään nopeassa tahdissä lisää, ollaan aina sen verran kehityksessä edellä, että testaus(todistus)laitteita ei ole vielä ehditty kehitellä että saataisiin rikolliset kiinni.

    Äänestä

  • Otsikko tuntuu kummalat kun en saa noita pisteita o-ja a-kirjaimen paalle.

    Minusta urheilijoille pitaisi sallia taysdoping, syokoon vaikka rotanmyrkkya parjatakseen. Nyt on kalliit dopingtestit huonolla tuloksella.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Otsikko tuntuu kummalat kun en saa noita pisteita o-ja a-kirjaimen paalle.

    Minusta urheilijoille pitaisi sallia taysdoping, syokoon vaikka rotanmyrkkya parjatakseen. Nyt on kalliit dopingtestit huonolla tuloksella.

    miksi et mene tuonne asetuksiin ja valitse sieltä
    suomenkieltä. Minullakin on tuossa ruudussa valikoituna monta kieltä (käyttämiäni),
    mistä sitten painan kerran,
    jos kirjoitan suomeksi ja taas yhdellä
    näpäyksellä voin siirtyä kyrillisiin,
    ranskaan
    jne.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Otsikko tuntuu kummalat kun en saa noita pisteita o-ja a-kirjaimen paalle.

    Minusta urheilijoille pitaisi sallia taysdoping, syokoon vaikka rotanmyrkkya parjatakseen. Nyt on kalliit dopingtestit huonolla tuloksella.

    se Dooping on vienyt monelta terveyden --mieheni esm --pääsi silloin ensimmäisten joukossa neuvostoliittoon ---kun sinne ei päästetty vielä muita tavallista kansaa. Tiedän että silloin Neuvostoliitossa urheiliat käyttivät Doopingia --ja jotain pillereitä minunkin mies sieltä aina toi mukanaan --en kyllä silloin osannut tietää mitä ne olivat --mutta näin jälkeenpäin olen ihan varma että ne olivat osasyynä mieheni nuorena saamaansa sydäntautiin , johonka sitten kuoli 41 vuotiaana ,nyt siittä on jo yli 30v --aika rientää

    Äänestä

  • i-----i** kirjoitti:

    miksi et mene tuonne asetuksiin ja valitse sieltä
    suomenkieltä. Minullakin on tuossa ruudussa valikoituna monta kieltä (käyttämiäni),
    mistä sitten painan kerran,
    jos kirjoitan suomeksi ja taas yhdellä
    näpäyksellä voin siirtyä kyrillisiin,
    ranskaan
    jne.

    Kirjoitan milloin mistakin "konttorista" ja eri koneilla. Vaikeaa siis.

    Äänestä

että keksitään tuote, ja sitten aletaan miettiä missä sitä tarvittaisiin. On luotava kysyntä ja tarve, sitten käy kauppa. Kännykkä lienee yksi parhaita esimerkkejä; ihmiset ihmettelivät, kuka tuollaista tarvitsee, nyt ei kukaan tule toimeen ilman sellaista.
Ja onhan niitä tosi hyviäkin keksintöjä: muistuu mieleen DDT, jolla päästiin ötököistä ja muutamasta ihmisestäkin kai, ehkäisypilleri, joka toi iloa moneen perheeseen, Viagra, mikä antoi potkua ja hyvää mieltä. Erityisen hyvänä keksintönä pidän kahvinkeitintä, josta tällaiselle sinkkumiehelle on iloa niin kaupungissa kuin kesämökilläkin. Ehkäpä näitä talouskoneita on muitakin, ei vain nyt tule mieleen.

Äänestä

esim. autoteollisuudessa, veivät monen ihmisen työpaikan. Mielestäni ihan turhia keksintöjä siinä suhteessa.

Laihdutuslääkkeet, humpuukia puhutaan useimpien tehosta, ihmiset uskovat ja keksinnön tekijän kukkaro lihoo.

Tuo geenien kanssa kokeileminen; tavoitteleeko tämän päivän tiede tutkimuksineen liian monimutkaisten asioiden parissa, käykö niin että geenimuuntelusta koituu lopulta tuho kaikelle alkuperäiselle kehitykselle ja luonnolle?
Kun maapallolla jo on monia sukupuuttoon kuolemassa olevia eliöitä ja kasveja, saattaako tiede ne lopullisesti tuhoon?
Tulevat sukupolvet näkevät kuinka meidän aikamme keksinnöt ovat elämää auttaneet tai sitä tuhonneet.

Monet keksinnön käyttöikä on lyhyt, uusi, (parempi) keksintö tekee entisen tarpeettomaksi, tai se unohtuu kuten vanha keittiökone, johonkin kaapin perukoille vain harvoin tarvittavaksi ja lopulta se ei sovellu mihinkään.

Äänestä

sähkövatkain on ollut suuri apu ,käsi väsyy kovin siinä hommassa.
Piirakankuoren tekoon on myös kone,pidän sitä melko turhana kotioloissa,onhan jo perinne arvokas,kun tehdään aitoja karjalanpiirakoita.

Kyllä tämä entinen"yleiskone" on vielä paras keksintö,se lämmittää selän takana mukavasti,kellä sellainen on.

Äänestä
  • tiskikone meni jo aikaa rikki ;(;(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mdk.mdk kirjoitti:

Joskus tuntuu kun näkee TV:ssä kun jotakin uutta, esim. lääketieteellistä tai kemiallista keksintöä esitellään, ettei vielä tiedetä mihin hyötytarkoitukseen keksintöä voitaisiin käyttää.
Seuraava ongelma onkin keksiä tarve keksinnön hyödyntämiseen.

Ennen huomattiin tarpeet ja niihin alettiin sitten keksiä ratkaisuja.
Tänä päivänä keksitään ensin ratkaisu johonkin pulmaan, jonka olemassaolosta ei vielä tiedetä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu