Nyt hämmennyin, voiko joku kirjoittaa minulle täällä?

Täsmennystä tähän tarvitaan...
16271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Minä kirjoitan Heidille, jonka tapasin pari vuotta sitten.

Ihastuin niin pahasti että tunteeni ei ole kadonnut tähän päivään mennessä. Olen yrittänyt löytää jotain korviketta, koska se Heidi katosi elämästäni. Eipä ole korvikkeista juuri apua.

Ujona miehenä en ole ikinä uskaltanut puhua ihastuksilleni. Paha juttu on että se ujous ei näy päällepäin ainakaan helposti. Nyt kaduttaa ja katkeroittaa.

---
Täsmennys: Olimme samassa oppilaitoksessa. Teimme tehtäviä yhdessä.
---

Ja tämänkin vastauksen kirjoittaminen tuntui aivan käsittämättömän vaikealta, koska pelkään epärationaalisesti että joku yhdistää vastauksen minuun, vaikka olisikin ihanaa jos se Heidi löytäisi sellaisen yhteyden. Vähintäänkin haluan että hän tietää mitä tunsin.

Senkin tunteen myöntäminen on vaikeaa, koska haluan suhtautua asioihin järkiperäisesti. Tällä tunteella sen sijaan ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Se on hullu tunne.

Enkä haluaisi ahdistella ketään, mutta olisi niin hienoa jos saisin edes jonkinlaisen viestin vöälitettyä ilman että siitä koituisi harmia.

Äänestä

Ei näistä selvää ota keväällä kuvittelin että juuri hänkin olisi ollut täällä nyt naputtelen silloin tällöin vain huvikseni vailla sen kummempaa merkitystä on kuitenkin monenlaista ongelmaa ratkottavana muutenkin.

Äänestä

Mä oon kesästä käyny tuntomerkkejä kaipaisin.

Äänestä

Mistä sä itse ajattelit että näin voisi olla?

Äänestä

Ollu osuvia viestejä...

Äänestä
  • Oliko minunkin viestini osuva?

    Missäpäin Suomea sinä asut? Kerro vain paikkakunta, en toki halua häiriköidä sinua enkä halua että muutkaan tekevät niin.

    Äänestä

  • katkera kirjoitti:

    Oliko minunkin viestini osuva?

    Missäpäin Suomea sinä asut? Kerro vain paikkakunta, en toki halua häiriköidä sinua enkä halua että muutkaan tekevät niin.

    Pienellä paikkakunnalla eteläsuomessa.

    Äänestä

  • ed.. kirjoitti:

    Pienellä paikkakunnalla eteläsuomessa.

    Kuka minä sinun mielestäsi saattaisin olla?

    Äänestä

  • katkera kirjoitti:

    Kuka minä sinun mielestäsi saattaisin olla?

    Miten voi olla että noin moni asia osuu oikeaan?!?

    Onko se paikkakunta Kauniainen?

    Äänestä

  • katkera kirjoitti:

    Miten voi olla että noin moni asia osuu oikeaan?!?

    Onko se paikkakunta Kauniainen?

    No ei ole.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    No ei ole.

    Ei sen välttämättä tarvitsekaan olla...

    Aloin jo melkein uskoa että mahdoton tapahtui, mutta olenkin ehkä väärässä...

    Äänestä

Millaisia osuvia viestejä? Laita jokin viittaava mikä ei liikaa paljasta.

Äänestä
  • Yks pvm.

    Äänestä

Mikä pvm? keväälläkö?

Äänestä
  • Ei ku. Ihan lähi viikkoina.

    Äänestä

Vaikeahan tuosta on mitään päätellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heidi... kirjoitti:

Täsmennystä tähän tarvitaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu