simanala

Simanala on kylä Enonkosken kunnan eteläosissa Savonlinna-Heinävesi -välillä kulkevan Enonkoskentien (n:o 471) varrella. Matkaa Savonlinnan lentoasemalle on noin kymmenen kilometriä. Maarekisterin mukaan Simanala on laajempi alue ja siihen kuuluu myös mm. Enonkosken kirkonkylä.

Simanalassa asuu noin 250 loista. Vuonna 2003 se valittiin Etelä-Savon vuoden kyläksi.

Simanalan elinkeinorakenne on muuttunut. Enää vain taksi. Kyläkauppa lopetettiin muutama vuosi sitten. Useat kylän asukkaat käyvät loisimassa joko Enonkosken kirkonkylällä tai Savonlinnassa.

Historiaa

Kylän nimi Simanala juontaa juurensa aikojen taakse. Muinoin eräs Simana-niminen karjalainen loinen sai kylältä maata metsästys- ja viljelymaaksi, muodostui Simananala. Myöhemmin nimi asioiden yksinkertaistamiseksi muotoutui nykyiseen muotoonsa.

Simanala on kautta aikain saanut kärsiä rajaseudun kiroista, mistä kertovat monet paikannimet loisia ,loinen,homo ja persereikä

Esimerkiksi mainittuun Persereikä liittyy varsin raaka kertomus Isonvihan ajoilta. Erääseen taloon tuli kasakka emännän ollessa keittämässä päiväruokaa. Kasakka "pyysi" keittoa syödäkseen. Emäntä heitti keiton päin kasakan naamaa, joka homoili tästä, veti lerssin esille ja pani isäntää anukseen. Tämän jälkeen kasakka iski silmänsä pirtin täysikasvoiseen tyttäreen. Tytär lähti juoksemaan pellon yli läheiseen metsään ja joen rantaan. Joen rannassa oli suuri kivi, jolle tyttö kiipesi. Kasakan tullessa perästä tyttö hyppäsi kiveltä ja karkasi tästä nimi homola.
3251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se kertakäyntisi on siis kestänyt syntymästäsi tähän päivään asti.
Kannattaisi rohkeasti käydä edes kerran oman kylän ulkopuolellakin.

Äänestä
  • Kuulostaa mielenkiintoiselta paikalta,lähden huomenna etsimään homolaa!vinkkejä helpottamaan etsintää?osoite,koordinaatit naviin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käynyt kerran kirjoitti:

Simanala on kylä Enonkosken kunnan eteläosissa Savonlinna-Heinävesi -välillä kulkevan Enonkoskentien (n:o 471) varrella. Matkaa Savonlinnan lentoasemalle on noin kymmenen kilometriä. Maarekisterin mukaan Simanala on laajempi alue ja siihen kuuluu myös mm. Enonkosken kirkonkylä.

Simanalassa asuu noin 250 loista. Vuonna 2003 se valittiin Etelä-Savon vuoden kyläksi.

Simanalan elinkeinorakenne on muuttunut. Enää vain taksi. Kyläkauppa lopetettiin muutama vuosi sitten. Useat kylän asukkaat käyvät loisimassa joko Enonkosken kirkonkylällä tai Savonlinnassa.

Historiaa

Kylän nimi Simanala juontaa juurensa aikojen taakse. Muinoin eräs Simana-niminen karjalainen loinen sai kylältä maata metsästys- ja viljelymaaksi, muodostui Simananala. Myöhemmin nimi asioiden yksinkertaistamiseksi muotoutui nykyiseen muotoonsa.

Simanala on kautta aikain saanut kärsiä rajaseudun kiroista, mistä kertovat monet paikannimet loisia ,loinen,homo ja persereikä

Esimerkiksi mainittuun Persereikä liittyy varsin raaka kertomus Isonvihan ajoilta. Erääseen taloon tuli kasakka emännän ollessa keittämässä päiväruokaa. Kasakka "pyysi" keittoa syödäkseen. Emäntä heitti keiton päin kasakan naamaa, joka homoili tästä, veti lerssin esille ja pani isäntää anukseen. Tämän jälkeen kasakka iski silmänsä pirtin täysikasvoiseen tyttäreen. Tytär lähti juoksemaan pellon yli läheiseen metsään ja joen rantaan. Joen rannassa oli suuri kivi, jolle tyttö kiipesi. Kasakan tullessa perästä tyttö hyppäsi kiveltä ja karkasi tästä nimi homola.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu