Hauskoja, nämä ns. äiti puoli tarinat

Kiva aina aamusta lukea heti mitä kukin on taas uneksinut ja tarinoinut täällä. Samaa sarjaa lähes kaikki, toistensa kopioita. Olettaen kuitenkin, että tarinat on täysin tarinoita, kuvitelmia, keksittyjä juttuja, haaveita tai pelkkää provoa, jotkut jutut saavat veren kiehumaan ja ärsytysreaktion aikaan.. vaikka tiedostaa sen olevan pelkkää puppua, mutta silti!
Mutta keskustelua pitää olla, ja tämä aihe sen saa aikaan.
Tavallaan terapiaa näille toiveikkaille puolinaisille.
Jatkakaa, ja uudistukaa, alkaa olla jo vanhaa tarinaa.
19140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Eipähän täällä kukaan ole uneksinut mitään. Ainoa melkein joka täällä uneksii ja kirjoittaa tarinoita on lässylissu. Siinähän sitten naureskelet omille jutuillesi. Niinpä omille jutullesi. Niinkuin täällä joku totesi ja ehdotti että laitappa muistiin ja mene esittämään ne vaikka kesäteatteriin. Voihan siellä joku nauraa, ironista naurua kun tietää että et kulje joukossamme ihan tervein paperein. Sen on meille nämä sinun aloituksesi tuoneet esille.
Eli näppäimet sauhuamaan ja varaa aika kesäteatteriin esittämään oma monologiasi tai toinen vaihtoehto lue stä psykologiaasi hartaammin että tiedostat kuinka sairas sinä todella olet.

Äänestä
  • No minä näkisin asian näin, että tämän osion tai tämän palstan vetonaula on juuri tuo paljon parjattu lissu. Ilman hänen kommenttejaan ja suoria sanoja, tämä palsta olisi kuiva ja täysin laho tai jopa kuollut.

    Äänestä

  • kuin raivo härkä kirjoitti:

    No minä näkisin asian näin, että tämän osion tai tämän palstan vetonaula on juuri tuo paljon parjattu lissu. Ilman hänen kommenttejaan ja suoria sanoja, tämä palsta olisi kuiva ja täysin laho tai jopa kuollut.

    Noo, sittenhän luet niitä ja uskotte ja nauratte niille. Sinä vain itse.

    Äänestä

  • ihan itse kirjoitti:

    Noo, sittenhän luet niitä ja uskotte ja nauratte niille. Sinä vain itse.

    Lissulla on paljon faneja täällä, lissu vaan on paras...s inäkin fanitat häntä kun joka päivä luet hänen juttuja.

    koht pitää perustaa toinen faniryhmä alkaa olla tossa ekassa jo niin paljon..

    Äänestä

  • lissu ry kirjoitti:

    Näe vaan harhojasi. Kohta kyyti odottaa. Skitsot luuleee vaikka mitä. Oletko jo Putinin yläpuolella. Otatko maailman hallintaasi. Perustatko uuden Pohjois-korea.

    Äänestä

  • lissu ry kirjoitti:

    Lissulla on paljon faneja täällä, lissu vaan on paras...s inäkin fanitat häntä kun joka päivä luet hänen juttuja.

    koht pitää perustaa toinen faniryhmä alkaa olla tossa ekassa jo niin paljon..

    Voi läpsy, läpsy.
    Kyllä se olet sinä kun fanitat meitä uusperheiden äitejä.
    Ethän sinä ajattele mitään muuta kuin meitä :D !

    Äänestä

  • lissu ry kirjoitti:

    Lissulla on paljon faneja täällä, lissu vaan on paras...s inäkin fanitat häntä kun joka päivä luet hänen juttuja.

    koht pitää perustaa toinen faniryhmä alkaa olla tossa ekassa jo niin paljon..

    Faneja hahhaa, todellinen fani seisoo rinnallasi niin hyvinä, kun huonoinakin hetkinä ja tsemppaa, eikä todellakaan heitä sontaa päällesi...

    Äänestä

Siis... kuka ottaa näitä tarinoita täällä todesta?? Kysy mitä vaan ja vastaa mitä vaan... on tämän palstan vuorovaikutusta...

Äänestä

Hauskaahan se olla pittää, ei maha mittää. Niin aika hauskalta kuullostaa kun luet omia tarinoitasi ja naurat omille jutuillesi. Hulluthan niin tekee, eikö niin.

Pidä nyt oikein hauskaa kun kirjoittelet niitä haaska juttujasi. Eihän siitä mitään tule että kun yksin on ei voi millekkään nauraa. Naura sitten itsellesi.

Äänestä

Onhan nää keksittyjä tarinoita. Ei kukaan suomalainen sivistynyt nainen juorua toisten perhe elämää tai esitä toisten lasten äitiä tai puolikasta??? Aivan käsittämätöntä. Pitää olla joko huumorintajuinen ihminen tai mieletään sairas, joka tosissaan näitä kirjoittaa.

Äänestä
  • Kuka noille muu nauraa kuin. pöpl lissu. Toi kassi-alma ei ole sivistystä nähdytkään. Haiseva rupinen akka.

    Äänestä

  • ¡¿¡¿`~¿¡¿¡`~¡¿¡¿¡ kirjoitti:

    Kuka noille muu nauraa kuin. pöpl lissu. Toi kassi-alma ei ole sivistystä nähdytkään. Haiseva rupinen akka.

    Oletpa katkera ykinäinen olio, haukut ihmisiä joita et tunne, itse olet se rupi konna. Sulla synkkä sielu ja musta mieli.

    Äänestä

No, siinähän naurat omia idiootteja juttujasi.

Äänestä
  • Totta! Me kaikki saamme nauraa, sinäkin sat nauraa kenelle haluat ja mille haluat. Nauru pidetää ikää ja tekee olon mukavaksi, iloa tarvimme kaikki.
    Psykologiaa lukeneena, huomaan sinun mielesi katkeruuden... tuo on tyypillistä sanoa ja uhmata kanssa ihmisiä. Pysähdy htekeksi jamieti elämääsi ja itseäsi, miski sinä olet niin katkeroitunut toisten mielipiteisiin ja takerrut johonkin tiettyyn ihmiseen? Sanoi hän mitä tahansa sinä saat siitä raivarit ja kaikki hänessä on pahaa? Miksi, mietippä sitä? Anna itsellesi periksi ja hyväksy se että joillaan on mielipiteitä kaikkiin asioihin, omia, ei tarvi mennä porukan mukaan. Sinullakin on, mutta tuolla asenteella sun paha olo kulminoituu tiettyyn ihmisiseen, vain hänen sanomiset on sinulle rankkoja. Kuka tahnasa muuniin sanoisi, ja sanookin, niin se ei merkitse mitään. Olet vaan nyt syvästi vihainen itsellesi ja sulta on itsetunto kadoksissa ja taito käsitellä itseäsi ja mietteitäsi.

    Kerro minulle minä kuuntelen, olet nyt syvissä vesissä, pääset sieltä pois, kun pysähdyt ja miteit että kannaattaako olla niin itse niinongelmallinen.

    Äänestä

  • voi sinua! kirjoitti:

    Totta! Me kaikki saamme nauraa, sinäkin sat nauraa kenelle haluat ja mille haluat. Nauru pidetää ikää ja tekee olon mukavaksi, iloa tarvimme kaikki.
    Psykologiaa lukeneena, huomaan sinun mielesi katkeruuden... tuo on tyypillistä sanoa ja uhmata kanssa ihmisiä. Pysähdy htekeksi jamieti elämääsi ja itseäsi, miski sinä olet niin katkeroitunut toisten mielipiteisiin ja takerrut johonkin tiettyyn ihmiseen? Sanoi hän mitä tahansa sinä saat siitä raivarit ja kaikki hänessä on pahaa? Miksi, mietippä sitä? Anna itsellesi periksi ja hyväksy se että joillaan on mielipiteitä kaikkiin asioihin, omia, ei tarvi mennä porukan mukaan. Sinullakin on, mutta tuolla asenteella sun paha olo kulminoituu tiettyyn ihmisiseen, vain hänen sanomiset on sinulle rankkoja. Kuka tahnasa muuniin sanoisi, ja sanookin, niin se ei merkitse mitään. Olet vaan nyt syvästi vihainen itsellesi ja sulta on itsetunto kadoksissa ja taito käsitellä itseäsi ja mietteitäsi.

    Kerro minulle minä kuuntelen, olet nyt syvissä vesissä, pääset sieltä pois, kun pysähdyt ja miteit että kannaattaako olla niin itse niinongelmallinen.

    Etkö osaa kirjoittaa kuin tuota yhtä ja samaa. Sama levy pyörii, pyörii, pyörii. Kun sulla ei ole uutta, eikä muuta, soitat samaa säveltä vodesta toiseen. Sinulla ei ol mitään uutta kerrottavaa. Sävellät kymmenen vuoden takaisia juttuja. Sävellät vielä aina nuotin vierestä.

    Äänestä

  • hyypiölle kirjoitti:

    Ethän sinäkään osaa! Sinä et edes kirjoit aasiaa vaan juttusi kuminoituu vaan siihen miten joku on kirjoittanut, ei sitä mitä joku kirjoittaa! Eikö pitäisi ottaa kantaan sisältöön, eikä kirjoitustapaan?

    Äänestä

  • aina sama virsi sull kirjoitti:

    Ethän sinäkään osaa! Sinä et edes kirjoit aasiaa vaan juttusi kuminoituu vaan siihen miten joku on kirjoittanut, ei sitä mitä joku kirjoittaa! Eikö pitäisi ottaa kantaan sisältöön, eikä kirjoitustapaan?

    Haa taas et ymmäärtänyt. Siinä ei arvostella kirjoitustapaa vaan sitä että sinä kirjoitat samoista asioista vuositolkulla. Samanlaista tarinaa toistat. Kyllä siihen kyllästyy.

    " Meille ei sutturat tule" yms. Eli sinulla ei ole uutta kerrottavaa.

    Sinulla on todella luetun ymmärtäminen vaikeaa.ì

    Vaihda säveltä välillä. Käyt yksitoikkoiseksi ja siitähän näkee että sun elämässä ei 10v. aikana ole tapahtunut yhtään mitään.
    i

    Äänestä

  • tättärää kirjoitti:

    Paradoksi. Mitäs sinun elämässäsi on tapahtunut? Olet siis ainakin kymmenen vuoden ajan seurannut jonkun ventovieraan kirjoittelua täällä? Mitä omassa elämässäsi on tapahtunut? Millä logiikalla ajattelet ettei toisen elämä olisi muuttuva?

    Äänestä

  • tättärää kirjoitti:

    Haa taas et ymmäärtänyt. Siinä ei arvostella kirjoitustapaa vaan sitä että sinä kirjoitat samoista asioista vuositolkulla. Samanlaista tarinaa toistat. Kyllä siihen kyllästyy.

    " Meille ei sutturat tule" yms. Eli sinulla ei ole uutta kerrottavaa.

    Sinulla on todella luetun ymmärtäminen vaikeaa.ì

    Vaihda säveltä välillä. Käyt yksitoikkoiseksi ja siitähän näkee että sun elämässä ei 10v. aikana ole tapahtunut yhtään mitään.
    i

    Tarkennus:

    Ei ainoastaan luetun ymmärtäminen, vaan nimenomaan luetunKIN ymmärtäminen vaikeaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Naurun tasapaino hor kirjoitti:

Kiva aina aamusta lukea heti mitä kukin on taas uneksinut ja tarinoinut täällä. Samaa sarjaa lähes kaikki, toistensa kopioita. Olettaen kuitenkin, että tarinat on täysin tarinoita, kuvitelmia, keksittyjä juttuja, haaveita tai pelkkää provoa, jotkut jutut saavat veren kiehumaan ja ärsytysreaktion aikaan.. vaikka tiedostaa sen olevan pelkkää puppua, mutta silti!
Mutta keskustelua pitää olla, ja tämä aihe sen saa aikaan.
Tavallaan terapiaa näille toiveikkaille puolinaisille.
Jatkakaa, ja uudistukaa, alkaa olla jo vanhaa tarinaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu