Enkelinä taivaasta

Rosalie

Rakastimme toisiamme ja tunsimme, ettei mikään voisi tulla rakkautemme väliin. Vietimme monia ihania hetkiä yhdessä ja luulimme tuntevamme toisemme läpikotaisin.
Kaikki muuttui sinä päivän, kun kerroit ettet enää halua jatkaa kanssani. Luulin ensin, että se olisi vain sairasta huumoria, kunnes sait minut tajuamaan, ettet pelleillyt. Jäin tuijottamaan perääsi lähtiessäsi ja tunsin kuumien kyynelten valuvan pitkin poskiani. En toipunut erostamme ja ainaisena iltarukouksenani oli että palaisimme vielä yhteen.
Löysit kuitenkin uuden tyttöystävän, jonka kanssa kuljit ylpeänä häntä kavereillesi esitellen. Sydämeni itki joka kerran kun näin sinut. Eniten satutti se, että et ollut tuntevinasi minua. Niinkuin meillä ei olisi ikinä ollutkaan mitään yhteistä, ei rakkautta, ei edes ystävyyttä.
Halusin saada puhua kanssasi vielä kerran, ennen kuin koettaisin jatkaa elämääni eteenpäin ilman sinua, minulle tärkeintä ihmistä. Näin sinut kaupungilla ja tartuin hihaasi. Katsoit minua vihaisesti etkä halunnut myöntää tuntevasi. Uusi tyttöystäväsi seisoi vierelläsi ja piteli kädestäsi kiinni, kuin omistaja. Suostuit kuitenkin kuuntelemaan mitä sanottavaa minulla oli.
Kerroin kuinka sinua vieläkin rakastin ja kuinka olin toivonut, että me palaisimme yhteen. Katsoit minua halveksien ja sytytit tupakkaa kuin sanani eivät koskettaisi sinua. Kyyneleet tarhivat poskeni katsoessani kasvojasi, joita rakastin.
Yllättäen hermostuit ja vetäisit minut luoksesi. Huusit haluavasi minut ikuisesti pois elämästäsi ja tumppasit tupakan käsivarteeni, joka oli tullut esiin riuhtaistessasi minut luoksesi. Sanattomana katsoin kättäni, enkä edes tuntenut kipua. Katsoessani sinua näin, kuinka jokin paloi silmissäsi. Katseesi oli täynnä vihaa. Ennen kuin ehdin edes ajatella mitä tekisin seuraavaksi, tunsin lujan iskun leuassani. Olit lyönyt minua ensimmäistä kertaa. Seuraava isku osui poskiluuhini ja kuulin kuinka luu murtui iskun voimasta. En enää ymmärtänyt mitään ja kun iskuja sateli annoin niiden tulla, yrittämättäkään väistellä. Lyödessäsi huusit kirouksia ja toivoit minun joutuvan helvettiin. Viimein potkaisit minua mahaan niin, että kaaduin maahan jääden siihen. Kehoni oli täynnä mustelmia ja kasvoni täynnä haavoja iskujesi jäljeltä. Ennen lähtöäsi potkaisit minua vielä selkään ja uuden tyttöystäväsi kimeä nauru soi korvissani ennen kuin vaivuin pimeyteen.
---
Katselin enkelinä taivaasta surevia läheisiäni, heidän kävellessä pienenä saattueena kohti juuri avattua hautaa.
Näin sinut muiden takana, pieni ruusu kädessäsi. Katsoin kasvojasi ja näin kyynelten virtaavan pitkin poskiasi.
Ajattelin kaikkia hyviä hetkiä, jotka sain viettää kanssasi ja aloin itkeä, pehmeää enkelin itkua. Kyyneleeni valuivat marraskuiseen päivään hopeisina lumihiutaleina.

3

287

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihailijasi

      Tosi koskettava kertomus. Hienoa! 10 LOISTAVAA!

    • hönö

      Mä heräsin,kuitenkin.--"Sä heräsit kuitenkin"viekas ilmeinen nainen katseli minua silmiin.-"SÄ oot hivenen omituinen"MINÄ OLEN RAKASTUNUT SINUUN."-Kuunteleppa TYYPPI:Tyylis mua kiehtoo".

    • Cara

      Todella upeaa jälkeä! sai kyyneleet silmiin! Kirjoita lisää vaan. tahdon lukea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      3000
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      71
      913
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      797
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      62
      730
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      45
      503
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      39
      484
    8. Harvinaisin persoonallisuustyyppi

      Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o
      Sinkut
      80
      455
    9. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      82
      451
    10. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      446
    Aihe