Afrikkalainen sikarutto jatkaa leviämistään

Virossa. Sikojen kanssa tekemisissä olevien ei pidä osallistua villisikajahtiin taudin leviämisen takia, ohjeistaa Eläintautien torjuntayhdistys ja MTK:n sikajaosto.

”Ketään ei haluta syyllistää, mutta haluamme jakaa tietoa, jotta jokainen tiedostaa tilanteen”, sanoo ETT:n toiminnanjohtaja Pirjo Kortesniemi .

Hän kertoo, että Tanskassa on päädytty vastaavaan kehotukseen.

Afrikkalaista sikaruttoa (ASF) aiheuttava virus voi levitä helposti villisikojen, ruhon osien, veren tai metsästysmuistojen ja -varusteiden mukana. Niin ikään virus kykenee kulkemaan metsästyskoirassa ja sen varusteissa.

Kuluneen kesän ja syksyn aikana afrikkalaista sikaruttoa on todettu villisioilla Virossa, jonne Suomesta tehdään paljon metsästysmatkoja.

Tuorein tapaus on Koillis-Virosta Itä-Virumaalta, missä tautia on todettu yhdellä villisialla.

Uusi tapaus on aiemmin perustetulla rajoitusalueella. Tautitapauksen alkuperästä ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

Myös Etelä-Virossa on todettu useita uusia villisikojen tautitapauksia aiemmin perustetulla rajoitusalueella.

Lisäksi ASF-tapauksia on löydetty Latviasta, Liettuasta ja Puolasta sekä villisioista että sikaloista.

Suomeen levitessään ASF aiheuttaisi mittavia taloudellisia tappioita koko sianlihantuotantoketjulle.

Suomen riistakeskuksen tietopaketti metsästäjille

Maija Ala-Siurua
466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jäi joulukinkku ostamatta!

Äänestä

Pohjoinen sika-rutto on myös leviämässä kohti etelää. täytyy kysyä eviralta tai Oulun paaveilta mistä moinen vitsays on tulossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maaseuduntulevaisuus kirjoitti:

Virossa. Sikojen kanssa tekemisissä olevien ei pidä osallistua villisikajahtiin taudin leviämisen takia, ohjeistaa Eläintautien torjuntayhdistys ja MTK:n sikajaosto.

”Ketään ei haluta syyllistää, mutta haluamme jakaa tietoa, jotta jokainen tiedostaa tilanteen”, sanoo ETT:n toiminnanjohtaja Pirjo Kortesniemi .

Hän kertoo, että Tanskassa on päädytty vastaavaan kehotukseen.

Afrikkalaista sikaruttoa (ASF) aiheuttava virus voi levitä helposti villisikojen, ruhon osien, veren tai metsästysmuistojen ja -varusteiden mukana. Niin ikään virus kykenee kulkemaan metsästyskoirassa ja sen varusteissa.

Kuluneen kesän ja syksyn aikana afrikkalaista sikaruttoa on todettu villisioilla Virossa, jonne Suomesta tehdään paljon metsästysmatkoja.

Tuorein tapaus on Koillis-Virosta Itä-Virumaalta, missä tautia on todettu yhdellä villisialla.

Uusi tapaus on aiemmin perustetulla rajoitusalueella. Tautitapauksen alkuperästä ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

Myös Etelä-Virossa on todettu useita uusia villisikojen tautitapauksia aiemmin perustetulla rajoitusalueella.

Lisäksi ASF-tapauksia on löydetty Latviasta, Liettuasta ja Puolasta sekä villisioista että sikaloista.

Suomeen levitessään ASF aiheuttaisi mittavia taloudellisia tappioita koko sianlihantuotantoketjulle.

Suomen riistakeskuksen tietopaketti metsästäjille

Maija Ala-Siurua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu