Elettiin vuotta 1923. Suuressa maatila-kartanossa, Englannin laitamilla, eli 16 vuotias tyttö, Belinda Rosery. Satoi kaatamalla. Salamat välkähtelivät kirkkaana taivaalla. Kirkas salama valkaisi taivaan. Belinda istui huolesta sekaisin sängyllään. Belindan isä oli hevosensa kanssa ratsastamassa, kun yhtäkkiä oli puhjennut myrsky. Pian isä ratsasti taas pihalle. Hänen kasvonsa olivat kalpeat. Hän, ja hänen hevosensa syöksyivät talliin. Isä riisui hevoselta satulan, suitset, putsasi hevosen, juotti ja ruokki, sekä teki muut "hevosjutut". Belinda syöksyi satulahuoneeseen, missä hänen isänsä oli. Belinda syöksyi herra Roseryn kaulaan. -Olen todella helpottunut, ja iloinen, kun tulit kotiin. Äiti on kamalan huolissaan, Belinda sai sanottua, kun isä jo alkoi puhumaan:-Mene sisälle, ettet vilustu, herra Rosery sanoi, ja katsahti Belindan viininpunaiseen korsettiin, ja samanväriseen, mutta hiukan tummempaan mekkoon. Belindalla oli tummanpunaiset, peppuun asti ylettyvät hiuksensa auki. -Isä, lähden huomenna ratsastusretkelle Miriamin, Douglasin ja Daven kanssa, jos sopii? kysäisi Belinda valloittavasti hymyillen. Hänen ilonsa oli ennen aikainen, sillä salama osui hevostalliin, ja katto sortui nopeasti. Suuri katto romahti Belindan päälle! Belinda huomasi ympärillään olevat ihmiset. Äiti, Miriam, Douglas ja Dave. -Isä? Miten isälle kävi, kysyi Belinda karhealla ja kuivalla suullaan. Tuntui kuin hän ei olisi saanut moneen päivään vettä. -Hän... se oli mahdotonta.. kukaan ei voinut sille mitään.. mitään ei ollut tehtävissä.. hänen äitinsä sopersi, ja purskahti itkuun. -Onko hän.. onko hän kuollut? kysyi Belinda ja hänen silmiinsä kihosivat kyyneleet. Hän katseli nyökkäileviä hahmoja kyyneleiden sumentamin silmin. Belinda puhkesi itkuun, ja nauroi ja itki hysteerisesti. -Häipykää, haluan olla yksin, hän käski itkettyneellä äänellä. -Minä haluaisin jäädä, aloitti Belindan mielitietty Dave, mutta Belinda keskeytti:-Ei, häivy! hän kiljui. Sinäkin jätät minut vielä! ja katsoi silmät vihaa leimuten Davea. -Häivy! hän karjaisi, ja Dave otti neuvosta vaarin, ja lähti huoneesta sanaakaan sanomatta. -Miksi! hän rääkyi itkien kun kukaan ei ollut huoneessa. -Miksi juuri minä? Miksi?! hän kiljui ja itki. -Miksi.. hän sai sanottua, ja vaipui pimeyteen.
-------------------------------------------------------------------------------------------------- Belinda katseli arkun ympärillä olevia ihmisiä. Äiti, hänen ystävänsä ja sukulaisensa kyynelehtivät mustan arkun ympärillä kukkia kädessään. Äiti nyyhkytti pää Belindan viimeisellä leposijalla. -Belinda.. hän mumisi ja nousi arkulta. Belindan korvaan kuiskutti hänen isänsä. -Tule, mennään. -Mennään vain. En kestä katsoa äidin suunnatonta surua, Belinda vastasi. -Kunpa hän tietäisi että minulla on nyt hyvä olla, hän jatkoi. -Kyllä hän tietää sen. Olen siitä aivan varma, vastasi hänen isänsä, otti tytärtään kädestä kiinni, ja he leijuivat yhdessä korkeammalle, ja korkeammalle kunnes olivat jo kaukana taivaassa.
-------------------------------------------------------------------------------------------------- Belinda katseli arkun ympärillä olevia ihmisiä. Äiti, hänen ystävänsä ja sukulaisensa kyynelehtivät mustan arkun ympärillä kukkia kädessään. Äiti nyyhkytti pää Belindan viimeisellä leposijalla. -Belinda.. hän mumisi ja nousi arkulta. Belindan korvaan kuiskutti hänen isänsä. -Tule, mennään. -Mennään vain. En kestä katsoa äidin suunnatonta surua, Belinda vastasi. -Kunpa hän tietäisi että minulla on nyt hyvä olla, hän jatkoi. -Kyllä hän tietää sen. Olen siitä aivan varma, vastasi hänen isänsä, otti tytärtään kädestä kiinni, ja he leijuivat yhdessä korkeammalle, ja korkeammalle kunnes olivat jo kaukana taivaassa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.