Voiko ihastuminen näkyy myös ihastuksen kohteen välttelynä? Olen ollut jo pitkään ihastunut esimiesasemassa olevaan työkaveriini ja myös tämän miehen signaalit on viittanu vahvasti ihastumiseen. Viime aikoina miehen käytös on kuitenkin alkanut ailahtelemaan, välillä hymyilee lämpimästi ja katsoo suoraan silmiin, välillä taas ei ole huomaavinaankaan (varsinkin, jos muita paikalla).
Ihastunut työkaveri välttelee?
11
7980
Vastaukset
- ei ei
ei välttämättä. ehkei liity sinuun mitenkään vaan välillä on seurallinen olo ja välillä omissa ajatuksissa.
- Turha peitellä
100% ihastumista!
- 1+2
Onko työpaikkasi sinulle tärkeä jos on älä rupea noihin leikkeihin työpaikalla ! Hanhalaksi menee sen jälekeen kun tunteet viilenee ,joten MIETI kahdesti !!!
- niin on.
Tuo esimies on ajatellut asiaa ja tullut siihen tulokseen, ettei hänen kannata ruveta kanssasi suhteeseen. Välillä hän ei kuitenkaan voi estää tunteitaan näkymästä, mutta sitten hän taas ryhdistäytyy ja kohtelee sinua asiallisesti. Eikä hän tietenkään halua, että nuo muut huomaavat sinua kohdeltavan toisin kuin heitä.
- kummajuttu
Ymmärtäisin kyllä, jos käytös olis viilentynyt täysin! Mutta kun se vaihtelee ihan toisesta ääripäästä toiseen. Välillä siis auttaa ja flirttailee hyvinkin lämpimästi. Oon jopa miettiny, että onko tuo esimiesasema se suurin este? Kun itse olen vaan tavallinen duunari!
- melkein sama tilanne
Melkeimpä samankaltainen tilanne mullakin. Tosin itse olen 19 vuotias..
Nimimerkki "niin on" osasi minusta valaista asian tosi hyvin ainakin minun kohdallani! Täytyy kai vaan antaa ihastukseni olla ja "unohtaa" hänet.. - aijaijai, kiellettyä
On varattu, mutta haluja on... Elä kiusaa varattua miestä, sillä sekoaa vielä pää kun tahtoisi päästä tiukkoihin pöksyihisi..
- kummajuttu
Ei pitäis edes olla varattu...
- Välttely
Olen nainen ja hyvin ihastunut työkaveriini.Käytökseni on juuri noin ristiriitaista kun yritän tasapainoilla tämän tunteeni kanssa. Minulla ihastuminen näkyy siis välttelynä ja välillä flirttinä. Äärestä toiseen.
- Been there once
Kaksi vaihtoehtoa, jotka ovat realistisia:
Joko hän on hyvin ihastunut, mutta pelkää, että sinä vain pelleilet/et halua.
Välttely toimii suojausmekanismina, jossa pyritään olemaan niin, etteivät
ihastumisen merkit tulisi liian selväksi toiselle (koska niitä on mahdoton
peitellä).
TAI
Hän välttelee sinua, koska on varattu, ellei naimisissa niin joku viritelmä
kuitenkin /tyttöystävä/naistuttava jne. Miehelle jo naistuttava on eräänlainen
varma asia, jota ei halua riskeerata tuosta vain, ihastumisen takia.
Olin joskus itse tässä tilanteessa, kunnes sain tietää, että sormukseton
ja flirttaileva mies olikin naimisissa.. Ei vaan pitänyt sormustaan.. Daaah.
Ikävä tilanne se oli ja kesti todella pitkään. Meidän kohtaamiset eivät
koskaan olleet normaaleja, kun oli aivan kamala paine/ilmatila paksuna.
Ja nyt.. tadaa, toinen tilanne, toisen ihmisen kanssa. Hän taas pistää aivan
itsensä alttiiksi useiden ihmisten silmissä. Ja joo, hän on yhteisön arvoissa
mitattuna minua huisisti korkeammalla. Kuitenkin paljon avoimemmin hän
viestii minulle, kuin edeltäjänsä :) Se on kiva tunne!- kolmas3
On kolmaskin vaihtoehto: hän ei ole kiinnostunut. Se, flirttaileeko hän vaiko ei, on hänelle pikkujuttu eikä hän mieti sitä sen kummemmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434243Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202704Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412462Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?821497Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466- 481189
- 781107
- 59983
- 45976
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En172959