Juoruilu

Vl-ihmiset ovat kovia juoruileen, kertoon toisten asiat (luottamuksellisetkin) ympäri siionia. Minäkin olen joutunut sen kohteeksi, kun kerroin serkulleni (sairaanhoitaja) lääkitykseni, josta selvisi minun sairaus. Nyt sen tietää kaikki sukulaiseni ja muutkin vl:t.
Vl-sairaanhoitajat eivät ole luottamuksen arvoisia, vaikka heillä on vaitiolovelvollisuus.
18218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mikä tarve sulla oli aloittaa juoruilu! Olisit pitänyt tietonas.

Äänestä
  • Olin niin tyhmä, että kerroin, kun hän kysyi minun lääkityksestä.

    Äänestä

  • jouduin kohteeksi kirjoitti:

    Olin niin tyhmä, että kerroin, kun hän kysyi minun lääkityksestä.

    Nyt mekin tiedämme. Meitä on paljon!

    Äänestä

Ei ollut enää mitään pidettävää, etkö osaa lukea!

Äänestä

Olen ollut liian sinisilmäinen, eipä tullut mielenkään, että hän lähtee levitteleen minusta juoruja.
Varoitan, ei kannata luottaa vl-sairaanhoitajiin.

Äänestä

Et varmaankaan ole ainoa, joka on joutunut juoruilun kohteeksi. Joillakin vain molemmat päät valuvat samaa tavaraa - paskaa. Sille ei voi mitään. Ne eivät edes muista mitä ovat juoruilleet. Suu käy ja vaahto valuu suupielistä.

Jouduin itse naisena juoruilevan vl-naisen seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Hän kuolasi perääni, vaikka yritin viestittää, että hänen seuransa ei kertakaikkiaan kiinnosta. Jouduin muuttamaan pois paikkakunnalta, mutta sain juorut perääni.

Äänestä
  • Tässä on totuus!

    Äänestä

Täyttä soopaa. Pahimmat juoruilijat ovat teitä vaiheessaeläviä.

Äänestä

Vl:ää kiinnostaa kovasti toisten asiat ja niiden levittäminen. Ilman muuta negatiiviseet asat ovat innostavimpia. Kummastuttaa sellainen, että miksi. Onko niin paha olla? Lievittääkö toisten asioiden juoruaminen omaa tuskaa?

Äänestä
  • Jos/kunpa ne juoruakat ja -äijät levittäisivät edes tosiasioita, mutta kun he keksivät kiimassaan toisista oman irstaan elämänsä/mielikuvituksensa perusteella jos minkäkinlaisia juttuja. Tiedän kaksi todella "maineikasta".

    Äänestä

Juoruilu toisista ihmisistä on vl-teologian keskeinen tukijalka.

Äänestä
  • Tunnetko yhtään?

    Äänestä

  • Oli kyllä 1970-luvun hoippari-aikana, mutta mielestäni ei enää siinä määrin kuin silloin. Nykyinen juoruilu on lähinnä etäisempää "epäuskoisen kansanosan" yleistä mustamaalaamista, mutta siinä ei mennä enää henkilöön samalla tavalla kuin 1970-luvulla. Ja 1970-luvulla juoruilun uhreina sitäpaitsi olivat usein kristityt "yhteisessä rakkaudessa".

    Äänestä

Minäkin kävin aikoinaan psykologilla. Kerroin hänelle luottamuksellisia asioita. Hän oli epäuskoinen mies-psykologi, mutta hänellä on lain mukaan vaitiolovelvollisuus.

Mutta hän levitteli asioitani ainakin terveyskeskuksen lääkärille hoitokokouksessa, eikä hän osannut suhtautua asioihin objektiivisesti ja ammattimaisesti, vaan hän oli sen jälkeen vihainen ja halveksiva, kun olin kertonut hänelle sen erään luottamuksellisen asiani. Miksi sellainen psykopaatti oli ryhtynyt psykologiksi, sitä en voi kuin ihmetellä, ei minkäänlaista empatiaa eikä myötätuntoa, ei edes yritystä ymmärtää asioitani. Se oli eräs B.rg Helsingissä Kivelässä (että tiedätte, ettei häneen kannata luottaa).

Myös lapsuudessani kerroin asioita eräälle toiselle nais-psykologille, myös hän rikkoi luottamukseni ja kertoi asiat vanhemmilleni puhelimitse. Se oli järkyttävää.

En pysty enää luottamaan psykologeihin. En usko että uskovaiset psykologitkaan olisivat sen luotettavampia keskimäärin.

Myös "uskovaiset" rippi-isät ovat usein jälkeenpäin muiden läsnäollessa alkaneet vihjailemalla ikäänkuin epäsuorasti paljastamaan luottamuksellisia asioitani toisille uskovaisille iltakylissä. Ja sitten sellaista piikittelyä toisten uskovaisten läsnäollessa.

Minun on vaikea tällaisten kokemusten jälkeen enää luottaa juuri keneenkään rippi-isänä.

Ja myös ajallisista asioista aletaan ahdistelemaan uskovaisten ja sukulaisten taholta aina, jos kerron ajalliset asiani rehellisesti, miten niissä menee. Aina jos olen niissä rehellinen niin "uskovaiset" ovat ryhtyneet suhtautumaan minuun vastenmielisesti ja halveksivasti iltakylissä, seuroissa, kavereitten kesken, kahden keskenkin jne. Tämän vuoksi olen "oppinut" suojelemaan itseäni tuollaisilta raatelijoilta, valehtelemalla niissä asioissa joissa se on välttämätöntä, jotta seuroissa käynti ja tuollaisten "uskovaisten" kanssa seurustelu (silloin kun heitä ei voi väistää) olisi edes jollakin tavalla siedettävää, niin ettei minua häpäisten tallata ja raadella maan rakoon useiden uskovaisten läsnäollessa.

Valehtelihan se portto Rahabkin siellä Jerikossa, kun suojeli uskonveljiä niiltä jumalattomilta.

Äänestä

Huomasitko "jouduin kohteeksi", että se sairaanhoitaja olikin serkkusi, ei omena kauas puusta,,,vai miten se menikään ? Ei kaikki vl-sairaanhoitajat ole juoruilijoita, vaan päinvastoin luottamuksenarvoisia.

Äänestä

Kyllä juoruilu on vl-liikkeessä aika yleistä. Työpaikallani oli pomo, joka juoruili kaikki sukujen sairaudet ja erityisesti mt-ongelmat. Sairasta ja julmaa toisten leimaamista. Juoruilu on hämmästyttävän loukkaavaa. Eräskin vanha ystävä tuli juttelemaan suviseuroissa, vuosiin ei oltu tavattu ja ensimmäisiksi sanoikseen hän aloitti "olen kuullut, että teidän..." jne. Samalla hänestä tuli entinen ystävä. Ällöttävää ja loukkaavaa käytöstä, joka näyttäisi olevan vl-liikkeen parissa joidenkin hengenravintona, juoruilu nimittäin.

Äänestä
  • Tähän mielipiteeseen yhdyn täysin!!! Jotkut juoruakat ja -äijät vastoin asianomaisen tahtoa tukkivat kaveriksi ja/tai näyttelevät ystävää, mutta vain kasvotusten. He ahmivat kaiken tiedon, jota ja johon lisäten he sitten selän takana levittävät omin lisäyksin höystettyjä ookko kuullut -juttujaan ympäri kyliä.

    Äänestä

Monenlaista 'ystävyyttä' kokeneena oppii kyllä välttämään niitä hännystelijöitä, jotka yrittävät hyötyä toisen siivellä kulkemisessa päästäkseen piireihin. Sillä kokemus on voinutkin osoittaa - kuten sanotaan - eessä kuin enkeli, takana kuin mankeli. - Niin se lienee, että vilpittömimmät ystävät jäivät sinne aivan varhaisnuoruuteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joudun kohteeksi kirjoitti:

Vl-ihmiset ovat kovia juoruileen, kertoon toisten asiat (luottamuksellisetkin) ympäri siionia. Minäkin olen joutunut sen kohteeksi, kun kerroin serkulleni (sairaanhoitaja) lääkitykseni, josta selvisi minun sairaus. Nyt sen tietää kaikki sukulaiseni ja muutkin vl:t.
Vl-sairaanhoitajat eivät ole luottamuksen arvoisia, vaikka heillä on vaitiolovelvollisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu