Ystävyys päättyy kun toinen alkaa seurustella?

Minulla oli eräs uudehko ystävä josta parissa kuukaudessa tuli hyvin läheinen ja tärkeä. Hyvä ettei päätetty toistemme lauseita. Sitten hän itki kuukauden yksinäisyyttään ja rakaudenkaipuutaan. Ei kai koskaan eläissään ollut ollut sinkku kuukautta kauempaa. Mielestäni hänen olisi tarvinnut olla yksin ja toipua entisistä sydänsuruistaan. Sitten se yhtäkkiä alkoi seurustella erään deittisivulla tapaamansa naisen kanssa. Ihan heti alkoi tapahtua sitä ettei enää nähtykään niin paljon kuin aiemmin. Tottakai ymmärrän että istui iltansa mieluummin tyttöystävänsä kanssa, mutta kun meillä oli myös arkisia tapaamisia kauppareissujen merkeissä ja päiväsaikaan hengailua. Hänellä oli tapana soitellakin minulle tosi usein. Kaikki se harveni ja harveni. Kun he olivat pari kuukautta seurustelleet, emme nähneet enää käytännössä ollenkaan enkä edes viitsinyt omaa seuraani tuputtaa kun ei kerran kiinnostanut. Kesällä oltiin samassa harrastusporukassakin ja ajattelin, että oltaisiin nähty sitten enempi, mutta ei. Hän suorastaan vältteli minua. Siltä minusta ainakin tuntui. Yhden kerran kun siitä puolihuumorilla mainitsin kun kohdattiin puolivahingossa harrastuksen merkeissä, hän naureskeli, että mitäs olen juonut. Nyt aikaa on kulunut enempikin ja hän muutti kaupungistakin pois. Mitään yhteydenpitoa en ollut vaatimassa, mutta hän lupaili että kyllä me vielä nähdään ainakin kerran kuussa kun hänellä on usein asiaa tänne päin. Äskettäin kuulin, että hän onkin käynyt täällä päin yhteisten tuttujen luona, mutta minulle ei ole mitään kertonut. Ei väkisin sitten. Harmittaa kyllä kun näin aikuisella iällä on vaikeampi luoda uusia ystävyyssuhteita jotka tuntuvat niin läheisiltä. Onko tämä normaalia lesbo-käyttäytymistä?
5201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuulostaa häiriintyneeltä lesboyksilöltä.

Äänestä

Joo, en myöskään ymmärrä tuollaisia. Yksi mahdollisuus sitten kuitenkin, että olisi ollut sinuun salaa ihastunut ja sitten kun löysi toisen niin ei enää sinun seurassa halunnut olla tai sinä täytit sen yksinäisyyden tyhjiön hetkellisesti ja sitten kun löysi varsinaisen seurustelukumppanin niin sinulle ei enää ole tarvetta.

Äänestä

Se on normaalia kaikkien seurustelevien/rakastuneitten käyttäytymistä.

Äänestä

Ehkä se oliki kiinnostunu susta?

Äänestä

Kysy siltä uudestaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jyväskylä huhuaa kirjoitti:

Minulla oli eräs uudehko ystävä josta parissa kuukaudessa tuli hyvin läheinen ja tärkeä. Hyvä ettei päätetty toistemme lauseita. Sitten hän itki kuukauden yksinäisyyttään ja rakaudenkaipuutaan. Ei kai koskaan eläissään ollut ollut sinkku kuukautta kauempaa. Mielestäni hänen olisi tarvinnut olla yksin ja toipua entisistä sydänsuruistaan. Sitten se yhtäkkiä alkoi seurustella erään deittisivulla tapaamansa naisen kanssa. Ihan heti alkoi tapahtua sitä ettei enää nähtykään niin paljon kuin aiemmin. Tottakai ymmärrän että istui iltansa mieluummin tyttöystävänsä kanssa, mutta kun meillä oli myös arkisia tapaamisia kauppareissujen merkeissä ja päiväsaikaan hengailua. Hänellä oli tapana soitellakin minulle tosi usein. Kaikki se harveni ja harveni. Kun he olivat pari kuukautta seurustelleet, emme nähneet enää käytännössä ollenkaan enkä edes viitsinyt omaa seuraani tuputtaa kun ei kerran kiinnostanut. Kesällä oltiin samassa harrastusporukassakin ja ajattelin, että oltaisiin nähty sitten enempi, mutta ei. Hän suorastaan vältteli minua. Siltä minusta ainakin tuntui. Yhden kerran kun siitä puolihuumorilla mainitsin kun kohdattiin puolivahingossa harrastuksen merkeissä, hän naureskeli, että mitäs olen juonut. Nyt aikaa on kulunut enempikin ja hän muutti kaupungistakin pois. Mitään yhteydenpitoa en ollut vaatimassa, mutta hän lupaili että kyllä me vielä nähdään ainakin kerran kuussa kun hänellä on usein asiaa tänne päin. Äskettäin kuulin, että hän onkin käynyt täällä päin yhteisten tuttujen luona, mutta minulle ei ole mitään kertonut. Ei väkisin sitten. Harmittaa kyllä kun näin aikuisella iällä on vaikeampi luoda uusia ystävyyssuhteita jotka tuntuvat niin läheisiltä. Onko tämä normaalia lesbo-käyttäytymistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu