Jos pitäisi valita tasapainoisen parisuhteen ja pelkän seksin välilä, valitsisin ehdottomasti ensimmäisen. Sillä pohjimmiltani haluaisin
"vain"löytää ihmisen, jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut ja jonka kanssa tehdä yhdessä kaikkea mukavaa. Ihmisen, jota rakastaa ja joka rakastaisi.
Viime aikoina mieleeni on tullut eräs toinen, tähän liittyvä asia. Jos vaikka tuollainen ihminen jostain löytyisikin, niin miten mä ikinä kehtaisin kertoa hänelle, että vielä tämän ikäisenä on poikuus tallella? Miksi niin on, johtuu lähinnä siitä, että aiemmissa suhteissani toinen olisi odottanut papin aameneen, ja toisella oli niin huono itsetunto, ettei hän hyväksynyt omaa kehoaan. (huonoa tuuriako lienee) :)
No, teoriassa on kai mahdollista, että vastapuolella olisi sama tilanne, kanssani saman ikäisiä tai lähes saman ikäisiä kokemattomia on varmaan naisissakin, mutta...hävettäähän se tunnustaa joka tapauksessa. Kertomatta jättämistä en pidä hyvänä vaihtoehtona, kyllä sen heti huomaa.
Enitenhän tässä "pelottaa" se, että se toinen ei sitten hyväksyisi tätä asiaa.
Välillä olen harkinnut sitäkin vaihtoehtoa, että yrittäisin hankkia seksikokemuksia etukäteen, että sitten edes jotain osaisin. Ja varmaan sellaiseen tilaisuuteen tarttuisinkin, jos todella mahdollisuus tulisi: mieli kuitenkin tekee, eihän siitä mihinkään pääse...
Mielumminhan sitä toki opettelisi sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa voisi ajatella jotain muutakin kehittyvän. Tai olisi kehittynyt jo, kummin päin vaan...vielä kun tietäisin, kummasta päästä aloittaa :)
"vain"löytää ihmisen, jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut ja jonka kanssa tehdä yhdessä kaikkea mukavaa. Ihmisen, jota rakastaa ja joka rakastaisi.
Viime aikoina mieleeni on tullut eräs toinen, tähän liittyvä asia. Jos vaikka tuollainen ihminen jostain löytyisikin, niin miten mä ikinä kehtaisin kertoa hänelle, että vielä tämän ikäisenä on poikuus tallella? Miksi niin on, johtuu lähinnä siitä, että aiemmissa suhteissani toinen olisi odottanut papin aameneen, ja toisella oli niin huono itsetunto, ettei hän hyväksynyt omaa kehoaan. (huonoa tuuriako lienee) :)
No, teoriassa on kai mahdollista, että vastapuolella olisi sama tilanne, kanssani saman ikäisiä tai lähes saman ikäisiä kokemattomia on varmaan naisissakin, mutta...hävettäähän se tunnustaa joka tapauksessa. Kertomatta jättämistä en pidä hyvänä vaihtoehtona, kyllä sen heti huomaa.
Enitenhän tässä "pelottaa" se, että se toinen ei sitten hyväksyisi tätä asiaa.
Välillä olen harkinnut sitäkin vaihtoehtoa, että yrittäisin hankkia seksikokemuksia etukäteen, että sitten edes jotain osaisin. Ja varmaan sellaiseen tilaisuuteen tarttuisinkin, jos todella mahdollisuus tulisi: mieli kuitenkin tekee, eihän siitä mihinkään pääse...
Mielumminhan sitä toki opettelisi sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa voisi ajatella jotain muutakin kehittyvän. Tai olisi kehittynyt jo, kummin päin vaan...vielä kun tietäisin, kummasta päästä aloittaa :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen avioitunut miehen kanssa, joka oli kokematon seksissä 24v. Itse olen ollut suorastaan 'jakorasia'.. mikä minua ainakin harmittaa edelleen. Nyt olemme olleet onnellisesti naimisissa 10v. ja seksi on vain parantunut matkan varrella, eikä ainakaan laimennut. Toisen nautinnon ja yhteisen nautinnon opettelu on ihanaa. Olen onnellinen, että miehelläni on ollut itsetuntoa pidättäytyä irtosuhteista. Ainakin itse koen etuoikeutena olla mieheni seksitarpeiden täyttäjä... toki apuvälineet on käytössä ja saavatkin olla.
Eli aloita tutustumisesta ihmiseen... upea seksi huipentaa ja yhdistää. Seksiä voi opetella, mutta toista ihmistä ei voi muuttaa.
"Olen onnellinen, että miehelläni on ollut itsetuntoa pidättäytyä irtosuhteista."
Itse minä ainakin pidän omaa itsetuntoani todella huonona, koska en osaa/pysty/saa irtosuhteita. Olenko sitten ollut väärässä nämä vuodet?