Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Annatteko kissanne nukkua sängyssänne?

Bezzy

Minä en.

19

411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saa nukkua

      Saavat olla sängysä kunhan antavat nukkumistilaa muillekin. Kissat nimittäin aluksi valloittivat koko sängyn niin että ihmiset eivät tahtoneet mahtua siihen. Nukuin itse aivan kiemuralla kun kissat röhnötti keskellä sänkyä.

      Nykyään toinen kisu nukkuu useimmiten omassa korissaan, mutta toinen on vanha sylivauva, aina pitää päästä mahan päälle nukkumaan kun sänkyyn mennään. On vissiin liian ahdasta kun sängyssä on usein mieheni ja minun lisäksi myös lapsi.

      Karvaa irtoaa kissoista paljon. Lakana on muutaman nukutun yön jälkeen karvaa täysi ja varsinkin silloin kun molemmat tutivat kanssamme sängyssä, mutta muutoin kissa sängyssä ei ole epähygienistä. Ymmärrän hyvin että ulkokissaa ei päästetä sänkyyn, mutta sisällä asusteleva kissa, niin kyllähän sen voi todellakin ottaa viereen nukkumaan.

    • 8+1

      Eipä ne ole kyselleet että saako sänkyyn tulla vai ei, eli osan yöstä kaikki pötköttävät ihmisten seurana ja osan ne nukkuvat tai valvovat missä mikin.

      Kesäaikaan kissat nukkuvat yleensä parvekkeella josta kömpivät ihmisiä herättelemään vasta aamutuimaan kun ovat sitä mieltä että tarvittaisiin ruokapurkin aukaisijaa.

      Kissa sängyssä on muuten ihan ok, mutta vuodevaatteita saa vaihtaa tuhkatiheään ja vaikka niitä pesisi kuinka usein tahansa niin kissankarva on ja pysyy. Pitäisi ehkä toivoa joulupukilta silkkilakanoita joiden luulen olevan puuvillaisempia parempia kissankarvan ja -hilseen suhteen.

    • Kehrääminen nukuttaa

      Minä muistan lapsenä syöneeni räkää. Sitten viereeni tunki kissa yöksi
      jolla oli matoja.
      Laitoin yöllä jotain pehmoista suuhuni, räkääkö lie vai mato.

      Toinen jäi? Otan aina illalla kissan kainaloon ja aamulla kissa nukkuu
      peiton päällä.

    • Kisu sängyn uumenis

      Ekasta yöstä lähtien on vierelläni sängyssä nukkunut :) Talon sängyt on sen parhaita leikkipaikkojakin, kun pääsee lakanoiden sisään metsästämään ja vaanimaan halutessaan sängyn allekkin. Sängystä pääsee myös katselemaan ikkunasta ulos lintuja naapurin puoleiselta pihalta.

      Hygieniasta sen verran, että vaihdan omat lakanat vähän yli viikon-2 viikon välein ja otan tarvittaessa vaateteippirullalla sängystä ne alueet mitkä on karvaisia tai roskaisia nyt muuten. Oikeastaan nyt kun olen käyttänyt vain puuvillasatiinista tehtyjä vuodevaatteita, niin ei ole tarvinnut huolehtia niin paljoa karvoista. Kissaa pestään parikin kertaa vuodessa, kun pääsee valjaissa hyvillä säillä ulos.

    • 8+4

      Kyllähän ne usein sängyllä viihtyvät silloin kun eivät ulkona öitään vietä. Talvisin makoilevat käytännössä joka yä jonkun seurana. Kesäisin ei juuri koskaan.

    • 3+1

      Kissat nukkuvat ihmisten sängyssä, sohvassa, nojatuolissa, paljaalla lattialla, maton päällä, omassa pesässä, kiipeilytelineen mökissä, saunan lauteilla, maaseudulla ulkoilutarhan mökissä tai uunin päällä, kaupunkiasunnon parvekkeella, lavuaarissa, korissa jne. eli ainakin meidän kissoillemme vaihtelu virkistää poikkeuksena yksi joka viettää melkein koko yön mieheni ja minun keskessä.

      Vaikea keksiä paikkaa jossa ne eivät nukkuisi.

    • topikatit

      Minun molemmat kissani nukkuvat vieressäni sängyssä ja olen siitä pelkästään iloinen. Olen yksinasuva ja kissat tuovat minulle lämpöä ja rakkautta, kun tuhisevat vieressä. Samoin ne päivisin oleskelevat suurimman osan ajastaan jossain ihan lähistöllä, missä tahansa sitten olenkin. Kissankarvat lakanoissa ovat minusta pieni hinta siitä ihanuudesta, jonka läheisyydestä nauttivat kissani minulle antavat.

    • näin meillä

      Käväisee illalla pienellä silityksellä. Siirtyy sitten yöksi johonkin omaan koloonsa ja aamulla kuuden maissa viimeistään hyppää sänkyyn paijailtavaksi.

    • kirjavakolli

      Meillä nukkuu yks lihava kolli ja kaks terrieriä kylki kyljessä isännän ympärillä. Vähän on lämmin, eikä oo yksinäistä!

    • Buahhaa

      Kissani nukkuu ja kulkee siellä missä haluaa, en tajua tuollaista "täällä saat olla, mutta täällä et"- touhua...

      • 8+8

        Kyllä kissallakin pitää rajat olla jotta mitä saa ja mitä ei. Surullista katsottavaa kun jotkut ihmiset ovat alisteisia kissoilleen, koirilleen tai lapsilleen vaikka elää voisi maalaisjärkeä käyttäen.


      • kattia kanss
        8+8 kirjoitti:

        Kyllä kissallakin pitää rajat olla jotta mitä saa ja mitä ei. Surullista katsottavaa kun jotkut ihmiset ovat alisteisia kissoilleen, koirilleen tai lapsilleen vaikka elää voisi maalaisjärkeä käyttäen.

        siinhän tuo makailee, poikittain pedillä, ja koira kanssa. Hankittiin kunnolla veveät sängyt ja onneksi itse ollaa melko pikkuisia ukon kanssa, joten hyvin mahdutaan perhepetiin


      • mummojakissa
        kattia kanss kirjoitti:

        siinhän tuo makailee, poikittain pedillä, ja koira kanssa. Hankittiin kunnolla veveät sängyt ja onneksi itse ollaa melko pikkuisia ukon kanssa, joten hyvin mahdutaan perhepetiin

        Kissani on saanut nukkua vieressäni reilun vuoden verran, sillä on ikää 19 v. ja näkö ja kuulo heikentynyt kovasti. Jos se jää yksin, se mouruaa kovalla äänellä ja ei takuulla nuku naapuritkaan, niinpä otin sen viereeni ja on paljon rauhallisempi. Joka ilta kun käyn nukkumaan ja laitan peiton päälleni, kissa tulee rinnan päälle kehräämään, vähän ajan kuluttua laskeutuu kylkeeni kiinni peitolle ja siinä nukkukuu koko yön. Siivousta on tietenkin enemmän ja pyykinpesua, vaihdan lakanat pari kertaa viikossa. Joka aamu imuroin lakanat ja vielä teippiharjalla puhdistan loput karvat. Päivällä en anna mennä sänkyyn, kissalla on monta sen omaa petiä missä loikoilla.


    • kurr ja hurr

      Kissani saa itse päättää missä nukkuu ja nukkumapaikkoja sillä on useita. Kun menen illalla/yöllä nukkumaan, niin kissa tulee myös sänkyyn paijattavaksi. Olen ottanut kissalle oman tyynyn jolla se voi nukkua, koska alkuun se tunki samalle tyynylle kanssani. Välillä nykyäänkin havahdun siihen että kissan kanssa olemme samalla tyynyllä. Sopu sijaa antaa... :)

    • kissamummu

      Yleensä kissa nukku jalkopäässä peittoni päällä.
      Karva lähtee hyvin samettinukkaharjalla, mistä vaan.

    • ainanäin

      Kaikki kolme kissaani nukkuvat samassa sängyssä sängyssä kanssani. Minulla on parisänky ja siinä on toisella puoliskolla oma pesä joka kissalle. Toisinaan yksi kissoista silti tuppaa peittoni alle lämpimään.

      Järjestely on minulle oikein hyvä. On mukava käydä nukkumaan kissojen kanssa ja mukava aamulla herätä kissantassujen sivelyyn ja kehräämiseen.

    • Sannnnnnni

      Imuroin lakanat verhosuuttimella. Kissathan joka tapauksessa nukkuvat sängyllä koko päivän kun ihmiset eivät ole paikalla, joten ei sille karvakertymälle mitään voi, nukkukoot yötkin. Kuitenkin kun harrastamme mieheni kanssa seksiä kissat heitetään ensin makuuhuoneesta ulos, koska joku raja =)

    • Anonyymi

      Lapsena otin vapaana ulkona liikkuvan silloisen kissamme viereen peiton alle. Silloin tällöin kirput purivat ja ihossa oli sen mukaiset jäljet ja kutina, pääasiassa ei tullut kuitenkaan mitään.
      Nykyisin isompi osa lemmikkikissoista on sisäkissoja. Eihän niiden saisi vapaana antaa kaikkialla kulkea, eikä uskaltaisikaan enää päästää omaa kissaa yksin vapaasti kulkemaan. Kissa voi jäädä auton alle, voi tapahtua muuta ikävää, se voidaan varastaa, sille voidaan tehdä pahaa. Tietyillä alueilla, kuten maaseudulla on eri asia pitää kissaa ulkona vapaana tai jos kissa pysyy omassa pihassa.
      Nykyinen sisäkissa nukkuu pääasiassa sängyssä hänelle viereen tehdyllä omalla paikalla tai peiton päällä ja joskus päästän peiton alle viereen.
      Jos olisi ulkokissa, en päästäisi ainakaan samalla tavalla peiton alle ja tyynylle, kuin lapsena. Miettisin sille ehkä omaa nukkumapaikkaa yöksi sängyn viereen samalle korkeudelle. Sängyllä päivällä päiväpeiton päällä saisi olla vapaasti.

    • Anonyymi

      Vanha kissani sai nukkua kolme yötä sängyssäni ja koko viime yön ihoani kutisi ja nytkin olen kuin tulessa.Eli kaikki vaatteet ja vuodevaatteet pesuun ja minä saunaan.Tarkistin katin turkin ja ei näkynyt kirppuja.Joten kissa sai porttikiellon makuuhuoneeseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2217
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1652
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1466
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1367
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe