Kertokaapa minulle hyvät ihmiset mitä tehdä???
Mieheni on pahasti alkoholisoitunut, tietää sen itsekin, puheittensa mukaan haluaa parantua, on tälläkin hetkellä hoidossa... tätä on jatkunut jo kolme vuotta!
Tänäkin viikonloppuna on dokannut koko ajan lomaillessaan hoitolasta. Minä ajattelin kaikenlaista mukavaa yhteistä tekemistä viikonlopun varalle, mutta eihän me mitään ole tehty ukon kännätessä ja maatessa. Jos yritän jutella hänelle ryyppäämisestä, hän ei edes myönnä (piilottelee pulloja ja väittää olevansa selvin päin).
Olen jo useita kertoja aikonut hakea itselleni asuntoa ja jättää koko pa...n, mutta aina olen peruuttanut suunnitelmani.
Kuinkahan kauan on riittävästi yrittää tukea ja ymmärtää oman mielenterveyden kustannuksella???
Mieheni on pahasti alkoholisoitunut, tietää sen itsekin, puheittensa mukaan haluaa parantua, on tälläkin hetkellä hoidossa... tätä on jatkunut jo kolme vuotta!
Tänäkin viikonloppuna on dokannut koko ajan lomaillessaan hoitolasta. Minä ajattelin kaikenlaista mukavaa yhteistä tekemistä viikonlopun varalle, mutta eihän me mitään ole tehty ukon kännätessä ja maatessa. Jos yritän jutella hänelle ryyppäämisestä, hän ei edes myönnä (piilottelee pulloja ja väittää olevansa selvin päin).
Olen jo useita kertoja aikonut hakea itselleni asuntoa ja jättää koko pa...n, mutta aina olen peruuttanut suunnitelmani.
Kuinkahan kauan on riittävästi yrittää tukea ja ymmärtää oman mielenterveyden kustannuksella???
Vastaukset 9
Vanhimmat
Moi! Niinkuin olet jo varmaan huomannut ettei ole aikomustakaan lopettaa juomista.Jos kerta on jo hoidossa mut silti kotona juo.Sinuna lähtisin omille teille.Jo siinä kärsit sinäkin ja eritoten lapset jos teillä niitä on.Minulla on aviomies joka hoitaa työnsä.Mutta kaikki vapaa aikansa juo olutta.Minä en katsele enään pitkään tota oluen kittaamista.Teen ratkaisuni pian jo lastenkin tähden.Arvaa miltä tuntuu kävellä sunnuntaina ulkona vaunujen kanssa kun ukko saapastelee vieressä humalassa.Ratkaisut ovat vaikeita kun toista kuitenkin rakastaa.Mutta tämän elämän elämme vain kerran.Haluatko sinä elää sen tuolla lailla, minä en...
En todellakaan halua elää elämääni tällä lailla!!!
Luojan kiitos, meillä ei ole lapsia, yhteisen asunnon ja lainojen takia lähteminen jo on tarpeeksi hankalaa. Itse en haluaisi jäädä tähän taloon asumaan, ja miehellä ei varmaankaan ole varaa ostaa osuuttani. Olenpa ajatellut sitäkin, että jätän ukon taloineen päivineen ja kärsin taloudelliset tappiot nahoissani. Ainakin pääsisin henkisesti rauhallisempaan elämäntilanteeseen, vaikka makselisinkin kahdesta kämpästä.
Tänäänkin mies on maannut sängyssä koko päivän parannellen kankkustaan, ja muutaman tunnin kuluttua lähtee jo hoitoon takaisin... voi tätä yhteiselon riemua!!!
Kuullostaa kamalalta ja tiedänkin tuon tunteen. Minun ensimmäinen mieheni oli suurinpiirtein tuollainen ja vielä lisäksi pahapäinen humalassa. Minulla oli jatkuvastin paha olo ja menetin runsaasti psyykkistä energiaa kun tukahdetut raivon, pettymyksen ja rakkaudenkin tunteet velloivat päässä yhtenä sekavana vyyhtenä. En nyt muuta osaa sanoa kuin että lähde, anna miehen ottaa itse vastuu omasta elämästään, myykää talo ja jakakaa rahat. Ei sinun kannata puille paljaille jäädä ja miehellesi taloa jättää ryypättäväksi. Ole kerrankin itsekäs ja vaadi osuutesi, tulet niitä rahoja tarvitsemaan rakentaessasi uutta elämääsi.Tee päätös nyt. Ajattele, jos osat olisivat toisinpäin. Katselisiko miehesi sinua ja riittäisikö rakkaus ja ymmärtämys sietämään juoppoa vaimoa?
Tuskinpa mieheni katselisi minua vastaavassa tilanteessa. Onneksi hän ei sentään ole fyysisesti väkivaltainen. Välillä hän kyselee, että miksi haluaisin hänestä eroon, koska hän ei ole minulle paha. Ei ymmärrä ollenkaan, että henkinen kärsimys on jatkuvaa ja väkivaltaa sekin.
Siksipä juuri sinun täytyy nyt ryhdistäytyä ja ottaa elämälle uusi suunta, et kadu, olen siitä aivan varma. Suunta on vain ylöspäin. Tee mitä sinun täytyy, kyllä juopot osaavat käyttää hyväkseen ja vedota tunteisiimme, jopa syyttävät vaimojaan ongelmastaan.. Jotkut meistä jopa uskovat sen ja hyysäävät näitä "elämänmurjomia pikkuraukkoja" hamaan hautaan asti.
ja lopeta ämmäily.kämppä myyntiin,rahat jakoon ja alat elämään oikeasti.vai viekö hoivavietti voiton taas kerran järjestä?hohhoijaa.
itse olen mies ja alkoholisti mutta silti pystyn toimimaan järjen mukaan.sitä samaa toivon muillekin ettei tarvii omaa elämää pilata spurgun kaitsijana.
jos ukkosi tajuaa raitistua ihan oikeasti(siis AA)niin hyvä.muuten älä venytä kärsimystäsi.
kuten olet jo varmaan huomannut että miestäsi ET voi auttaa, vain hän itse voi tehdä päätöksen haluaako hän raitistua vai ei..sinulle suosittelen Al-Anon ryhmää..saat sieltä vertais tukea joka auttaa SINUA jaksamaan..nyt on kyse sinusta EI hänestä, alkoholisti tekee omat päätökset itse.
Olen noin kolmekymppinen alkoholisoitunut mies ja tiedän miten vaikeaa on viinasta päästä eroon.
Usean hoitojakson jälkeen suostuin viimein ottamaan Antabusta, ja olo on nyt paljon helpompi kun ei tarvitse enää kamppailla tämän tahdonvoiman kanssa olla ottamatta. En vain kerta kaikkiaan voi enää juoda. En olisi uskonut, että raittiina on näin paljon parempi olo.
Ehdota äijällesi Antabusta ja pidä vaikka sitä suhteenne säilymisen ehtona. - Helpotus varmasti äijällesikin.
Antabustakin on kokeiltu, mutta siinä vaiheessa kun viinahammasta alkaa kolottamaan, "Antabus rupeaa närästämään", jolloin sen käyttö tarvitsee lopettaa. Toinen selitys Antabukseen on, että ei sitä tarvitse joka päivä ottaa, koska vaikutusaika on kuitenkin muutaman päivän. Keinot alkaa olemaan aika vähissä, Antabustakaan ei kuulemma enää laiteta ihon alle???