Sairasta

Tämä teidän jutustelu on saanut mielestäni jo sairauden piirteet. Tämä on lähes Jumalan pilkkaa. Ei kukaan vanhoillislestadiolainen harrasta tällaista. Teidän pitäisi katsoa itseänne peiliin ja mietittävä asioita...

Vaikka itsekkin olen nuori, olen tullut tulokseen ettei tämä ole oikein uskontoamme kohtaan. Täältä ei - vanhoillislestaatiolaiset saavat aivan väärän kuvan uskonnostamme(esim. ruumillinen kuritus). On muistettava ettei kaikki keskustelua lukevat ole vanhoillislestaatiolaisia, eikä monet tiedä vanhoillislestaatiolaisuudesta mitään.
252261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Sinulla oli aika kiivas näkemys palstasta? Tuli sellainen olo että kun noin reagoit asiaan ja yleistit kannanottosi, niin aloin miettimään että olenko minä jotenkin sairas, kun tänne kirjoitan.

Mietin myös että pitäisiköhän minun lopettaa kiroittelu, koska muistaakseni Paavali opetti jotenkin seuraavanlaisesti: että pitäisi olla tekemättä sellasita josta toinen uskovainen pahentuu ja kokee asian synniksi.

Olen avoimella mielellä täällä kirjoittanut, jolloin tulee ristiriitaisia ajatuksia kirjoittamasi johdosta. Jumalan pilkkauksenkin olet havainnut täällä?

Jos omalta osaltani olen sinulle ollut murhetta tuottamassa, niin haluan nöyrästi pyytää anteeksi sitä että mielesi on pahentunut.

Toisaalta minä näen kyllä tämän palstan ihan järkevänä ajatusten vaihtoon sekä keskusteluun.

Minusta tuntuu että jos joku täällä uskonsa menettää, niin ei tämän palstan keskustelut ole yksin siihen "syypää".

keskusteluissa on otettu esille vaikeitakin, järjelle käsittämättömiä asioita, mutta itse niihin törmätessäni, olen monesti soittanut jollekkin ystävälleni ja keskustellut asioista.

jos itse on epävarma, niin kannattaa kysyä / keskustella asioista muiden uskovasiten kanssa, jolloin kristillinen rakkaus säilyy, ja saamme vapaina jatkaa matkaa.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä kanssasi, Taaplaaja.

    "Mietin myös että pitäisiköhän minun lopettaa kiroittelu"

    Lopeta toki kiroi(tte)lu mutta älä kirjoittelua:)

    On se tämäkin meille joillekin ajankulua, ja jotainhan sitä täytyy olla. Ei kielloilla voida uskovaisia säännellä ainakaan loputtomiin. Kotisiionini puhuja korosti aina, että Jumalan valtakunta ei ole käskyjen ja kieltojen valtakunta, meillä ei ole mitään syntiluetteloa. Elämme vapaudessa, jonka Kristus meille osti, saamme olla luonteeltamme vapaita, ainoastaan rakkauden laki sanelee meille ohjeet.

    Äänestä

  • Artsi kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kanssasi, Taaplaaja.

    "Mietin myös että pitäisiköhän minun lopettaa kiroittelu"

    Lopeta toki kiroi(tte)lu mutta älä kirjoittelua:)

    On se tämäkin meille joillekin ajankulua, ja jotainhan sitä täytyy olla. Ei kielloilla voida uskovaisia säännellä ainakaan loputtomiin. Kotisiionini puhuja korosti aina, että Jumalan valtakunta ei ole käskyjen ja kieltojen valtakunta, meillä ei ole mitään syntiluetteloa. Elämme vapaudessa, jonka Kristus meille osti, saamme olla luonteeltamme vapaita, ainoastaan rakkauden laki sanelee meille ohjeet.

    Hah hah! sallikaa minun nauraa!

    Kerronpa sinulle sokealle, mitä sääntöjä tämä "rakkauden lakinne" teille sanelee:

    mm.

    1. Ei saa meikata
    2. ei saa mennä elokuviin
    3. ei saa mennä teatteriin
    4. ei saa mennä muitten herätysliikkeitten seuroihin
    5. ei saa omistaa tv:tä
    6. ei saa ehkäistä
    7. ei saa sanoa "jumalantervettä" muille kuin vl:lle
    8. ei saa juoda saunaolutta
    9. ei saa värjätä tukkaa
    10. ei saa kilpaurheilla kilpaurheili seurassa
    11. lapset eivät saa kuunnella Fröbelin palikoita
    12. ei saa käyttää liian muodikkaita vaatteita
    13. ei saa harrastaa kilpatanssia
    14. ei saa kuunnella Tapani Kansaa
    15. Ei saa kuunnella Gospelia
    16. Ei saa kuulua vasemmistopuolueisiin
    17. ei saa olla mukana muunlaisessa harrastustoiminnassa, kuin minkä Rauhanyhdistys hyväksyy.
    18. ei saa soittaa sähkökitaraa
    19. nuoret eivät saa kuunnella nuortenmusiikkia
    20. nuoret eivät saa osallistua kaikkiin normaalien nuorten rientoihin.
    21. ei saa pitää korvakoruja. (jostain kumman syystä kaulakorua SAA käyttää?)
    22. ei saa käyttää liikaa sormuksia.
    23. ei saa käydä firman pikkujouluissa, vaikkei joisikaan alkoholia.
    24. Ei saa rukoilla Jumalalta syntejä anteeksi, vaikka Jeesus käskee niin tekemään mm. Isä meidän rukouksessa.
    25. ei saa seurustella liikaa ei-vl:ien kanssa, koska se voi olla vahingollista.
    26. ei saa pitää muita kuin oman lahkon jäseniä oikeina uskovina

    jne. jne. ---loputtomasti... "älä syö, älä maista, älä koske, älä tee sitä, älä tee tätä..."

    Tässä on nyt oikeassa karvassaan esitettynä teidän "rakkauden lakinne"!

    Ja vielä kaiken lisäksi te uskotte näitä viettelijöitänne, jotka valehdellen vakuuttavat teille, että elä´tte muka "vapaudessa"! Tosiasiassa te ette tiedä oikeasta kristillisestä vapaudesta mitään muuta kuin että olette kuulleet sellaisenkin olevan olemassa! Olette juuri yhtä kaukana siitä, kuin yö on päivästä!

    Säälittävässä ihmisorjuudessa elätte, uskoen valehtelijoita, vietelijöitänne, jotka vakuuttelevat teille olevanne "vapaita", vaikka kahleet rajoittaa kaikkea elämäänne!

    Karmeaa on tuo teidän "vapautenne"!

    Äänestä

  • Torfinn kirjoitti:

    Ihmeellisiä tuollaiset listat mitä saa tehdä tai mitä ei saa tehdä. Koko elämäni aikana en ole kuullut seuroissa tuollaisia listoja lueteltavan, silloin kun jostakin olen kuullut niin nimenomaan jonkun ei-vl -uskovan suusta tai kirjoituksesta. Aivan kuin muut kuin vl-uskovat niitä keksisivät ja tuovat voimakkaasti esille tarkoituksena parjata vl-joukkoa.

    Kerro minulle yksinkertaiselle tyhmälle ihmiselle mikä tuonkin sinun listasi todellinen tarkoitus on?

    Äänestä

  • Jyriboy kirjoitti:

    Niin minustakin. Siis kummallisisa nuo listat... Mutta kylllä tälläkin Vanhoillislestadiolaisuus-palstalla vanhoillislestadiolaisiksi tunnustautuvat ovat tuon listan monia kohtia vahvistaneet todeksi. Tietenkin sanoen, ettei ne ole syntiä tai ettei niitä asioita varsinaiasesti ole kielletty, mutta on katsottu hyväksi, että...

    Niin, eihän tietysti tällaisella anonyymifoorumilla koskaan voi tietää kirjoittajan todellisia taustoja tai motiiveja.

    Äänestä

  • juupas/eipäs kirjoitti:

    Kyllähän meille omatunto kertoo mikä on sopivaa ja mikä ei...

    Mutta tyyli, jolla se on kirjoitettu, on halveksiva ja kaukana todellisuutta.

    Asiaa menee niin, että me emme halua tehdä niitä asioita, sillä ne johtavat syntiin. Mutta jos teet jotakin, esim katsot huonoja televisio ohjelmia, niin ei me siitä rangaista. Meillä on tällainen neuvo, että ei kannata katsoa tv:tä ollenkaan, sillä niin helposti katsot niitä huonoja tv ohjelmia. Mitä me menetämme, kun olemme ilman tv:tä?

    Jeesuskin on neuvonut ihmisiä välttämään kiusauksia:
    En muista missä kohin, mutta saan nopeesti selville, jos joku haluaa tietää:

    "Ja jos silmä viettelee sinua, revise pois, sillä parempi sinulle on, että silmäpuolena käyt elämään sisälle, kuin että molemmat silmät tallella menet helvettiin, sammumattomaan tulee"

    sit siellä on monta saman tyyppistä jaetta.

    Äänestä

  • Torfinn kirjoitti:

    Hah hah! sallikaa minun nauraa!

    Kerronpa sinulle sokealle, mitä sääntöjä tämä "rakkauden lakinne" teille sanelee:

    mm.

    1. Ei saa meikata
    2. ei saa mennä elokuviin
    3. ei saa mennä teatteriin
    4. ei saa mennä muitten herätysliikkeitten seuroihin
    5. ei saa omistaa tv:tä
    6. ei saa ehkäistä
    7. ei saa sanoa "jumalantervettä" muille kuin vl:lle
    8. ei saa juoda saunaolutta
    9. ei saa värjätä tukkaa
    10. ei saa kilpaurheilla kilpaurheili seurassa
    11. lapset eivät saa kuunnella Fröbelin palikoita
    12. ei saa käyttää liian muodikkaita vaatteita
    13. ei saa harrastaa kilpatanssia
    14. ei saa kuunnella Tapani Kansaa
    15. Ei saa kuunnella Gospelia
    16. Ei saa kuulua vasemmistopuolueisiin
    17. ei saa olla mukana muunlaisessa harrastustoiminnassa, kuin minkä Rauhanyhdistys hyväksyy.
    18. ei saa soittaa sähkökitaraa
    19. nuoret eivät saa kuunnella nuortenmusiikkia
    20. nuoret eivät saa osallistua kaikkiin normaalien nuorten rientoihin.
    21. ei saa pitää korvakoruja. (jostain kumman syystä kaulakorua SAA käyttää?)
    22. ei saa käyttää liikaa sormuksia.
    23. ei saa käydä firman pikkujouluissa, vaikkei joisikaan alkoholia.
    24. Ei saa rukoilla Jumalalta syntejä anteeksi, vaikka Jeesus käskee niin tekemään mm. Isä meidän rukouksessa.
    25. ei saa seurustella liikaa ei-vl:ien kanssa, koska se voi olla vahingollista.
    26. ei saa pitää muita kuin oman lahkon jäseniä oikeina uskovina

    jne. jne. ---loputtomasti... "älä syö, älä maista, älä koske, älä tee sitä, älä tee tätä..."

    Tässä on nyt oikeassa karvassaan esitettynä teidän "rakkauden lakinne"!

    Ja vielä kaiken lisäksi te uskotte näitä viettelijöitänne, jotka valehdellen vakuuttavat teille, että elä´tte muka "vapaudessa"! Tosiasiassa te ette tiedä oikeasta kristillisestä vapaudesta mitään muuta kuin että olette kuulleet sellaisenkin olevan olemassa! Olette juuri yhtä kaukana siitä, kuin yö on päivästä!

    Säälittävässä ihmisorjuudessa elätte, uskoen valehtelijoita, vietelijöitänne, jotka vakuuttelevat teille olevanne "vapaita", vaikka kahleet rajoittaa kaikkea elämäänne!

    Karmeaa on tuo teidän "vapautenne"!

    tossa listas ei ollu mitään järkee ei häntää eikä päätä..!!!
    osa noist asioist on tosin semmosii jots me ei tehdä/käytetä...mutta se ei johdo mistään kirjotettusta listasta vaan siitä, että se ei vaan kuuluu meidän uskontoon..
    kyllä me saadan harrastaa mitää me vaan itse halutaan ja missä seurasa vaan ja niin edes päi,.....

    Äänestä

  • lestis tyttö kirjoitti:

    Kyllä me saadaan harrastaa mitä halutaan, paitsi niitä asioita, jotka ei kuulu meidän uskontoon.

    Äänestä

  • Jyriboy kirjoitti:

    Kyllähän meille omatunto kertoo mikä on sopivaa ja mikä ei...

    omatunto, kun n. 100.000 ihmistä mahtuu saman omantunnon alle. :))

    Äänestä

  • Jyriboy kirjoitti:

    Ihmeellisiä tuollaiset listat mitä saa tehdä tai mitä ei saa tehdä. Koko elämäni aikana en ole kuullut seuroissa tuollaisia listoja lueteltavan, silloin kun jostakin olen kuullut niin nimenomaan jonkun ei-vl -uskovan suusta tai kirjoituksesta. Aivan kuin muut kuin vl-uskovat niitä keksisivät ja tuovat voimakkaasti esille tarkoituksena parjata vl-joukkoa.

    Kerro minulle yksinkertaiselle tyhmälle ihmiselle mikä tuonkin sinun listasi todellinen tarkoitus on?

    Joo, eihän niitä listoja tosiaan seuroissa luetella. Päinvastoin kiellettyjen asioiden olemassaoloa yritetään piilotella. Väitetään, ettei kieltoja edes ole, mikä on täyttä puppua.

    Äänestä

  • Jyriboy kirjoitti:

    Kyllähän meille omatunto kertoo mikä on sopivaa ja mikä ei...

    Joo. Omatunto kertoo, mikä on sopivaa ja mikä ei. Paitsi että omantunnon on noudatettava "listaa", tai muuten ei hyvää seuraa.

    Äänestä

  • Torfinn kirjoitti:

    Hah hah! sallikaa minun nauraa!

    Kerronpa sinulle sokealle, mitä sääntöjä tämä "rakkauden lakinne" teille sanelee:

    mm.

    1. Ei saa meikata
    2. ei saa mennä elokuviin
    3. ei saa mennä teatteriin
    4. ei saa mennä muitten herätysliikkeitten seuroihin
    5. ei saa omistaa tv:tä
    6. ei saa ehkäistä
    7. ei saa sanoa "jumalantervettä" muille kuin vl:lle
    8. ei saa juoda saunaolutta
    9. ei saa värjätä tukkaa
    10. ei saa kilpaurheilla kilpaurheili seurassa
    11. lapset eivät saa kuunnella Fröbelin palikoita
    12. ei saa käyttää liian muodikkaita vaatteita
    13. ei saa harrastaa kilpatanssia
    14. ei saa kuunnella Tapani Kansaa
    15. Ei saa kuunnella Gospelia
    16. Ei saa kuulua vasemmistopuolueisiin
    17. ei saa olla mukana muunlaisessa harrastustoiminnassa, kuin minkä Rauhanyhdistys hyväksyy.
    18. ei saa soittaa sähkökitaraa
    19. nuoret eivät saa kuunnella nuortenmusiikkia
    20. nuoret eivät saa osallistua kaikkiin normaalien nuorten rientoihin.
    21. ei saa pitää korvakoruja. (jostain kumman syystä kaulakorua SAA käyttää?)
    22. ei saa käyttää liikaa sormuksia.
    23. ei saa käydä firman pikkujouluissa, vaikkei joisikaan alkoholia.
    24. Ei saa rukoilla Jumalalta syntejä anteeksi, vaikka Jeesus käskee niin tekemään mm. Isä meidän rukouksessa.
    25. ei saa seurustella liikaa ei-vl:ien kanssa, koska se voi olla vahingollista.
    26. ei saa pitää muita kuin oman lahkon jäseniä oikeina uskovina

    jne. jne. ---loputtomasti... "älä syö, älä maista, älä koske, älä tee sitä, älä tee tätä..."

    Tässä on nyt oikeassa karvassaan esitettynä teidän "rakkauden lakinne"!

    Ja vielä kaiken lisäksi te uskotte näitä viettelijöitänne, jotka valehdellen vakuuttavat teille, että elä´tte muka "vapaudessa"! Tosiasiassa te ette tiedä oikeasta kristillisestä vapaudesta mitään muuta kuin että olette kuulleet sellaisenkin olevan olemassa! Olette juuri yhtä kaukana siitä, kuin yö on päivästä!

    Säälittävässä ihmisorjuudessa elätte, uskoen valehtelijoita, vietelijöitänne, jotka vakuuttelevat teille olevanne "vapaita", vaikka kahleet rajoittaa kaikkea elämäänne!

    Karmeaa on tuo teidän "vapautenne"!

    Yrität vaan tahallaan kärjistää asioita ja sen tiedät itsekin.

    Viestisi näyttää että olet kuivassa hengessä ja katkerassa sapessa.

    Äänestä

Tämä palsta hukkuu valheeseen, vihaan ja muuhun ja kaikkeen muuhun syntiin.
Täällä saattaa silti olla joku syntinen, nöyrällä mielellä, jonka takia olen koittanut jotain kirjoittaa, mutta kai ne kaikki totuuden sanatkin hukkuvat tähän synnin paljouteen.

Täytyy varmaan lähteä saarnaamaan sinne, missä ollaan sairaita. Mitä me täällä teemme, kun täällä kaikki on terveitä. Voi kun Jumala antaisi voimia lähteä saarnaamaan sinne, missä ihmiset ovat syntisiä ja itseensä tyytymättömiä. Mitä meidän täällä hyödyttää mitään saarnata, sillä täällä ei vissinkään ole muutakuin oppineita ja viisaita. He ovat terveitä, eivätkä he mitään evankeliumia kaipaa. Eivät terveet tarvitse parantajaa.

Vielä ei ole silti toivoni kadonnut, ehkä täällä saattaisi löytyä joku ihminen, joka haluaa vain uskoa syntinsä anteeksi ja seurata Kristusta. Tästä uskomisesta on tehty täällä niin monimutkaista ja hienoa, vaikka pelkkä evankeliumin uskominen riittäisi jokaiselle. Voi kun pääsisi saarnaamaan sinne, missä ovat nämä pienimmät. Siellä otettaisiin avosylin vastaan evankeliumi.

Täällä tahtoo raukkaus loppua, vaikka kuinka yrittää rakastaa.

Äänestä

Jotkut vanhoillislestadiolaiset kurittavat ruumiillisesti lapsia, jotkut eivät. Ne jotka kurittavat, perustelevat sitä muun muassa "Jumalan sanalla".

Äänestä
  • Vai miten muuten tiedät tällaisia asioita???
    Kun en itsekään tiedä onko ne tänä totta vai tarua.
    Laki sanoo ainakin Ruotissa että lapsia ei saa kurittaa, ja minusta on oikein jos kunnioitamme lakia tässä asiassa.
    Mikä ei uskoamme vastaan ole, niissä asioissa haluamme lakia kuunnella. Mutta uskon asioisssa tulee enemmän kuunnella Jumalaa kuin ihmistä.
    Mutta mitään asiaa ei ole tarkoitettu laiksi uskovaiselle, hän tekee sen vapaaehtoisesta sydämmestä mikä on oikein omantunnon mukaan.

    Äänestä

  • vanh.lest kirjoitti:

    Vai miten muuten tiedät tällaisia asioita???
    Kun en itsekään tiedä onko ne tänä totta vai tarua.
    Laki sanoo ainakin Ruotissa että lapsia ei saa kurittaa, ja minusta on oikein jos kunnioitamme lakia tässä asiassa.
    Mikä ei uskoamme vastaan ole, niissä asioissa haluamme lakia kuunnella. Mutta uskon asioisssa tulee enemmän kuunnella Jumalaa kuin ihmistä.
    Mutta mitään asiaa ei ole tarkoitettu laiksi uskovaiselle, hän tekee sen vapaaehtoisesta sydämmestä mikä on oikein omantunnon mukaan.

    Ehkä minä tosiaan tiedän tämän asian paremmin kuin sinä.

    Äänestä

Siis minä olen ajatelleut vähän samoja asioita.
Et siis ole yksin.
Kyllä minusta pitäis johonkin vetää raja, miten pitkälle vois mennä.
Ja kyllä ihmisenä olis hyvä kunniottaa toista vaikka ei olis edes sama usko.
Annetaan asioiden riidellä ei ihmisten...
Hyvä että otit aiheen puheeksi.
Ei minusta tarvis olla liian rehellinen!

Äänestä
  • en sitä tarkoittanut, en todellakaan, että olisin halunnut pahasti sanoa. Siis anteeksi, voin huonosti jos joku ihminen voi minun takia huonosti.

    Äänestä

"...eikä monet tiedä vanhoillislestaatiolaisuudesta mitään."

Ehkä kaikki eivät. Mutta täällä kirjoittelee myös monia minun kaltaisiani, jotka tiedämme vl-touhusta paljonkin omakohtaisten kokemustemme ansiosta.

Itsekin olen kotoisin vl-perheestä, ja kieltänyt uskoni nuoruudessani. Senkin jälkeen olen joutunut/päässyt katsomaan sitä touhua läheltä, koska osa suvusta on edelleen vl:iä.

Vika on vain siinä, etteivät kaltaisesi sokeat uskovaiset suostu uskomaan, että heidän uskossaan olisi jotain vikaa. Tunnustan toki, että siinä on paljon hyviäkin asioita, mutta valitettavasti itselläni on liikaa kokemusta niistä huonoista puolista. Ketään en kylläkään hkökohtaisesti ole täällä haukkumassa, kritiikkini kohdistuu paria harha-askelta lukuunottamatta itse uskoon, ei niinkään ihmisiin itseensä.

Äänestä

Olen ulkopuolelta tullut, enkä yhdy sanoihisi. Mutta ihmettelen miten kauas voi uskovaisen kodin lapsi joutua. Sääli...
Ei uskomassaa olla sillälailla, että viotaan toisia ihmisiä. Uskovaisena tehdään parannusta omista synneistä.
On se kyllä kumma, että jotku jotka jättävät tämän uskon, on joutunut näin kaus. Ettei vaan Jumalan etsikkoaika ole loppunut, sehän se on huolena tässä. Ja ensin pitäisi näilläkin olla omat asiat kunnossa ja sitten vasta hulehtia toisten asioista.. Ensin roska omasta silmästä...
Minä olen kokenut asiat aivan erilailla. Olen iloinnut siitä että lintu on löytänyt pesän...
Kunpa Jumala varjelisi loppuun asti tässä uskossa

Äänestä
  • vaan vapautunut vl-kahleista. Sääli että sinä annat yhä kusettaa itseäsi. Sitähän se on, heikkojen ihmisten juksaamista. Sellaisten jotka eivät uskalla ottaa ohjia omiin käsiinsä, vaan joiden on uskottova johonkin ylimaalliseen hömppään, jotta pysyvät edes jotenkin kasassa. Ja juuri sellaisia kusetetaan koviten.

    Jumala (mikäli sellaista edes on) varjelkoon minua koskaan joutumasta takaisin tuohon harhaoppiin!

    Äänestä

olen samaa mieltä. tämä palsta ei ole oikea paikka keskustella uskonasioista!

Äänestä
  • Haluan tiedustella missä kohtaa Raamattua sanotaan että elämästä pitäisi tehdä HELVETTIÄ sen takia kun jotkut IHMISET ovat päättäneet kieltää kaiken. Raamatussa sanotaan menkää ja iloitkaa minun nimeeni. Ei että iloitkaa kieltämällä kaikki mahdollinen, tai iloitkaa palvomalla minua ja nostamalla minusta TOTEEMI.
    Jokaisessa uskonnossa löytyy tulkitsioita jotka haluavat tavoitella valtaa määräämällä muita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Isä 25-vuotta kirjoitti:

Tämä teidän jutustelu on saanut mielestäni jo sairauden piirteet. Tämä on lähes Jumalan pilkkaa. Ei kukaan vanhoillislestadiolainen harrasta tällaista. Teidän pitäisi katsoa itseänne peiliin ja mietittävä asioita...

Vaikka itsekkin olen nuori, olen tullut tulokseen ettei tämä ole oikein uskontoamme kohtaan. Täältä ei - vanhoillislestaatiolaiset saavat aivan väärän kuvan uskonnostamme(esim. ruumillinen kuritus). On muistettava ettei kaikki keskustelua lukevat ole vanhoillislestaatiolaisia, eikä monet tiedä vanhoillislestaatiolaisuudesta mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu