NS. MIELENTERVEYSONGELMASTA

ELVIIRA kirjoitti:

ON ikävää, kun ääniä jos kuulee ja niistä kertoo niin pidetään hieman tai aika pahasti outona sillä on vain kyse suhteesta itseensä ja traumasta joka on mennyt yli hilseen. Kyllä minä olen saanut kuulla siitä silti vaikka yritänkin luoda positiivisen kuvan itsestäni, jotten joutuisi muiden hampaisiin. Mitäkö pelkään. Pelkään työnantajia jotka luokittelisivat minut puolestani. Pelkään ihmisten asenteita näihin asioihin ja itseasiassa sairaus itsessään on syy, miksi pelkään että minua väheksytään ja minusta puhutaan pahaa. Tämä sattuu minua todella paljon. Se siinä juuri onkin pahinta jos ottaa ns. sairaan roolin elämässään ,sillä juuri silloin sitä ei ole itsensä kanssa sinut. Mutta olen kaivannut armahdusta valittamalla jotta saisin olla myös heikko en pelkästään vahva ja menestyvä. Huomaan samalla että luusereita tämä yhteiskunta ei armahda, vaikka olen toki menestynytkin. Jos jostain syystä toimin epäkypsästi muita loukkaavalla tavalla niin se on vain tätä yhteiskunnallista kierrettä jossa minuakin on loukattu. Pyydän siis kansalaiset armahdusta. Älkää tuomitko toisianne, sillä jokaisella meillä on mahdollisuudet hyvään taikka pahaan. On niin helppoa luokitella ihmisiä huomaamatta että itse voisi olla samassa asemassa. Kaikkein koomisinta tässä on kun jos elän puhumatta vaivastani kuin sitä ei olisikaan niin minä saan paremmin sitä huomiota jota oikeasti kaipaan ja tavoitan ihmiset. Tästäkin tekijästä voi tulla erottava tekij'ä koska se on niin outo, vaikka olisin kaunis, mukava ja fiksu. Ihmisten luokitukset tuntuvat ahdistavan minua ja johtavan minua syyttäviin ääniin. älkää siis luokitelko lähimmäisiänne. Kun pidän itseäni hyvänä ja terveenä niin olen myös armahtava itselleni. Äitini on hieman yksinkertainen ja on sanonút minulle ehkä turhankin jyrkästi asioita. Minua on kiusattu ja minä olen vaatinut itseltäni paljon siksi minun on ollut myös vaikea kestää pettymyksiä. On ollut hienoa tavata ihmisiä jotka välittävät mutta on ollut myös vaikeata luopua heistä niin kuin jutussa: ANTAKEE ARMOA parisuhde osastolla. Vaikka kyse on itseensä suhtautumisesta niin jos minut noteerataan ympäristössä ja saan siinä mahdollisuuden kasvaa kanssaeläjien kautta ja itsetuntoa kohentavien mahdollisuuksien työssä. Huomaan vain että vaikka näiden asioiden ei kuuluisi vaikuttaa asiaan niin se vaikuttaa. Poikaystävien ja uusien ystävien on vaikea sulattaa asiaa eikä sen kautta saa itsestään kiinnostumaan. Itsessään tämä asia kun pelkää ihmisten ja työn menettämistä tämän takia on horjuttanut itsetuntoani. Kuitenkin voin vaikuttaa asioihin, Mielestäni pitäisi enemmän kirjoittaa siitä miten ongelmista kärsiviä tulee tukea. Mukaan ottaminen samoihin aktiviteetteihin kuin muut on osa mielenvireyttä. Huomaan joutuvani erityiseen rooliin asioista puhuessani videopajallakin vaikka olenkin saanut paljon tukea enkä vielä työllisty. Olen tarvinnut paljon huomiota jota en ole ehkä saanut kouluaikoinani. Kiusaamisen jälkeen on ystäväpiiri ollut suppea. Olen kuitenkin hakeutunut mielekkäisiin harrastepiireihin. Itsetunto on niin pienistä asioista kiinni että saa olla oma itsensä vaivastaan huolimatta, että saa sosiaalisen hyväksynnän vaikka on arka. Maailma on aika kova. on vain taisteltava. Tahdon olla vapaa ajattelumallista sairas. Tahdon olla määrittelemättä itseäni ja muita. Tahdon että nähdään vain haavoittunut itsetunto. Poikaystäväni jotka ehkä väärin tein nimeämällä ja itseni paljastamalla ja joilta en saa varmasti ikinä anteeksi sitä että olen Samun kin puhelin numeron kirjoittanut seinään ovat olleet erittäin tärkeitä minulle. Minua on silti sattunut suunnattomasti kun olen joutunut heistä luopumaan. Se on tehnyt ajoittain oloani huonommaksi, kun olen kokenut että vanhemmatkaan eivät aina oikein osaa erityishuomioida jos en joskus jaksa vaan patistavat ja moittivat enemmän töistä joita en ole jaksanut hoitaa. Minusta tuntuu että kotiamme yritetään tehdä näennäisesti hienoksi ja pitää järjestyksessä jotta vanhempien sisäiset ristiriidat eivät näkyisi eikä epämiellyttäviä tunnusmerkkejä tulisi esiin. Haluan välillä huomiota olemalla lasten kaltainen sillä en jaksa olla vain vahva. Mutta huomaan että työssä liika antautuminen ja sosiaalinen ongelmien purkamiseni on koitunut tavallaan tappioksi . Kyllä minua ymmärretäänkin mutta en ole samalla viivalla. En haluaisi ottaa hyysättävän roolia, mutta jos minua ei ole hyväksytty erilaisuuteni takia ja minulle on oltu vaativia niin olen itsellenikin liian ankara välillä. Yritän vapautua tästä ajattelusta jossa olisi vai oikeita ratkaisuja elämässä. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa ajattelutapaa.Kun pystyn käsittelemään pahaa oloani niin vuorovaikutusmahdollisuuteni paranevat. Aina ei kuitenkaan jaksaisi näyttää pintaa, sillä itsetunnossani on haava siitä että pelkään tulevani hyvältyksi jos kerron äänistä yms..joka kuulostaa kiusaamiselta, mutta ne ovat useimmiten taka-alalla. Kuitenkin suhtautuminen että ne eivät ole kaikkea elämässä ja äidilläni on kuitenkin keventävä huumori kipeisiinkin asioihin uja minusta todella välitetään auttaa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä