Kuinka purjehtijat menevät saareen?

Kuinka purjehtijat menevät saareen? Jollia ei perässä näy.

Sen vielkä ymmärrän, että voi löytyä saari, jonka rannan syvyys on juuri sillä tavalla sopiva, että keulan saa ajettua rannan tuntumaan, mutta sitä en ymmärrä, kuinka siitä kuljetaan maihin. Hypätään puolestatoista metristä?
23815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kyllä se hämmästyttävän hyvin käy, ainakin retkikäyttöön suunnitellulla veneellä. Esimerkiksi h-vene on kai 8,3 metriä pitkä, joten kun keula on rantakalliossa kiinni, se 1,3 metriä syvä köli on kolmisen metriä taempana.

Ihan hiekkarannalle ei siis pääse, mutta kallioon aika usein. Varovaisesti kokeilemalla ei tule vaurioitakaan. Keula kannattaa ajaa sillä tavalla kiinni rantaan että ei tarvi hypätä vaan voi rauhallisesti astua maihin. Isommilla veneillä kaikki tämä on toki haastavampaa.

Tai sitten laittaa veneen ankkuriin, kaivaa sen kumiveneen pistopunkasta ja soutaa maihin tutkimaan tilannetta :-)

Äänestä

Näkemäsi vene on voinut olla vähän kauempana rannasta jos ollaan nukkumassa tms.

Äänestä

Vain laiturillisessa saaressa käyn. Pohjan perukoilla on matalat rannat ja viimeisen neljäntoista vuoden aikana vain kerran ollut kiinni keula rannassa. Suurimmaksi osaksi käyn purjehtimassa ja en käy saarissa ollenkaan.

Äänestä

Saaristomeren saarissa varmaan puolessa on joku kohta rantaa, johon voi purjeveneen keulan saada. Sellaisia hiekkarantojakin on nähty, että voisi saada keulan rantaan. Pienempi ja matalampi vene on tietysti helpompi, ja jos vielä keula ei ole pystysuora, kuten nykyveneissä. Keulatikkaat helpottavat aika paljon. Suurin vaara on märkä ja viettävä rantakallio.

Äänestä

Puolitoista metriä pystyy kyllä vielä kävelemään köyden päällä

Äänestä

Purjehtija astuu rantaan kuivin jaloin, toisin kuin meloja.

Äänestä

Keulassa portaat, joiden ala-askelmalta lankonki maihin...
Helppoa kuin mikä.

Äänestä
  • Voitko kertoa lisää, onko lankonki jotenkin lukittu portaaseen ym.

    Toimiiko hyvin kaikenlaisissa rannoissa ?

    Äänestä

Kuinka purjehtijat menevät nukkumaan?
Kuinka purjehtijat menevät kaurapuuroa keittämään?
Kuinka ....

Äänestä
  • Älä sanokaan kun et paremmin osaa

    Äänestä

Purjeveneilijät valitsevat rannasta paikan, johon pääsevät kiinni veneellään. Syvä kalliaranta tms. Jos ei pääse, niin ankkuriin keulasta. Ei siellä rannassa edes ole pakko käydä, jos ei halua. Asioinnit voi hoitaa veneen vessassa.
Aika monilla on myös veneen sisällä pumpattava kumivene, jolla pääsevät rantaan.

Vene lasketaan kauemmaksi rannasta esim. Nukkumaan mennessä.

Äänestä

Kasnäsin lähistöllä on upea saari jossa olemme olleet useasti 40 jalkaisella purkkarilla kalliorannassa peräkiinnityksessä ja uimataso alaslaskettuna. Kallio on juuri samalla korkeudella kuin uimataso ja suoraan reunastaan yli kolme metriä syvä joten ei ole vaaraa peräsimelle. Samassa paikassa olen ollut myös vetolaitteellisella moottoriveneellä. Vastaavia paikkoja muutamia löytynyt muualtakin, nämä rantautumispaikat pidetään yleensä visusti salassa ettei tule liikaa tunkua ;O)

Äänestä
  • Mites se lankonki maihin, "muuan mies". Palaatko asiaan ?

    Äänestä

  • mites se lankonki ? kirjoitti:

    Mites se lankonki maihin, "muuan mies". Palaatko asiaan ?

    Lankonkin päässä voi olla koukut jolla lankonki kiinnittyy portaisiin. Voisi myös olla O rekaailla kiiinni portaissa, tällöin lankokin voi nostaa portaiden suuntaiseksi ja köydellä sitoa kiinni purjehduksen ajaksi.

    Äänestä

  • Yhdessä paikassa oli keula rannassa ja kaikuanturin kohdalla 25 metriä vettä. Ei toki hyvä paikka ankkuroida...

    Äänestä

Minä käytän Walker Baytä, nimittäin tällaista. Toisen pään kiinnitän veneeseen, toisen rantaan.

Jos pituus ei riitä, otan avuksi tukevan ilmatäytteisen sup-laudan. Näin ei tarvitse juuri koskaan järjestää jolla showta. Vehkeiden pumppaamiseen minulla on sähköpumppu, ei mene kauan.

http://www.walkerbay.com/airis/docks/airis-airdock/

Äänestä
  • En usko tuota. Haluaisin nähdä sinut kävelemässä moista siltaa pitkin. Mahtaa olla varsin horjuvaa menoa. Tosin se olisi paljon hauskempaa katsottavaa kuin joku "jolla-show".

    Äänestä

Patja on pari metriä kanttiinsa. Kalastus-supien leveydet ovat usein enintään 35 tuumaa eli vajaat 90 senttiä. Ne ovat niin tukevia, että niiltä voi huoletta heitellä virvelillä tai perholla.

Luulen että mielikuvasi perustuu uimapatjaan. Näissä ilmatäytteisissä on kuitenkin uimapatjaan verrattuna kova paine, ne ovat kivikovia täyteen pumpattuina. Jos laudan jättää yhtään tyhjäksi, se on niin horjakka, ettei siltä voi kalastaa.

http://www.youtube.com/watch?v=yrzemdO0bNo

Näitä voi käyttää jollan korvikkeena taitojen mukaan. Suosittelen kokeilemaan. Täyteen pumppaaminen käy nopeasti ja pakattuna lauta menee melko pieneen tilaan.

http://www.boatstogo.com/military-inflatable-SUP.asp

Äänestä

" Suosittelen kokeilemaan. Täyteen pumppaaminen käy nopeasti ja pakattuna lauta menee melko pieneen tilaan. "

Ehdotan että, rullat pois matkapurren keulapurjeista ja 100% purjeiden trimmausta, niin ei kiinnosta surffilaudalla meloa saaren ympäri purjehduspäivän jälkeen. Purjelaudassa on paljon enemmän ideaa, saahan siinä sentään roikkua trapetsilla ja laite kulkee lujaa.

http://www.youtube.com/watch?v=PbR_Nv8uGDA

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Meloja-Jani kirjoitti:

Kuinka purjehtijat menevät saareen? Jollia ei perässä näy.

Sen vielkä ymmärrän, että voi löytyä saari, jonka rannan syvyys on juuri sillä tavalla sopiva, että keulan saa ajettua rannan tuntumaan, mutta sitä en ymmärrä, kuinka siitä kuljetaan maihin. Hypätään puolestatoista metristä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu