Usein näillä palstoilla keskustellaan "ainoasta oikeasta" seurakunnasta. Alla on L.L.L:n omia ajatuksia kyseisestä asiasta. Saarna löytyy alkuperäisenä saamani tiedon mukaan Oulun maakunta-arkistosta ruotsinkielisenä. Se on pitkä, toivottavasti se mahtuu tähän kokonaisuudessaan. Kopiokaa itsellenne, kenellä sitä ei vielä satu olemaan, ja kertokaa siitä ystävillenne.
Sen valossa on rakentavaa tarkastella omaa näkemystämme oikeasta Kristuksen serakunnasta.
413. Kateus, riidat ja saarnaajien valikointi hajottavat seurakuntaa
Tarkastussaarna
Vuonna 1844 Sorselessa
Alkuaan ruotsinkielinen
Joku teistä sanoo :”Minä olen Paavalin”, toinen taas :”Minä olen Apolloksen”, ”Minä Keefaksen”, ” Minä Kristuksen”. Onko Kristus jaettu? Ei kai Paavalia ole ristiinnaulittu teidän tähtenne? Vai Paavalinko nimeen teidät kastettiin? (1.Kor.1:12,13)
Apostoli Paavali oli saanut kuulla huhuja ja matkalla olleiden veljien kertomuksia, joiden mukaan Korintin kristityt olivat hajaantuneet moniin puolueisiin, ja kukin piti itseään muita viisaampana. Jotkut olivat kuullet Paavalin saarnoja ja pitivät eniten hänestä, Toiset olivat kuulleet Apolloksen ja toiset Pietarin saarnoja, ja oli muutamia, jotka olivat kuulleet myös itse Vapahtajan saarnaavan.
Korintin kristityille kävi juuri niin kuin meidänkin aikanamme usein käy, että yksi pitää enemmän yhdestä ja toinen toisesta saarnaajasta, sillä saarnaajat eivät ole aivan samanlaisia ilmaisultaan ja puhetavaltaan. Siihenkään aikaan eivät saarnaajat käyttäneet samanlaisia sananparsia ja sanontoja, vaikka he rakensivatkin työtä samalle perustukselle ja saarnasivat samasta asiasta, nimittäin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Siitä korinttilaiset saivat syynä hajaantua puolueiksi ja sanoa:” Minä olen Paavalin, minä Apolloksen, minä Keefaksen ja minä Kristuksen.”
Näin tapahtuu vieläkin, kun kristittyjen hengenyhteys särkyy ja he alkavat punnita sanoja ja halkoa hiuksia. Silloin seurakunta hajaantuu ja syntyy puolueita, Näin on tapahtunut aina Paavalin ajasta alkaen, ja näin tapahtuu vielä tänäkin päivänä.
Nyt Paavali osoittaa tässä korintin kristityille, että sellainen opin hajaannus ei sovi oikeaan kristilliseen ykseyteen. Sen tähden hän matkii heidän sanojaan ja sanoo lopulta:” Ei kai Paavalia ole ristiinnaulittu teidän tähtenne? Vai Paavalinko nimeen teidät kastettiin?” Paavali kuvailee, kuinka hän on suuressa nöyryydessä ja yksinkertaisuudessa saarnannut vain ristiinnaulittua Kristusta, sekoittamatta saarnaansa maailmanviisautta. Hän jatkaa kolmannen luvun kolmannessa jakeessa:” Te olette vielä lihallisia, sillä niin kauan kuin teidän keskuudessanne on kateutta, riitaa ja eripuraisuutta, ettekö te ole lihallisia ja vaella ihmisten tavan mukaan?”
Lihallinen eripuraisuuden henki, joka jo Paavalin aikana ilmaantui korinttilaisten pariin, yleistyi yhä enemmän heti apostolien ajan jälkeen niiden joukossa, jotka kaikki kuitenkin uskoivat etsivänsä vakavasti Kristuksen armoa. Se oli suurin onnettomuus, jonka sielun vihollinen saattoi tuottaa kristilliselle seurakunnalle.
Vielä suuren vainon aikana, kun pakanoiden kirves vuodatti kristittyjen verta, oli varsin monta lahkoa ja puoluetta, jotka uskoivat olevansa parempia kuin muut, vaikka ne kaikki taistelivat saman asian puolesta. Ja vielä enemmän puolueita tuli vainojen päätyttyä. Silloin puolueet alkoivat tuomita, syyttää harhaoppisiksi ja jopa vainota toisiaan. Yksi sanoi :” Minä olen oikeassa”, ja toinen:” Minä olen oikeassa”, ja samoin kolmas ja neljäs:” Minä olen oikeassa.” Kuka oli oikeassa? Minä luulen, että se oli oikeassa, joka ei koskaan sekaantunut sellaisiin sanakiistoihin, vaan pysyi yksinkertaisesti Kristuksessa, kirjoitetun sanan mukaisesti. Usein taisteltiin hirmuisen vihan ja katkeruuden vallassa yhdestä ainoasta uskonkohdan kirjaimesta. Kuka oli oikeassa? Ehkä se, joka vähiten punnitsi sanoja ja vähiten saivarteli.
Vielä tänäkin päivänä on luterilaisessa kirkossa loputon määrä puolueita, jotka kaikki uskovat olevansa oikeassa. Ketkä ovat oikeassa: herrnhutilaiset, kveekarit, metodistit vai pietistit? Kuka on oikeassa? Kun he tuomitsevat toisiaan niin kuka on oikeassa? Ehkä se, joka vähiten huutaa ja kerskuu uskonopistaan.
Oikea kristillisyys ei ole tyhjissä sanoissa, vaan Hengessä ja totuudessa, sisäisessä ihmisessä, joka on hengen ykseydessä Jumalan mielen mukaisesti. Oikeassa kristillisyydessä ei ole kyse siitä, onko ulkoisessa tunnustuksessa yksi kirjain enemmän tai vähemmän. Kysymys on sydämen sisäisestä hengellisestä elämästä ja sen vaikuttaa Kristuksen sovintoarmo.
Oletpa sitten juutalainen, kreikkalainen tai luterilainen, oletpa katolinen, reformoitu, pietisti, herrnhutilainen, kveekari, uuslukija tai vanhalukija, tai kuka lienetkin, uskotko, että kuollut kirjainusko, jota sinun isäsi ovat tavailleet edellä ja sinä tavailet perästä, pelastaa sinun sielusi kadotuksesta ? Uskotko näin siksi, että luulet omistavasi kirjaimellisesti oikean tunnustuksen, vaikka sinulla ei ole oikeaa henkeä ja elämää sydämen sisäisessä salatussa ihmisessä? Oikea henki ja elämä ilmenee uskon ykseytenä ja rakkautena. Vai luuletko sinä, että Jumalan Henki antaa kuolleen kirjaimen telkien ja lukkojen kahlita ja sitoa itseään?
Kiitos ei , ystäväni! Kristillisyys ei anna sitoa itseään johonkin tiettyyn uskontunnustukseen, joka kuitenkin on ihmistekoa, olkoon kuinka puhdasoppinen tahansa. Ei, oikea kristillisyys on itse vapaa, ja se tekee vapaaksi, niin kuin myös se Henki on vapaa, joka herättää oikean kristillisyyden. Se vapauttaa kirjaimen pakosta. Teidät on nimittäin kutsuttu vapauteen, ei kuitenkaan lihalliseen vapauteen. Jota maailman lapset ylistävät ja tavoittelevat, vaan Hengen vapauteen, joka on itse elämä kristillisyydessä, sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
Ei ole siksi ihmeellistä, että apostolin täytyi kehottaa korintin kristittyjä välttämään turhia sanakiistoja, joka eivät tuota mitään hyvää, vaan päinvastoin turmelevat ja tukahduttavat kristillisyyden hengen ja elämän, Sen tähden Paavali sanoo:” Te olette vielä lihallisia, koska kukin teitä sanoo: ” Minä olen Paavalin, minä Apolloksen, minä olen Keefaksen ja minä olen Kristuksen. Onko Kristus jaettu tai onko Paavali ristiinnaulittu teidän edestänne?”
Vielä tänäkin päivänä voi olla tarpeen toistaa ja selittää samoja sanoja, sillä kristillisyyttä ovat sekoittaneet ja tallannet monet puolueet ja lahkot, jotka seisovat kuin kytketyt naudat kirjaimen vankeina ja sanovat: ”Minä olen galvinilainen, minä luterilainen, minä pietisti, minä kveekari, minä herrnhutilainen, minä uuslukija ja minä vanhalukija”. Luuletko, että Jumalan Henki antaa sitoa itsensä kirjaimeen eli ulkoiseen tunnustukseen? Luuletko, että oikea kristitty antaa sitoa itsensä kuolleeseen kirjaimeen, niin kuin koira sidotaan muurin pylvääseen? Luuletko, ettei Jumala voi herättää turkkilaista ja pakanaa yhtä hyvin kuin hän herättää luterilaisen tai kveekarin kauheasta synnin unesta etsimään vakavasti armoa? ”Minä sanon teille, että Jumala kykenee herättämään Aabrahamille lapsia näistä kivistä,” Näin sanoi Johannes juutalaisille, jotka myös uskoivat, että heillä on oikea usko, vaikka he olivat lain ja kirjaimen pakkovallassa.
Jos Paavali nousisi tänään kristinuskon kirkkaasta aamuruskosta tai Johannes Kastaja heräisi kristinuskon uudesta syttymisestä tai Luther nostaisi päänsä lähes sammuneen kristinuskon iltahämärän tuhkasta, mitä sanottavaa luulisitte näillä miehillä olevan, kun he saisivat nähdä, että koko kristikunta on hajonnut niin moniin lahkoihin ja puolueisiin, joista jokainen uskoo omistavansa oikean opin? Kyllä he varmaan valittaisivat ja vuodattaisivat moneen kertaan katkeria kyyneleitä sen kauhistavan sokeuden ja hirveän pimeyden tähden, jolla sielun vihollinen on hämmentänyt ja kukistanut maailman sokean joukon. Nyt maailman joukko ryntää kadotukseen kuin sikalauma, jota sudet ajavat takaa. Se on tarttunut saatanan verkkoihin kuolleen kirjaimen raskaan rautaikeen alla.
En halua sanoa kaikkea, mitä ajattelen siitä kauheasta orjuudesta, missä ilkeä vihollinen pitää ihmisparkojen omiatuntoja, kun niitä painaa kirjaimen pakkovalta. Siitä seuraa iankaikkinen orjuus. Juuri tässä saatanan orjuudessa riutuu moni, jolla on herkkä omatunto, kun hän ensimmäisen heräyksen jälkeen alkaa punnita sanoja ja halkoa hiuksia. Silloin syntyy eri seuroja. Silloin syntyy lahkoja ja opin hajaannusta. Silloin kristinuskon ydin sekoittuu ja elämä ja Henki sammuu. Elävä usko muuttuu kuolleeksi kirjainuskoksi, ja rakkaudesta Jumalaan tulee teeskentelijän kaapu. Hengellinen ylpeys, tuo sietämätön saatanan haju ja löyhkä, saastuttaa kalliisti lunastetun sielun teeskentelyn myrkyllä.
Perkele nauraa makeasti voittajana, kun ihminen hyppää armonjärjestyksen yli ja putoaa päistikkaa lihallisesta suruttomuudesta hengelliseen itsevarmuuteen. Silloin on saastainen henki tullut teeskentelijän sydämen eteiseen, ja sillä on mukanaan seitsemän muuta henkeä, jotka ovat seitsemän kertaa pahempia kuin se itse. Silloin saastainen henki ja sen mustat kumppanit saavat hallita vapaasti ja mellastaa kuin nälkäinen susi lammastarhassa, repiä ja raadella turvattomia lammasparkoja. Teeskentelyn kalvo kasvaa kuin lohikäärmeen suomut sen petollisilla silmäluomilla, ja se näyttää verenhimoisia hampaitaan jokaiselle, joka ei tahdo vapaaehtoisesti ryömiä sen veranpunaiseen kitaan.
Rakkaat lapset! Varokaa näitä lampaiden vaatteissa olevia susia, jotka tahtovat nielaista teidän sielunne elävältä. He tulevat hiipien ja käyttävät kauniita sanoja, mutta he tahtovat houkutella teitä pois Kristuksen opin yksinkertaisuudesta. He väittävät omistavansa sisäisen hengellisen valon , jota ei ole Sanassa. Mutta kun heidän tulisi osoittaa uskonsa ja rakkautensa Jumalaan ja lähimmäisiin joillakin pienillä maallisten etujen uhrauksilla, silloin he hiipivät pois ja vetävät häntänsä koipien väliin kuin häpeävät koirat. Varokaa heitä! He näyttävät paisuneilta rupikonnilta, sillä hengellinen ylpeys on paisuttanut heitä. He hyppäävät armonjärjestyksen yli ja tahtovat vielä pettää toisiakin tekemään samoin. Mutta hedelmistä te tunnette heidät, sillä suurimmasta teeskentelijästä tulee lopulta suurin kelmi.
Pidän tätä varoitusta aivan välttämättömänä tälle seurakunnalle. Täällä toinen joukkoon vajonnut lihallisen suruttomuuden kauheaan pimeyteen, ja toinen joukko, jota painaa kirjaimen pakkovalta, on saanut vaikeasti avattavan solmun omalletunnolleen,. Kukaan ihminen ei vois sitä avata, ellei Jumala, joka on armollinen hyvää tarkoittavia, mutta eksyviä sieluja kohtaan, avaa tuota vaikeaa solmua ja päästä herkkiä omiatuntoja kirjaimen pakkovallasta ja anna heidän maistaa hengellisen vapauden elämää ja ydintä.
Kyllä täällä varmaan moni tutkii sanaa vakavin ja vilpittömin mielin. Moni varmaan etsii armoa ja kääntyy yksin yön hiljaisuudessa Jumalan puoleen salaisin huokauksin ja rukouksin. Mutta vakavasti etsivän ei ole helppo löytää oikeaa keskitietä, ahdasta porttia, joka vie päämäärään, kun susilauma huutaa ja ulvoo ympärillä. Sudet ulvovat täyttä kurkkua, toinen toistaan pahemmin. Tuolla on suurkapakoitsija, tuolla suurjuomari, tuolla suurteeskentelijä, tuolla tappelija, tuolla saituri, tuolla huorintekijä, tuolla tanssimestari ja tuolla verenimijä eli verikoira.
Kaikki nämä kirjavat eläimet, jotka nousevat kadotuksesta, juoksevat toistensa ympäri ja huutavat toisilleen, yksi määkimällä, toinen raakkumalla, kolmas ulvomalla ja haukkumalla ja neljäs noitasävelillä ja synnillisillä kuiskutuksilla, niin että niiden ääni kuulostaa kadotuksen ulinalta ja meteliltä. Ne houkuttelevat yksinäistä, armoa etsivää ja taivaan ahtaalle portille pyrkivää. On suuri Jumalan ihme, jos yksinäinen, vakavasti armoa etsivä ihminen ei eksy jäljiltä ja kadota kapeaa polkua, joka lopulta vie taivaan ahtaalle portille.
Koeta pysyä tiellä, sinä rakas sielu, joka tosissasi etsit armoa ja pyrit taivaan ahtaalle portille. Älä anna synnin kauniiden kuiskutusten eksyttää sinua kapealta polulta. Pidä lujasti kiinni sanasta äläkä kuuntele korvaan kuiskuttelijan sanoja, kun se vääntää ja kääntää Jumalan selvintä sanaa omaksi kadotukseen. Pidä lujasi kiinni ankkurista äläkä irrota otettasi pelastuksen kalliosta, Kristuksesta. Älä päästä näköpiiristäsi sitä tähteä, joka johdattaa Betlehemiin ja luvattuun maahan. Jos sinä kadotat sen silmistäsi, silloin olet ikuisesti hukassa. Se tähti on nimeltään Jumalan ilmoitettu sana. Jos tahdot löytää Kristuksen, seuraa sitä tähteä, muutoin sinä te häntä löydä. Silloin sinä olet oma pappisi ja oma kuninkaasi.
Mutta en sano enempää. Se, jolla on hiukankin kokemusta armon tiestä, ymmärtää minua hyvin. Se taas, jolla ei ole, ei ymmärrä mitään, sillä saatana on hänet sokaissut.
Antakoon Jumala Jeesuksen Kristuksen tähden armonsa ja rauhansa ja iankaikkisen autuuden tämän seurakunnan harvoille yksinäisille sieluille, jotka vakavasti etsivät armoa. He vaeltavat kuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Yksinäisinä ja hengellisesti köyhinä he etsivät uutterasti, vakavasti ja vilpittömästi pelastavaa armoa, joka annetaan Herran Jeesuksen Kristuksen uskossa ja rakkaudessa. Aamen.
Sen valossa on rakentavaa tarkastella omaa näkemystämme oikeasta Kristuksen serakunnasta.
413. Kateus, riidat ja saarnaajien valikointi hajottavat seurakuntaa
Tarkastussaarna
Vuonna 1844 Sorselessa
Alkuaan ruotsinkielinen
Joku teistä sanoo :”Minä olen Paavalin”, toinen taas :”Minä olen Apolloksen”, ”Minä Keefaksen”, ” Minä Kristuksen”. Onko Kristus jaettu? Ei kai Paavalia ole ristiinnaulittu teidän tähtenne? Vai Paavalinko nimeen teidät kastettiin? (1.Kor.1:12,13)
Apostoli Paavali oli saanut kuulla huhuja ja matkalla olleiden veljien kertomuksia, joiden mukaan Korintin kristityt olivat hajaantuneet moniin puolueisiin, ja kukin piti itseään muita viisaampana. Jotkut olivat kuullet Paavalin saarnoja ja pitivät eniten hänestä, Toiset olivat kuulleet Apolloksen ja toiset Pietarin saarnoja, ja oli muutamia, jotka olivat kuulleet myös itse Vapahtajan saarnaavan.
Korintin kristityille kävi juuri niin kuin meidänkin aikanamme usein käy, että yksi pitää enemmän yhdestä ja toinen toisesta saarnaajasta, sillä saarnaajat eivät ole aivan samanlaisia ilmaisultaan ja puhetavaltaan. Siihenkään aikaan eivät saarnaajat käyttäneet samanlaisia sananparsia ja sanontoja, vaikka he rakensivatkin työtä samalle perustukselle ja saarnasivat samasta asiasta, nimittäin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Siitä korinttilaiset saivat syynä hajaantua puolueiksi ja sanoa:” Minä olen Paavalin, minä Apolloksen, minä Keefaksen ja minä Kristuksen.”
Näin tapahtuu vieläkin, kun kristittyjen hengenyhteys särkyy ja he alkavat punnita sanoja ja halkoa hiuksia. Silloin seurakunta hajaantuu ja syntyy puolueita, Näin on tapahtunut aina Paavalin ajasta alkaen, ja näin tapahtuu vielä tänäkin päivänä.
Nyt Paavali osoittaa tässä korintin kristityille, että sellainen opin hajaannus ei sovi oikeaan kristilliseen ykseyteen. Sen tähden hän matkii heidän sanojaan ja sanoo lopulta:” Ei kai Paavalia ole ristiinnaulittu teidän tähtenne? Vai Paavalinko nimeen teidät kastettiin?” Paavali kuvailee, kuinka hän on suuressa nöyryydessä ja yksinkertaisuudessa saarnannut vain ristiinnaulittua Kristusta, sekoittamatta saarnaansa maailmanviisautta. Hän jatkaa kolmannen luvun kolmannessa jakeessa:” Te olette vielä lihallisia, sillä niin kauan kuin teidän keskuudessanne on kateutta, riitaa ja eripuraisuutta, ettekö te ole lihallisia ja vaella ihmisten tavan mukaan?”
Lihallinen eripuraisuuden henki, joka jo Paavalin aikana ilmaantui korinttilaisten pariin, yleistyi yhä enemmän heti apostolien ajan jälkeen niiden joukossa, jotka kaikki kuitenkin uskoivat etsivänsä vakavasti Kristuksen armoa. Se oli suurin onnettomuus, jonka sielun vihollinen saattoi tuottaa kristilliselle seurakunnalle.
Vielä suuren vainon aikana, kun pakanoiden kirves vuodatti kristittyjen verta, oli varsin monta lahkoa ja puoluetta, jotka uskoivat olevansa parempia kuin muut, vaikka ne kaikki taistelivat saman asian puolesta. Ja vielä enemmän puolueita tuli vainojen päätyttyä. Silloin puolueet alkoivat tuomita, syyttää harhaoppisiksi ja jopa vainota toisiaan. Yksi sanoi :” Minä olen oikeassa”, ja toinen:” Minä olen oikeassa”, ja samoin kolmas ja neljäs:” Minä olen oikeassa.” Kuka oli oikeassa? Minä luulen, että se oli oikeassa, joka ei koskaan sekaantunut sellaisiin sanakiistoihin, vaan pysyi yksinkertaisesti Kristuksessa, kirjoitetun sanan mukaisesti. Usein taisteltiin hirmuisen vihan ja katkeruuden vallassa yhdestä ainoasta uskonkohdan kirjaimesta. Kuka oli oikeassa? Ehkä se, joka vähiten punnitsi sanoja ja vähiten saivarteli.
Vielä tänäkin päivänä on luterilaisessa kirkossa loputon määrä puolueita, jotka kaikki uskovat olevansa oikeassa. Ketkä ovat oikeassa: herrnhutilaiset, kveekarit, metodistit vai pietistit? Kuka on oikeassa? Kun he tuomitsevat toisiaan niin kuka on oikeassa? Ehkä se, joka vähiten huutaa ja kerskuu uskonopistaan.
Oikea kristillisyys ei ole tyhjissä sanoissa, vaan Hengessä ja totuudessa, sisäisessä ihmisessä, joka on hengen ykseydessä Jumalan mielen mukaisesti. Oikeassa kristillisyydessä ei ole kyse siitä, onko ulkoisessa tunnustuksessa yksi kirjain enemmän tai vähemmän. Kysymys on sydämen sisäisestä hengellisestä elämästä ja sen vaikuttaa Kristuksen sovintoarmo.
Oletpa sitten juutalainen, kreikkalainen tai luterilainen, oletpa katolinen, reformoitu, pietisti, herrnhutilainen, kveekari, uuslukija tai vanhalukija, tai kuka lienetkin, uskotko, että kuollut kirjainusko, jota sinun isäsi ovat tavailleet edellä ja sinä tavailet perästä, pelastaa sinun sielusi kadotuksesta ? Uskotko näin siksi, että luulet omistavasi kirjaimellisesti oikean tunnustuksen, vaikka sinulla ei ole oikeaa henkeä ja elämää sydämen sisäisessä salatussa ihmisessä? Oikea henki ja elämä ilmenee uskon ykseytenä ja rakkautena. Vai luuletko sinä, että Jumalan Henki antaa kuolleen kirjaimen telkien ja lukkojen kahlita ja sitoa itseään?
Kiitos ei , ystäväni! Kristillisyys ei anna sitoa itseään johonkin tiettyyn uskontunnustukseen, joka kuitenkin on ihmistekoa, olkoon kuinka puhdasoppinen tahansa. Ei, oikea kristillisyys on itse vapaa, ja se tekee vapaaksi, niin kuin myös se Henki on vapaa, joka herättää oikean kristillisyyden. Se vapauttaa kirjaimen pakosta. Teidät on nimittäin kutsuttu vapauteen, ei kuitenkaan lihalliseen vapauteen. Jota maailman lapset ylistävät ja tavoittelevat, vaan Hengen vapauteen, joka on itse elämä kristillisyydessä, sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
Ei ole siksi ihmeellistä, että apostolin täytyi kehottaa korintin kristittyjä välttämään turhia sanakiistoja, joka eivät tuota mitään hyvää, vaan päinvastoin turmelevat ja tukahduttavat kristillisyyden hengen ja elämän, Sen tähden Paavali sanoo:” Te olette vielä lihallisia, koska kukin teitä sanoo: ” Minä olen Paavalin, minä Apolloksen, minä olen Keefaksen ja minä olen Kristuksen. Onko Kristus jaettu tai onko Paavali ristiinnaulittu teidän edestänne?”
Vielä tänäkin päivänä voi olla tarpeen toistaa ja selittää samoja sanoja, sillä kristillisyyttä ovat sekoittaneet ja tallannet monet puolueet ja lahkot, jotka seisovat kuin kytketyt naudat kirjaimen vankeina ja sanovat: ”Minä olen galvinilainen, minä luterilainen, minä pietisti, minä kveekari, minä herrnhutilainen, minä uuslukija ja minä vanhalukija”. Luuletko, että Jumalan Henki antaa sitoa itsensä kirjaimeen eli ulkoiseen tunnustukseen? Luuletko, että oikea kristitty antaa sitoa itsensä kuolleeseen kirjaimeen, niin kuin koira sidotaan muurin pylvääseen? Luuletko, ettei Jumala voi herättää turkkilaista ja pakanaa yhtä hyvin kuin hän herättää luterilaisen tai kveekarin kauheasta synnin unesta etsimään vakavasti armoa? ”Minä sanon teille, että Jumala kykenee herättämään Aabrahamille lapsia näistä kivistä,” Näin sanoi Johannes juutalaisille, jotka myös uskoivat, että heillä on oikea usko, vaikka he olivat lain ja kirjaimen pakkovallassa.
Jos Paavali nousisi tänään kristinuskon kirkkaasta aamuruskosta tai Johannes Kastaja heräisi kristinuskon uudesta syttymisestä tai Luther nostaisi päänsä lähes sammuneen kristinuskon iltahämärän tuhkasta, mitä sanottavaa luulisitte näillä miehillä olevan, kun he saisivat nähdä, että koko kristikunta on hajonnut niin moniin lahkoihin ja puolueisiin, joista jokainen uskoo omistavansa oikean opin? Kyllä he varmaan valittaisivat ja vuodattaisivat moneen kertaan katkeria kyyneleitä sen kauhistavan sokeuden ja hirveän pimeyden tähden, jolla sielun vihollinen on hämmentänyt ja kukistanut maailman sokean joukon. Nyt maailman joukko ryntää kadotukseen kuin sikalauma, jota sudet ajavat takaa. Se on tarttunut saatanan verkkoihin kuolleen kirjaimen raskaan rautaikeen alla.
En halua sanoa kaikkea, mitä ajattelen siitä kauheasta orjuudesta, missä ilkeä vihollinen pitää ihmisparkojen omiatuntoja, kun niitä painaa kirjaimen pakkovalta. Siitä seuraa iankaikkinen orjuus. Juuri tässä saatanan orjuudessa riutuu moni, jolla on herkkä omatunto, kun hän ensimmäisen heräyksen jälkeen alkaa punnita sanoja ja halkoa hiuksia. Silloin syntyy eri seuroja. Silloin syntyy lahkoja ja opin hajaannusta. Silloin kristinuskon ydin sekoittuu ja elämä ja Henki sammuu. Elävä usko muuttuu kuolleeksi kirjainuskoksi, ja rakkaudesta Jumalaan tulee teeskentelijän kaapu. Hengellinen ylpeys, tuo sietämätön saatanan haju ja löyhkä, saastuttaa kalliisti lunastetun sielun teeskentelyn myrkyllä.
Perkele nauraa makeasti voittajana, kun ihminen hyppää armonjärjestyksen yli ja putoaa päistikkaa lihallisesta suruttomuudesta hengelliseen itsevarmuuteen. Silloin on saastainen henki tullut teeskentelijän sydämen eteiseen, ja sillä on mukanaan seitsemän muuta henkeä, jotka ovat seitsemän kertaa pahempia kuin se itse. Silloin saastainen henki ja sen mustat kumppanit saavat hallita vapaasti ja mellastaa kuin nälkäinen susi lammastarhassa, repiä ja raadella turvattomia lammasparkoja. Teeskentelyn kalvo kasvaa kuin lohikäärmeen suomut sen petollisilla silmäluomilla, ja se näyttää verenhimoisia hampaitaan jokaiselle, joka ei tahdo vapaaehtoisesti ryömiä sen veranpunaiseen kitaan.
Rakkaat lapset! Varokaa näitä lampaiden vaatteissa olevia susia, jotka tahtovat nielaista teidän sielunne elävältä. He tulevat hiipien ja käyttävät kauniita sanoja, mutta he tahtovat houkutella teitä pois Kristuksen opin yksinkertaisuudesta. He väittävät omistavansa sisäisen hengellisen valon , jota ei ole Sanassa. Mutta kun heidän tulisi osoittaa uskonsa ja rakkautensa Jumalaan ja lähimmäisiin joillakin pienillä maallisten etujen uhrauksilla, silloin he hiipivät pois ja vetävät häntänsä koipien väliin kuin häpeävät koirat. Varokaa heitä! He näyttävät paisuneilta rupikonnilta, sillä hengellinen ylpeys on paisuttanut heitä. He hyppäävät armonjärjestyksen yli ja tahtovat vielä pettää toisiakin tekemään samoin. Mutta hedelmistä te tunnette heidät, sillä suurimmasta teeskentelijästä tulee lopulta suurin kelmi.
Pidän tätä varoitusta aivan välttämättömänä tälle seurakunnalle. Täällä toinen joukkoon vajonnut lihallisen suruttomuuden kauheaan pimeyteen, ja toinen joukko, jota painaa kirjaimen pakkovalta, on saanut vaikeasti avattavan solmun omalletunnolleen,. Kukaan ihminen ei vois sitä avata, ellei Jumala, joka on armollinen hyvää tarkoittavia, mutta eksyviä sieluja kohtaan, avaa tuota vaikeaa solmua ja päästä herkkiä omiatuntoja kirjaimen pakkovallasta ja anna heidän maistaa hengellisen vapauden elämää ja ydintä.
Kyllä täällä varmaan moni tutkii sanaa vakavin ja vilpittömin mielin. Moni varmaan etsii armoa ja kääntyy yksin yön hiljaisuudessa Jumalan puoleen salaisin huokauksin ja rukouksin. Mutta vakavasti etsivän ei ole helppo löytää oikeaa keskitietä, ahdasta porttia, joka vie päämäärään, kun susilauma huutaa ja ulvoo ympärillä. Sudet ulvovat täyttä kurkkua, toinen toistaan pahemmin. Tuolla on suurkapakoitsija, tuolla suurjuomari, tuolla suurteeskentelijä, tuolla tappelija, tuolla saituri, tuolla huorintekijä, tuolla tanssimestari ja tuolla verenimijä eli verikoira.
Kaikki nämä kirjavat eläimet, jotka nousevat kadotuksesta, juoksevat toistensa ympäri ja huutavat toisilleen, yksi määkimällä, toinen raakkumalla, kolmas ulvomalla ja haukkumalla ja neljäs noitasävelillä ja synnillisillä kuiskutuksilla, niin että niiden ääni kuulostaa kadotuksen ulinalta ja meteliltä. Ne houkuttelevat yksinäistä, armoa etsivää ja taivaan ahtaalle portille pyrkivää. On suuri Jumalan ihme, jos yksinäinen, vakavasti armoa etsivä ihminen ei eksy jäljiltä ja kadota kapeaa polkua, joka lopulta vie taivaan ahtaalle portille.
Koeta pysyä tiellä, sinä rakas sielu, joka tosissasi etsit armoa ja pyrit taivaan ahtaalle portille. Älä anna synnin kauniiden kuiskutusten eksyttää sinua kapealta polulta. Pidä lujasti kiinni sanasta äläkä kuuntele korvaan kuiskuttelijan sanoja, kun se vääntää ja kääntää Jumalan selvintä sanaa omaksi kadotukseen. Pidä lujasi kiinni ankkurista äläkä irrota otettasi pelastuksen kalliosta, Kristuksesta. Älä päästä näköpiiristäsi sitä tähteä, joka johdattaa Betlehemiin ja luvattuun maahan. Jos sinä kadotat sen silmistäsi, silloin olet ikuisesti hukassa. Se tähti on nimeltään Jumalan ilmoitettu sana. Jos tahdot löytää Kristuksen, seuraa sitä tähteä, muutoin sinä te häntä löydä. Silloin sinä olet oma pappisi ja oma kuninkaasi.
Mutta en sano enempää. Se, jolla on hiukankin kokemusta armon tiestä, ymmärtää minua hyvin. Se taas, jolla ei ole, ei ymmärrä mitään, sillä saatana on hänet sokaissut.
Antakoon Jumala Jeesuksen Kristuksen tähden armonsa ja rauhansa ja iankaikkisen autuuden tämän seurakunnan harvoille yksinäisille sieluille, jotka vakavasti etsivät armoa. He vaeltavat kuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Yksinäisinä ja hengellisesti köyhinä he etsivät uutterasti, vakavasti ja vilpittömästi pelastavaa armoa, joka annetaan Herran Jeesuksen Kristuksen uskossa ja rakkaudessa. Aamen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Suurkiitokset aloittajalle tästä tekstistä. Nyt meillä on luullakseni ensi kertaa tällä palstalla LLL:n oma mielipide eriseuroista ja hajaannuksista.
Tässä hän kertoo, mitä mieltä hän on pienten opillisten erimielisyyksien taakse linnoittautumisesta ja miten tällaiset saivartelut vievät kristityn vapauden. Hän varoittaa kyräilemästä toinen toistaan ja tekemästä pikkuasioista eriseuran alkua ja juurta, varoittaa linnoittautumasta eri saarnamiesten taakse jne.
Lukekaa toki ajatuksen kanssa tämä ja antakaa kommentit:)
"... Silloin on saastainen henki tullut teeskentelijän sydämen eteiseen, ja sillä on mukanaan seitsemän muuta henkeä, jotka ovat seitsemän kertaa pahempia kuin se itse. Silloin saastainen henki ja sen mustat kumppanit saavat hallita vapaasti ja mellastaa kuin nälkäinen susi lammastarhassa, repiä ja raadella turvattomia lammasparkoja. Teeskentelyn kalvo kasvaa kuin lohikäärmeen suomut sen petollisilla silmäluomilla, ja se näyttää verenhimoisia hampaitaan jokaiselle, joka ei tahdo vapaaehtoisesti ryömiä sen veranpunaiseen kitaan.'
Eikö tämä tarkoita juuri sellaista ihmistä joka on kieltänyt uskonsa?
Näinhän Raamattu antaa ymmärtää.
"Rakkaat lapset! Varokaa näitä lampaiden vaatteissa olevia susia, jotka tahtovat nielaista teidän sielunne elävältä. He tulevat hiipien ja käyttävät kauniita sanoja, mutta he tahtovat houkutella teitä pois Kristuksen opin yksinkertaisuudesta. He väittävät omistavansa sisäisen hengellisen valon , jota ei ole Sanassa. Mutta kun heidän tulisi osoittaa uskonsa ja rakkautensa Jumalaan ja lähimmäisiin joillakin pienillä maallisten etujen uhrauksilla, silloin he hiipivät pois ja vetävät häntänsä koipien väliin kuin häpeävät koirat. Varokaa heitä! He näyttävät paisuneilta rupikonnilta, sillä hengellinen ylpeys on paisuttanut heitä. He hyppäävät armonjärjestyksen yli ja tahtovat vielä pettää toisiakin tekemään samoin. Mutta hedelmistä te tunnette heidät, sillä suurimmasta teeskentelijästä tulee lopulta suurin kelmi."
Onko tämä juuri sinulle?
itsetutkistelua, kun osoitit kysymyksen itsellesi.
Mihin vastaukseen olet päätynyt?
On se muistaakseni ollut joskus täällä ennenkin. Tai sitten se oli herätysliike-palstalle ennen kuin lestadiolaisuus-palsta perustettiin. Mutta joka tapauksessa hyvä, että se kopioitaan taas tänne, koska monet eivät ole sitä varmasti koskaan nähneet.
Laestadius sanoo muuten jossain paljon myöhemmin, että "baptistien joukossa on varmasti enemmän elävää uskoa kuin Ruotsin kirkossa", mikä lienee varsin selvä seurakuntaopillinen kannanotto... En muista tarkkaan missä se on, mutta veikkaisin, että se lähde on joko Dårhushjonet (suom. Hulluinhuonelainen) tai Ens Ropandes Röst i Öknen (suom. Huutavan ääni korvessa), koska mikään saarna se ei ainakaan ollut.
Jos vanhoilliset olisivat lukeneet Rovastin saarnoja sekä myös uskoneet niihin, ei mitään eriseuraa olisi kenties koskaan syntynyt. Mutta kun he hylkäsivät Rovastin saarnat ja hänen opetukset ja alkoivat rakentamaan omaa tietänsä ja torniansa taivaaseen, eli lihallisen vapauden ja omanvanhurskauden muuria kristillisyyden ympärille. Rakennus aineina he käyttivät heiniä ja olkia. Kaikki tälläiset rakennus aineet palavat tulessa eikä kestä Herran tulemista viimeisenä päivänä.
Tämä baptisti-kannanotto on Isän ääni kokoelmassa. Olen itse lukenut sen sieltä.
Tuli tuota saarnaa lukiessa sellainen ajatus, että se sama eriseuran henki elää ainakin minussa vieläkin vahvasti. Tavantakaa huomaan riemuitsevani siitä, että juuri minä olin taas oikeassa. Samalla huomaan arvioivani lähimäisiäni, että ovatkohan nuo ollenkaan oikealla lailla uskomassa, kun noin ajattelevat, eli olen jo tekemässä mielessäni eriseuraa välillemme.
Samoin usein selvittelen sitä, kuka silloin oli oikeassa, kun herätysliikkeemme hajosi eri suuntiin. Ajattelen, että kun näitä asioita jatkuvasti pengomme ja muistelemme, olemme jokainen omakohtaisesti vaalimassa tuota eri ryhmiin jakautumista, eli eriseuran henkeä. Tämä ei liene oikeaa (lestadiolaista) kristillisyyttä.
Muistaakseni Paavali kehottaa jossakin kirjeessään: "Olkoon teillä sellainen mieli,kuin Kristuksella, Jeesuksella oli". Hän ei katsonut asiakseen korostaa omia oikeuksiaan, vaan otti meidän itsekkyytemme rangaistuksen kantaakseen. Hänellä oli ja on anteeksiantava mieli meitä kohtaan eikä Hän muistele meidän eikä meidän isiemme tekemiämme virheitä.
Mitähän se Taivaan Isä mahtaa ajatella, kun me jatkuvasti kiistelemme siitä, kuka milloinkin on sukupolvien saatossa ollut oikeassa. Hän on antanut oman Poikansa kärsiä syntiemme ja itsekkyytemme (mm.oikeassa olemisen himon, turhan kunnian pyynnön)rangaistuksen puolestamme ja avannut meille tien iankaikkiseen autuuteen. Me emme vaivaudu yhdessä siitä kiittämään vaan kinastelemme oman turhan kunniamme, oikessa olemisen puolesta.
Kuten aloittaja asian ilmaisee, meidän kaikkien täytyy tutkiskella tätä sydämessämme ja miettiä, olemmeko itse erottamassa itseämme muista.
Tämä on sitä oikean laidan syntien valvomista. Se on tälläkin palstalla paljon harvinaisempaa, kuin vasemman laidan syntien mietiskely:)
Oikea seura rakentaa yhdessä Kristuksen kanssa. Ja eriseura on seura joka hajottaa seurakuntaa rakentamalla autuuttaan johonkin muuhun kun Jeesukseen Kristukseen.
Joka ei MINUN kanssani rakenna, vaan hajottaa, sanoo Jeesus, sellainen on eriseura.
Matt. 12:29 Taikka kuinka voi kukaan tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen tavaroitansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää? Vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa.
Matt. 12:30 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
Aamen! On mielenkiintoista tutkia mikä ihmisen johdattaa korottamaan itseään taikka hengellistä yhteisöään. Eikä ainoastaan korottamaan vaan lopulta käyttämään yksin Jumalalle kuuluvaa valtaa erotella akanat jyvistä. Raamattu sanoo että aikanaan kun elo korjataan pois, enkelit tekevät sen tehtävän, että erottelevat jyvät akanoista ja lusteista.
Mutta jos ihmisellä ei ole sydämessään Hengen antamaa varmuutta pelastuksesta, niin jo siinä vaiheessa on syytä tutkia miksi ei ole.
Jos ei ole, niin kyse on siitä että silloin ihminen turvaa vielä enemmän taikka vähemmän lihaan (omiin tekoihinsa), eikä turvaa kokonaan Kristuksen lahjoittamaan vanhurskauteen (Kristuksen tekoon). Ja tämä on oman vanhurskauden teko, saada ihminen epäilemään kaikkien syntiensä anteeksiantamusta.
Tiedämme että se on lihan heikkoutta. Henki tosin on altis, mutta liha on heikko.
Mutta kenenkään ei pidä uskotella, ei itselleen eikä muille sellaista valhetta, että epäily kuuluisi jollakin tavoin uskoon!!!!
sillä se jos mikä on hyvin raskas synti, epäillä Kristusta valehtelijaksi.
Ap. t. 10:42 Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
Ap. t. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka ...
... uskoo häneen, ...
saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
Ihminen ei siis saa syntejään anteeksi toisen ihmisen kautta, vaan Jeesuksen nimessä ja veressä
USKON KAUTTA.
MONELLÄ RAUKALLA ON MENNYT SEKAISIN PUUROT JA VELLIT. Ei ole silloin ihme että ilo ja kiitos Jumalalle Jeesuksen kautta, eivät ole kaikilla arkisen elämän voiman lähteenä.
tuo eriseuran henki piilee :(. Pyydetään Taivaan Isältä, että näkisin jokaisessa uskoontulleessa Kristuksen veljen tai sisaren. Vaikka hän sitten eri sanoin tai eri rytmillä uskooan tunnustaisi. Ja jokaisessa ihmisessä, epäuskoisessakin, alkoholistissakin, muslimissakin Jeesuksen veren hinnan!
Nostetaan katseemme Kristukseen! Siellä on totuus, siellä on Koti!
...mutta pääsinköhän ymmärtämään lähellekään tarkoitusta?
Tämä Sorselen tarkastussaarna on muuten pidetty noin 2 viikkoa sen jälkeen kuin LLL oli tavannut nk. Lapin Marian. Kun rovasti tätä saarnaa piti niin nk. lukijais(läsare) liikkeessä oli syntynyt kiivaita eriseuroja, joissa like oli jakaantunut vanhalukijaisuusteen, lukijaisuuteen ja moneen joukkoon ja kaikki tietysti olivat oikeassa.
Historia kertoo että opilliset riidat juontuivat mm. eri Lutherin postillan käännösversiosta ja niin tietysti kuten aina seurakunta opista. Niin tuttua lihallisen ihmisen toimintaa ja kuten tässäkin on todettu, eriseuran henki on LIHAN synti ja se on meissä kaikissa turmeltuneessa osassa.
Kyllä tämä saarna on hyvin tuttu ainakin Esikoisten keskuudessa, vanhoillisista en ole varma. Ehkä vanhoilliset eivät arvosta LLL kovin korkealle.
on pitänyt tän saarnan herännessä sieluntilassa. Ennen kuin hän oli lapin marian kautta saanut kristillisyyttä. En usko että hän kristillisyyden saatuaan olisi näin saarnannut.
Tämä on ilmeisesti juuri se saarna jota Maria oli kuuntelemassa. Hän kuuli siitä, että Lestaadiuksella on herännyt sieluntila ja meni sen tähden jututtamaan häntä ja jos muistan oikein niin hän sano Lestaadiukselle saarnan jälkeen "heitä sinäkin pois tuo omavanhurkaus".
sanot ja kun haemme vieläkin vanhempia L.L.L.n saarnoja saataisiin muitakin oppeja rakenneltua ja niillä omia harhoja puollustaa.
Etsikää niin te löydätte.
Ei Lestadius kenekään ihmisen kautta mitään saanut, vaan Jumalan sanan USKOMISEN kautta.
Ja saarna on pidetty sen jälkeen kun Lestadius oli Millan tavannut, niin kuin tuossa jo aiemmin kerrottiin. Lue äläkä luule.
Kyllä on pelkkien luulojen kautta Jeesuksen lammaslaumaa paljon hajoitettu, et sinä ole ainoa hajoitustyössä ahertava.
vaan tosi kallis saarna! Tämä pitää säästää. Kiitos
Tämän luettuani ihmettelen entistä enemmän suviseurojen saarnoja jotka tuntuvat nimenomaan olevan päinvastaista viestiä viemässä tämän kanssa.
Kyllä on siion kaukana oppi-isästään!