Alla Lestadiuksen omaa ajattelua "ainoasta oikeasta" seurakunnasta, mistä usein vaihdamme ajatuksia näillä palstoilla.
Alkuperäinen saarna löytynee Oulun maakunta-arkistosta ruotsinkielisenä saamani tiedon mukaan.
Saarna on pitkä, kopiokaa se itsellenne ja ystävillenne luettavaksi, ellei jollakin vielä satu sitä olemaan.
On rakentavaa tarkastella tämän saarnan rinnalla, miten meille itsellemme on tämä asia "kirkastunut".
413. Kateus, riidat ja saarnaajien valikointi hajottavat seurakuntaa
Tarkastussaarna
Vuonna 1844 Sorselessa
Alkuaan ruotsinkielinen
Joku teistä sanoo :”Minä olen Paavalin”, toinen taas :”Minä olen Apolloksen”, ”Minä Keefaksen”, ” Minä Kristuksen”. Onko Kristus jaettu? Ei kai Paavalia ole ristiinnaulittu teidän tähtenne? Vai Paavalinko nimeen teidät kastettiin? (1.Kor.1:12,13)
Apostoli Paavali oli saanut kuulla huhuja ja matkalla olleiden veljien kertomuksia, joiden mukaan Korintin kristityt olivat hajaantuneet moniin puolueisiin, ja kukin piti itseään muita viisaampana. Jotkut olivat kuullet Paavalin saarnoja ja pitivät eniten hänestä, Toiset olivat kuulleet Apolloksen ja toiset Pietarin saarnoja, ja oli muutamia, jotka olivat kuulleet myös itse Vapahtajan saarnaavan.
Korintin kristityille kävi juuri niin kuin meidänkin aikanamme usein käy, että yksi pitää enemmän yhdestä ja toinen toisesta saarnaajasta, sillä saarnaajat eivät ole aivan samanlaisia ilmaisultaan ja puhetavaltaan. Siihenkään aikaan eivät saarnaajat käyttäneet samanlaisia sananparsia ja sanontoja, vaikka he rakensivatkin työtä samalle perustukselle ja saarnasivat samasta asiasta, nimittäin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Siitä korinttilaiset saivat syynä hajaantua puolueiksi ja sanoa:” Minä olen Paavalin, minä Apolloksen, minä Keefaksen ja minä Kristuksen.”
Näin tapahtuu vieläkin, kun kristittyjen hengenyhteys särkyy ja he alkavat punnita sanoja ja halkoa hiuksia. Silloin seurakunta hajaantuu ja syntyy puolueita, Näin on tapahtunut aina Paavalin ajasta alkaen, ja näin tapahtuu vielä tänäkin päivänä.
Nyt Paavali osoittaa tässä korintin kristityille, että sellainen opin hajaannus ei sovi oikeaan kristilliseen ykseyteen. Sen tähden hän matkii heidän sanojaan ja sanoo lopulta:” Ei kai Paavalia ole ristiinnaulittu teidän tähtenne? Vai Paavalinko nimeen teidät kastettiin?” Paavali kuvailee, kuinka hän on suuressa nöyryydessä ja yksinkertaisuudessa saarnannut vain ristiinnaulittua Kristusta, sekoittamatta saarnaansa maailmanviisautta. Hän jatkaa kolmannen luvun kolmannessa jakeessa:” Te olette vielä lihallisia, sillä niin kauan kuin teidän keskuudessanne on kateutta, riitaa ja eripuraisuutta, ettekö te ole lihallisia ja vaella ihmisten tavan mukaan?”
Lihallinen eripuraisuuden henki, joka jo Paavalin aikana ilmaantui korinttilaisten pariin, yleistyi yhä enemmän heti apostolien ajan jälkeen niiden joukossa, jotka kaikki kuitenkin uskoivat etsivänsä vakavasti Kristuksen armoa. Se oli suurin onnettomuus, jonka sielun vihollinen saattoi tuottaa kristilliselle seurakunnalle.
Vielä suuren vainon aikana, kun pakanoiden kirves vuodatti kristittyjen verta, oli varsin monta lahkoa ja puoluetta, jotka uskoivat olevansa parempia kuin muut, vaikka ne kaikki taistelivat saman asian puolesta. Ja vielä enemmän puolueita tuli vainojen päätyttyä. Silloin puolueet alkoivat tuomita, syyttää harhaoppisiksi ja jopa vainota toisiaan. Yksi sanoi :” Minä olen oikeassa”, ja toinen:” Minä olen oikeassa”, ja samoin kolmas ja neljäs:” Minä olen oikeassa.” Kuka oli oikeassa? Minä luulen, että se oli oikeassa, joka ei koskaan sekaantunut sellaisiin sanakiistoihin, vaan pysyi yksinkertaisesti Kristuksessa, kirjoitetun sanan mukaisesti. Usein taisteltiin hirmuisen vihan ja katkeruuden vallassa yhdestä ainoasta uskonkohdan kirjaimesta. Kuka oli oikeassa? Ehkä se, joka vähiten punnitsi sanoja ja vähiten saivarteli.
Vielä tänäkin päivänä on luterilaisessa kirkossa loputon määrä puolueita, jotka kaikki uskovat olevansa oikeassa. Ketkä ovat oikeassa: herrnhutilaiset, kveekarit, metodistit vai pietistit? Kuka on oikeassa? Kun he tuomitsevat toisiaan niin kuka on oikeassa? Ehkä se, joka vähiten huutaa ja kerskuu uskonopistaan.
Oikea kristillisyys ei ole tyhjissä sanoissa, vaan Hengessä ja totuudessa, sisäisessä ihmisessä, joka on hengen ykseydessä Jumalan mielen mukaisesti. Oikeassa kristillisyydessä ei ole kyse siitä, onko ulkoisessa tunnustuksessa yksi kirjain enemmän tai vähemmän. Kysymys on sydämen sisäisestä hengellisestä elämästä ja sen vaikuttaa Kristuksen sovintoarmo.
Oletpa sitten juutalainen, kreikkalainen tai luterilainen, oletpa katolinen, reformoitu, pietisti, herrnhutilainen, kveekari, uuslukija tai vanhalukija, tai kuka lienetkin, uskotko, että kuollut kirjainusko, jota sinun isäsi ovat tavailleet edellä ja sinä tavailet perästä, pelastaa sinun sielusi kadotuksesta ? Uskotko näin siksi, että luulet omistavasi kirjaimellisesti oikean tunnustuksen, vaikka sinulla ei ole oikeaa henkeä ja elämää sydämen sisäisessä salatussa ihmisessä? Oikea henki ja elämä ilmenee uskon ykseytenä ja rakkautena. Vai luuletko sinä, että Jumalan Henki antaa kuolleen kirjaimen telkien ja lukkojen kahlita ja sitoa itseään?
Kiitos ei , ystäväni! Kristillisyys ei anna sitoa itseään johonkin tiettyyn uskontunnustukseen, joka kuitenkin on ihmistekoa, olkoon kuinka puhdasoppinen tahansa. Ei, oikea kristillisyys on itse vapaa, ja se tekee vapaaksi, niin kuin myös se Henki on vapaa, joka herättää oikean kristillisyyden. Se vapauttaa kirjaimen pakosta. Teidät on nimittäin kutsuttu vapauteen, ei kuitenkaan lihalliseen vapauteen. Jota maailman lapset ylistävät ja tavoittelevat, vaan Hengen vapauteen, joka on itse elämä kristillisyydessä, sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
Ei ole siksi ihmeellistä, että apostolin täytyi kehottaa korintin kristittyjä välttämään turhia sanakiistoja, joka eivät tuota mitään hyvää, vaan päinvastoin turmelevat ja tukahduttavat kristillisyyden hengen ja elämän, Sen tähden Paavali sanoo:” Te olette vielä lihallisia, koska kukin teitä sanoo: ” Minä olen Paavalin, minä Apolloksen, minä olen Keefaksen ja minä olen Kristuksen. Onko Kristus jaettu tai onko Paavali ristiinnaulittu teidän edestänne?”
Vielä tänäkin päivänä voi olla tarpeen toistaa ja selittää samoja sanoja, sillä kristillisyyttä ovat sekoittaneet ja tallannet monet puolueet ja lahkot, jotka seisovat kuin kytketyt naudat kirjaimen vankeina ja sanovat: ”Minä olen galvinilainen, minä luterilainen, minä pietisti, minä kveekari, minä herrnhutilainen, minä uuslukija ja minä vanhalukija”. Luuletko, että Jumalan Henki antaa sitoa itsensä kirjaimeen eli ulkoiseen tunnustukseen? Luuletko, että oikea kristitty antaa sitoa itsensä kuolleeseen kirjaimeen, niin kuin koira sidotaan muurin pylvääseen? Luuletko, ettei Jumala voi herättää turkkilaista ja pakanaa yhtä hyvin kuin hän herättää luterilaisen tai kveekarin kauheasta synnin unesta etsimään vakavasti armoa? ”Minä sanon teille, että Jumala kykenee herättämään Aabrahamille lapsia näistä kivistä,” Näin sanoi Johannes juutalaisille, jotka myös uskoivat, että heillä on oikea usko, vaikka he olivat lain ja kirjaimen pakkovallassa.
Jos Paavali nousisi tänään kristinuskon kirkkaasta aamuruskosta tai Johannes Kastaja heräisi kristinuskon uudesta syttymisestä tai Luther nostaisi päänsä lähes sammuneen kristinuskon iltahämärän tuhkasta, mitä sanottavaa luulisitte näillä miehillä olevan, kun he saisivat nähdä, että koko kristikunta on hajonnut niin moniin lahkoihin ja puolueisiin, joista jokainen uskoo omistavansa oikean opin? Kyllä he varmaan valittaisivat ja vuodattaisivat moneen kertaan katkeria kyyneleitä sen kauhistavan sokeuden ja hirveän pimeyden tähden, jolla sielun vihollinen on hämmentänyt ja kukistanut maailman sokean joukon. Nyt maailman joukko ryntää kadotukseen kuin sikalauma, jota sudet ajavat takaa. Se on tarttunut saatanan verkkoihin kuolleen kirjaimen raskaan rautaikeen alla.
En halua sanoa kaikkea, mitä ajattelen siitä kauheasta orjuudesta, missä ilkeä vihollinen pitää ihmisparkojen omiatuntoja, kun niitä painaa kirjaimen pakkovalta. Siitä seuraa iankaikkinen orjuus. Juuri tässä saatanan orjuudessa riutuu moni, jolla on herkkä omatunto, kun hän ensimmäisen heräyksen jälkeen alkaa punnita sanoja ja halkoa hiuksia. Silloin syntyy eri seuroja. Silloin syntyy lahkoja ja opin hajaannusta. Silloin kristinuskon ydin sekoittuu ja elämä ja Henki sammuu. Elävä usko muuttuu kuolleeksi kirjainuskoksi, ja rakkaudesta Jumalaan tulee teeskentelijän kaapu. Hengellinen ylpeys, tuo sietämätön saatanan haju ja löyhkä, saastuttaa kalliisti lunastetun sielun teeskentelyn myrkyllä.
Perkele nauraa makeasti voittajana, kun ihminen hyppää armonjärjestyksen yli ja putoaa päistikkaa lihallisesta suruttomuudesta hengelliseen itsevarmuuteen. Silloin on saastainen henki tullut teeskentelijän sydämen eteiseen, ja sillä on mukanaan seitsemän muuta henkeä, jotka ovat seitsemän kertaa pahempia kuin se itse. Silloin saastainen henki ja sen mustat kumppanit saavat hallita vapaasti ja mellastaa kuin nälkäinen susi lammastarhassa, repiä ja raadella turvattomia lammasparkoja. Teeskentelyn kalvo kasvaa kuin lohikäärmeen suomut sen petollisilla silmäluomilla, ja se näyttää verenhimoisia hampaitaan jokaiselle, joka ei tahdo vapaaehtoisesti ryömiä sen veranpunaiseen kitaan.
Rakkaat lapset! Varokaa näitä lampaiden vaatteissa olevia susia, jotka tahtovat nielaista teidän sielunne elävältä. He tulevat hiipien ja käyttävät kauniita sanoja, mutta he tahtovat houkutella teitä pois Kristuksen opin yksinkertaisuudesta. He väittävät omistavansa sisäisen hengellisen valon , jota ei ole Sanassa. Mutta kun heidän tulisi osoittaa uskonsa ja rakkautensa Jumalaan ja lähimmäisiin joillakin pienillä maallisten etujen uhrauksilla, silloin he hiipivät pois ja vetävät häntänsä koipien väliin kuin häpeävät koirat. Varokaa heitä! He näyttävät paisuneilta rupikonnilta, sillä hengellinen ylpeys on paisuttanut heitä. He hyppäävät armonjärjestyksen yli ja tahtovat vielä pettää toisiakin tekemään samoin. Mutta hedelmistä te tunnette heidät, sillä suurimmasta teeskentelijästä tulee lopulta suurin kelmi.
Pidän tätä varoitusta aivan välttämättömänä tälle seurakunnalle. Täällä toinen joukkoon vajonnut lihallisen suruttomuuden kauheaan pimeyteen, ja toinen joukko, jota painaa kirjaimen pakkovalta, on saanut vaikeasti avattavan solmun omalletunnolleen,. Kukaan ihminen ei vois sitä avata, ellei Jumala, joka on armollinen hyvää tarkoittavia, mutta eksyviä sieluja kohtaan, avaa tuota vaikeaa solmua ja päästä herkkiä omiatuntoja kirjaimen pakkovallasta ja anna heidän maistaa hengellisen vapauden elämää ja ydintä.
Kyllä täällä varmaan moni tutkii sanaa vakavin ja vilpittömin mielin. Moni varmaan etsii armoa ja kääntyy yksin yön hiljaisuudessa Jumalan puoleen salaisin huokauksin ja rukouksin. Mutta vakavasti etsivän ei ole helppo löytää oikeaa keskitietä, ahdasta porttia, joka vie päämäärään, kun susilauma huutaa ja ulvoo ympärillä. Sudet ulvovat täyttä kurkkua, toinen toistaan pahemmin. Tuolla on suurkapakoitsija, tuolla suurjuomari, tuolla suurteeskentelijä, tuolla tappelija, tuolla saituri, tuolla huorintekijä, tuolla tanssimestari ja tuolla verenimijä eli verikoira.
Kaikki nämä kirjavat eläimet, jotka nousevat kadotuksesta, juoksevat toistensa ympäri ja huutavat toisilleen, yksi määkimällä, toinen raakkumalla, kolmas ulvomalla ja haukkumalla ja neljäs noitasävelillä ja synnillisillä kuiskutuksilla, niin että niiden ääni kuulostaa kadotuksen ulinalta ja meteliltä. Ne houkuttelevat yksinäistä, armoa etsivää ja taivaan ahtaalle portille pyrkivää. On suuri Jumalan ihme, jos yksinäinen, vakavasti armoa etsivä ihminen ei eksy jäljiltä ja kadota kapeaa polkua, joka lopulta vie taivaan ahtaalle portille.
Koeta pysyä tiellä, sinä rakas sielu, joka tosissasi etsit armoa ja pyrit taivaan ahtaalle portille. Älä anna synnin kauniiden kuiskutusten eksyttää sinua kapealta polulta. Pidä lujasti kiinni sanasta äläkä kuuntele korvaan kuiskuttelijan sanoja, kun se vääntää ja kääntää Jumalan selvintä sanaa omaksi kadotukseen. Pidä lujasi kiinni ankkurista äläkä irrota otettasi pelastuksen kalliosta, Kristuksesta. Älä päästä näköpiiristäsi sitä tähteä, joka johdattaa Betlehemiin ja luvattuun maahan. Jos sinä kadotat sen silmistäsi, silloin olet ikuisesti hukassa. Se tähti on nimeltään Jumalan ilmoitettu sana. Jos tahdot löytää Kristuksen, seuraa sitä tähteä, muutoin sinä te häntä löydä. Silloin sinä olet oma pappisi ja oma kuninkaasi.
Mutta en sano enempää. Se, jolla on hiukankin kokemusta armon tiestä, ymmärtää minua hyvin. Se taas, jolla ei ole, ei ymmärrä mitään, sillä saatana on hänet sokaissut.
Antakoon Jumala Jeesuksen Kristuksen tähden armonsa ja rauhansa ja iankaikkisen autuuden tämän seurakunnan harvoille yksinäisille sieluille, jotka vakavasti etsivät armoa. He vaeltavat kuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Yksinäisinä ja hengellisesti köyhinä he etsivät uutterasti, vakavasti ja vilpittömästi pelastavaa armoa, joka annetaan Herran Jeesuksen Kristuksen uskossa ja rakkaudessa. Aamen.
Alkuperäinen saarna löytynee Oulun maakunta-arkistosta ruotsinkielisenä saamani tiedon mukaan.
Saarna on pitkä, kopiokaa se itsellenne ja ystävillenne luettavaksi, ellei jollakin vielä satu sitä olemaan.
On rakentavaa tarkastella tämän saarnan rinnalla, miten meille itsellemme on tämä asia "kirkastunut".
413. Kateus, riidat ja saarnaajien valikointi hajottavat seurakuntaa
Tarkastussaarna
Vuonna 1844 Sorselessa
Alkuaan ruotsinkielinen
Joku teistä sanoo :”Minä olen Paavalin”, toinen taas :”Minä olen Apolloksen”, ”Minä Keefaksen”, ” Minä Kristuksen”. Onko Kristus jaettu? Ei kai Paavalia ole ristiinnaulittu teidän tähtenne? Vai Paavalinko nimeen teidät kastettiin? (1.Kor.1:12,13)
Apostoli Paavali oli saanut kuulla huhuja ja matkalla olleiden veljien kertomuksia, joiden mukaan Korintin kristityt olivat hajaantuneet moniin puolueisiin, ja kukin piti itseään muita viisaampana. Jotkut olivat kuullet Paavalin saarnoja ja pitivät eniten hänestä, Toiset olivat kuulleet Apolloksen ja toiset Pietarin saarnoja, ja oli muutamia, jotka olivat kuulleet myös itse Vapahtajan saarnaavan.
Korintin kristityille kävi juuri niin kuin meidänkin aikanamme usein käy, että yksi pitää enemmän yhdestä ja toinen toisesta saarnaajasta, sillä saarnaajat eivät ole aivan samanlaisia ilmaisultaan ja puhetavaltaan. Siihenkään aikaan eivät saarnaajat käyttäneet samanlaisia sananparsia ja sanontoja, vaikka he rakensivatkin työtä samalle perustukselle ja saarnasivat samasta asiasta, nimittäin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Siitä korinttilaiset saivat syynä hajaantua puolueiksi ja sanoa:” Minä olen Paavalin, minä Apolloksen, minä Keefaksen ja minä Kristuksen.”
Näin tapahtuu vieläkin, kun kristittyjen hengenyhteys särkyy ja he alkavat punnita sanoja ja halkoa hiuksia. Silloin seurakunta hajaantuu ja syntyy puolueita, Näin on tapahtunut aina Paavalin ajasta alkaen, ja näin tapahtuu vielä tänäkin päivänä.
Nyt Paavali osoittaa tässä korintin kristityille, että sellainen opin hajaannus ei sovi oikeaan kristilliseen ykseyteen. Sen tähden hän matkii heidän sanojaan ja sanoo lopulta:” Ei kai Paavalia ole ristiinnaulittu teidän tähtenne? Vai Paavalinko nimeen teidät kastettiin?” Paavali kuvailee, kuinka hän on suuressa nöyryydessä ja yksinkertaisuudessa saarnannut vain ristiinnaulittua Kristusta, sekoittamatta saarnaansa maailmanviisautta. Hän jatkaa kolmannen luvun kolmannessa jakeessa:” Te olette vielä lihallisia, sillä niin kauan kuin teidän keskuudessanne on kateutta, riitaa ja eripuraisuutta, ettekö te ole lihallisia ja vaella ihmisten tavan mukaan?”
Lihallinen eripuraisuuden henki, joka jo Paavalin aikana ilmaantui korinttilaisten pariin, yleistyi yhä enemmän heti apostolien ajan jälkeen niiden joukossa, jotka kaikki kuitenkin uskoivat etsivänsä vakavasti Kristuksen armoa. Se oli suurin onnettomuus, jonka sielun vihollinen saattoi tuottaa kristilliselle seurakunnalle.
Vielä suuren vainon aikana, kun pakanoiden kirves vuodatti kristittyjen verta, oli varsin monta lahkoa ja puoluetta, jotka uskoivat olevansa parempia kuin muut, vaikka ne kaikki taistelivat saman asian puolesta. Ja vielä enemmän puolueita tuli vainojen päätyttyä. Silloin puolueet alkoivat tuomita, syyttää harhaoppisiksi ja jopa vainota toisiaan. Yksi sanoi :” Minä olen oikeassa”, ja toinen:” Minä olen oikeassa”, ja samoin kolmas ja neljäs:” Minä olen oikeassa.” Kuka oli oikeassa? Minä luulen, että se oli oikeassa, joka ei koskaan sekaantunut sellaisiin sanakiistoihin, vaan pysyi yksinkertaisesti Kristuksessa, kirjoitetun sanan mukaisesti. Usein taisteltiin hirmuisen vihan ja katkeruuden vallassa yhdestä ainoasta uskonkohdan kirjaimesta. Kuka oli oikeassa? Ehkä se, joka vähiten punnitsi sanoja ja vähiten saivarteli.
Vielä tänäkin päivänä on luterilaisessa kirkossa loputon määrä puolueita, jotka kaikki uskovat olevansa oikeassa. Ketkä ovat oikeassa: herrnhutilaiset, kveekarit, metodistit vai pietistit? Kuka on oikeassa? Kun he tuomitsevat toisiaan niin kuka on oikeassa? Ehkä se, joka vähiten huutaa ja kerskuu uskonopistaan.
Oikea kristillisyys ei ole tyhjissä sanoissa, vaan Hengessä ja totuudessa, sisäisessä ihmisessä, joka on hengen ykseydessä Jumalan mielen mukaisesti. Oikeassa kristillisyydessä ei ole kyse siitä, onko ulkoisessa tunnustuksessa yksi kirjain enemmän tai vähemmän. Kysymys on sydämen sisäisestä hengellisestä elämästä ja sen vaikuttaa Kristuksen sovintoarmo.
Oletpa sitten juutalainen, kreikkalainen tai luterilainen, oletpa katolinen, reformoitu, pietisti, herrnhutilainen, kveekari, uuslukija tai vanhalukija, tai kuka lienetkin, uskotko, että kuollut kirjainusko, jota sinun isäsi ovat tavailleet edellä ja sinä tavailet perästä, pelastaa sinun sielusi kadotuksesta ? Uskotko näin siksi, että luulet omistavasi kirjaimellisesti oikean tunnustuksen, vaikka sinulla ei ole oikeaa henkeä ja elämää sydämen sisäisessä salatussa ihmisessä? Oikea henki ja elämä ilmenee uskon ykseytenä ja rakkautena. Vai luuletko sinä, että Jumalan Henki antaa kuolleen kirjaimen telkien ja lukkojen kahlita ja sitoa itseään?
Kiitos ei , ystäväni! Kristillisyys ei anna sitoa itseään johonkin tiettyyn uskontunnustukseen, joka kuitenkin on ihmistekoa, olkoon kuinka puhdasoppinen tahansa. Ei, oikea kristillisyys on itse vapaa, ja se tekee vapaaksi, niin kuin myös se Henki on vapaa, joka herättää oikean kristillisyyden. Se vapauttaa kirjaimen pakosta. Teidät on nimittäin kutsuttu vapauteen, ei kuitenkaan lihalliseen vapauteen. Jota maailman lapset ylistävät ja tavoittelevat, vaan Hengen vapauteen, joka on itse elämä kristillisyydessä, sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
Ei ole siksi ihmeellistä, että apostolin täytyi kehottaa korintin kristittyjä välttämään turhia sanakiistoja, joka eivät tuota mitään hyvää, vaan päinvastoin turmelevat ja tukahduttavat kristillisyyden hengen ja elämän, Sen tähden Paavali sanoo:” Te olette vielä lihallisia, koska kukin teitä sanoo: ” Minä olen Paavalin, minä Apolloksen, minä olen Keefaksen ja minä olen Kristuksen. Onko Kristus jaettu tai onko Paavali ristiinnaulittu teidän edestänne?”
Vielä tänäkin päivänä voi olla tarpeen toistaa ja selittää samoja sanoja, sillä kristillisyyttä ovat sekoittaneet ja tallannet monet puolueet ja lahkot, jotka seisovat kuin kytketyt naudat kirjaimen vankeina ja sanovat: ”Minä olen galvinilainen, minä luterilainen, minä pietisti, minä kveekari, minä herrnhutilainen, minä uuslukija ja minä vanhalukija”. Luuletko, että Jumalan Henki antaa sitoa itsensä kirjaimeen eli ulkoiseen tunnustukseen? Luuletko, että oikea kristitty antaa sitoa itsensä kuolleeseen kirjaimeen, niin kuin koira sidotaan muurin pylvääseen? Luuletko, ettei Jumala voi herättää turkkilaista ja pakanaa yhtä hyvin kuin hän herättää luterilaisen tai kveekarin kauheasta synnin unesta etsimään vakavasti armoa? ”Minä sanon teille, että Jumala kykenee herättämään Aabrahamille lapsia näistä kivistä,” Näin sanoi Johannes juutalaisille, jotka myös uskoivat, että heillä on oikea usko, vaikka he olivat lain ja kirjaimen pakkovallassa.
Jos Paavali nousisi tänään kristinuskon kirkkaasta aamuruskosta tai Johannes Kastaja heräisi kristinuskon uudesta syttymisestä tai Luther nostaisi päänsä lähes sammuneen kristinuskon iltahämärän tuhkasta, mitä sanottavaa luulisitte näillä miehillä olevan, kun he saisivat nähdä, että koko kristikunta on hajonnut niin moniin lahkoihin ja puolueisiin, joista jokainen uskoo omistavansa oikean opin? Kyllä he varmaan valittaisivat ja vuodattaisivat moneen kertaan katkeria kyyneleitä sen kauhistavan sokeuden ja hirveän pimeyden tähden, jolla sielun vihollinen on hämmentänyt ja kukistanut maailman sokean joukon. Nyt maailman joukko ryntää kadotukseen kuin sikalauma, jota sudet ajavat takaa. Se on tarttunut saatanan verkkoihin kuolleen kirjaimen raskaan rautaikeen alla.
En halua sanoa kaikkea, mitä ajattelen siitä kauheasta orjuudesta, missä ilkeä vihollinen pitää ihmisparkojen omiatuntoja, kun niitä painaa kirjaimen pakkovalta. Siitä seuraa iankaikkinen orjuus. Juuri tässä saatanan orjuudessa riutuu moni, jolla on herkkä omatunto, kun hän ensimmäisen heräyksen jälkeen alkaa punnita sanoja ja halkoa hiuksia. Silloin syntyy eri seuroja. Silloin syntyy lahkoja ja opin hajaannusta. Silloin kristinuskon ydin sekoittuu ja elämä ja Henki sammuu. Elävä usko muuttuu kuolleeksi kirjainuskoksi, ja rakkaudesta Jumalaan tulee teeskentelijän kaapu. Hengellinen ylpeys, tuo sietämätön saatanan haju ja löyhkä, saastuttaa kalliisti lunastetun sielun teeskentelyn myrkyllä.
Perkele nauraa makeasti voittajana, kun ihminen hyppää armonjärjestyksen yli ja putoaa päistikkaa lihallisesta suruttomuudesta hengelliseen itsevarmuuteen. Silloin on saastainen henki tullut teeskentelijän sydämen eteiseen, ja sillä on mukanaan seitsemän muuta henkeä, jotka ovat seitsemän kertaa pahempia kuin se itse. Silloin saastainen henki ja sen mustat kumppanit saavat hallita vapaasti ja mellastaa kuin nälkäinen susi lammastarhassa, repiä ja raadella turvattomia lammasparkoja. Teeskentelyn kalvo kasvaa kuin lohikäärmeen suomut sen petollisilla silmäluomilla, ja se näyttää verenhimoisia hampaitaan jokaiselle, joka ei tahdo vapaaehtoisesti ryömiä sen veranpunaiseen kitaan.
Rakkaat lapset! Varokaa näitä lampaiden vaatteissa olevia susia, jotka tahtovat nielaista teidän sielunne elävältä. He tulevat hiipien ja käyttävät kauniita sanoja, mutta he tahtovat houkutella teitä pois Kristuksen opin yksinkertaisuudesta. He väittävät omistavansa sisäisen hengellisen valon , jota ei ole Sanassa. Mutta kun heidän tulisi osoittaa uskonsa ja rakkautensa Jumalaan ja lähimmäisiin joillakin pienillä maallisten etujen uhrauksilla, silloin he hiipivät pois ja vetävät häntänsä koipien väliin kuin häpeävät koirat. Varokaa heitä! He näyttävät paisuneilta rupikonnilta, sillä hengellinen ylpeys on paisuttanut heitä. He hyppäävät armonjärjestyksen yli ja tahtovat vielä pettää toisiakin tekemään samoin. Mutta hedelmistä te tunnette heidät, sillä suurimmasta teeskentelijästä tulee lopulta suurin kelmi.
Pidän tätä varoitusta aivan välttämättömänä tälle seurakunnalle. Täällä toinen joukkoon vajonnut lihallisen suruttomuuden kauheaan pimeyteen, ja toinen joukko, jota painaa kirjaimen pakkovalta, on saanut vaikeasti avattavan solmun omalletunnolleen,. Kukaan ihminen ei vois sitä avata, ellei Jumala, joka on armollinen hyvää tarkoittavia, mutta eksyviä sieluja kohtaan, avaa tuota vaikeaa solmua ja päästä herkkiä omiatuntoja kirjaimen pakkovallasta ja anna heidän maistaa hengellisen vapauden elämää ja ydintä.
Kyllä täällä varmaan moni tutkii sanaa vakavin ja vilpittömin mielin. Moni varmaan etsii armoa ja kääntyy yksin yön hiljaisuudessa Jumalan puoleen salaisin huokauksin ja rukouksin. Mutta vakavasti etsivän ei ole helppo löytää oikeaa keskitietä, ahdasta porttia, joka vie päämäärään, kun susilauma huutaa ja ulvoo ympärillä. Sudet ulvovat täyttä kurkkua, toinen toistaan pahemmin. Tuolla on suurkapakoitsija, tuolla suurjuomari, tuolla suurteeskentelijä, tuolla tappelija, tuolla saituri, tuolla huorintekijä, tuolla tanssimestari ja tuolla verenimijä eli verikoira.
Kaikki nämä kirjavat eläimet, jotka nousevat kadotuksesta, juoksevat toistensa ympäri ja huutavat toisilleen, yksi määkimällä, toinen raakkumalla, kolmas ulvomalla ja haukkumalla ja neljäs noitasävelillä ja synnillisillä kuiskutuksilla, niin että niiden ääni kuulostaa kadotuksen ulinalta ja meteliltä. Ne houkuttelevat yksinäistä, armoa etsivää ja taivaan ahtaalle portille pyrkivää. On suuri Jumalan ihme, jos yksinäinen, vakavasti armoa etsivä ihminen ei eksy jäljiltä ja kadota kapeaa polkua, joka lopulta vie taivaan ahtaalle portille.
Koeta pysyä tiellä, sinä rakas sielu, joka tosissasi etsit armoa ja pyrit taivaan ahtaalle portille. Älä anna synnin kauniiden kuiskutusten eksyttää sinua kapealta polulta. Pidä lujasti kiinni sanasta äläkä kuuntele korvaan kuiskuttelijan sanoja, kun se vääntää ja kääntää Jumalan selvintä sanaa omaksi kadotukseen. Pidä lujasi kiinni ankkurista äläkä irrota otettasi pelastuksen kalliosta, Kristuksesta. Älä päästä näköpiiristäsi sitä tähteä, joka johdattaa Betlehemiin ja luvattuun maahan. Jos sinä kadotat sen silmistäsi, silloin olet ikuisesti hukassa. Se tähti on nimeltään Jumalan ilmoitettu sana. Jos tahdot löytää Kristuksen, seuraa sitä tähteä, muutoin sinä te häntä löydä. Silloin sinä olet oma pappisi ja oma kuninkaasi.
Mutta en sano enempää. Se, jolla on hiukankin kokemusta armon tiestä, ymmärtää minua hyvin. Se taas, jolla ei ole, ei ymmärrä mitään, sillä saatana on hänet sokaissut.
Antakoon Jumala Jeesuksen Kristuksen tähden armonsa ja rauhansa ja iankaikkisen autuuden tämän seurakunnan harvoille yksinäisille sieluille, jotka vakavasti etsivät armoa. He vaeltavat kuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Yksinäisinä ja hengellisesti köyhinä he etsivät uutterasti, vakavasti ja vilpittömästi pelastavaa armoa, joka annetaan Herran Jeesuksen Kristuksen uskossa ja rakkaudessa. Aamen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos olette aloituksen lukeneet huolellisesti, niin voitte todeta, miten kauas vl-liike on mennyt Laestadiuksen omista käsityksistä. Samaksi ei niitä tunne, joten vl-liikkeen nimi onkin melkoisen sopimaton heille.
Tällä palstalla on monia kiihkeitä "vl-asiantuntijoita", tarkoitan Hyndeä, Artsia, vl-kaveria, Leenua muutaman mainitakseni. Mitä mieltä te olette aloituksesta ja rovasti Laestadiuksen saarnasta verrattuna vl-liikkeen nykyiseen seurakuntaoppiin?
Odotan mielenkiinnolla kommenttejanne, vai aiotteko vaieta aiheen kuoliaaksi?
Jos tämän saarnan perusteella pitää nimenomaan löytää LLL:n "oma" seurakuntaoppi, kysymykseen tulee ristiriitaisuuksia.
Nimittäin juuri tuolla tarkastusmatkalla muutama viikko aikaisemmin Lestadius koki uudestisyntymisensä. Åselessa hän kohtasi Milla Clemensdotterin.
(Tästä kohtaamisesta Raattamaa kirjoitti myöhemmin Sanomia Siionista lehdessä:".....silloin hänelle tuli synnin murhe. Silloin hän alkoi etsimään autuutta. Vaan sitä hän ei ymmärtänyt, ennenkuin lapintyttö Maria sanoi hänelle, että hänen tulee uskoa syntinsä anteeksi sellaisena kuin on....")
Itse Lestadius piti uuden syntymänsä päivänä 10. tammikuuta 1844.
Sorsele oli siis seuraavia tarkastusseurakuntia.
Tulee kysyttäväksi, onko saarnassa esiintyvä "seurakuntaoppi" se, jonka Lestadius oli muotoillut "tavallisena suruttomana pappina" ollessaan.
Muutama päivä aikaisemmin hän oli vasta saanut parannuksen armon.
(Mielestäni tuossa saarnassa ei mitään seurakuntaoppia olekaan.)
Tässä hän antaakin ymmärtää, että hänellä on "HIUKAN kokemusta armin tiestä"
"Mutta en sano enempää. Se, jolla on hiukankin kokemusta armon tiestä, ymmärtää minua hyvin. Se taas, jolla ei ole, ei ymmärrä mitään, sillä saatana on hänet sokaissut"
Toisaalta tämä "seurakuntaoppi" ei ymmätääkseni poikkea Lutherin, apostoleiden eikä Kristuksen seurakuntaopista.
...viereisellä lestadiolaispalstalla, ettei tarvitse käyttää kahta palstaa samaan aiheeseen
Minusta LLL:n saarna vastasi oikein hyvin henkeen. Siinä korostettiin, ettei "kirkkokunnan" nimi ratkaise pelastumista. Sen ratkaisee se, onko elävästi uskomassa vai ei. Näinhän vl-kristillisyydessä on aina opetettu. Parannuksen armon saaneita ei eroteltu sen mukaan olivatko he luterilaisia vai ortodokseja, katolilaisia tai nykyoloissa vaikkapa baptisteja tai herrnhutilaisia pietistejä.
Siis hän oli ensin eriseuranen
Miltä ajalta tämä saarna on? Oli liian pitka luettavaksi.
Laestadius ei koskaan ole ollut vanhoillislestadiolainen ja jos hän eläisi nykyään niin hänet todennäköisesti erotettaisiin harhaoppisena ja väärähenkisenä.
Kyseinen saarna on pidetty vain hieman Lapin Marian tapaamisen jälkeen, korkeintaan muutama viikko sen jälkeen. Mutta ne lausunnot siitä, että baptistien joukosta löytyy enemmän elävää uskoa kuin Ruotsin kirkosta ovat peräisin hänen elämänsä loppupuolelta.
Laestadious on tehnyt meidän uskoon parannuksen Lapin Marian kautta, joka oli samaa uskoa kanssamme.
Eihän vl:iä vielä silloin ollut!
Vaikka uskovaisten nimi ei silloin ollut siis vl:ät, he oli siihen aikaan nimeltään lukoita, mutta usko oli sama kuin vl:illä.
Kaikelle rakkaudella vaan!
Vanhoillislestadiolaisuus määrittelee itsensä rajat opilla, eli oppia ja uskoa pidetään käytännössä samana asiana. Ja koska Laestadiuksen oppi eroaa nykyisen vanhoillislestadiolaisuuden opista, Laestadius putoaa auttamatta vanhoillislestadiolaisuuden rajojen ulkopuolelle. Näin se vain on...
Nyt kirjoittelit omia!
Voisitko täsmentää?
Se että Laestadius opettaa eri tavalla mm. ehtoollisopista ja seurakuntaopista kuin nykyinen vanhoillislestadiolaisuus on kiistaton fakta.
Ja se toinen väittämä taas on peräisin keskusteluista vanhoillislestadiolaisten mm. tällä palstalla. Vanhoillislestadiolaiset lähes poikkeuksetta määrittelevät pelastavan uskon siten, että pitää olla opillisista asioista samaa mieltä.