Häviävää
Pakenevat kauaksi valot varjoon,
kaihoisana niille aatokseni tarjoon.
Meni pois kuin etäinen tähdenlento,
aristaa silmää siinä haikeus hento.
Hetken aikaa katsoin kuin omaa,
haaveissa kaikki on kaunista, somaa.
Katosi jälleen hän tulematta tutuksi,
mieli kai turtui menneeksi jutuksi.
Pakenevat kauaksi valot varjoon,
kaihoisana niille aatokseni tarjoon.
Meni pois kuin etäinen tähdenlento,
aristaa silmää siinä haikeus hento.
Hetken aikaa katsoin kuin omaa,
haaveissa kaikki on kaunista, somaa.
Katosi jälleen hän tulematta tutuksi,
mieli kai turtui menneeksi jutuksi.
Vastaukset 115
Vanhimmat
Suklaasydän
Miten kaikki hävitä ja häilyä voisi,
mikä sen enää takaisin toisi.
Turhaako unelma, onko se väärin,
suklaasydämen kun lahjaksi käärin.
Miksi et hänelle vuodata sydäntäsi, vaan teet sen täällä ?
...vai teitkö niin paljon pahaa ?
Paljastavaa
Tinapaperikuoren kätköissä pakahtuu aivan,
sen yllätys maksaako uhratun vaivan.
Sinetin murtajalle paljastuvat salat,
sydämen paljastajalle ne vaietut valat.
Onnekas on hän kenelle runosi on ja kenelle meinaat tunteesi paljastaa. Rohkeutta ja onnea sinulle.
Ajatuksesi käärin folioon
en kuollutkaan polioon,
vaik lähellä oli,
sun monopoli
Paljastus
Paljaaksi riisi yltä tinapaperinen kulta,
avoimena siinä sydän lähetetty multa.
Huulillesi nosta jos vain voit,
suudelmaan jonka sydämelläsi soit.
Sydämesi lämpö ei kaipaa foliota
pysyäkseen hehkuvana,
eikä sen kauneus piilossa,
edes tinakuoren alla.
Kun sydämesi aukaisit
kokonaan minulle,
rakas,
minä kuulun sinulle.
Nostan huulilleni,
janoten juon.
ikuisesti muistaen
hetken tuon.
En siis luovuttanut,
odotan siellä,
yhteisellä
rakkauden tiellä
tämän toivoisin olevan hänelle ja minulle.
Avasin oudon mieleni, vaik' kankea oli kieleni. Liian outo lintu olin sulle. Nyt enää ei koskaan mikään mulle!
Jep :) näillä mennään.
Mistä moiset johtopäätökset. Oletko keskustellut hänen kanssaan irl.?
Millaisen vaikutelman olet tehnyt hänestä siellä, haluaako olla yhteydessä
ja viedä ilmi tulleita asioita eteenpäin.
Vain se ratkaisee. Tämä kaikki täällä on hirviömäistä, sanompa vaan.
Minullakin kesken eräs tapaaminen.
Mua itkettää ja nenä vuotaa.. Ja ihan muuten vaan! Ja mulla ole edes nenäliinaa. Tuossa edessä istuu mies, nokka kuivana, tuskin sillä nenäliinoja on.
Maistuvaa
Missä elämä on kuin makea maito,
tunne kaunis, puhdas ja aito.
Hyvältä maistuvat pienetkin murut,
siinä yhdessä koetut ilot ja surut.
H-hetki
Tunteensa tietäjällä on aarteena aivan,
ymmärtää hyvien sen mielen vaivan.
Sille hellyyden hetket kun näin huokaa,
kuin pyydellen se hänelle suokaa.
Kauniita unikuvia kaikille :)
Ihania runoja täällä :)
Oletkohan sama, joka aikaisemminkin kirjoitti kauniin runon aloitukseeni nimimerkillä "so far so close ?
Sadoista tuhansiin ajatusta
kytee piilossa sydämen.
Miljoonain miljardein huokausta
lepää syvällä rakkauden.
Lukemattomat ovat ne kerrat,
joista kuvastui lohduttomuus,
elon kaihoisat synkät virrat
ja surun pohjien loputtomuus.
milloin päättyy valovuosi,
milloin koittaa aika uus ?
Niin suuri kuin ikäväni
on laaja avaruus.
vaikka kestäisi kärsimystä,
odotusta loputtomiin,
ei suuri niin ole tuska,
että jäisit sä unohduksiin.
Ei ole sama henkilö. :-)
Ahaa erehdyin, en tunnista täältä ketään edes kirjoitusten perusteella. Pääni on todella pöllö ja yksinkertainen sekä suoraviivainen. Olisin aivan liian tyhmä jopa juonimaan saati huomaamaan juonia :D
En tiedä muista, mutta itse en juoni mitään, kirjoittelen vain silloin tällöin tänne omia sanasotkujani. :-)
Samoin, Jatketaan sotkemistamme :)
puoli valtakuntaa jo odottaa.
Karu
Kuka lienee joskus mieleensä päästänyt,
hengen karuudesta ei sanojaan säästänyt.
Hukkuivat haaveet alle riitteisen kedon,
hurma valui kuin kynsissä pedon.
Eivät ole sitä omat elämäni vaiheet,
toiset toiveet ja sen salatut hymyn aiheet.
Näkee kauneutta mikä huulille herää,
sanasen siitä muistoksi kerää.
Iltarukous
Eihän unelmain kauneus unhoita meitä,
se ohjaa oikeaan kuin kohtalon enkeleitä.
On läsnä vaikka maailma huoliin hukkuisi,
varjelee unta kuin pienokainen nukkuisi.
Kadotettu
Pimenevän illan vaikeneva vala,
suuri, kaunis kadotettu elämämme sala.
Hiljenee siihen suuretkin mahdit,
sydän antaa yön tunteille tahdin.
Uniin
Tummuu yöhön, jää taakse päivän juoksu,
päätä tyynyyn jossa vain yksi tuoksu.
Peiton alla viileitä lakanoita kaksi,
silmät kiinni unikuvaa hänestä hakevaksi.
Aivan ihania runoja...
...tuli rauhallinen olo
Kulku
Ajan hammas puraisee poskeen uurteen,
ohimoille laittaa värimerkiksi huurteen.
Hetki juoksee, silti odotusta mataa,
aatokset kulkevat kulkuansa omaa rataa.
Huomiselle
Jo melkein huomiselle suudelman antaa voisi,
mutta haaveita kai se turhaan toisi.
Ehkä jokin silti salaa syleillen vastaisi,
posken pintaa vähän unessa koskisi.
Omaat kauniin sielun. Älä luovu hänestä.
Nuku rakas yösi rauhassa,
unissasi käyn sinua katsomassa.
Ja ehkä sinä tunnet sen,
kun sinua minä salaa siellä suutelen.
Kenties
Mistä se tuli, oliko yön kaste vain,
hellän kosketuksen kun poskelle sain.
Kenties hän kun kuulin vaimean juoksun,
hengähdyksen ja tunsin parfyymin tuoksun.
Aamuyön usva yllä peltojen,
ruiskukan alta minä poimin sen.
Hiljaa, niin hiljaa minä luoksesi hiivin,
äänettä kuljen kuin perhosen siivin.
Kasteista helmeä minä huulillain kannan,
ja hentoisen suudelman sillä sinulle annan.
Wau! Täällähän on huikeita runoja ja runoilijoita :) Onpa ilo lukea!
Helmesi
Kaipaan vielä sitä yön haavetta arkaa,
hellyyttä joka kuin enkelin siivillä karkaa.
Tunne jonka jätit on helmesi sun,
vielä sen uudelleen tavoittamaan onnistun.
Peltojen usvassa aamun ensisäteiden,
arkana kuin kauris luona omenapuiden.
Siellä minä pisaroista punoan sen,
suudelmieni helminauhan hopeisen.
suber
Rauha
Miten voisi taata sydämelle rauhan,
laskea rinnalle tunteiden helminauhan.
Kuunnella kuinka silloin sydämesi lyö,
toteuttaa sen tahdissa haaveiden yö.
Herkkä on säie, melkein murtunut on,
helminauhan vahvuus lähes olematon.
Siksi yön suojassa hiljaa vain kuljen,
ja unessasi hellästi sinut syliini suljen.
Miten lämmin voikaan olla iho nukkuvan,
vaikka jäädä niin tahtoisin, pois kiiruhdan.
Särkynyt
Säie ohut kuin kirkkaan hopeanauhan,
hentoudessaan vaatii syliinsä suuren rauhan.
Helposti katkeava kulku kauniin unikuvan,
yöhön jättää yksin helmen vapautuvan.
Helmen pienen kyyneleen unestasi pudotin,
huomasitko kuinka sen huulillesi suutelin.
Aamulla kun herästi tunsitko silloin sen,
kaulallasi pienen kyynelhelmen suolaisen.
Uni onko todellisuus joka käsisämme lepäsi,
vai todellisuus joka unta oli, ennen kuin heräsi.
Mystiinen uni
Oi, kuinka hellästi sen kaipaus kantoi,
huulille kostean kyynelsuudelman anoi.
Miksi minut on näin unikuvaksi luotu,
haaveet hauraat elon merkiksi suotu.
Murtaa sen voi vain mystisin tahdoin,
herätitkö hetkeen jolle mitään mahdoin.
Herätinkö hetkeen, vai unelmaan vain sen,
siihen kipeään ikävään toisen ihmisen.
Kaipuu se armoton on, joka unissamme hiipii,
sieluja se kynsillään armotta verille riipii.
Anteeksi rakas, luvatta tulin nyt tajuan sen,
minun oli niin kylmä, viipyä piti vain hetkisen.
Voi jäädä vaikka koko yöksi.
Lohdutusta
Hetken lohtu ja aika elämän suuren unelman,
kaunis kuin monisäikeisen kirjavan kudelman.
Siihen loimia loit ja somasti sukkulaa siirsit,
joka kaidepuun iskulla oman rantusi huomiseen piirsit.
Värikästä, valkeaa, harmaata väliin raastava musta,
iloa, surua, usein sydämeen lohdutusta.
Ristesivät yössä polut yksinäisten,
pysähtyivät toisiaan katsoen.
Vaikka yön pimeässä nähdä ei voi,
silti sielujensa soinnut ne tahdissa soi.
Yön tunteina soittivat hiljaista sävelmää,
se kauniisti soi, jäi harmonia elämään.
Hiljaa kun kuuntelet, kuulla voit sen,
laulun kahden sydämen yhteisen.
Laulu
Vaihtuvat värit, valkoinen vaalentaa harmaan,
purppuran puhtaus on merkki ilon varmaan.
Keltaista kukkaa ja kypsää ruispellon tähkää,
ne sointuina ilon ja kauneuden nähkää.
Elämän soinnut saavat siitä ylitse kulkea,
niiltä lauluilta ei voi ovea sulkea.
Niin hän tanssii yli raitojen,
silmissään varjokuvia unelmien.
Auringonväreissä hän paistattelee,
ympärilleen sointuja pirskottelee.
Mustien kohdalla hetkeksi hidastaa,
varpailla kokeilee kuin tarkistaa.
Jatkaa tanssiaan silmänsä sulkien,
silmissään merkit ilojen ja surujen.
Joka hetki
Muistot ovat näitä raitoja tuoneet,
hyräillen kätöset siihen loimia luoneet.
Rihmoiksi leikattuna ovat kauneimmat unelmat,
lakanan laidat, verhoista omenat ja vadelmat.
Siellä elämän kukat vilahtavat jossain,
kuinpa olisi näin tiukasti aina kainalossain.
Vaikka ryttyyn on lyöty unelmien ruusut,
aina uudesta alkavat haaveiden auringon nousut.
Elämä kuin kudelma, käsissä luojansa sen,
aatoksissain istuu edessä kangaspuiden.
Huokaa kun miettii taikaa kukkasten,
miten illassa hohti vierellä vadelmien.
Joskus niin vaikea nähdä värejä kuteiden,
vaikka käsistä kulkeekin väliin loimien.
Nostaen kerän pienen, korista punotun,
pitää sitä käsissään ja etsii uuden alun.
Uudelleen syntynyt
Siinä niin kauniina, muualla eläneenä ensin,
kunnes haaveineni niiden syvyyksiinsä lensin.
Muistot ovat raitoina menneet ja uudet mielikuvat,
levitettynä vielä hetkeen näin avautuvat.
Kuin tuntuisi niissä vielä tahrat ja tuoksut,
näkyisivät arjen kiireet ja juoksut.
Vielä odottelee tanssikenkää ja paljasta jalkaa,
pieni tomutus ja taas juhlat voi alkaa.
Auringon laskiessa yllä peltojen,
pieniä perhosia, lailla keijukaisten.
Vain sellainen tietää, ken nähnyt ne on,
lentonsa kevyt ja niin vaatimaton.
Hetken vain viipyvät, usvassa illan sen,
silti takaisin ne tulevat, kuin jotain etsien.
Hiljaa kun seisot ja keijuja katselet,
voit kuiskeensa kuulla, niitä kun ihailet.
Niin monta perhosta kuin unelmaa on vain,
tiedänhän minä, kaiken lahjana sain.
Uusi on päivä, kuin iltansa sen,
vielä tulee aika uuden rakkauden.
Aatoksen verran
Niin nämä kankaat loivat kepeyttä kerran,
nyt muistot lohduttavat näiden aatosten verran.
Värit ovat haalistuneet elettyihin vuosiin,
vertauskuvin paljastuvat kankaiden kuosiin.
Miten tuo kaikki saisi riemuaatokset lentoon,
kuin kaukaisen itämaan maton liitoon rentoon.
Antautuisi niiden satumaiden öiden taikaan,
uudelleen puhjenneiden kukkasten aikaan.
Kisailla kuin perhonen pitkin kesäistä päivää,
sulkea silmänsä ilman huolien häivää.
Mennä maata ja taas iloiten aamusta alkaa,
kulkea kätönen kädessä yhtä jalkaa.
Miten antautua vietäväksi kaukaisten taikojen,
antaisi haaveiden viedä ylitse vaikeiden aikojen.
Mennä minne ajatukset lennättää ja johtaa,
lentää sinne missä toiveet ja totuus toisensa kohtaa.
Kunpa voisi vain kulkea ylitse kaikkien esteiden,
saapua vihdoin perille luokse toiveiden ja unelmien.
Iloiten
Nämä mielikuvat ja sen muistot rakkaat,
vieri viereen ne yhteen tiukasti pakkaat.
Niin lujasti kiinni, että ei voi erilleen kaivaa,
niiden sidosta valheet mitkään ei vaivaa.
Pestynä, monesti piiskaten, oikaisten rutun,
aina uudestaan kohtaa iloisena ystävänsä tutun.
Tuli aika kun sanat katoaa,
ilo uupuu, käsi vajoaa.
Sydämeen koskee, syli tyhjää huutaa,
kaipaa olkaa josta löytäisi turvaa.
Ei ole aika sen, rakkaus toiseen ihmiseen,
kun polku liian kapea on, edes itselleen.
Salaisuus
Jälkensä jätti siihen kankaan laitaan,
pisara tippuva osui vaaleaan raitaan.
Viipyi tuossa hetken, haaleni vähän,
mietti kai siinä miten tuli maailmaan tähän.
Niin moni siitä tietämättä ohitse kulkee,
salaisuuden muilta sisäänsä sulkee.
Miten monta kukkasta ja unelmaa siihen onkaan liittänyt,
käsi kuljettanut loimia kuin kuteitakin, ne yhteen iskenyt.
Salaisuuksia, surupukujakin raitoina sinne vuoroin on laittanut,
antaen kuvioille niiden kauneutensa ja väreillä ne kirkastanut.
Sama se ei olisi milloinkaan iman raitoja värien ja eletyn elämän,
tuollaisena jalkojen alla se on niin paljon enemmän.
Aina
Siinä ne ovat, kahlittuna menneet päivät,
aika josta muistot kudelmaan jäivät.
Eivät ole poissa, elävät vielä siellä,
kohtaat ne usein oman kulkusi tiellä.
Aamulla sen mielessä on valvojan vastuu,
onnea toivottaa kun kotiin taas astuu.
Eihän ne kulu tai lähde pois milloinkaan,
jälkiä ja muistoja ain kantaa hän mukanaan.
Syntymät ja vuodet niin kuin rakkauskin,
jälkensä ihoon jätti kuten sieluunsakin.
Silti vielä olis paljon ja ehkä vähän enemmän,
rakkautta jäljellä antaa syliin elämän.
Aamuun
Ei mitään vaikka jalat vielä kastuivat,
tuttua tietä kun luokseen astuivat.
Sisään pyysi kaunis, hento, nätti,
siihen taas silloin uuden jäljen jätti.
Kunnes aamu avaa päivän helman,
hetki haihduttaa tämän kuvitelman.
Ole siinä on vielä aikaa vähän,
tahtoisi niin jäädä uneen tähän.
Miten ihanaa olisikaan kulkea tuttua tietä kotiin takaisin,
eteiseen jättäisi kengät, kuten tuhannesti ennenkin.
Hän tietäisi siellä toinenkin pöydän ääreen istahtais,
ihan hiljaa viereen tulisi, hellästi poskea suukottais.
Joskus niin pieniä on unelmat ja toiveet ihmisen,
silti suurempia kuin elämä, sydämessä yksinäisen.
Kyynel
Vielä lisäksi vain yksi pieni sana,
niin poskeen kostuu kyynelvana.
Tuli odottamatta, kosketti kohtaa arkaa,
siinä hetkessä turvallisessa tunne karkaa.
Sama jälki jonka vielä äsken raita salasi,
nyt paidan helmaan onnentunteena palasi.
Olipa hieno jatko runolle 9.12.2014 20.18 salaisuus. Kiitos!
Mikä se olikaan joka silmät sai kimmeltämään,
sydämensä täytti ja toiveen sai elämään.
Ne pienet pisarat ja hohde kastehelmien,
ihan vadelmilta maistui läpi unien.
Niin tuttua mutta samalla niin saavuttamaton,
silti sen tiedän, yössä ne läsnä taas on.
Kohdatessa
Kun sen haaveen luokse ajatus taas hiipii,
kuin rikki olisi niin sydäntä se riipii.
Lukossa on mutta kolkuttajalle se avataan,
ystävä kun tunteen vuoksi tavataan.
Aina uudelleen tuttu kynnysmatto ylittäin,
saapuu rauhan tunne kohdatessa sylittäin.
Kaunista. Kahdenkeskistä kohtaamista odotellessa. Nämä illat on niin haikeita,,haluaisi hänet lähelleen.
Siellä
Siellä se hetki joka varjojen yli kulkee,
aika mikä sydämet yhteen sulkee.
Siihen onnen huumaan eivät haaveet hajoa,
vihan tai katkeruuden kynnet kajoa.
Hellyyden henki siellä kultaansa lempiä antaa,
uudelle kudelmalle oman raitansa antaa.
Uniisi minä tulen taas aikaan aamuyön tuntien,
pimeästä hämärään lähemmäksi astuen.
Juuri ennen ensisäteitä luoksesi minä ennätän,
tiedän että perillä olen, turhaan enää kiiruhdan.
Hiljaa minä syliisi liuun ja käteni selkääsi pujotan,
ja kun sydämeni löytää tahdin, hetkeksi viereesi nukahdan.
.
Havahdun
Ei väliä unen mutta aika kiiruhtaa voisi,
siihen havahtuen jotain vierelle toisi.
Pyydä en mitään, nuku rauhassa vain,
saman tunteen kun kohdata sain.
Muistan tuon hetken kun aika aamuun kulkee,
pienen muiston se näin sydämeen sulkee.
"ehkä vähän enemmän"..kaunis runo. Kiitos.
Kunpa aika voisi hetkeksi pysähtyä haaveisiin,
tuntisi taas tuoksun ja takertuisi syliin.
Haaveissa tuntisi miten sielua se lämmitti,
kuin kotona olisi, jossa toinen jo odotti.
Tietää kyllä, aika vielä uudestaan sen antaa,
toiveen ja unelmat jotka elämässä kantaa.
Näkijä
Silmin haaveilevin siitä näkyjä nähden,
tietää sen vanhastaan minkä tähden.
Mielessä odotti, katseli jo porraspuuta,
kuiskii vain tuuli, no mitäs sekään muuta.
Tietäen toivoo suuren salaisuuden antavan,
elämän ilon yli ikuisuuden kantavan.
Ei salaisuuksien eikä piilotettujen unelmien äärellä,
vain riisuttu elämä avoimella kämmenellä.
Hetkeksi päänsä kääntää ja kuivaa kyyneleet nuo,
niin paljas on kipu jonka tunne mukanaan tuo.
Silti hymyillen omiaan katsoo jotka luonansa on,
arvokkaampaa kuin kulta, lahja mittaamaton.
Onnesta sielu ja sydän jälleen helmeilee,
rakkaimpiaan kuin hiljaa hän katselee.
Sielu väreilee.Kuiskien luen näitä ja ajattelen meitä.
Olet minulle lahja mittaamaton.
Sinulle, hänelle
Sinulle Puolikkaasi!
En taida olla sinun puolikkaasi, ehkä tuo toinen kirjoittaja on.
Hyvää Joulua kaikille jotka näitä lukee!
Aikamme
Mistä aika alkaa mikä ei kaipaa kunniaa,
valaisevat tähdet sille suuntaa oikeaa.
Ne sanat jotka siitä muistonamme on,
näyttää, että mikään ei ole mahdoton.
Niihin sanoihin kätkeytyy aikamme salat,
ymmärryksen tuottaa luottamuksen valat.
Miksi toivo on hävinnyt. Nämä runosi vaikuttavat jotenkin lohduttomilta. Ei kai kaikki ole muuttunut mahdottomaksi. Tunteisiin pitäisi vain uskaltaa luottaa, että ne ovat oikeita. Vaikka nyt tuntuu vaikealta, voi kaikki vielä ollas edessä hänen kanssaan. Lainaanpa tähän pätkän eräästä kappaleesta:
Some things are worth fightin' for
Some feelings never die
I'm not askin' for another chance
I just wanna know why
You might never know why
Was it already written in the stars
Even if the feelings don't die
You got your scars
Sometimes things aren't meant to be
Even if you do wanna know
You might never know why
You just have to see
It is the way it's gonna be
Jäin kaipaamaan kuitenkin syvyyttä. Sitä lisääniin ovat täydellisiä :)
miten voisi kaikki mennyttä olla,
kun vieläkin muisto toisesta
istuu ajatusten ullakolla
milloin koittaa aika tutustumisen
sitä odotan, kuitenkin toivoen
sen tapahtuvan kera rohkaisujen
Huomenna toivoisin, eniten kuin mitään muuta.
Aika eteenpäin kulkee, lyö tasaista tahtiaan,
kiertoa samaa, kuin silloin aikoinaan.
Ei se unohda, ei muistele, eikä anteeksi anna
mutta huoletta se kulkee, ei murheita mukanaan kanna.
Se ei kysy, se ei ano, aivan kuin ei mitään vaatien,
silti se ottaa kaiken, se ottaa itselleen, aina lisää tahtoen.
Tiedä en minne se vie, tai minne mahtaa kuljettaa,
mutta aika on aina se, joka meille ehdot asettaa.
Siksi kulje nyt, tartu hetkeen ja katso mitä edessäsi on,
pidä kiinni tai päästä irti, mutta muista - aika ei ole loputon.
.
Muistot
Kuljemme yhä täällä samaa ajan hyvyyttä,
katsoo ken näkee sen merkityksen syvyyttä.
Kun uskoo ja toivoo kaiken tehdä voi,
tahdolla sen kaiken todeksi henkemme toi.
Sanat jotka joskus muistiin kirjataan,
ovat hetkiä joita vain yhdessä muistetaan.
Onko aika varastanut unelmat ja haaveet ne hauraimmat,
vai vieläkö näkyy usko ja toiveet nuo hartaimmat.
Onko se aika, joka itseen kaiken kahlitsee,
vai onko se mieli, josta unelmatkin pakenee.
Ei milloinkaan tahtoisi toiveita pois joutua antamaan,
vaan sydän niin paljon on jo joutunut kantamaan.
Väsynyt on kulkija kun sanojen polulla ajatuksiaan keräilee,
silti vierellään näkee toisen, jota hiljaa hän katselee.
.
Kultahamsteri
Anna pois, pieni pala mielestäsi murra,
että ei tarvitse asioita yksin surra.
Laita se vaikka suulle hamsterin kolon,
merkiksi polulle kultaisen polon.
Tietäisi silloin, että olet käynyt siellä,
ei tarvitse suruun kyyneleitä niellä.
Niin, sitä kun ei koskaan tiedä,
miltä tuntuu murunen pesäkoloon viedä.
Kaunista-
Ei taakaksi toisen tahdo omiaan antaa,
elämässä itse ne täytyisi kantaa.
Polku on tallattu alla paljaiden jalkojen,
karusti kulkenut sileäksi tien soraisen.
Kulkiessani polullani silti hetkeksi hidastan,
kätköissä heinien jotain erikoista aavistan.
Hiljaa minä kumarran ja tarkasti katselen,
aivan kuin kultaista hohdetta siellä kimmeltäen.
Hymyn se nostaa huulilleni ja naurahdan,
varmasti näin siellä pienen söpön ihanan.
Ja samalla kun koloonsa kurkistelen ja kurkotan,
tietämättäni pienen murun polulleni pudotan.
.
Ihana, suloinen. Muru tuli polullesi.
Karkulainen
Pieni karkulainen jonka ratas vinkui,
oravanpyörästään viimein ulos hinkui.
Tahtoi kulkea sen oman polun laitaa,
miten parhaiten sen tuntea taitaa.
Niin varovasti siihen muruseen kosken,
otan matkaan ja laitan suojaan posken.
Vaikka vierellä on siellä terävän hampaankolon,
mukanaan tuo silti vain hyvän olon.
Kerrallaan saa pienen ripauksen salaa,
silti uudestaan aina muistoihin palaa.
Kun katselen polun mutkassa taas,
toivon, että olisi muistojen muruja maas.
Kiitos herkistä runoista - ovat taidolla kerrottuja muruja, onnen muruja ikävöiville sydämille.
Ajatuksia kuin murusia käsissänsä kantaa,
miettii mitä vielä voisi elämä antaa.
Muistot niin suloiset mieltänsä lohduttaa,
silti hän vielä niin kovasti jotain odottaa.
Kun hetkeen siihen pysähtyy ja toiveensa henkäisee,
huurteeksi unelmat nuo ilmaan leijailee.
Toivoo niin kovin vielä niitä löytävän,
murusia rakkauden ja onnen elämän.
Lohduttavaa
Miten kirjoittaa rivit elämämme tauluun,
sanat sepittäen oman onnensa lauluun.
Puhua suunsa kuin kunnian päällä,
tuntisi olevansa aina yhdessä täällä.
Kun hetkelle voisi kaikkensa antaa,
siitä muistot aina hymyssä mukanansa kantaa.
Kuinka lohduttavaa onkaan tuntea sen,
tietäen, että täällä yksin ole en.
Taidolla tehtyjä. Tällä on niin rauhallista...tänne unohtuvat arjen kiireet.:)
Kiitos.
Vaikka välillämme on kuukausia ja hiljaisuutta, älä hetkeäkään ajattele, että olisin unohtanut, sillä en ole.
Mitä et ole unohtanut ja kenelle haluat tuon sanoa?
Häntä, haaveita, tunnetta. Yhdelle miehelle, jota kaipaan ja ajattelen joka päivä.
...eihän sitä tiedä vaikka ajatuksenne kohtaisikin! :-)
Ihana lukea.......kiitos, lämpimistä sanoista.
Vastaus huulilla jo valmiina...rakastan.
Hyvää yötä
Onnen valkeat lauseet, huolen sävyt tummat,
yhteenlaskettuna pienten sanojen summat.
Taipuu suussa, kielelle kantaa tavun,
sitä miettimättä tunteille antaa suuren avun.
Paljon kuluu aikaa arkisten tuumain,
silti mieltä kiehtovat unelmat onnemme huumain.
Päivää ei voi alkaa tai päättää harhaan,
tietämättä mikä tekee levosta parhaan.
Mitä odotat elämältä, minne mennä vielä tahdot,
missä menee rajat ja mihin riittää taidot.
Mikä on liian vähän, mikä liikaa on,
mitä tarvitset lisää ja mikä tarpeeton.
Minkä varaan rakennat, minkä päälle perustat,
luotko idyllin ihanan, vai illuusion jonka omistat.
Muuraatko mukaan onnea ja turvaa rakkauden,
maalaatko sinne iloa ja toivoa siinä onnistuen.
Mieti tarkkaan mikä riittää, mitä tahdot lisää,
kenet viereesi päästät ja kuka astuu sisään.
Se kaikki sinun omaasi on tämän elämän,
sieltä onnen sinä löydät ja vielä jotain enemmän.
Tähdet
Tähdet toistavat vanhaa sadun juurta,
tietävät olemassa olevan jotain hyvin suurta.
Ikivanhaa, silti vielä niin kovin nuorta,
seuraten mukana matkassa kaikkeuden kuorta.
Valoni, minne katosit taas tämän kerran,
odotin tuloasi lähes ikuisuuden verran.
Katsoin kauas, kuin tähdenlentoa ma anoin,
tähtivyössä sen kuullakseni sanoin.
Näinkö sen minkä silloin tahdoit,
mitä sille kaikelle kuitenkaan mahdoit.
Maailma on luotu suuremmaksi meitä,
siksi kai kuljimme nytkin salattuja teitä.
Surullista, lohdutonta...
Hienoa! Kannatti taas tulla lukemaan. Kiitos.
Juuri tämä hetki tässä. Tämän runon äärellä. On matka omaan itseesi.
Taivaan merkit
On tammikuu tätä kauriin vuotta,
odotuksia se ei vihjaa suotta.
Piirtyneet siihen kuviksi taivaan merkein,
vaatimattomin pienin valon elkein.
Siellä kimmeltää kaukainen sadun hohde,
kuin heräisi henkiin muinainen tarun kohde.
Taivaankannelle niistä yhdistelee kuvan,
uskomuksien uniin antaa sieltä luvan.
Toivottavasti kohtaat vielä kadotetun tähtesi ja otat hänet omaksesi.
.
Kiitos yhteisestä matkasta ja kauniista hetkistä,
yön tuntien ja sarastusten yhteisistä retkistä.
Toisillemme annoimme raidat kauniit kudelmiin,
niin monta haavetta ja ajatusta kätkettyinä unelmiin.
Minne katosi rakas kaivattusi, sitä tiedä en,
lohtua saimme sanoista, vaikka olen eri ihminen.
Suuri on sielusi, sitä hetken verran maistaa sain,
vaikka yössä me kohtasimmekin unissamme vain.
Kulje tietäsi etsien, sielu avoimena rakkauteen,
sydäntäsi vasten paina se ja luota siihen tunteeseen.
Kanna sielussasi aarretta kuin taikapölyä arvokkainta,
vaali sitä hellin käsin kuin jalokiveä puhtainta.
Sydämeni pohjasta toivon sinulle rakkautta syvää,
enemmän kuin mitään, toivon sinulle pelkkää hyvää.
Kiitos sinulle kaikesta ja ehkä sinä jo arvaatkin sen,
uniisi vielä kerran saavun ja tuon huulillesi suloisen,
niistä kaikkein kauneimman - kastehelmen viimeisen.
.
Miksi hyvästit :(
Todella kauniita runoja. No, joskus suhteet vain päättyvät.
.
Kaksi vierasta poluillaan kohtaa,
silmät kiinni, näkemättä,
silti näkee jotain samaa,
kuin omassa itsessään.
Laittoivat sanoja peräkkäin,
vain sanoja, silti suurempia
kuin pelkät rivit valkean,
antoivat toisilleen
huokauksen elämää.
Tovin kulkivat samaa tietä,
vain hetken samaan suuntaan,
silti vierekkäin, hihat hipoen.
Yhteisin aatoksin, samoin tuntein,
toisistaan lohtua,
edes hetkisen,
edes vähän.
Sanotaan, toinen toisensa tuntee,
silti ei tunne laisinkaan.
Tunnisti silti toisen,
vaan ei omaksi,
kuitenkaan.
.
Kauniin haikeaa runoilua. Kiitän kirjoittajia. Ne tuovat monenlaiset tunnelmat esille.
Kun joku voimakas rakkaussuhde loppuu, se tekee ikävän, vaikka ei olisikaan omalla kohdalla ajankohtainen. Mietin että onkohan se lopullista, vai vieläkö jotain asialle voisi tehdä?
Lämpöä ei ole koskaan liikaa. . . .
Viime yön utuinen seitti
samaan kuvaan meidät sulki
mitä näinkään alla sen taivaan
et onnellinen ollut ainakaan
kuulumattomana kuin vieras katsoja,
lukutaidoton lukija
seurasin juonta raastavaa
hiljainen kipu rintaa kuristi
hapen saantia säänteli
omat pelotko suunnitteli
lyhytfilmin melankolisen?
Vai totuuttako esiin heijasteli,
tulkintaohjeet pois kirjoitti?
Silloin voisinko jotain tehdä hyväsi eteen, juostako kohti lailla uhkarohkean
soturin vai jäädä poteron hellään unholaan?
Jos saan kysyä, oletko nainen vai mies?
Ja jos haluat, laita tuo runo vaikka uudeksi avaukseksi niin jatketaan runoketjukirjoittelua. :-)
Olen nainen. En taida kyllä kehdata laittaa uutta aloitusta. Tämä oli hölmö tunteidenpurkaus painajaisen tyylisestä unesta. Mutta sanahan täällä on vapaa, jos haluat viestiäni kommentoida jotenkin:)
Hienon runon kirjoitit ja satuin huomaamaan toisaallakin jonkun sun kirjoituksen. Hyvin kirjoitat!
Omatkin tunteet on tässä välillä ollut kuin yhtä painajaista josta ei meinaa päästä irti.
Katsellaanko (rohkeasti) sitä uutta ketjua sitten kun se uudistus on tullut. : )
Kiitos. En tiedä uudistuksesta mitään, mutta sovitaa vaikka niin, että katsellaan rohkeasti :)