nuoleva kani

Hieman ihmetyttää nykyisen uroskanini käyttäytyminen, se on nimittäin erittäin innokas nuolemaan kaikkea mahdollista, ihmisiä erityisesti, jota se tekee oikein antaumuksella. Myös mattoja ja seiniä se nuolee joka päivä. Aikaisemmat kokemukseni kaneista on, että ne saattavat nuolla ihmistä ns. "kiitokseksi" silittelystä tai kun ovat hyvin kiintyneitä omistajaansa, mutta mielestäni tämä nuoleminen on jo turhan innokasta. En ole nähnyt kanien nuolevan toisiaankaan niin antaumuksella. Tuskin tätä nuolemista voidaan kuitenkaan rinnasta mihinkään koirilla esiintyvään "pakko-nuolemiseeen", sillä kanini on mielestäni hyvin vilkas ja sosiaalinen luonteeltaan ja saa hyvin paljon huomiota päivittäin. Eli siis mitään masentuneen eläimen huomionhakua tai tekemisen puutetta nuoleminen tuskin on.
Onko kellään muulla kanien omistajalla vastaavia kokemuksia?
53881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hmmm... omissa kaneissani on ollut ainakin selviä eroja nuolemisen suhteen. Toiset eivät juurikaan nuoleskele ja toiset nuolevat ihmisiäkin todella hartaasti. Yhdellä kaniparivaljakollani oli jopa tapana istua vierekkäin matonreunalla, ja nuoleskella matonvipsuja vaikka loputtomiin.

Tietysti on mahdollista, että kanin ruokavaliota puuttuu jotain kivennäisainetta tms., ja se yrittää paikata puutetta... (onko seinissä sitten muka jotain mineraaleja???) Onko pupulla suolakivi?

Äänestä
  • Mulla on semmonen tallikani, joka oli pariviikkoa pakkaset sisällä. Sillä on huoneessa oma tyyny "pyllyn alla", jonka päällä se istuskeli ja nuoleskeli tyynyä. Samaa teki ihmisten kädelle (jos vain antoi) ja meidänn kissoille (joista jokainen kävi "pesulla"). Suolakivi on, ruokavalio pitäis olla Ok...

    en osaa sanoa muuta

    Äänestä

  • Suolakivi siis löytyy ja kani osaa myös käytää sitä. Mutta kun vastaavia kaniyksilöitä ilmeisesti löytyy muiltakin, enpä taida ihmetellä asiaa sen enempää, sillä tuskimpa kanille suurempaa haittaa on ihmisten, mattojen yms. nuolemisesta.
    Kiitokset kaikille vastauksista =)

    Äänestä

Pupuni nuolee tyynyjä, ihmisiä, peittoja, mattoja... Seiniä se sitä vastoin yrittää pureskella!! Sillä on kyllä puunoksia yms. pureskeltavanaan.

Luulen kanini nuolevan ihmisiä ja vuodevaatteita saadakseen suolaa, sillä suola- ja mineraalikivestä se ei pidä! Matolta se etsii joko itse tiputettuja (se on aina vapaana ja syö kuivatettua leipää yleensä matolla!) tai meidän tiputtamiamme leivänmurusia.

Ihmeellisiä otuksia, vain mitä! ;)

Äänestä

Mulla oli puoli vuotta sitten luppakorvakani. Se oli kanssa tosi innokas nuolemaan käsiä (ja tavaroita joskus). Musta se on vaan hyvä juttu. Sehän tarkoitta sitä että kani on tyytyväinen ja hyvin hoidettu:) Meidän pupu oli kanssa tosi seurallinen ja sai paljon huomiota, se oli onnellinen:) Oi tosi surullista kun se kuoli, mut se olikin jo 7 vuotta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


zen kirjoitti:

Hieman ihmetyttää nykyisen uroskanini käyttäytyminen, se on nimittäin erittäin innokas nuolemaan kaikkea mahdollista, ihmisiä erityisesti, jota se tekee oikein antaumuksella. Myös mattoja ja seiniä se nuolee joka päivä. Aikaisemmat kokemukseni kaneista on, että ne saattavat nuolla ihmistä ns. "kiitokseksi" silittelystä tai kun ovat hyvin kiintyneitä omistajaansa, mutta mielestäni tämä nuoleminen on jo turhan innokasta. En ole nähnyt kanien nuolevan toisiaankaan niin antaumuksella. Tuskin tätä nuolemista voidaan kuitenkaan rinnasta mihinkään koirilla esiintyvään "pakko-nuolemiseeen", sillä kanini on mielestäni hyvin vilkas ja sosiaalinen luonteeltaan ja saa hyvin paljon huomiota päivittäin. Eli siis mitään masentuneen eläimen huomionhakua tai tekemisen puutetta nuoleminen tuskin on.
Onko kellään muulla kanien omistajalla vastaavia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu