Kysyn tätä siksi, sillä minulla on ilmeisesti ollut jo kymmenen vuotta sitten keskittymishäiriön diagnoosi lapsena. Ei ollut enää mitään muistikuvaa kyseisestä diagnoosista, mutta tuli asia esille kun kerroin äitilleni, että epäilen kärsiväni siitä ja tämä kertoi, että ainakin ala-asteella jo sain sen diagnoosin.
Olen siis nyt 22v ikäinen ja varasin tuossa työterveyslääkärille ajan. Haen potilaskertomukset tuosta ajasta, mutta toivon kovasti, että saisin apua mahdollisimman pian koska elämäni alkaa murentua käsiini pikkuhiljaa ja alan vaipua kohti masennusta tätä menoa myöten. En oikein kestäisi kovin hyvin 6kk rumbaa jotta voisin edes kokeilla Concertaa.
Onko ADHD-diagnoosi pysyvä?
6
701
Vastaukset 6
- add50v
Kyse on neurologisesta asiasta joten tuskin häviää minnekään. Voi tosin lieventyä ja olosuhteista riippuu onko siitä haittaa elämälle.
2008 julkaistun seurantatutkimuksen mukaan adhd:n häviäminen ei pidä paikkaansa. Se on ja pysyy.- Ei nimimerkkiä 2
Tiedän tuon, enemmän pohdin sitä, että saanko Concertaa kokeilla kuukauden vaiko kuuden päästä. Nimittäin se rumba on todella rankkaa etenkin huomioiden aikatauluni.
Siis, että mikäli se on nuorena diagnosoitu niin pysyykö se diagnoosin status sellaisenaan paikkaansapitävänä vai joudunko käymään jollain psykiatrilla ym. ennenkuin pääsen neurologille?
- ?????????????
Miten olet tähän asti pärjännyt ilman lääkkeitä ja kontrolleja?
ADHD ja ADD sairauksien ravitsemushoito!
http://personal.inet.fi/koti/remeli/laakkeet.htm#ADHD_ja_ADD_sairauksien_ravitsemushoito- Ei nimimerkkiä
Todella huonosti olen pärjännyt. En tiedä mistä "kontrolleista" oikein puhut.
Ravitsemushoidon tutkimustulokset ovat olleet todella hataralla pohjalla ja niistäkin paasaa lähinnä Toloinen joka jatkuvasti viittaa lähestulkoon nollatutkimuksiin ja tekee niiden perusteella erittäin räikeitä väitteitä. Eli kiitos, mutta pärjään varmasti paremmin kun en tyhjennä lompakkoani turhiin ravinteisiin.
- Anonyymi
Kyllä äse häviää kun vetää pään täyteen lääkkeitä, ryyppää pään täyteen viinaa, kaikki nepsyvaivat pitää pystyä parantamaan,ne pilaa vaan elämän
- Anonyymi
Tilasin yli 10v sitten ajan neurologille. Vastaanotto kesti yli tunnin. Tarkoitukseni oli tutkituttaa mahdollinen autistinen oire.
- Mun diagnoosini ei riitä, sun pitäisi varata professoritason henkilön todistus.
- Pidän oletetun AT-diggeni ja lopetin lekurien rahastuksen siihen paikkaan. Sanoin ja poistuin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 551099
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust551023Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1131014Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7910- 90841
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5725Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25655Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it190643- 73617
- 57603