Tahtoisin herätellä ajatuksia,
ehkäpä keskustelua tälläisestä asiasta...
Olen nuori äiti, lapsia kaksi. Vanhin on edellisestä liitosta ja nuorin nykyisestä.
Elämämme oli aika myrskyisää muutaman vuoden, mutta laantui, tunsimme selvinneemme vaikeuksista,
vakaa aikomus olla yhdessä, kunnes kuolema erottaa...
Syksyllä pieneen kotiimme putosi kirjaimellisesti pommi, syntyi pienimuotoinen räjähdys, joka jatkuu vielläkin ja pelkään sen muuttumista painajaiseksi,
pahemmaksi mitä se on jo.
Kuudetta vuotta lähestyvä lapseni kertoi joutuneensä hyväksikäytetyksi Ukkipuolensa "taten" osalta.
Asiat joita hän kertoi eivät voineet olla hänen tiedossaan..ainakaan viellä.
Teimme rikosilmoituksen Tatesta, anoppini miehestä ja olimme miehemme kanssa YHTÄ mieltä siitä, että lapsia on suojattava.
Tattea kiellettiin näkemästä vanhinta lasta, mutta mieheni kuitenkin mahdollisti tilanteen "ajattelemattomuuttaan" jossa lapseni kohtasi hyväksikäyttäjänsä ja luuli kaiken olevan hänen syy, koska hänelle ei puhuttu.
Tälläisessä tilaanteessa reaktiot tulevat jäkikäteen, ainakin minulla, joka olin vannonut tappavani ihmisen, joka lapsiani vahingoittaisi, mutta sen siaan "yhteisen" hyvän vuoksi tarjosin Tatelle kotonani kahvia, "normalisoin" hänen elämäänsä ja vaikenin mieheni puolelle sukua.
Lopulta jouduin myöntämään miehelleni, että psyykkeni ei kestä nähdä miestä, en halua häntä kotiini, en elämääni, enkä lasten elämään.
Anopille tämä oli järkytys, mutta hän hyväksyi ratkaisumme, ja jos ei, niin ei hän sille mitään voinutkaan.
Joulun aikoihin mieheni teki viimeisen vierailun äidilleen nuorimmaisen kanssa. Olimme sopineet, että lapsi ei jää yksin anoppilaan ja ettei mieheni päästä häntä silmistään, sillä anoppi ei usko miehensä syyllisyyteen, eikä täten näe mitään syytä pitää lasta silmällä.
Kuitenkin mieheni jätti illalla lapsen ja palasi aamuyöllä äidilleen. Kaiken lisäksi ei meinanut palata kotiin sovittuna päivänä. Minun mieheni...
Kun kyselin perheneuvolasta, tukinaisista neuvoa,
kuinka estää ukkipuolen pääsemästä nuorimpaan käsiksi en saanut kuin epämääräistä mutinaa...kukaan ei tiennyt, kun ei lakia siihen ole?!
Sosiaali virastolla ja ehkäpä myös huostaanottoa vilauteltiin, mutta vasta sitten, kun ja jos ollaan osoitettu että lasta on tosiaan hyväksikäytetty, vaikka vanhin lapseni on jo uhri.
Ja tässäkin kohtaan syy tulee minulle, koska jos mieheni ei ymmärrä vastuutaan on se minulla,
mutta jos otan vastuun yhteiskunta rankaisee ja vie jopa lapseni jos niikseen tulee.
Tämä kuvatus joka lastani on käyttänyt, ei ole mitään, ei mitään sukua lapsilleni,
mutta koska ei ole lakia, en voi suojata lastani jos mieheni ei sitä tee?!
Eroamaan en ryhdy, silloin lapseni on joka toisen viikonlopun ilman valvontaani, mahdollisesti anoppilassa, kun mieheni niin haluaisi äitiään uskoa, ja sitä että itse tietäisi ja näkisi jos jotain tapahtuisi...
Rakastan myös miestäni,
mutta vihaan hänen tyhmyyttään
ja jos se vaarantaa lapseni niin olen valmis sanomaan hänelle hyvästit,
mutta vasta sitten,
kun uhriksi ei joudu viaton vaippa-ikäinen.
ehkäpä keskustelua tälläisestä asiasta...
Olen nuori äiti, lapsia kaksi. Vanhin on edellisestä liitosta ja nuorin nykyisestä.
Elämämme oli aika myrskyisää muutaman vuoden, mutta laantui, tunsimme selvinneemme vaikeuksista,
vakaa aikomus olla yhdessä, kunnes kuolema erottaa...
Syksyllä pieneen kotiimme putosi kirjaimellisesti pommi, syntyi pienimuotoinen räjähdys, joka jatkuu vielläkin ja pelkään sen muuttumista painajaiseksi,
pahemmaksi mitä se on jo.
Kuudetta vuotta lähestyvä lapseni kertoi joutuneensä hyväksikäytetyksi Ukkipuolensa "taten" osalta.
Asiat joita hän kertoi eivät voineet olla hänen tiedossaan..ainakaan viellä.
Teimme rikosilmoituksen Tatesta, anoppini miehestä ja olimme miehemme kanssa YHTÄ mieltä siitä, että lapsia on suojattava.
Tattea kiellettiin näkemästä vanhinta lasta, mutta mieheni kuitenkin mahdollisti tilanteen "ajattelemattomuuttaan" jossa lapseni kohtasi hyväksikäyttäjänsä ja luuli kaiken olevan hänen syy, koska hänelle ei puhuttu.
Tälläisessä tilaanteessa reaktiot tulevat jäkikäteen, ainakin minulla, joka olin vannonut tappavani ihmisen, joka lapsiani vahingoittaisi, mutta sen siaan "yhteisen" hyvän vuoksi tarjosin Tatelle kotonani kahvia, "normalisoin" hänen elämäänsä ja vaikenin mieheni puolelle sukua.
Lopulta jouduin myöntämään miehelleni, että psyykkeni ei kestä nähdä miestä, en halua häntä kotiini, en elämääni, enkä lasten elämään.
Anopille tämä oli järkytys, mutta hän hyväksyi ratkaisumme, ja jos ei, niin ei hän sille mitään voinutkaan.
Joulun aikoihin mieheni teki viimeisen vierailun äidilleen nuorimmaisen kanssa. Olimme sopineet, että lapsi ei jää yksin anoppilaan ja ettei mieheni päästä häntä silmistään, sillä anoppi ei usko miehensä syyllisyyteen, eikä täten näe mitään syytä pitää lasta silmällä.
Kuitenkin mieheni jätti illalla lapsen ja palasi aamuyöllä äidilleen. Kaiken lisäksi ei meinanut palata kotiin sovittuna päivänä. Minun mieheni...
Kun kyselin perheneuvolasta, tukinaisista neuvoa,
kuinka estää ukkipuolen pääsemästä nuorimpaan käsiksi en saanut kuin epämääräistä mutinaa...kukaan ei tiennyt, kun ei lakia siihen ole?!
Sosiaali virastolla ja ehkäpä myös huostaanottoa vilauteltiin, mutta vasta sitten, kun ja jos ollaan osoitettu että lasta on tosiaan hyväksikäytetty, vaikka vanhin lapseni on jo uhri.
Ja tässäkin kohtaan syy tulee minulle, koska jos mieheni ei ymmärrä vastuutaan on se minulla,
mutta jos otan vastuun yhteiskunta rankaisee ja vie jopa lapseni jos niikseen tulee.
Tämä kuvatus joka lastani on käyttänyt, ei ole mitään, ei mitään sukua lapsilleni,
mutta koska ei ole lakia, en voi suojata lastani jos mieheni ei sitä tee?!
Eroamaan en ryhdy, silloin lapseni on joka toisen viikonlopun ilman valvontaani, mahdollisesti anoppilassa, kun mieheni niin haluaisi äitiään uskoa, ja sitä että itse tietäisi ja näkisi jos jotain tapahtuisi...
Rakastan myös miestäni,
mutta vihaan hänen tyhmyyttään
ja jos se vaarantaa lapseni niin olen valmis sanomaan hänelle hyvästit,
mutta vasta sitten,
kun uhriksi ei joudu viaton vaippa-ikäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet kamalassa tilanteessa!
Miehesi päähän olisi taottava järkeä,
on raskasta yksin suojella lasta kaikelta pahalta!
Auttaisiko asiaa jos nostaisit Taattaa vastaan uuden syytteen vanhemman lapsesi osalta?
Silloin ehkä viranomaiset, anoppi ja miehesi tajuaisivat tilanteen paremmin??
Miksi hän ylipäätänsä saa kulkea vapaana jos syyte on jo kerran nostettu??!
Toivon sinulle voimia ja jaksamista oikeiden ratkaisujen teossa, kuuntele sydämesi ääntä ja hae jotain ammatti-apua, pakko jostain on löytyä se oikea ja turvallinen tie!