Isäni, 82-vuotias leskimies kauhistelee 83-vuotiaan leskiystävänsä naisseikkailuja. Ystävä on ollut kahdeksan vuotta leskenä ja seurustelee nyt itseään 19 vuotta nuoremman naisen kanssa. Käyvät Tallinnassa ja Norjassa ja Portugalissa lomamatkoilla ja viettävät näin ulkopuolisen silmin varsin mukavaa aikaa yhdessä. 83-vuotias isäni ystävä käy hakkaamassa polttopuita naisystävänsä mökillä. Tämä kaikki korpeaa isääni suunnattomasti. ”Eihän tämänikäiset enää saisi olla naisista kiinnostuneita”. Ei ole mistään kotoisin, että ”käydään väsyttämässä itsensä halonteolla”, kun naisystävän lapsetkin ovat ”isokokoisia työihmisiä”. Olen kyllä itse sitä mieltä, että jos 83-vuotias viitsii ja pystyy, niin siitä vaan. Fyysistä suhdetta tärkeämpää on se, että ihmisellä on tuonikäisenä vielä ystäviä ja sitä kautta henkistä aktiviteettia. En silti jaksa isääni moittia, eikä se mitään auttaisikaan. Hänellä ei tuota aktiviteettia enää ole. Tosin naisystäviä taitaa ko. henkilöllä olla muitakin kuin tuo 19 vuotta nuorempi, mutta se taitaa olla toinen juttu.
82-vuotias isäni ja naissuhteet
Matteus Jormalainen
131823
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Älähän hättäile, että vanhoilla miehillä ja naisilla on seuraa omasta takaa. Kuten tiedämme aina senikäiset ovat yksinäisiä masentuneita joka johtuu usein kontaktien puutteesta.Anna Matteus toisen iloita elämästä kun siihen on kerran mahdollisuus.
Höpö, höpö niistä seksikontakteista, ei sellaista Viagraa ole vielä keksitty joka tekisi mahdottomasta mahdollisen yli 80v ikäisenä. Vai pelkäätkö että pappa järjestäisi lisää perinnönjakajia.
Koettu on ja koetaan, lapset elävät omaa elämäänsä, käyvät isänpäivänä ja jouluna katsomassa, joko kohta päästäisi perinnönjakoon.
Muun ajan saa viettää yksinänsä kun kirkon jututkin ovat tänä päivänä suunnattu nuorille lapsiperheille. Tilaisuuksien aikan lapset mekastavat kirkkosalin peuhanurkassa niin ettei papin ääni kuulu. Ämyrit huutavat kovilla desibeleillä kuten kapakissa ainiaan Taizen ylitys-,ja kiitoslauluja kimeällä volyymilla. Kyllä siinä hulinassa kuulolaite vinkuu niin että pönttö viheltää, pakko sulkea laite.
Onko se paha jos ikääntyneet seurustelevat ja matkustelevat aikansa kuluksi yhdessä ja pysyvät elämän haluisina.Puhutaan samoilla aaltopituuksilla, ymmärretään toista, nuoremmat puhuvat aivan eri asioista. Ovathan nuorempien sukupolvien jaloista pois häiritsemästä.
Tyytyväisyyteen olisi aihetta Matteuksen kaltaisilla lapsukaisilla papasta. Parasta olisi ajatella, voi kun minullakin olisi noin rikas loppuelämän aika.
Olisin päinvastoin erittäin tyytyväinen jos isä viitsisi hakea uusien ihmisten seuraa, olivatpa ne miehiä tai naisia. Yksinäisyydestä on tosiaan kysymys. Itse toivoisin tuonikäisenä olevan vielä reipas ja ulospäinsuuntautunut.
Käyn isää kerran viikossa katsomassa joten mainitsemasi käyntikerrat olivat hienoista provosointia. Jakajia isän ja äidin ns. omaisuudelle on sisarusparvessa sen verran, että osuudella saisi noin kaksi tai kolme neliötä kerrostaloasuntoa pääkaupunkiseudulta. Äiti kuoli alkuvuodesta ja perunkirjat tehtiin keväällä.
Useammin pitäisi käydä katsomassa mutta minkäs teet. Työ vaatii matkapäiviä pari kuukautta vuodessa. Vaimo ei ymmärrä miksi isää pitää käydä niinkin usein katsomassa. Vaimo ei mukaan lähde, muuten kuin ollessaan erittäin hyvällä tuulella. Isä on omilla kommenteillaan ollut tätä suhdetta pilaamassa, ymmärtämättömyyttään. Meillä on pieni lapsi, toinen tulossa ja minun aika on todella kortilla. Tässä yhtälössä perheenisä on kyllä ymmärtämättömyyslistalla ykkösenä. Vaatijoita on oma perhe, oma suku ja kapitalistiriistäjä. Kukaan ei kiitä eikä ole tyytyväinen.
"Jos kehuja & kiitosta haluat: kuole. Jos mäkätystä & valitusta haluat: mene naimisiin"
osaa tämänhetken tilanteeseesi. Vaikeaa revetä moneen, niin tuttua takavuosilta. Mutta koeta kestää. Suostuttele edelleen isääsi "seuroihin", joskin on vaikeaa ikäihmisen katsantokantoja muuttaa.
Minun isäni menehtyi suruunsa puolentoistavuoden kuluttua äidin kuolemasta. Tässä sitten edelleen miettimässä, mitä kaikkea olisin voinut tehdä, jos olisin enemmän jaksanut...
Ainakin ollut aktiivinen nais-asioissa.
Jos kerran isäsi on 82 vuotias, niin sinäkin pyörit siinä 50 kieppeissä. Kerran pieni lapsi on vasta tulossa, niin siinä tapauksessa olet vasta hiljakkoin vaimon löytänyt.
Onnea teille.
Kolmekymppisiä tässä vielä ollaan, tosin neljänkympin raja lähestyy. Mutta ymmärtänet mistä se kertoo. Isä oli 43-vuotias kun minut siitti. Mutta eihän sekään nyt isän ikänä ole vielä paljon mitään, vaikka Arvo Ylppöön tai Adolf Ehrnroothiin verrattuna.
Vaimoni on muuten samanikäinen kuin minä.
Ilmeisesti sinulla on huoli isästäsi. Ymmärrän hyvin, varsinkin kun vaimo ei hyväksy isääsi - ymmärtääköhän ketään muutakaan ikääntyvää, kysyn vaan.
Joskus näissä tilanteissa on kyse mustasukkaisuudesta, kateudesta yms. Ei minunkaan miniä hyväksy miehensä vanhempia. Olemme tyhmiä, jos vaikka mitä. Kysyin kerran kitkerän huomautuksen jälkeen, millaisia sinä haluaisit meidän olevan? Onko ajatusmaailmasi noin kapea alainen. Tulos oli ennalta arvattu, mutta ei tarvitse hyväksyä millaista käytöstä tahansa, ja sen voi ääneen ilmaista.
Niin, aina miehen vanhemmat ovat pojan perheessä
kakkostilalla, vain harva nainen on sillä henkisellä tasolla että osaa nähdä oman perheensä tilanteen kokonaisuutena, molempien vanhemmat siihen kuuluvina.
Ei katkeruudella, mutta kokemuksen kautta oppinut.
ehkä jääneensä toiselle sijalle ystävänä, kun leskimies on löytänyt nais suhteen, tai suhteita?
Usein lapset eivät hyväksy iäkkäiden vanhempiensa uusia suhteita, se ei muka sovi vanhoille, että vielä rakastutaan ja vietetään aikaa yhdessä toista sukupuolta olevan henkilön kanssa. Eikä siinä aina tarvitse olla mukana edes ikäero kysymystä.
Minä puolestani olin onnellinen kun äitini ystävystyi leskimiehen kanssa. He matkustivat yhdessä, kävivät huvittelemassa, mökkeilivät ja viihtyivät toistensa seurassa. Asuivat molemmat omissa asunnoissaan ja heillä oli toki muitakin ystäviä molemmilla.
Eivät äitini naisystävätkään tietoni mukaan arvostelleet äitini valintaa.
Olisiko isäsi kateellinen, ehkä hän viettääkin liian paljon aikaa yksin, hakeutumatta uusien ystävien seuraan.
Siihen ei voi ketään pakottaa, kaikki kun eivät halua mukaan eläkeläisjärjestöihin tai ukkokerhoihin. Vieppäs sinä isäsi joskus vaikka vanhojen päivätansseihin, niitähän on melkein joka viikonloppu. Ehkä hän piristyisi vaikka katsellessaan toisten ilonpitoa, ja vaikka innostuisi itsekin musiikin mukaan.
Tunnen erään pojan joka kuljettaa vanhaa äitiänsä juuri tuollaisissa tilaisuuksissa. Hän kertoi äidin olevan paljon elämänmyönteisempi kuin niinä aikoina kun istui kotona miettimässä; Missähän se Selmakin on kun ei poikkea?
Siitä appivanhemmuudesta vielä.
Kumman ansioksi se luetaan, minun vai appivanhempieni, mutta meillä oli erittäin hyvät välit. Olin kuin yksi heidän omista tyttäristään, samoin mieheni suhde omiin vanhempiini, omana poikanaan pitivät, parempanakin kenties kuin omia lapsiaan.
Sekin suhde riippuu molemmista osapuolista.
Ei ole hyvää anoppia, eikä hyvää miniää/vävyä,
ellemme me itse ole hyväksyneet sitä tosiseikkaa, että kaikki olemme yksilöitä omin tapoinemme ja mielipiteinemme.
Keskinäinen kunnioitus on kaiken A ja O.
sehän olisi vaan hyvä jos löytyy vielä ystävä.Ei jäisi lasten huoleksi..masennukset ym.Sillä yksinäisyyttä ei voi lapset poistaa.
...että kun runko lahoo, niin oksa kovenee.
KYLLÄ MEITÄ ULLIA RIITTÄÄ JOKA LÄHTÖÖN . oLEN KYLLÄ SITÄ MIELTÄ ETTÄ SINÄ uLLA OLET NYT SAANUT VÄÄRÄÄ TIETOO . kYLLÄ NE UKOT TARVITSEVAT VAAN SITÄ VIERIHOITOO .. nE AJAT ON IHANISSA MUISTOISSA KUN ----JA NIIN EDELLEEN
Taitaa olla yksilöllistä kuten muutkin jutut. Onhan niitä viriilejä vaareja, luulen ma.
Mikseivät iäkkäätkin ihmiset saisivat olla onnellisia? Ikäero tuossa vaiheessa ei enään paljoakaan tunnu. Nainenhan on jo 64 ?. Tärkeintä on että on tekemistä, ihminen jonka kanssa jutella ja olla. Joku joka huolehtii, jolle saa murheet ja ilot jakaa!. miksi siis isäsi niin kovasti ystävänsä onnea paheksuu, vai lieneekö katkeruutta? Kun itsellään ei enään ole ihminen rinnalla kulkemassa ja ystävälläkin muitakin ihmisiä rinnallaan.
Olisin huolestuneenpi vanhusten masennuksesta, yksinäisyydestä, dementoitumisesta, pärjäämisestä kotona, laitostumisesta, sairaalakierteistä jne.
En heidän onnestaan. Sillä viimeisinä päivinään, vuosinaan ei ole mitään niin tärkeätä kuin läheiset ihmiset, ystävät. Kerro tämä myös isällesi.
Antakaa heidän nauttia!
Onnea siis kaikkien elämään, se on voimavara joka kantaa kaiken pahankin yli, taas huomiseen ja tulevaan.