Olen 18 vuotias mies. Minun masennus ja yksinäisyys johtuu siitä, että olen asunu melkein koko ikäni maaseudulla. Täällä ei ole mitään elämää. Varsinkaan, kun minulla ei ole ajokorttia ja julkiset yhteydet on surkeat. Ikinä ei ole tule olemaankaan varaa autoa pitää, kun ei toimeentulotuella nykypäivänä enää autolla ajeta. Kaikki on niin vitun kallista täällä suomessa. Harrastaa täällä ei voi muuta, kun mennä kävelemään metsään. Ainoa aktiviteetti täällä on ryyppäminen himassa... Mitään baareja ei lähellä ole. Masennuksen ja yksinäisyyden lisäksi täällä vielä alkoholisoituukin. Muuttaa täältä en voi kaupunkiin, kun ei ole opiskelu tai työpaikkaa. Kaupungissakaan tuskimpa sen paremmin menisi, koskan olen asunut melkein koko ikäni maaseudulla ja siitä johtuen en hallitse sosiaalisia taitoja. Älkää muuttako ikinä maalle tänne syrjäytyy.
maaseudulla masentuu
masentunut nuori
22491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kaikki palvelut lakkautetaan maaseudulta ja palvelut keskitetään isoihin kaupunkeihin. Helvetin vaikeeta on nykypäivänä asua maalla.
Se on hyvä! Kun ne katoaa, kukaan ei kärsi ja kaikki löytää tarkoituksen elämälleen paremmin! Monikaan suomalainen ei ymmärrä kuinka surkea ongelma tuo on. Ihmiset on onnellisempia, menestyy paremmin ja elää "rikkaamman" elämän, kun kaikki asuu yhdessä ja on kasvanut ja opetettu yhdessä asumiseen.
Aloita harrastus kaupungissa?
Ei kaupungeissakaan sitä tekemistä ole ellei ole todella sosiaalinen persoonallisuus.
Tuollainen tilanne on sen takia hankala että jos tuollaista eristäytymistä jatkaa kauan niin menee vaan entistä vaikeammaksi ellei mahdottomaksi yrittää palautua sosiaaliseen elämään, näin ääritapauksena tiedän tämän kokemuksesta.
Hae opiskelemaan johonkin, jos nyt tuntuu siltä että opiskelusta ei ole mitään hyötyä niin myöhemmällä iällä tuleet huomaamaan että on, esim rahan saamisessa ja työn saamisessa ja myös itsekunnioituksessa.
Voit myös hakea opiskelemaan toiseen kaupunkiin, monissa kouluissa on asuntolat yms, sekin voisi olla pääsy pois tuosta.
Oletko harkinnut mopoa tai skootteria? Ei tietääkseni ole kalliita käytettynä, en tosin tiedä asiasta paljoa.
Tällä hetkellä en kykene opiskelemaan. Pitäis saada eka pää kuntoon ja sitten voisin harkita opiskelua. En ole täysin opiskelu/työkyvytön, mutta 6-8 tunnin päivät 5 kertaa viikossa olisi liikaa. Mopolla ajaminen tulee halvemmaksi kyllä. Ei saa kulkea yli 45 km, joten hidasta niillä on liikkua ja talvella ei mopolla ajeta.
Jos olet masentunut niin kannattaa käydä vaikka lähellä olevalla terveysasemalla juttelemassa asiasta niin sieltä ohjataan avun saamiseen.
Masennus ei parane itsestään varsinkaan jos ei tee muuta kuin suurimman osan ajasta on neljän seinän sisällä, tuollainen vain ruokkii masennusta.
Mä en ole varma olenko masentunut vai mikä minua vaivaa? En saa ikinä soitetuksi terveyskeskukseen, kun pääsen sängystä ylös vasta iltapäivällä. Myöhästy sinne enää silloin soittaa. Muutenkin ahdistavaa avautua elämästäni jollein tuntemattomalle lääkärille.
Muistan ensimmäisen kerran kun hain apua ongelmiini, muistan että oli todella ahdistavaa ja kiusallista puhua asioistaan joita ei uskaltaisi normaalisti edes ääneen sanoa, muutamien kuukausien päästä huomasin että oli jotenkin oloa helpottavaa puhua ja sanoa ääneen niitä asioita muille ihmisille.
Ei siellä kukaan naura sinulle tai katso halveksuvasti tai arvostele.
Muista myös että lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus, eli he eivät saa kertoa sinun asioistasi kenellekkään ellet anna lupaa siihen.
Mun kokemus on ihan muu siitä, että puhuu tärkeimmistä asioistaan ja huolistaan (psyykestään) täysin tuntemattomalle, ihan tavallaan anonyymille, mutta kuitenkin oikealle live-ihmiselle,
niin se huojentaa erittäin paljon!
Mä olen aina kokenut terveyden huollon ns. ammattihenkilöt huojentavina, kun siinä on ihan vaan sekin, että saan puhua ja se kuuntelee.
Se nyt sit voi olla lääkäri ja minkä lajin hoitaja tahansa.
Aikoinaan mua helepotti ihan vaan työkkärinkin henkilö, kun se kuunteli (90-luvulla).
Mun mielestä se nyt olis ihan elämän alkeisiin kuuluvaa, että tarvittaessa jollekin puhumaan pystyy! Meinaan kun sanot "ahdistavaa avautua elämästäni jollein tuntemattomalle.."
Mitäpä ihmettä sillä on väliä, että on tuntematon.
Eiks kurjempi olisi jokin tuttu?
- Kyllä sun siis kantsii alkaa harjoitella ihan vaan puhumista asioista ja must just vaikka lekuri tai hoitaja olis eka, missä harjoitella. Kuules ku oot jo noinkin vanha, niin mä (6-kymppinen) pidän vähän lapsellisena sanoa "ahdistava avautua tuntemattomalle". Pakkohan se on elämän pidemmässäkin juoksussa.
Kaikkea parempaa sinulle.
Jos Kepu kaappaa vallan vaalien jälkeen, niin ehkä ne jotain keksii... Käsitykseni mukaan ne ovat maanviljeliöiden ja täten myös muiden maalaisten puolue.
Jospa alat tulla pikkuhiljaa kuoresta ihmisten ilmoille. Kyllä nuorta autetaan oman asunnon hankinnassa, jos haluat muuttaa asumaan taajamaan. Sitten vain, vaikka työkkärin kautta työharjoitteluun, ammattikouluun ym. Siinä se luottamus itseen kasvaa. Pidä vain pintasi, ettet ala elämääsi parantamaan päihteiden avulla.
Olen verrattain nuori pää ja mahdollisuudet kaikki edessä.
ota joku kaupunkin kartasta ja muuta sinne, kyl se siitä. muista että aina maailma huolen pojistaan pitää!
sitä onnea voi myös etsiä, harvoin tulee kohdalle itsekseen.
Nyt sitten vain hakupaperit vetämään opiskelupaikkaan ja muuttamaan. Niin ne kaikki muutkin tekevät suunnilleen sinun ikäisenä.
Mitään sen kummempia sosiaalisia taitoja ei tarvita, jos osaat olla ihmisiksi ja olet koulusi käynyt. Pitihän sinun sielläkin tulla juttuun.
Ainakin sinua odottaisi vapaus ja itsenäisyys, jos ei muuta. Ja varmaan työpaikka opintojen jälkeen. Yleensä sitä johonkin tässä elämässä sijoittuu.
...... sanoo ihan OK. Mutta eikös aloittaja ole sitä mieltä, että hän ei pysty opiskelemaan tai työssä käyntiin, ei ainakaan kuin muutama pv viikossa. Näin ymmärsin. Siis tarkoittaakohan aloittaja, että pakko ensin kuntoutua. Silloin kyllä terveydenhuolto olisi kai eka etappi.
Mutta, rohkeutta ja itseluottamusta kun saisi, niin miksei noinkin kuin sanot edellä.
Vuosikymmeniä tuolla tavalla oikeasti eläneenä, kyllä niitä jotain naisiakin
tavallaan tulee tielle vastaan jollain tapaa itseänsä tykö tehden, eikä ole
edes mitään suohirviövalaita.
Mut kun jo elää sen eletyn elämän seurauksena täysin omissa
maailmoissa, ei sinne enää siihen eriskummalliseen maailmaan mukaan
osalliseksi pääse, eikä taatusti tyyliin nytpä tulin tänne seudulle näin ja
jään odottamaan jonkinlaista yhteydenottoa, kiinnostumisen elettä.
Ei mun suunnalta koskaan tule minkäänlaista elettäkään.
Mullon lukematon määrä traumoja, mitkä ohjailee mun käyttäytymistäni,
vain ja ainoastaan huonoja muistoja ei niin kovinkaan mielekkäästä
elämästä.
Vaikka ap taas trolli onkin, joku voi vielä tänä päivänäkin oikeasti jäädä
elämään noin, vuosikymmeniä kun jatkat päädyt samaan kuin missä
mä olen nyt, omaan eriskummalliseen maailmaansa, minne ei muilla
ole enää asiaa.
Tuossa iässä on vielä nuori, toivoa muustakin on vielä jäljellä.
Mulla se kirveen kaivoon nakkaamisvaihe tuli jossain tuolla n. 40 vuoden
tienoilla, ehkä jo vähän ennen.
Sitten se iski lopullisesti, tää oli tässä, ei ole enää mitään kivaa
elämällä edessäpäin odottamassa tuolla nurkantakana.
Siihen asti vielä löytyi toivetta jostain paremmastakin.
Mä lopetin muuten alkoholinkäytön niihin samoihin aikoihin, ehkä se oli
tuossa mielessä virhe. Oman fyysisen terveyden kannalta kenties
pienehkö askel parempaan suuntaan.
nii, kyllä toi alkoholittomuus ainakin sosiaalisia piirejä pienentää.
Olen kohta 26-vuotias mies ja voin kertoa ettei se kaupunkiin muuttaminenkaan auta jos on sosiaalisesti näin rajoittunut kuin minä. Asun Suomen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa mutta eipä siitä mitään iloa ole kun en kovinkaan usein pääse asunnostani kuin korkeintaan lenkille ja kaupassa käyminenkin tekee tiukkaa. Mitä muka tekisin täällä kaupungissa kun ei ole kavereita? Menisin yksin baariin ja vetäisin pääni täyteen? Ei kiitos.
Olen muutenkin jo siitä lähtien kun täytin 18 lätrännyt ihan tarpeeksi viinan kanssa ja myöhemmin vähän muitakin päihteitä on tullut kokeiltua. Päihteet eivät todellakaan ole mikään ratkaisu ongelmiin.
Olet oikeassa, ei kaupunki ole mikään paratiisi. Ei täällä naapuria edes tunneta, vaikka vuosia asuttu samassa talossa.
Ilmapiiri on todella kylmä ja ne ystävät on haettava ihan muualta.
No joo, on se niinku noinki...
Minua henk.koht. auttaa kovin vain sekin, kun täällä kaupungissa (Helsinki) vaan saan lähdettyä ulos kaduille, kauppakeskuksiin kulkemaan, istuskelemaan, katselemaan; tai lenkille puistoon ja myös merenrantaa on joka suunnassa.
Näissä paikoissa kun kulkee NÄKEE MUITA ihmisiä, joista monet myös kuljeskelevat yksinään. Mä saan siitä kuin yhteydentunnetta. Sekin on parempi kuin kotonani aamusta iltaan, tosin niitäkin päiviä tulee. Mutta kokemukseni on, että AINA virkistää kun näen muita olentoja, ihmisiä, koiria, lintuja, pikkulapsia leikkipuistossa, autoja, rakennustyömaita... ihan mitä tahansa, mikä liikkuu.
Täällä kotona ei ole kuin tuota virtuaalista, teknistä liikettä! Aito, luomuliike :) auttaa jonkin verran ja se ON MAHDOLLISTA kyllä kaupungissa.
Kyllä, varsinaisesti ystävyys- ja kaveruussuhteet tai ryhmiin kuulumiset on sitten ihan oma juttunsa.
Useinkin mieliala on pienestä kiinni!
Voin sanoa omasta kokemuksestani.Olin syvästi masentunut silloisen elämäntilanteeni vuoksi,ja asuin sitten missä tahansa,olin vaikka leirilläkin välillä,missään ei silloin ollut hyvä olla.Masennus ja ahdistus,etenkin kun on molemmat yhtäaikaa päällä on hirveä olotila.Kaikki näyttää toivottomalta,on vain paha olla.Onneksi toivuin siitä,ja parempi on kun ei liikoja mieti asioita,se ei tee hyvää psyykkeelle.
Aloittaja on vasta 18, ei vielä kannata heittää kirvestä kaivoon.
En vähättele kuitenkaan masennustasi.
Yritä saada asiasi kuntoon, akuutti masennus pitää saada ensin aisoihin, sitten opiskelemaan.
Pikkupaikoissa on pienet piirit, muotti, johon ihmisen on mahduttava, on ahdas.
Minulla ei ole ketään harrastuskavereita, koska täällä perähikiän prsreiässä ei ole ketään, jota kiinnostaa samat jutut.
Lapsuuden elin täysin ilman kavereita, koska olin niin omituinen tapaus.
Nyt tulin pöljyyttäni sitoneeksi itseni yritykseen täällä, ei ole enää masentuneena
keski-ikäisenä pieruna virtaa mihinkään repäisevään elämänmuutokseen.
Näillä pitäisi jaksaa montun pohjalle asti.
Eihän se kaupunkiin muutto välttämättä ole mikään autuaaksi tekevä juttu, jos ongelmat johtuvat sinusta, ne tulevat perässäsi.
Mutta mahdollisuuksia isommissa paikoissa on, vaikkapa erilaisia kerhoja ja yhdistyksiä, joista löytää samanhenkistä porukkaa.
Serkkutyttöni masentui niin ettei päässyt edes sängystään ylös koska ei vaan jaksanut.En tiedä onko kokonaan vieläkään toipunut,mutta syö masennuslääkkeitä vielä,ja jaksoi kyllä käydä kylässä,mutta oli jotenkin kiukkuinen ja hermostunut.