aggressio ja lajit

Olen harrastanut vuosia sekä kamppailulajeja että kuntosalia. Molemmat ovat minusta hyviä liikuntamuotoja ja harrastuksia, tosin sama pätee niihinkin kuin mielestäni kaikkeen muuhunkin, eli liikaa ei pidä keskittyä mihinkään, jotta ei yksipuolistuisi ja kapeutuisi immeisenä, kun kaikenlaista muutakin voi puuhailla.

Erään kaverini käsitys kamppailulajien harrastajista on se, että he ovat poikkeuksellisen aggressiivisia ihmisiä. (Hän itse harrasti takavuosina kehonrakennusta, mutta on jo jättänyt lajin.) Olemme puhuneet asiasta, mutta turhaahan se on, kun kantansa ei muutu. Ei itse ole mitään lajia koskaan harrastanut.

Oma näkemykseni aiheesta on, että molemmissa lajeissa virtaa myös tuo surullisen kuuluisa testosteroni (jota myös tarvitaankin). Kummassakin "lajissa" ollaan tekemisissä aggression kanssa, ainakin sen purkamisen ja jossain määrin mielikuvatasollakin. Aggressio ei kuitenkaan ole kiellettyä eikä siitä edes voi luopua. Aggressio nimittäin on jokaisessa ihmisessä oleva läpi elämän jatkuva voima, joka auttaa meitä monissa tilanteissa. Se ei ole sama asia kuin väkivalta, joka on vain sen häiriintynyt ja yleensä hallitsematon muoto, seonnut pikkuveli.

Mutta takaisin asiaan. Kuntoilun ohella kamppailulajeja ja bodausta (mitä kaikki kuntosalilla käynti ei tietenkään ole) yhdistää tietenkin fyysisten ominaisuuksien vahvistaminen. Mutta miksi niitä vahvistetaan (terveydellisten ja "ulkonäöllisten" seikkojen ohella)? No, psykologisesti ajatellen kysymyksessä on turvallisuudentunteen voimistaminen: isompi/osaavampi ei ole maailman julmuudessa yhtä helppo uhri kuin pieni/avuton. Motiivi on voimakkaasti sisäinen ja tekemisissä myös itsetunnon ja itseluottamuksen ja -varmuuden kanssa. Kysymys on aina myös arvostuksen ja hyväksynnän saamisesta ainakin omien piirissä.

Tässä kohtaa polut eroavat. Olen monen muun lailla havainnut, että bodaus kasvattaa ihmisen kokoa ja tekee hänestä näkyvämmän hahmon. Monet bodarit myös mielellään esittelevät itseään ja hakeutuvat paikkoihin ja tilanteisiin, joissa he pääsevät esiin. Sen sijaan kamppailulajien harrastajat eivät yleensä näin toimi, pikemminkin sulautuvat massaan, eivätkä tuo itseään esiin. Ja hyvin harvoin kuulee (etenkään varttuneempien) kamppailuharrastajien keskustelevan julkivälineissä jne. treeneistä.

Kamppailulajien harrastajat eivät tuo yleensä itseään esiin, koska heillä ei ole yhtä voimakasta alitajuista tarvetta hakea tilanteita, joissa fyysisisä ominaisuuksia voisi päästä testaamaan? Miksi eivät? No, koska harjoituksisa on jo kymmenet kerrat tullut selväksi omat rajat ja kyvyt ja heikkoudet - ja kipu! -, joten turhia kuvitelmia ei yleensä pitäisi enää olla jäljellä.

Kehonrakennus taas tuo rutkasti voimaa, mutta koska sitä ei ole yleensä päästy/voitu kokeilla käytännössä, niin päässä kiertää helposti jossittelujen kehä - kysymys siitä, mihin minä pystynkään... Se tuottaa kokeilemisen ja näyttämisen halua, josta niin usein saamme lukea, kun kännissä impulssikontrolli pettää ja voima alkaa puhua.

Väitän siis, että asia on päinvastainen kuin kaverini uskoo, eli kamppailulajeissa aggressio pikemminkin kulutetaan pois (muitakin tapoja toki löytyy) varsin terveellä tavalla, mutta bodaus voi nostattaa sitä antamatta sille konkreettista purkautumistietä. Näin ei tietenkään tapahdu silloin, jos ihminen on muuten tasapainossa. Mutta esimerkiksi itsetunto-ongelmiin bodaus on paha lääke, kamppailulajit sopivat paremmin, koska ne eivät nostata edes itsetuntovaivaisen ihmisen egoa kipeälle tasolle.

Kuten sanottu, kaikki kuntosaliharjoittelu ei ole bodausta, ja kaikki bodaajat eivät ole itsetunto-ongelmaisia.
61372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Puhut asiaa.

Äänestä

Kyllä se näin on, että leuhottajat ja kovikset
karsiutuvat hyvin nopeasti kamppailu - ja ip -lajeista pois. Kyllä salilla selviää pian oma
taso, ja mitä toiselle kaverille todella voi
tehdä tosi tilanteessa. Kun kulkee ja on julkisilla paikoilla huomaamatta, sulautuen
muuhun porukkaan, niin väitän sen olevan parasta
itsepuolustusta.(You may walk in peace) sanoi
eräs heppu.

Äänestä

Asiahan on juuri näin, sillä kamppailulajien harrastaminen vahvistaa tietoisuutta omista kyvyistä ja rajoista. Sitä tietää, mihin pystyy ja mihin ei pysty, eikä kokeilemisen tarvetta enää jää. Näyttämisen halu taas on muutenkin aivan kipeää touhua, sellaista ei pitäisi olla alunperinkään!

Kun tiedät, että pystyt tarpeen vaatiessa pieksämään toisen, jos muu ei auta, niin tällaiseen tilanteeseen ei jouduta, koska kasvosi luultavasti kestävät vittuilun. Toiseksi tiedät, miten pahaa jälkeä voi syntyä puolin ja toisin, joten siihen ei lähdetä.

Äänestä
  • Eipä tuokaan ihan terveeltä itsetunnolta kuulosta.
    Jos meinaan "tietää" pystyvänsä pieksämään suunnilleen kenet tahansa.

    Aina on olemassa ne vielä sinuakin paremmat ja kovemmat jätkät. Eikä niitä ainakaan ulkonäön perusteella erota.

    Äänestä

  • Mä vaan kirjoitti:

    Eipä tuokaan ihan terveeltä itsetunnolta kuulosta.
    Jos meinaan "tietää" pystyvänsä pieksämään suunnilleen kenet tahansa.

    Aina on olemassa ne vielä sinuakin paremmat ja kovemmat jätkät. Eikä niitä ainakaan ulkonäön perusteella erota.

    En tarkoittanut, että pystyn pieksämään kenet tahansa. En todellakaan pysty, enkä edes kuvittele näin, enkä haluaisikaan. Tarkotin vain sitä, että jos tietää, ettei ole avuton tai pärjää, niin tilanne tuskin pääsee kehkeytymään, koska luultavasti pystyy olemaan provosoitumatta. Sen sijaan ne, jotka eivät ole pääseet kokeilemaan edes treeniolosuhteissa, ottavat luultavasti haasteen vastaan. Miksi? Koska haluaa nähdä, mihin pystyy ja jos ei sitä tiedä, niin asia saattaa häiritä ja vaatia selvittämistään.

    Äänestä

Todellakaan kaikki bodaajat eivät ole itsetuntovammaisia, mutta niitäkin on.
Bodausta en vertaisi millään tavalla kampailulajeihin, se on aivan eri juttu.
Kirjoitit kyllä erittäin hyvin ajatuksia bodaajan mailmasta. Bodaajilla on tarve tulla esiin ja budolajien harrastajat taas ovat vaatimattomampia. Bodaus on kehonrakentamista jossa pyritään näyttämään lihaksikkaalta.
Näkyvien tuloksien aikaansaaminen vaatii kurinalaista harjoittelua, se kurinalaisuus ehkä on ainoa yhdistävä tekijä budolajeihin.
Voimannostajat harjoittelevat eri tavalla kuin bodaajat, koska tarkoitus ei vain ole näyttää hyvältä ja kasvattaa lihaksia. Voimannosatajilla tarkoitus on hakea vain voimaa suoritukseen.

Suuret lihakset ovat haitaksi budolajeissa.
Tarkoitan tällä todella suuria lihaksia jotka jo haittaavat suoritusta budolajeissa.
Sydän ja kehkot joutuvat kovaan rasitukseen nopeatempoisessa kamppailutreenissä jos lihakset ovat valtavat. Bodaajan tarkoitus ei ole olla budoka, eikä budokan bodaaja.
Täytyy silti muistaa, että bodaajat ovat voimakkaita ja pystyvät hyödyntämään sitä kamppailutilanteessa, vaikka eivät ehkä parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tavallinen treenaamaton Matti Meikäläinen lentelee helposti pitkin seiniä. Agressiivisuudesta olen hieman erimieltä.
Tuntemani kamppailulajien harrastajat eivät ole agressiivisia, mutta muutamat tuntemani bodaajat ovat. Ehkä lääkityksellä on osansa asiassa.
Tätä ei voi silti yleistää, sillä ihmiset ovat yksilöitä.

Tunne muutamia bodaajia jotka ovat menestyneet kisoissa. Toinen tuntemistani haluaa olla esillä ja tuoda kehoaan näytille joka paikassa. Toinen taas ei, mutta hän omaa kamppailulajitaustan, ehkä sillä on merkitystä. Molemmat ovat silti ihan mukavia miehiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zebra kirjoitti:

Olen harrastanut vuosia sekä kamppailulajeja että kuntosalia. Molemmat ovat minusta hyviä liikuntamuotoja ja harrastuksia, tosin sama pätee niihinkin kuin mielestäni kaikkeen muuhunkin, eli liikaa ei pidä keskittyä mihinkään, jotta ei yksipuolistuisi ja kapeutuisi immeisenä, kun kaikenlaista muutakin voi puuhailla.

Erään kaverini käsitys kamppailulajien harrastajista on se, että he ovat poikkeuksellisen aggressiivisia ihmisiä. (Hän itse harrasti takavuosina kehonrakennusta, mutta on jo jättänyt lajin.) Olemme puhuneet asiasta, mutta turhaahan se on, kun kantansa ei muutu. Ei itse ole mitään lajia koskaan harrastanut.

Oma näkemykseni aiheesta on, että molemmissa lajeissa virtaa myös tuo surullisen kuuluisa testosteroni (jota myös tarvitaankin). Kummassakin "lajissa" ollaan tekemisissä aggression kanssa, ainakin sen purkamisen ja jossain määrin mielikuvatasollakin. Aggressio ei kuitenkaan ole kiellettyä eikä siitä edes voi luopua. Aggressio nimittäin on jokaisessa ihmisessä oleva läpi elämän jatkuva voima, joka auttaa meitä monissa tilanteissa. Se ei ole sama asia kuin väkivalta, joka on vain sen häiriintynyt ja yleensä hallitsematon muoto, seonnut pikkuveli.

Mutta takaisin asiaan. Kuntoilun ohella kamppailulajeja ja bodausta (mitä kaikki kuntosalilla käynti ei tietenkään ole) yhdistää tietenkin fyysisten ominaisuuksien vahvistaminen. Mutta miksi niitä vahvistetaan (terveydellisten ja "ulkonäöllisten" seikkojen ohella)? No, psykologisesti ajatellen kysymyksessä on turvallisuudentunteen voimistaminen: isompi/osaavampi ei ole maailman julmuudessa yhtä helppo uhri kuin pieni/avuton. Motiivi on voimakkaasti sisäinen ja tekemisissä myös itsetunnon ja itseluottamuksen ja -varmuuden kanssa. Kysymys on aina myös arvostuksen ja hyväksynnän saamisesta ainakin omien piirissä.

Tässä kohtaa polut eroavat. Olen monen muun lailla havainnut, että bodaus kasvattaa ihmisen kokoa ja tekee hänestä näkyvämmän hahmon. Monet bodarit myös mielellään esittelevät itseään ja hakeutuvat paikkoihin ja tilanteisiin, joissa he pääsevät esiin. Sen sijaan kamppailulajien harrastajat eivät yleensä näin toimi, pikemminkin sulautuvat massaan, eivätkä tuo itseään esiin. Ja hyvin harvoin kuulee (etenkään varttuneempien) kamppailuharrastajien keskustelevan julkivälineissä jne. treeneistä.

Kamppailulajien harrastajat eivät tuo yleensä itseään esiin, koska heillä ei ole yhtä voimakasta alitajuista tarvetta hakea tilanteita, joissa fyysisisä ominaisuuksia voisi päästä testaamaan? Miksi eivät? No, koska harjoituksisa on jo kymmenet kerrat tullut selväksi omat rajat ja kyvyt ja heikkoudet - ja kipu! -, joten turhia kuvitelmia ei yleensä pitäisi enää olla jäljellä.

Kehonrakennus taas tuo rutkasti voimaa, mutta koska sitä ei ole yleensä päästy/voitu kokeilla käytännössä, niin päässä kiertää helposti jossittelujen kehä - kysymys siitä, mihin minä pystynkään... Se tuottaa kokeilemisen ja näyttämisen halua, josta niin usein saamme lukea, kun kännissä impulssikontrolli pettää ja voima alkaa puhua.

Väitän siis, että asia on päinvastainen kuin kaverini uskoo, eli kamppailulajeissa aggressio pikemminkin kulutetaan pois (muitakin tapoja toki löytyy) varsin terveellä tavalla, mutta bodaus voi nostattaa sitä antamatta sille konkreettista purkautumistietä. Näin ei tietenkään tapahdu silloin, jos ihminen on muuten tasapainossa. Mutta esimerkiksi itsetunto-ongelmiin bodaus on paha lääke, kamppailulajit sopivat paremmin, koska ne eivät nostata edes itsetuntovaivaisen ihmisen egoa kipeälle tasolle.

Kuten sanottu, kaikki kuntosaliharjoittelu ei ole bodausta, ja kaikki bodaajat eivät ole itsetunto-ongelmaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu