Hisashiburi desu. En tiedä onko tällä sivustolla enää heitä jotka muistavat minut. Ajattelin tulla paremman puutteessa jakamaan vuosien takaiseen malliin hajamietteitä kirjoittajaelämästäni, joka on vaellellut musta kaapu yllä kaukaisilla mailla, ja jota pitäisi elvyttää. Tällä kertaa ei alasimen alla ole minulle luontaisempi proosa tai Vaahterakreivi, vaan lyriikka...
Lehtiä Vaahteran päiväkirjoista
10
161
Vastaukset
Muistamme sinut hyvin. Tervetuloa takaisin!
- vanmjäs
Muistan sinut hyvin, vaikka olenkin törmännyt täällä (todella asiallisiin) kommentteihisi vasta sen jälkeen kun olit jo "jättänyt" meidät. Tervetuloa takaisin!
Kiitos molemmille ja kaikille jotka vielä muistavat. Aika siirtyä asiaan...
Aikani Turussa, nykyisessä elämäni ja tulevan kuolemani kaupungissa on mennyt helmikuusta asti sairasloman merkeissä - ja alustavasti sitä ollaan jatkamassa ensi vuoden, ellei ihmeparannusta tule. Syy on sairaus jota olen epäillyt skitsofreniaksi jo vuosia.
Mutta se ei elämääni niin paljoa kahlitse kuin monilla kanssatovereillani. Ainoa näkyvä piirre on mielen hajanaisuus ja romuttunut keskittymiskyky, jonka takia kirjoittaminenkin meinasi kadota elämästäni kun en kyennyt keskittymään siihen ja menetin mielenkiintoni. Totesinkin tällä palstalla että kaiketi olen nyt Rimbaud 21-vuotiaassa vaiheessaan. Mutta eräs aiemmin tuntemani tuttavuus Turussa herätti mielenkiinnon menneen 1800-luvun maailman elämään ja kulttuuriin. Hänen omat runonsa ovat silmissäni kuin Baudelairen runot - sellaisia, jollaisia itse haluaisin kirjoittaa. Tai oikeastaan jopa parempia.
Siksi päätin palata yksinäisyyttä käsittelevän runokäsikirjoitukseni ääreen. Pitäisi vaan saada siitä jotain palautetta, mutta ammattiapuun siinä ei ole varaa...- oatmeal
Kyllä minäkin muistan sinut, täällä ei tule nykyään usein käytyäkään, mutta välillä.
Niin, onhan niitä muitakin sairauksia kuin skitsofrenia, jotka keskittymistä haittaa. Itsellänikin pää on kuin jatkuvassa liikenneruuhkassa ja tiedän monia jotka eivät pysty keskittymään mutta ei ole skitsofreniaa.
Minä olen aina rakastanut Rimbaudin tarinaa, mutta runoja en jaksa lukea, eivät niin aukea. Siis noita pitkiä runoja, joista ei tajua mitä niissä puhutaan jossei keskity todella kovasti. Joitakin runoja lukee mielellään, ei siinä mitään.
- Kelmien kerhossa
Skitsofrenian diagnoosi on siis sulla todettu? No, se varmaankin on helpottavaa, kun saa tiedon missä mennään. Keskittymiskykyä se varmaan vie pitkän tekstin tekemisestä, muttei kaiketi haittaa lyriikan tai lyhytproosan kirjoittamista?
Rimbaud -vertausta en ihan ymmärrä, en liene lukenut sitä aiemmin tällä palstalla tai olen ohittanut. Herra Rimbaud oli 1800-luvun loppupuolella elänyt ranskalaisrunoilija, jonka lyriikkatuotanto syntyi teini-iässä. Hän karkasi ja vietti Lontoossa bohemmia taiteilijaelämää vanhemman runoilija Verlainen rakastajana, kunnes tämä suivaantui ja ampui Rimbaudia. 21-vuotiaana hän luopui lyyrikon elämästään, kuten nuoren neron roolinaamioon kuuluukin. Rimbaudin kohdalla se oli pysyvämpi tila.
Niin liittyykö siis tuotantosi Rimbaudiin vai elämän kohtalo vai kumpikin?Siis mietin vaan aikoinaan että olenko tullut kirjoittamisessani tieni päähän kuten hän muinoin.
- U 7 U 8
v.vaahtera kirjoitti:
Siis mietin vaan aikoinaan että olenko tullut kirjoittamisessani tieni päähän kuten hän muinoin.
Voihan niin olla. Mutta taiteessa yksi uoma kuivuu samalla kun toinen kanava ryöpsähtää luovuuteen. Useimmat taiteilijat ovat monilahjakkuuksia, joten en olisi erityisen huolissani.
- Nuorallatanssi
U 7 U 8 kirjoitti:
Voihan niin olla. Mutta taiteessa yksi uoma kuivuu samalla kun toinen kanava ryöpsähtää luovuuteen. Useimmat taiteilijat ovat monilahjakkuuksia, joten en olisi erityisen huolissani.
En olisi noin optimistinen. Voi myös olla, että taiteen tekemisessä voi myös tuolla loppuun ja se jää siihen, palaamatta koskaan. Eivätkä kaikki ole monilahjakkuuksia. Yhden alan taidelahjakkuudessaki on jo ihmettelemistä.
Minua alkoi kiinnostaa, että mikä sai kirjoittajan tulemaan loppusuoralle? Mainitsemasi terveydelliset mielenterveysongelmat? Kaiketi luovuus ei kuki, jos mieli on sairastunut.
Ensimmäinen runoyritykseni vuoteen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12921348- oatmeal
Pidin tästä runosta, minusta tuo loppu oli herättävä, tuo kohta missä sanotaan, että jäljellä on vain tunnetila, hän ei enää asu tässä, se oli hyvä kontrasti alulle. Muistothan toimii juuri näin. Runo jonka minäkin ymmärsin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta802015Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt181763- 161634
50+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin211430Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu601337hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo181298Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv61282En voi sille mitään
Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee121264Miten joku voi käyttää koko elämänsä
siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää101221- 691216