Olemme harkinneet sijaisvanhemmuutta. Meillä on 2-vuotias tyttö ja 4-vuotias poika. Miestäni erityisesti askarruttaa, miten mahdollinen sijaislapsi (n. 2-6v.)vaikuttaisi omien lastemme kehitykseen. Kuulisin mielelläni kaikenlaisia kokemuksia sijaisvanhemmuudesta ja sijoitetun lapsen vaikutuksista omiin biologisiin lapsiin. Haluaisin myös kuulla, mitkä ovat ne suurimmat ongelmat tai kynnykset, kun lapsi tuli teidän perheeseen. Kiitos etukäteen ajatuksista :)
Kertokaa kokemuksista
Sijaisvanhemmuutta pohtiva
281917
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Hei!
Meillä on ollut neljä pientä yhtäaikaa, mutta kaikki sijais-lapsia, joten se onkin taas eriasia, jos miehesi olisi täysin varma...mutta nyt siinä on pelko, jos tuleekin oikein vaikeat uudet lapset ja useasti ne omat kuitenkin ovat sitten etusijalla, niin joku siinä sitten kärsii.
Voisihan ihan hyvinkin mennä, meillä lapsista oli kyllä paljon seuraa toisilleen ja on tänä päivänäkin!
Mutta heitä yhdistää tämä, että heidät on sijoitettu.
Jotenkin vaan ajattelen, että lasten sijaispaikan pitäisi olla heille täysin varma valinta.....kukaan ei voi sitä silti tietää, mikä on varmaa.
tulevan nuorimmaksi perheeseen. Riippuu todella paljon sossun arviosta kyvystänne hoitaa sijaislasta minkä ikäisen lapsen tulisitte saamaan. Meillä on bio poika 5-vuotias ja nyt on tulossa 3v. tyttö ensin tukilapseksi ja suurella todennäköisyydellä myös sijoitukseen.
Pride on käytävä ensin ja meidän kunnassa niitä järjestetään vain joka toinen vuosi, joten saattaa joutua odottamaan yli kaksikin vuotta ennen lapsen tuloa perheeseen.
Soita paikkakuntasi perhehoidon toimiston tai sossuun niin saat tarkkaa tietoa oman kuntasi käytännöistä. Ne kun vaihtelee suuresti eri kuntien välillä.
Niin ja onnea matkaan.... teitäkin tarvitaan.
Itse lähdimme siitä, että meille sijoitettavan lapen tulee päästä nuorimmaksi.
Biologiset lapsemme olivat 11,9,7 ja paria viikkoa vailla 4v., kun perheeseemme sijoitettiin 9 kk:n ikäinen lapsi. Lapsemme suhtautuivat hänen tuloonsa niin kuin uuden vauvan tuloon suhtaudutaan - ensin olivat innoissaan ja kohta eivät muuta muistaneetkaan, paitsi 4v., joka ilmoitti vajaan kuukauden kuluttua, että "minä olen kyllästynyt vauvaan, eiköhän anneta se pois".
Asiasta sitten käytiin keskustelu, jonka tulos oli se, ettei vauvaa anneta pois, vauvat tulevat perheeseen jäädäkseen, leluja voidaan joskus lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tai myydä kirpputorilla.
Biologiset lapsemme ovat tämän ensimmäisen sijoitetun myötä oppineet paljon siitä, että elämässä kaikilla ei ole samoja eväitä, tämä vauva oli heikossa kunnossa meille tullessaan ja vaati paljon aikaa, sittemmin todetun lievän kehitysvamman takia myös uuden oppiminen on hitaampaa kuin muilla yms.
Vuoden kuluttua ensimmäisen sijoitetun tulosta saimme vielä toisen vauvan, hän oli 6 vrk:n ikäinen tullessaan.
Joskus biologiset lapsemme ovat esittäneet, että olisi parempi, kun ei muita lapsia olisi kuin he, mutta enimmäkseen hyväksyvät tilanteen - sijoitetuille heistä kukaan ei ole koskaan edes suutuspäissään (esim. kun ovat rikkoneet jonkun heidän tavaransa, jota kyllä sattuu useinkin) esittänyt mitään alatyylistä, riitelevät ihan samaan malliin kuin keskenäänkin.
Meillä ei lasten tulovaiheeseen liittynyt mitään erityistä, mutta nyt vuosien kuluttua, kun lapset ovat jo isompia voisi tietysti pitää ongelmana sitä, että molemmilla on neurologisia erityispiirteitä, jotka ovat esim. rajoittaneet perheemme osallistumista kokonaisena joihinkin vierailuihin, tapahtumiin, tilaisuuksiin, ostoksilla käynteihin jne. joihin ns. tavallisten lasten tavalliset perheet voivat mennä - ei se meille ole mikään iso ongelma ollut, olemme liikkuneet sopivissa paikoissa eri kokoonpanoilla.
Voi olla hyvä tai huono, erittäin huono asia! Lapsia on todella eri tasoisia. osa lapsista on lähes normaalin oloisia, kehittyy hyvin jne. Suurin osa van valitettavasti on pahasti häiriintyneitä, eivätkä pahimmassa tapauksessa koskaan siitä selviä. Te ette ikinä voi tietää minkälaisen lapsen te saatte vaikka kuinka saisitte tietoja lapsen taustoista. elämä lapsen kanssa vasta selvittää tosiasiat. Meille tuli 3-vuotias sijaislapsi, kun omamme oli 5. Luulimme, että lapsille olisi seuraa toisistaan ja he voisivat kasvaa yhdessä. Tosiasiassa sijoitettu lapsi olikin odotettua sairaampi, taustoista ei tiedetty paljoakaan häntä sijoitettaessa, eikä siis tiedetty mitä oli odotettavissa. Lapsen silloisia sijaisvanhempia emme saaneet tavata ennen lapsen meille sijoitusta, vaikka hän olisi parhaiten osannut kertoa lapsen oirehdinnasta. Sijaislapsemme kiroili, manipuloi, tuhosi, oman lapsemme tavaroita, löi häntä aina kun silmä vältti. Eipä aikaakaan kun oma alkoi toimia samalla tavalla!! Nyt on kulunut 5 vuotta ja olemme luopumassa sijaislapsestamme. Oma lapsi oireilee psyykkisesti, näkee pahoja unia, koulumenestys on tasaisesti huonontunut. sijaislapsi haukkuu häntä, nälvii ja on kateellinen jokaisesta asiasta, vaikkapa niin idioottimasesta asiasta, että oma lapsi saa ruokalautasen ensin eteensä! Sijaislapsi käyttää psyykkistä väkivaltaa, seuraa lastamme joka paikkaan, ääntelee ja vinkuu hänen ollessaan lähellä, niin ettei lapsi pysty keskittymään koulutehtäviinsä, tv:n katseluun, kavereiden kanssa olemiseen, mihinkään. Kaverit ovat alkaneet vältellä meille tuloa; "kun meillä on se hulu sijaislapsi", on lapsellemme sanottu koulussa. Esimerkkejä olisi miljoona, mutta eiköhän tämä tullut selväksi. Harkitkaa TARKOIN ennen kun ryhdytte tähän. Itse kehottaisin odottamaan muutaman vuoden, että omaat olisi hieman vanhempia!
Joo kyllä kannattaa miettiä.
Teidänkin lapset ovat niin pieniä vielä, että tarvitsisivat kovasti teitä vielä.
Uusi lapsi (useimmiten) on niin vaativa, ettei aikaa jää paljoa omalle biolapselle, joka on helpompi. Siinä bio kokee varmasti tulleensä hyvätyksi. Koko perheen arki menee sijaislapsen ehdoilla. Aikatalut menee terapioiden, kokouksien (sossut ym tiimiläiset) , biovanhempien tapaamisien ja sukulaisten tapaamisien mukaan. Eipä ole aikaa eikä voimia pitää omia sukulaissuhteita yllä, koska sijoitetulla pitää pitää niin kovasti yllä kaikkia suhteita.
Sitten yleensä nämä sijoitetut ovat niin häiriintyneitä, että rikkovat kaikki biolastenkin lelut ja tavarat. Se tuntuu kohtuuttomalta monesta biolapsesta.
Minulla on ainakin huono omatunto siitä, että otimme näin sairaita lapsia meille.
Meidän biolapsi oli silloin jo 9-vuotias, nyt
murrosikä ja palautetta on tullut!
Minä ainakin odottaisin ainakin muutaman vuoden, jos omat lapset ovat noin pieniä.
Edellä jo kerrottiinkin kokemuksia tosielämästä. Kerron vielä asioista, joita myös voi tulla vastaan. Sijaisvanhemmuuteen kuuluu toki iloisia ja hyviä asioita, ihan niinkuin tavalliseenkin vanhemmuuteen, joten toivottavasti kukaan ei vedä hernettä nenuun vaikka kerronkin tässä vain ongelmista.
Meillä on lapsi, jonka kanssa ei sinänsä ole ollut suurempia ongelmia, eikä ole tarvetta terapiakäynteihin tms. ainakaan toistaiseksi. Lapsi on vuosien varrella tullut oikeaksi perheenjäseneksi ja biologisten lastemme kanssa ovat kuin sisaruksia.
Mutta biovanhemmat ovat tehneet lapsen ja meidän elämästä aikamoista hulinaa. Jokapäiväistä soittelua kännissä, uhkailua, valitusta, haukkumista, perättömien juttujen keksimistä, lapselle valehtelua ja manipulointia, plus tietysti tapaamiset, jossa ovat aina hyvin kännissä (joskus jopa sammuneet). Lisäksi tietysti se, että jatkuvasti on joku oikeusjuttu päällä.
Omat biologiset lapsemmekin pelkäävät jo noita vanhempia eikä sijaislapsi uskalla edes mennä vanhempiensa syliin, mutta pakko on ollut tavata. Heti kun lapsen jättää vanhempiensa kanssa ilman että me aikuiset olemme paikalla, alkaa puheet siitä, että "pääshet pian takaishin oikeaan kotiin", "kyllä me shinut täältä poish shaadaan", "**** ja **** valehtelevat shinulle" "**** ja **** ovat kusipäitä" jne. Sosiaalityöntekijän mielestä lapsi pitää kuitenkin jättää keskenään vanhempiensa kanssa, ja sitten tapaamisen jälkeen lapsi on ihmeissään, että milloin hänen nyt pitää muuttaa takaisin sinne vanhaan kotiin (vaikka sijoituksen purkautumisesta ei ole ollut mitään puhetta eikä sille ole mitään perustetta). Lapsi on monta viikkoa levoton, myös koulussa, opettajakin on sitä ihmetellyt.
Tapaamisia on vähän väliä vuoroin biovanhemmilla ja vuoroin meillä. Näinä päivinä ei sitten muuta ehdi tekemään. Usein tapaamiset menevät odotteluksi, kun biovanhemmat eivät tulekaan, ja soittavat sitten seuraavana päivänä että "shiirretään she tapaaminen huomisheksi".
Ja niin edelleen.
Niin, että harkitse tarkkaan.
t. P*skamainen, v*ttumainen, valehteleva, sairas jne. lapsenryöstäjä
PS. On myös onnistuneita sijoituksia, joissa yhteistyö biovanhempien kanssa sujuu; niitäkin toki on. Eli en yleistä.
Mutta alkoholi- ja mielenterveysongelmaiset biovanhemmat saattavat olla rankkoja.
PPS. Nyt minulle varmasti valitetaan siitä, että pelottelen sijaisvanhemmuutta harkitsevaa, koska sijaisvanhemmista on kova pula. Pakko on kuitenkin kertoa myös varjopuolista, koska niin moni on minullekin todennut että "ai kun ihanaa, pitäisikö meidänkin ottaa sijaislapsi" ja heti perään "paljonko siitä saa kuukaudessa palkkaa".
onkohan asiat nyt noin kurjasti aina kuitenkaan. Elämänkokemukseni osoittaa, että kun oli muuttamassa ulkomaille minua peloiteltiin kauheuksista, koti-ikävästä, rikollisuudesta ja yksinäisyydestä. Kun sitten suunnittelin lapsen tekoa, minua peloiteltiin nukkumattomista öistä, uhma-iästä, yksinäisyydestä (olen yh). Nyt kun suunnittelen sijasvanhemmuutta, minua peloitellaan hankalilla biovanhemmilla, ongelmalapsilla, vaikeuksilla omille lapsilleni. Kokemuksesta kuuntelen kantanne, mutta samalla ajattelen että katsotaan sitten kun asiat tulevat konkreettisesti eteeni. Elämääni en suostu elämään biovanhempien tai sossun ehdoilla, mutta yhteistyötä lupaan yrittää. Koska tämä palsta tarjoaa vertaistukea, en oikein usko että täällä liikkuu paljon niitä joilla menee asiat ihan hyvin. Ihan samalla tavalla kuin äitiyspalstalla ei näy niitä joilla normaali raskaus etenee ihan normaalisti tai autopalstalla niitä joiden auto kulkee ja toimii moitteettomasti.
No, minähän en tietenkää tiedä vielä mitään, mutta en ajattele sitä kyllä tältä palstalta oppiakaan vaan käytäntö opettaa.
No, minä ainakin kerroin tässä näistä negatiivisista puolista, enkä koskaan ole liioitellut yhtään; joitakin juttuja on ollut pakko jättää kertomattakin ettei tunnisteta. Ne ikävät asiat kun saisi suljettua pois, elämä olisi hyvin onnellista. Minun elämänkokemukseni kuitenkin osoittaa, että maailmassa on myös paljon ikäviä asioita, ja että kaikki ei aina ole kiinni pelkästään omasta asenteesta tai omasta toiminnasta.
"Elämääni en suostu elämään biovanhempien tai sossun ehdoilla, mutta yhteistyötä lupaan yrittää."
Valitettavasti tuo on kaukana totuudesta sijaisvanhemmuudessa (yleensä). Mekin yritämme/teemme yhteistyötä (yksipuolista), mutta käytännössä elämme biovanhempien ja sossun ehdoilla. Jos yhteistyö ei onnistu, silti on jatkettava. Eniten tästä kärsii lapsi. Mutta itse olemme tähän ryhtyneet.
Tottakai jokainen sijoitus on erilainen! Mutta huostaanotto on kaikille osapuolille hyvin rankka, ja sijaisvanhemmuus niin suuri elämänmuutos, että siitä on aika vaikea selviytyä ilman ongelmia. Tottakai toivotan onnea matkaan!
Oletko käynyt Priden?
olen juuri Pride koulutuksessa eli en ole käynyt sitä loppuun asti vielä, mutta yli puolenvälin olen jo päässyt. Kuten aikaisemmin ilmaisinkin, kuuntelen ja luen sujuvasti, mutta käytännön asiat kohdataan vasta sitten kun ne eteen tulee. Toivoisin kuitenkin, että jos täällä löytyy sellaisia sijaisvanhempia joilla menee ihan hyvin, että hekin kirjoittaisivat.... tosin usein koetaan ettei niitä hyviä asioita oikein uskalleta kirjoittaa tai haluta lukea. Tämän vastauksen saan aina kun yritän toisilla palstoilla keskustella lastenhoidon iloista ja onnistumisista. Aina löytyy joku joka lyttää hyvät asiat kertomalla kymmeniä huonoja.
Miten sinut on voitu valita sijaisvanhemmaksi kun kerrot olevasi yksinhuoltaja. Olet yksineläjä eikä sinulla ole isää edes omalle lapsellesi. Miesseikkailusi ja hapuilusi miessuhteissa joita varmasti on tai normaalisti pitäisi ainakin olla eivät ole tasapainoinen koti sijoitetulle lapselle.
Jos haluat hyviäkin asioita kuulla, niin niitä kyllä riittää!
Ensinnäkin, lapsihan on aivan ihana! Herttainen, huumorintajuinen, älykäs. Sosiaalinen, ja tulee toimeen kaikkien kanssa (ei vielä oikein osaa pitää puoliaan mutta parempaan ollaan menossa), ja on hyvin reipas ja rohkea!
Hän on oppinut leikkimään, ja on ollut todella hienoa huomata mikä ero siinä on kun vertaa aikaan, jolloin hän tuli meille. Nyt hän leikkii muiden kanssa ja osaa itsekseenkin keksiä tekemistä. Nauraakin, mitä ei aikaisemmin tehnyt. Vielä ei oikein itke, mutta siinä on myös menty eteenpäin, eli hän vähitellen uskaltaa näyttää jo tunteitaankin.
Lisäksi hän on hyvin näppärä koulussa. Vaikka on keskittymisvaikeuksia (toivottavasti et koe tätä lyttäämiseksi!) niin koulu sujuu silti hyvin, on paljon kavereita ja koulussa mukavat opettajat. Menee mielellään kouluun. Tykkää harrastuksistaan, joissa käy pari kertaa viikossa. Onpa melko lahjakaskin niissä.
Lapsi on perheenjäsen, kuten biologisetkin lapsemme, ja siten suuri ilonaihe :) En voisi kuvitellakaan elämää ilman häntä (sijoitusta on kestänyt muutama vuosi). Lapset ovat kaikki kuin sisaruksia keskenään, ja tärkeitä toinen toisilleen.
Hienointa varmaan näin jälkeenpäin on huomata se muutos, että lapsesta on tullut enemmän oma itsensä. Että hän ei ole enää sellainen "pikku aikuinen" vaan oma yksilöllinen itsensä, lapsi, joka saa olla juuri sellainen kuin haluaa. Hän ei enää ole niin varautunut eikä pelokas, vaikka sulkeutuukin helposti kuoreensa epävarmoissa tilanteissa. Hän uskaltaa jo sanoa mielipiteitään. On ollut hienoa tutustua häneen ja tulla itsekin hänelle tärkeäksi!
Elämään on todellakin tullut sisältöä! Paljon muutakin voisin kertoa, mutta nyt en ehdi :)
Sijaisvanhemmuus voi todellakin sujua hyvin ja yhteistyö biovanhempien ja sos.työntekijöiden kanssa sujuu suunnitelmien mukaan. Minun mielikuvani sijaisvanhemmuudesta olivat sitä, että vanhemmuus on vaikeaa, lapsi oireilee koko ajan, biovanhemmat häiriköivät yms. yms. Kun meistä tuli sijaisvanhempia ensimmäiselle vauvalle, ajatukseni sijaisvanhemmuudesta muuttuivat. Elämä lapsen kanssa helppoa, yhteistyö kaikkien osapuolten kanssa sujui. Elämä hymyili. Kun kaikki oli niin "helppoa", oli mukava kasvattaa perhettä. Tuli uusi vauva ja sijaisvanhemmuuden "arki" astui esiin. Uuden vauvan suku ei hyväksynyt huostaanottoa ja oikeusprosessit alkoivat heti. Samaan aikaan esikoisen suku päättikin, että nyt he voivat itse hoitaa lapsen, koska lapsi on jo niin iso ettei varsinaisesti hoitoa tarvitse. Lapsi oli tuollainen 4 vuotias. Alkoi puheet kotiin muutosta yms. yms. Puhelin pirisi jatkuvasti, sain kuulla olevani lapsenryöstäjä ja kaikkea muuta. Suku teki ilmoituksia lapsen pahoinpitelystä ja meillä vieraili sos.työntekijöitä vähän väliä. Samaan aikaan toisen lapsen oikeusprosessit etenivät omalla hitaalla tavallaan.
Tuota samaa on kestänyt pian 5 vuotta ja välistä tuntuu, että en kestä enää. Toisaalta yhteistyö sujuu kuitenkin jollain tavalla, olemme ystävällisissä puheväleissä ja tapaamiset sujuvat melko hyvin. Ainakin nuorimmaisen kohdalla, isomman kohdalla tapaamiset ovat jatkuvaa puhetta kotiin muutosta, pitkistä lomista kodissa jne. Nuorimmaisen sossu on päättänyt pysyä poissa kuvioista ja olemmekin antaneet hänen olla ihan rauhassa. Hän on minulle vuosia sitten sanonut, että sijaisvanhempien on oltava joustavia ja ymmärrettävä biovanhempia. Nyt sitten ollaan joustavia ja ymmärretään vanhempia ja muuta sukua.
Ihannetilanne huostaanotoissa olisi se, että biovanhemmat pystyisi ajattelemaan asioita lapsen kannalta. Antaisi lapselle luvan kiintyä myös toisiin vanhempiin ja kotiin. Tässä asetelmassa kaikki sujuu mukavasti. Tämä vaatii asioihin kantaa ottavan sos.työntekijän, joka uskaltaa ajatella asioita lapsen kannalta ja lapsen edun mukaisesti. Omista kokemuksistani huolimatta uskon, että tällainen tilanne on mahdollinen ja tällaisia suhteita on olemassa.
Eiköhän sossu tee sen arvioinnin puolestasi ja hyvin olen kelvannut sijaisvanhemmaksi kuten muuallakin elämässä. Miesseikkailuja ja muuta hapuilua en elämässäni tunnista. Ja kotimme ja elämämme on todella tasapainoinen toisin kuin sinun kirjoituksesi perusteella arvioisin omastasi. Yksinhuoltaja kelpaa ihan samalla tavalla sijaisvanhemmaksi kuin pariskuntakin. Nykyaikana ydinperhe alkaa olla ihan "normaalissakin" elämässä harvinaisuus.
Otan todella osaa kamalaan tilanteeseesi. On varmasti todella rankkaa, kun yrität pieniä suojella ja saat vain p...aa päällesi. Halusin kysyä sinulta tuosta oikeuden käynnistä, että ketä vastaan ne ovat? Onko se sossun ja bion välinen vai oletko itse saanut jo syytteen niskaasi joltain biolta? Jos se on sossun ja bion välinen niin tarviiko sinun ja lapsen istuu niissä mukana vai soitetaanko sulle sitten miten kävi?
En pysty edes kuvittelemaan miten hajalla minä olisin tuossa tilanteessa. Tsemppiä sulle ja haleja lapsille. Toivotaan, että oikeus voittaa.
Minulla kokemuksia on ainoastaan sijoituksesta, jossa ongelmia riittää, joten siksi on vaikea kertoa sijaisvanhemmuuden ihanuudesta (vaikka lapsen kanssa meneekin hyvin). Hyvät hetket ja onnellinen elämä jäävät välillä taka-alalle kun biovanhempien suunnalta tulee jos minkälaista pommitusta, ja välillä todellakin ahdistaa ja ottaa päähän.
Meidän tilanne on samantapainen kuin Elmeriinalla tuon uudemman sijoituksen suhteen, eli lapsen vanhemmat eivät hyväksy ollenkaan tilannetta ja käytös on sen mukaista. Oikeusprosessi on aina menossa, on ikäviä puhelinsoittoja, ja lapselle puhuvat aina "kotiin paluusta". Saamme kuulla kaiken maailman syytöksiä milloin mistäkin, jopa ihan mahdottomista asioista, ja etenkin siitä kuinka teemme pahaa heidän lapselleen. Kaikki haukkumasanat olen kuullut.
Sosiaalityöntekijältä olisi hyvä saada enemmän tukea ja juuri tuota jämäkkyyttä. Että meidän sijaisvanhempien ei tarvitsisi terapioida myös biovanhempia, eikä myöskään olla sylkykuppina. Kun arkielämässä on riittävästi haastetta muutenkin.
Jaksamista!
Nämä prosessit ovat huostaanoton tehneen kunnan/kaupungin ja biovanhempien välisiä. Mutta olemme kuitenkin siinä osallisena ja meillä on oikeus sanoa oma mielipiteemme asiaan. Ensimmäinen prosessi koski sijoituspaikkaa ja nyt meneillään oleva huostaanoton purkamista. Vanhemmat tekevät aina vaatimuksen huostaanoton tehneen kunnan lautakunnanlle. Lautakunnan päätöksestä he valittavat hallinto-oikeuteen, joka järjestää suullisen käsittelyn. Käsittelyyn kutsutaan myös sijaisvanhemmat. Lapsi on vielä niin pieni, ettei hän ole ollut mukana tässä. Hallinto-oikeuden päätöksestä valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Sieltä tuli meille äidin vaatimukset, joihin saimme vastata omalla vastineellamme. Olen kyllä kuullut tapauksista, joissa sos.työntekijä huolehtii kaikista vastineista eikä sijaisvanhempien tarvitse miettiä mitä kirjoittaa. Nyt me odotamme korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä huostaanoton purkamisasiassa. Olen ihan varma, että päätös tulee olemaan se, että asia palautetaan hallinto-oikeuden käsittelyyn. Hallinto-oikeus teki nyt päätöksen pelkkien papereiden perusteella ilman suullista käsittelyä. Joten eiköhän meillä ole odotettavissa oikeuteen meno. Oikeuden päätökset tulevat meille postitse.
Vaikka koko ajan menossa joku prosessi, niin tämän äidin kanssa tulemme erittäin hyvin toimeen ja lapsen tapaamiset ovat mukavia. Missään vaiheessa he eivät ole syyttäneet meitä mistään eikä lapselle ole puhuttu mitään kotiin muutosta. Hän ymmärtää, että asioista puhutaan lapselle vasta sitten, kun ne ovat ajankohtaisia. Tätä ei ymmärrä toisen lapsen äiti, jolle sos.työntekijä on monta kertaa ilmoittanut ettei huostaanottoa missään vaiheessa voida purkaa koska huostaanottoon johtaneet syyt eivät ole hävinneet minnekään. Mutta itsehän olemme sijaisvanhemmuuden valinneet ja nämä ovat sen mukanaan tuomia lisärasitteita.
Sinun ei tarvitse suostua siirtämään tapaamisia biovanhempien mielihalujen mukaan. Jos heillä on tapaamiset kuukauden välein, seuraava mahdollisuus tavata lapsi on kuukauden päästä, ei huomenna.
Muihinkin viestissäsi mainittuihin pulmiin saatte apua kun vaan hoidatte asiaa sosiaalityöntekijänne kanssa.
Hei Jonna!
Emme me ole siirtäneet tapaamisia biovanhempien mielihalujen mukaan. Toki olisimme siirtäneet, jos olisivat joskus etukäteen ilmoittaneet, jos on jokin este tapaamiselle. Kun sitten emme ole suostuneet "uuteen yritykseen", niin siitä on seurannut aivan kamala ajanjakso. Kamalia haukkuja, tunnin puheluita vähän väliä, kun soittavat ja meuhkaavat, kun me olemme niin yhteistyökyvyttömiä.
Jokapäiväinen soittelu loppui vasta puolen vuoden kuluttua siitä, kun huostaanotto tehtiin. Nyt se toki on loppunut satunnaisia soittoja lukuunottamatta (lapseen eivät pidä yhteyttä). Mutta häiriköinnin loppumiseksi eivät sosiaalityöntekijöidenkään ystävälliset puheet auttaneet, vaan piti mennä aivan äärimmäisyyksiin ennen kuin antoivat kirjalliset ohjeet vanhemmille.
Olemme monen vuoden ajan kertoneet sosiaalityöntekijöille näistä epäkohdista, joista siis soittelu on pienimpiä ongelmia. Tapaamisia ei ole enää niin usein, mutta känniset tapaamiset ja lapsen manipulointi jatkuvat edelleen.
Kirjoitit, että näihin pulmiin saamme apua kun hoidamme asiaa sosiaalityöntekijämme kanssa.
Osaatko sanoa milloin tämä apu tulee? Olemme kertoneet sosiaalityöntekijälle näistä asioista jo kauan. Soittaneet silloin tällöin hänelle, kun on tapahtunut milloin mitäkin. Miten tällainen asia pitäisi sitten hoitaa? - Kyllä, olemme keskustelleet ja keskustelleet ja keskustelleet.
Sijaisvanhemmilla on onnea, jos heillä on sosiaalityöntekijä, joka kuuntelee heitä ja ajattelee asioita lapsen kannalta. Useasti sama sossu on myös vanhempien sossu ja hän ajattelee asioista niin, että kun vanhemmat ovat tyytyväisiä niin silloin on kaikki hyvin. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla ja sijaisvanhemmilla pitäisi olla voimia viedä lapsen asioita aina eteenpäin. Minä en ole jaksanut näissä asioissa "riidellä", kun keskustelut eivät ole johtaneet mihinkään tulokseen. Keskustella ja neuvotella olen kyllä yrittänyt, mutta kun olen huomannut sen turhaksi, niin olen antanut olla.
Vanhimman sossu on aina ollut sitä mieltä, että kun vanhemmat jotain haluavat, niin heidän pitää se saada. Tapaamisia tihennettiin siitäkin huolimatta, että psykologi suositteli tapaamisten harventamisista. Tapaamisia tihennettiin ja me saimme ohjeen tehdä kaikkemme, jotta lapsen ja vanhemman tapaamisista muodostuisi lämmin ja mukava hetki lapselle. Samalla saimme ohjeen käydä tarvittaessa perheneuvolassa työstämässä tapaamisten aiheuttamia ongelmia. Tiedän, että minun pitäisi pontevammin vaatia sossua hoitamaan asioita ja työskentelemään kanssamme, mutta en yksinkertaisesti jaksa. Kaikki sujuu kuitenkin jollain tavalla, joten mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja katsotaan mitä korkein hallinto-oikeus päättää. Tärkeintä on, että lapsi kasvaa ja kehittyy hienosti.
Toisen lapsen sossu on "luopunut" tehtävistään jo vuosia sitten. Vanhempien kanssa sovitaan asiat keskenämme ja onneksi yhteistyö on sujunut hyvin ja olemme pystyneet asioista keskustelemaan lapsen edun mukaisesti. Sossulle olen laittanut viestejä, kirjoittanut kirjeitä, lähettänyt lapsen epikriisejä yms. mutta en ole vastausta saanut. Huoltosuunnitelmaa ei ole tehty muutamaan vuoteen.
Heippa!
Luin sinun oikeus-asioita ja muuta ja ihmettelen, kuinka sossu on laiminlyönyt työnsä, eihän ne sinulle kuuluisi, meillä on noita samoja oikeusjuttuja ollut ja ei me olla niihin puututtu, kuin kuulemalla sossulta päätökset.
Näitä juttuja ei usko, ennenkuin itse kokee.
Muistan itsekkin ajatelleeni, ennen sijoituksia, että nuo jutut ovat harvinaisia ja ehkäpä nuo kärjistävät asioita tai ylireagoivat.
Mutta valitettavasti täytyy sanoa, ettei asia suinkaan ole niin!
toimin aktiivisesti muiden aluemme sijaisvanhempien kanssa, ja tiedän että samanlaisia ongelmia on lähes jokaisella.
mutta ihan oikeesti en usko ennen kuin näen ;-) En sano tätä loukatakseni ketään tai ollakseni ylimielinen, vaan sanon sen omalla elämänkokemuksellani. Toki valmistaudun kaikkeen huolella ja otan vastaan mitä eteen tulee, mutta etukäteen en ala vaikeuksia povaamaan meille tässäkään asiassa.
Tiesitkö sitä, että suurin osa huostaanotetuista lapsista on yksinhuoltajien lapsia. Silloin voi olla ihan ok, että sijaisvanhempikin on yh.Jotkut lapset ovat kokeneet insestiä isien ja isäpuolten taholta, silloinkin voi olla ihan hyvä asia, että sijaisvanhempi on yh. Jokaisella pridella PYRITÄÄNKIN siihen, että joukossa olisi jokunen yh!!!!
Herra isä, onko ne lesboja tai homoja. Normaali nainen tai mies pariutuu ennenpitkää ja taashan siinä on esimerkiksi isäpuoli, uusi hyväksikäyttäjä. Miksikä lapsen elämä siitä muuttuu sijoituksen jälkeen, tulee vaan uusi hyväksikäyttäjä.
On tämä Suomi kumma maa. Presidentiksi kelpaa yksinhuoltaja äiti, mutta sijaisvanhemmaksi se on jo liian kummallista. Heräääääää!!! Ennen kuin nukut onnesi ohi ja hyväksy ihmiset ilman leimoja otsassa. Monella pariskunnalla on huomattavasti epätasapainoinen perhe-elämä kuin yksinhuoltajalla. Yksi vanhempi perheessä ei automaattisesti takaa kaaosta, eikä pariskunta onnellista elämää perheen lapsille.
Hereillähän minä, mieheni (onneni) tuossa torkkui tyytyväisenä, kunnes kerroin hänelle kommenttisi jolle sitten yhdessä nauroimme.
Kyllä presidentti on naimisissa. Ojasta allikkoon joutuu lapset, jos sijoitetaan yksinhuoltajalle, ajattele nyt järkevästi, perhemalli on jo väärä ja entäs ne isäpuoliehdokkaat. Epäilenpä, että miehillä olisi normaalia tarvetta sitoutua kyseisenlaiseen naiseen sijaislapsineen kaikkineen. Ja kyllä naisella on ongelmat ellei miehet kiinnosta. Ellei taas miestä onnistu saamaan on kuitenkin väärin, sairaalloistakin, ottaa miehen paikkaajaksi sijoituslapsia ja eikä kai sellainen ole mahdollistakaan ihan oikeasti. Ainakaan toivottavasti ei, lasten tähden.
Presidentti oli yh äiti kun me (minä mukaan lukien) hänet valitsimme. Mitkä isäpuoliehdokkaat? Lapsesta ei olisi ainakaan minulle miehen paikkaajaksi. Tosin saattaahan olla että sinä siellä köllöttelet torkkuvan lapsesi kanssa. Toivottavaa olisi että miehet sitoutuisivat rakkauden voimasta, sillä sitoutumisen tarpessa sitoutuneiden liitot yleensä päätyvät eroon. Jos oma lapseni joskus joutuisi sijoitukseen niin ennemin toivoisin hänen saavan vanhemmakseen yhden täysjärkisen vanhemman kuin kaksi täysin suvaitsematonta lahnaa.
Heh, uusi nimitys isille ja äidille. Mielipidettä minulla ei sitten yh hommaan olekkaan. Hyvä jos on sijaislapsille ottajia. Nih.