Tilattiin kaksi KUUKAUTTA sitten Elisan ADSL-yhteys. Alunperin liittymän piti avautua viikolla 44. Sitten tuli ilmoitus tekstiviestillä, että arvioitu kytkentäpäivä on 8.11. Ja sitä tässä nyt odotellaan.... Onko edes yhtään todennäköistä, että yhteys todellakin avataan tänään ja tuleeko kytkennästä joku ilmoitus??
Tuleeko Elisalta joku ilmoitus, kun yhteys on avattu?
Santtu
10937
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itsekin odottelin pari kuukautta kytkentää, kytkentäpäiväkin siirtyi pariin otteeseen. Muutama päivä ennen kerrottua kytkentäpäivää kokeilin laittaa modeemin päälle ja hups keikkaa, se toimikin. Kokeile samaa.
Turhan kauan kyllä piti kytkentää odottaa, mutta syy oli ilmeisesti tässä meidän omassa puhelinyhtiössä. He kun ensin asentavat omat juttunsa ja vasta sitten Elisat, sun muut.
Kaiketi hyvä firma soittaa kun kytkentä on tehty.
Itsellä ainakin, vaikka kytkentä olikin Elisan palveluoperaattori ja liittynä Elisa. Tästä on aikaa jo kaksi viikkoa ja kamppanija oli 3vk:n toimitusajalla.
Kuvittelinkin, että Elisalta soitetaan, kun kytkennät on tehty, mitään ei vain kuulunut. Jos soittoa olisin jäänyt odottelemaan, enkä välillä olisi kokeillut adsl:n toimintaa, tuskailisin luultavasti tänäkin päivänä etanavauhdin yhteyden kanssa.
otin itselleni 1,5 vuotta sitten soneran adsl:n ja sen kytkeminen silloin kesti sopimuksen allekirjoittamisesta melkein kuukauden...tällä hetkellä adsl-liittymiä ostetaan älyttömiä määriä ja asennuspalvelu on täysin ruuhkautunut, joten voit varautua vielä viikonkin odotukseen.puhelimeesi tulee viesti kun liittymäsi on kytketty.
se sieltä kohta tule ! itellä ei kyllä menny noin kauan aukeemiseen mutta ei oo kyllä mikään ELIISAKAAN. Nykyään ihan normaaleja n.2kuukauden ajat ihmetellä täytyy miksei teille heti sanottu minkalaisiin aikoihin kannattaa varautua.
Soittakaa as.palveluun (jos niillä semmonen on) ja kysykää missä mennään.
Soita päivällä, ovat eliisalla tainneet nuo yö ajan palvelut siirtää jo Viroon eikä sieltä kuulemma ihan aina tule selkokieltä !
Tilasin myös adsl-paketin(sis.tietoturvan).
Minulle sanottiin, että menee n.1 kuukausi.
Yhteys aukesi alle kolmen viikon.
Ilmoittivat tekstiviestillä, että yhteys on valmis.
Muistaakseni tuli sähköpostiinkin jokin viesti.
Itsekin odotin Elisan liittymän avausta pari kuukautta. Kun papereissa ollut liittymän avauspäivä tuli niin soitin itse sinne ja sanoivat että on auki ja niin olikin.
Kauan odotin, mutta kyllä kannattikin, nimittäin hyvin on pelannut ja ilman katkoja!!!!
Huonoa palvelua Elisalta jos ei edes liittymän avauksesta voi ilmoittaa. Itse vaihdoin kesällä Saunalahteen ja 9 päivän kuluttua tilauksesta soitti asentaja itse ja ilmoitti liittymän olevan auki. Seuraavana päivänä oli tullut sähköpostiin myös ilmoitus.
..ainakin minulle ilmoittivat, kun kytkentä oli tehty. Ensin soittivat ja kun en pystynyt vastaamaa, niin laittoivat tekstiviestin.
Yhteys aukesi vielä 1,5 vko ilmoitettua aikaisemmin.
Piti tulla ilmoitus. Sitä odoteltiin ja odoteltiin...
Ei tullut ilmoitusta.
Kysyin Elisan liikkeestä, milloin tulee ilmoitus. He tarkistivat ja yhteys oli kytketty pari viikkoa aikaisemmin.
Sama nyt, kun piti saada selville nopeuden nostamishetki. Vastaus on , ei nostettu vaikka on selvästi nostettu.
Huomaa siirtonopeudesta.
Mutta silti weppisivut aukeaa tahmasesti.
Nopeus nousee, mutta sivujen aukeaminen hidastuu.
En ymmärrä.