Joona tekee ilolat

Boostaa trendiaiheilla täytettyä blogiaan. Joka toinen kommentti on oma ja keskustelu juupas-eipäs jankkaamista. Kivaa olla julkkis, vaikka juttujen aiheena on kipeät ja herkät asiat. Väliäkös sillä, kun julkisuutta tulee. Se on tuo julkisuuskipeys kummallinen juttu. Jokainen tietää, että sen tavoitteena on oman itsensä esille tuominen ja sen vuoksi vastenmilistä itsekeskeisyyttä, joka päättyy lopulta rupsahtaneeseen yksinäisyyteen nettipalstojen loistaessa näyttöpäätteellä pimeässä huoneessa.
38495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Vanhoillislestadiolaisuutta kotinaan pitävät eivät ole julkkiksia muuten kuin tämän pienen piirin sisällä. He ovat tulleet esille, koska vl-aihe tulee kiinnostavaksi silloin, kun etsitään pahojakin virheitä ja kerrotaan ne kaikkialle. Mikäpäs siinä. Muutama on ollut oikeassa - hyvin oikeassa ja palkinnot siitä ovat arvostettavan arvokkaita. Joukkoon mahtuu muitakin, joilla ei ole mitään uutta sanottavaa.

Joonan blogin nimi on Lestadiuksen kirjaa aliarvioiva. Olettaisin, että Hullunhuonelainen on copyright-suojattu kirjan nimi. Joona ja veljensä Markku kirjoittavat niin paljon, etten ymmärrä, milloin heillä on aikaa opiskella ja oppia.

Suurista asioista kirjoittavat. Osa on oikein ja osa ristiriitaista aikaisempiin kirjoituksiin. Kirjoitan tämän asiani täällä, jotta saan olla nimettömänä rauhassa. En siis tietoisesti halua olla esillä.

Äänestä
  • Opiskelu voi olla nivoutunutta muuhun toimintaan. Päähän saattaa mennä asiat paremmin, jos kuuntelee, kirjoittaa tms. Tämä nyt liittyen opiskeluun. Tietenkin täytyy olla uskonasioissa tarkka, maailmalle ei saa antaa periksi eikä halata maailmaan niin kuin Deemas teki. Mutta se, että itse sain nimenomaa Raamattutiedon kurssilta lukiossa kympin, voi viitata ja viittaakin myös siihen, että sitä on kuunneltu seuroissa puheita. Ja puheissahan on aina Raamatun kohta luettu. En sano sitäkään, etteikö looginen jäsennys olisi hyväksi. Kuten tieto siitä, mitä missäkin kirjan osiossa lukee.

    Äänestä

Eipä sinusta olisikaan julkkiksksi! Sinulla ei ole oikeaa tietoa, mutta siltikin kirjoitat: "Joona ja veljensä Markku." Ei Markku ole veli, vaan Joonan isä.

Ylemmyydessäsi mollaat Joonaa ja pyrit mitätöimään hänen kirjoituksiaan, vaikka et itse osaa edes erottaa sitä, mikä on totta, mikä sinun mielikuvitusta.

Äänestä
  • No voi surku. Siis isä ja poika. Olipa hyvä tuokin saada tietoon, kun muuten tuo tietoni on niin mollamaisen vähäistä. Kiitoksii kovasti ojennuksesta.

    Äänestä

”Suurista asioista kirjoittavat. Osa on oikein ja osa ristiriitaista aikaisempiin kirjoituksiin. Kirjoitan tämän asiani täällä, jotta saan olla nimettömänä rauhassa. En siis tietoisesti halua olla esillä.”

Tämä toteamuksesi on oikein. Kyllä heillä kummallakin ovat ikään kuin silmät alkaneet avautumaan. Ovat alkuaikana kirjoitelleet ja katselleet, kuin heillä olisivat olleet vihreät silmälasit nenänsä päällä, silloin jos näin on, lehmäkin luulee olkea maukkaaksi heinäksi.

Nimettömänä kirjoittelu on kyllä hyvä, mutta myös vaarallista. Tulee möläytettyä, ihan kuin vahingossa epäasiallista, eikä muista joka hetki, että Jumala näkee nimimerkin taaksekin. Minäkin kirjoitan nimimerkin suojissa nyt, olen kyllä kirjoittanut omalla nimelläni ja saanut kiviä niskaani. Jatka kirjoittelua ja muista tämä varoitteluni. Jatketaan.

Äänestä

Julkinen kirjoittelu herätysliikkeen nimissä, määrittelee herätysliikettä kirjoittajan mieltymysten mukaiseksi ja kirjoittajan näköiseksi, jonka näköistä se ei kuitenkaan enimmäkseen ole. Tämä on iloloitten kirjoittelujen sisältöjen suuri ja vastemielinen virhe. Iloloitten blogeja lukiessaan ihmiset kuvittelevat kirjoittajan kertovan liikkeen todellisuudesta, joka kuitenkin on kirjoittavan yksilön todellisuus ja ei edusta muiden vl-ihmisten enemmistön kokemusta vl-liikkeestä. Aina on joitakin, jotka peesaavat iloloita ja muokkaavat site ihmisten käsityksiä ja suhtautumista v-liikkeeseen.

Olen sitä mieltä, että Joona ja kumppanit eivät voi, tai saa kirjoittaa vl-liikkeen nimissä omia sym- tai antipatioitaan julkisesti ja näin luoda kortesalmelaista vl-liiikettä. Paulin opettamista harhaopeista on jo liikkeen piirissä kärsitty tarpeeksi.

Äänestä
  • Minusta ei ole totta, että Joona ja Markku kirjoittelisivat vl-liikkeen nimissä. He kirjoittavat vain omasta uskostaan ja mielipiteistään ja samalla kertovat olevansa vl-ihmisiä. Sellaiseen on jokaisella uskovaisella minusta oikeus. Ne ajat ovat olleet ja menneet, jolloin vain pj ja pääsihteeri saivat ottaa kantaa julkisuudessa. Onneksi.

    Minusta on myös härskiä ja ilkeää yrittää leimata Joonaa ja Markkua sen avulla, että he sattuvat olemaan Paulin jälkeläisiä. Sillä logiikalla me kaikki olemme vastuussa siitä, mitä meidän isovanhempamme ovat sattuneet sanomaan tai tekemään joskus vuosikymmeniä sitten. Ei siitä, millainen isä tai isoisä on voi päätellä millainen ihminen on itse. Kaikesta näkee, että Joona ja Markku ajattelevat monista asioista ihan eri tavalla kuin Pauli.

    Minä ainakin kunnioitan joonan ja Markun kirjoituksia.

    Äänestä

  • akateeminen vl kirjoitti:

    Minusta ei ole totta, että Joona ja Markku kirjoittelisivat vl-liikkeen nimissä. He kirjoittavat vain omasta uskostaan ja mielipiteistään ja samalla kertovat olevansa vl-ihmisiä. Sellaiseen on jokaisella uskovaisella minusta oikeus. Ne ajat ovat olleet ja menneet, jolloin vain pj ja pääsihteeri saivat ottaa kantaa julkisuudessa. Onneksi.

    Minusta on myös härskiä ja ilkeää yrittää leimata Joonaa ja Markkua sen avulla, että he sattuvat olemaan Paulin jälkeläisiä. Sillä logiikalla me kaikki olemme vastuussa siitä, mitä meidän isovanhempamme ovat sattuneet sanomaan tai tekemään joskus vuosikymmeniä sitten. Ei siitä, millainen isä tai isoisä on voi päätellä millainen ihminen on itse. Kaikesta näkee, että Joona ja Markku ajattelevat monista asioista ihan eri tavalla kuin Pauli.

    Minä ainakin kunnioitan joonan ja Markun kirjoituksia.

    Olen samaa mieltä kanssasi, akateeminen vl.

    Virheisiin sortuminen on sinällään kurjaa, mutta toisaalta virheiden tekemisellä on puolensakin. Kun on omaa tai lähipiirin kokemusta virheiden tekemisestä, läsnäoleva tietoisuus virheisiin sortumisen mahdollisuudesta voi terästää valveilla olemista. Minä näen tässä Korteniemien tapauksessa sukuhistorian rikkautena, en taakkana. Uskoisin, että suvussa on jouduttu miettimään näitä asioita.

    Äänestä

  • ex-näre kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kanssasi, akateeminen vl.

    Virheisiin sortuminen on sinällään kurjaa, mutta toisaalta virheiden tekemisellä on puolensakin. Kun on omaa tai lähipiirin kokemusta virheiden tekemisestä, läsnäoleva tietoisuus virheisiin sortumisen mahdollisuudesta voi terästää valveilla olemista. Minä näen tässä Korteniemien tapauksessa sukuhistorian rikkautena, en taakkana. Uskoisin, että suvussa on jouduttu miettimään näitä asioita.

    Hassu tuo nikki, akateeminen vl. Akateeminen on vielä edellä. itse olen maksanut Akavan jäsenmaksua kymmeniä vuosia ja ei tulisi mieleenkään korostaa uskon yhteydessä akateemisuuttaan, ikään kuin silllä olisi jokin merkitys tässä yhteydessä.

    Äänestä

  • ilolalla seuraajia kirjoitti:

    Hassu tuo nikki, akateeminen vl. Akateeminen on vielä edellä. itse olen maksanut Akavan jäsenmaksua kymmeniä vuosia ja ei tulisi mieleenkään korostaa uskon yhteydessä akateemisuuttaan, ikään kuin silllä olisi jokin merkitys tässä yhteydessä.

    Mietin nikkiä tasan puoli minuuttia ja se sattui juolahtamaan ekana mieleen. Sinä se jaksat kiinnittää huomiota oleellisiin asioihin, arvoisa avaaja.

    Äänestä

”Iloloitten blogeja lukiessaan ihmiset kuvittelevat kirjoittajan kertovan liikkeen todellisuudesta, joka kuitenkin on kirjoittavan yksilön todellisuus ja ei edusta muiden vl-ihmisten enemmistön kokemusta vl-liikkeestä.”

Tämä sinun nimimerkkisi viestii sinun ennakkoluuloista olemustasi; ”lolalla seuraajia” Kirjoituksesi on myös virheellinen, eivät Kortesalmet, eikä Ilola, kirjoita vl – liikkeen nimissä! Heidän kirjoituksiensa ovat hyvinkin ruohonjuuren totuuksia, juuri sitä, miten tavis vl uskova kokee asiat.

Olen syntynyt vl kotiin ja elänyt vl uskovaisena kymmeniä vuosia, joten tiedän, että he kirjoittavat aidoista kokemuksista. Mutta ymmärrän myös sinua, eli pidät omaa kokemustasi aitona ja ainoana oikeana näkemyksenä. Luulet myös, että muutkin ajattelevat, niin kuin sinä.

Kun totean, että sinut on väärien johtajien opastuksella johdettu kuoppaan: Matt. 15: ”kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan." Täältä kuopasta sinä huutelet; tulkaa tänne kuoppaan, tämä on totuus! Tämä kuoppa on Jumalan valtakunta”

Äänestä

### Kun totean, että sinut on väärien johtajien opastuksella johdettu kuoppaan: Matt. 15: ”kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan." Täältä kuopasta sinä huutelet; tulkaa tänne kuoppaan, tämä on totuus! Tämä kuoppa on Jumalan valtakunta” ###

Itse koen asian juuri noin oman itsenikin kohdalla ja tuntuu, että meitä on monta, jotka kokevat samoin täällä Jyväskylän Ry:llä.

Äänestä
  • Onko Jyväskylän Ry:llä eksyttäjiä?

    Äänestä

  • eksyttäjiä? kirjoitti:

    Onko Jyväskylän Ry:llä eksyttäjiä?

    "Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat." (Matt. 15:14)

    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Matt.15.html

    Äänestä

Onko Joona Korteniemi mitään sukua vl-liikkeessä aikoinaan (ainakin 1960-1970-luvuilla) toimineelle, jo edesmenneelle Pauli Korteniemelle?

Äänestä
  • Tarkoitukseni oli kirjoittaa: Onko Joona Korteniemi mitään sukua vl-liikkeessä aikoinaan PUHUJANA (ainakin 1960-1970-luvuilla) toimineelle, jo edesmenneelle Pauli Korteniemelle?

    Äänestä

  • sukua? kirjoitti:

    Tarkoitukseni oli kirjoittaa: Onko Joona Korteniemi mitään sukua vl-liikkeessä aikoinaan PUHUJANA (ainakin 1960-1970-luvuilla) toimineelle, jo edesmenneelle Pauli Korteniemelle?

    Pauli, Markku ja Joona. Kolme sukupolvea ja vieläpä "samasta perheestä/suvusta"

    Äänestä

Pietari opettaa:
1 Piet. 1: 18 ”Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla,
19 vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä.”

Ymmärrättekö, mitä Pietari haluaa meille tässä sanoa? Eli se, vaikka olisimme kuinka saaneet uskon ja opin perittyä isiltämme; perimämme usko on ”tyhjänpäiväisestä”, eli kukaan ei tule autuaaksi isän uskolla. Usko tulee olla omakohtaista!

Tätä Pietarin kirjoitusta ei voi suoraan soveltaa näin, mutta on viitteenä siihen, ettemme nojaa ja jää kiinni johonkin väärään opetukseen, vaan tukeudumme aina raamatun sanaan. Jos tutkimme suurien kirkkoisiemme opetuksia, vaikka Augustinuksen ja Lutherin, niin huomaamme, etteivät hekään olleet erehtymättömiä ja hekin olivat oman aikansa lapsia, eli heihin vaikutti ihmisten mielipiteet.

Tuskinpa Joona ja Markku ovat minkään hevosopin kannattajia. Olen kuullut Paulin saarnaavan, eikä kukaan häntä yrittänytkään ojentaa. Olin tuolloin poikanen ja kuuntelin häntä ”suu auki” ja mietin, mistä hän on tuon uskomattoman selityksen oivaltanut. Kysyin tätä muutamilta vanhoilta saarnamiehiltä, mutta eivät he halunneet ottaa kantaa tähän.

En lähde tuomiota sanomaan Paulin kohdalla, sillä ei hän, enkä minäkään tule ymmärryksen kautta autuaaksi, vaan yksin uskon kautta. Se, että yksikään ei ottanut kantaa hevosvaunutulkintaa saattaa vastuuseen ne jotka ymmärsivät ehkä toisin. Pauli oli hyvin pidetty saarnamies ja paljon raamattua ja kirkon historiaa tutkinut, joten häntä ei juuri monikaan uskaltanut lähteä neuvomaan.

Äänestä

Jatkan vielä, sillä vl uskossa on aina opetettu, että itse Jumala puhuu saarnaajien kautta, koska heissä on Pyhä Henki. Saarnoissa ei useinkaan huomioitu, että saarnaan saattoi sekoittua ns. astian maku, se on puhujan omia oivalluksia.

Olen nähnyt miten pienempiä puhujia on neuvottu, mutta sitten on ollut aina joukossa mittavampia puhujia, joita ei ole vähemmän raamattua tuntevat uskaltaneet lähteä neuvomaan. Opettaahan itse Jeesus opetuslapsiaan näin:

Luuk. 12: 11 "Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne.
12 Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava."
Luuk. 21: 14 ”Painakaa vain mieleenne, että teidän ei tule etukäteen miettiä, miten itseänne puolustatte.
15 Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne.”

Sanoin kerran yhdelle isolle saarnamiehelle, että eikö Paulia pitäisi neuvoa ”helvetissä synnyttämisestä”, sillä Jeesus itse sanoo ”Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa.” Tuo saarnamies oli kanssani samaa mieltä, mutta käyttäytyi kuin poliitikko. Eli varoi arvostelemasta toisia. Ajatteli varmaankin omaa nahkaansa; saatan olla itse seuraava neuvottava.

Tähän pelko ja politikointi viimein johtavat! Saaren henkioppi sai otollisen maaperän, ei tarvinnut kuin jatkaa samaa polkua pitkin ja näin eksymys tuli. Kun mennään porukalla suureen kuoppaan, sieltä on vaikea nousta vapaalle laitumelle, Jeesuksen ohjattavaksi. Kuopassa toinen tukee toistaan vakuuttamalla; ei tarvitse muuta kuin uskoa omat synnit anteeksi.

Näin ei Jeesus opeta, vaan väärät saarnamiehet! Miten Jeesus opettaa: ”Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo sen, joka minun lähetti, hänellä on ijankaikkinen elämä, ja ei hän tule tuomioon, vaan menee kuolemasta elämään.”

Elämä on siis uskon sanassa, silloin kun uskoo Kristuksen lunastustyö koskevan myös itseään, saa syntinsä anteeksi. Riittäkö siis vain usko – ei taida riittää! Sillä Jeesus sanoi ”seuraa minua” ja vielä: Jeesus vastasi: "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.”

Kun on kysymys uskosta, silloin täytyy unohtaa politikointi ja oman edun tavoittelu, jota politikointi itse asiassa lopulta on.

Äänestä
  • oletko varma ettei paulia neuvottu ja etteikö hän huomannut itsekin joidenkin tulkintojen viallisuutta? en tiedä mutta kysyn. kuulin hänen saarnojaan kymmeniä kertoja 80 luvulta 2000 luvun alkuun, eikä milloinkaan saarnannut näitä harhaoppisiksi nimittämiäsi aiheita.

    Äänestä

  • kritiker kirjoitti:

    oletko varma ettei paulia neuvottu ja etteikö hän huomannut itsekin joidenkin tulkintojen viallisuutta? en tiedä mutta kysyn. kuulin hänen saarnojaan kymmeniä kertoja 80 luvulta 2000 luvun alkuun, eikä milloinkaan saarnannut näitä harhaoppisiksi nimittämiäsi aiheita.

    Taisi olla netissäkin saarnat, joissa oli esillä hel-vetissä synnyttäminen ja hevosvaunuoppi. Vieläkin löytyy kirjoitettuna nettiversiona. Itse olen kuullut kummankin saarna-aiheen livenä. Silloin tuntui vain erikoiselta. Myöhemmin helve-tissä synnyttämisestä ymmärsin, että se sisältää pelastuopillisia harhoja. Pauli on kunniaan päässyt, mutta persoonaan kiintyminen tuo erikoisuuksia oppiin.

    Äänestä

  • kritiker kirjoitti:

    oletko varma ettei paulia neuvottu ja etteikö hän huomannut itsekin joidenkin tulkintojen viallisuutta? en tiedä mutta kysyn. kuulin hänen saarnojaan kymmeniä kertoja 80 luvulta 2000 luvun alkuun, eikä milloinkaan saarnannut näitä harhaoppisiksi nimittämiäsi aiheita.

    Enhän minä voi varma olla, että Paulia ei olisi neuvottu! Ennen ainakin, jos puhuja opetti harhoja julkisessa saarnassaan, hän joutui myös opetuksensa julkisesti perumaan ja pyytämään anteeksi.

    Vanhat uskovat aina opettivat, että parannus tulee tehdä niin laajasti, kuin on pahennusta aiheuttanut. Tämä johti siihen, että uskovat tulivat tietoiseksi, että väärin opettanut on tehnyt parannuksen, joten häntä voitiin taasen rakastaa armon saaneen Jumalan lapsen osassa. Jos, Pauli olisi tehnyt parannuksen vääristä harhoistaan – se tiedettäisiin.

    Äänestä

  • totta toinen puoli kirjoitti:

    Enhän minä voi varma olla, että Paulia ei olisi neuvottu! Ennen ainakin, jos puhuja opetti harhoja julkisessa saarnassaan, hän joutui myös opetuksensa julkisesti perumaan ja pyytämään anteeksi.

    Vanhat uskovat aina opettivat, että parannus tulee tehdä niin laajasti, kuin on pahennusta aiheuttanut. Tämä johti siihen, että uskovat tulivat tietoiseksi, että väärin opettanut on tehnyt parannuksen, joten häntä voitiin taasen rakastaa armon saaneen Jumalan lapsen osassa. Jos, Pauli olisi tehnyt parannuksen vääristä harhoistaan – se tiedettäisiin.

    Pauli oli dema- ja pedagogi ja krysostomus. Puheissa oli ytyä ja tunnetta. Häntä oli hyvä kuunnella ja hänestä pidettiin laajasti. Siinä on vitsausta tämänkin ajan opettajille. Jos on hyvä ja tunteellinen puhuja, hänen neuvomisensa on todella vaikeaa. Tiedän kokemuksesta ja kokeneena, että sellainen puhuja saattaa muuten olla hyvin ilkeä ja loukkaava puheissaan ja samalla toista painava ja aliarvioiva. Menestymisellä puhujana voi olla ällöttäviä sivuvaikutuksia hänen persoonaansa. Valitettavasti näitä menestyneitä on sitten neuvottava ihan esivallan taholtakin. Ihan viime aikoinakin näin on käynyt.

    Äänestä

Hah hah. Joona on ehkä eniten vaivaa nähnyt VL-oppinut, joka on yrittänyt puolustaa pois sulkevan seurakuntaopin harhaa. Hän ainakin yrittää, vaikka tehtävä on toivoton. Hänen kirjoituksensa eivät ole juupas-eipäs -tasoa. Ja kirjoituksissa on hyvä henki, vaikka usein hän mun mielestäni on väärässä. Mut kaikki ylimielisyys loistaa poissaolollaan hänen (JK) teksteissänsä.

Äänestä
  • Joona herättää minussa ainakin suurta kunnioitusta. Hänen blokiaan lukeneena voi sanoa, että on harvinaisen rakentava ja asioitaan perusteleva fiksu nuorimies. Mielestäni hänen vertaaminen Ilolaan on kuin vertaisi Voittosta Irja Askolaan ja pistäisi samalle viivalle. Vuokko ja Joona ovat lähes kaikista "isoista" kysymyksistä eri mieltä: homoliitot, naispappeus, seurakuntaoppi, aborttilainsäääntö. Ilola on liberaali, Joona konservatiivi. Ilolan levy on kulunut ja ihmettelen jos siitä vielä jollekin jotain irtoaa.

    Äänestä

Ottaako päähän kun kynä on Joonalla hallussa? Kaikkea muuta kuin pyrkyri ja maineen tavoittelija. Jokainen blogisti tässä maassa on siis maineen tavoittelija. Huomioi, että Joona ei kirjoita yksin vaan vuorotelle Roosa Tahkola nimisen VL- uskovan kanssa.

Äänestä
  • Roosalla on porttikielto SUVAREIDEN puhujapönttöön. Samoin kuin VL-papeilla Hintsala, Lukka. Leppäskä...

    Äänestä

Ottaako päähän kun kynä on Joonalla hallussa? Kaikkea muuta kuin pyrkyri ja maineen tavoittelija. Jokainen blogisti tässä maassa on siis maineen tavoittelija. Huomioi, että Joona ei kirjoita yksin vaan vuorotelle Roosa Tahkola nimisen VL- uskovan kanssa.

Äänestä

”Vuokko ja Joona ovat lähes kaikista "isoista" kysymyksistä eri mieltä: homoliitot, naispappeus, seurakuntaoppi, aborttilainsäääntö. Ilola on liberaali, Joona konservatiivi. Ilolan levy on kulunut ja ihmettelen jos siitä vielä jollekin jotain irtoaa.”

Kun tarkastelemme näitä kahta blogistia, niin meidän tulee olla puolueettomia. Tulee muistaa mitä raamattu opettaa:
Sanl. 10:12 ”Viha ajaa ihmiset toisiaan vastaan, rakkaus peittää paljotkin rikkomukset.”

Ymmärrettäkö te hyvät kirjoittajat, mitä tämä raamatun kohta tarkoittaa? Muistaakseni Jaakob sanoo, että ”peittävät synnit.” Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta, että pimittäisimme toisten väärät tulkinnat ja heidän tekemät synnit.

Mitä siis tuo opetus pitää sisällään? Eikö vaan tähän kätkeydykin Jeesuksen opetus; ”rakasta lähimmäistäsi, kuin itseäsi.” Kun minä/sinä rakastamme lähimmäistämme, siis nyt Joonaa ja Vuokkoa. Pyrimme katsomaan heidän kirjoituksiaan siten, miten he toivovat meidän ymmärtävän heitä.

Kun luen Joonan kirjoituksia, huomaan, että hänessä on paljon hyvää ja uskon, että Jumala kyllä häntä kouluttaa ja ohjaa oikeaan. Eksklusiivisen seurakuntaopin kannattaja Joona kyllä toistaiseksi on ja tätä hän on pyrkinyt kirjoituksissaan selittämään, mutta joutunut aina umpikujaan.

Vuokon määritteleminen liberaaliksi on väärin. Hän kysyy ja kyseenalaistaa monet opetukset ja sekös totisia hurskaita keljuttaa. Jos muistaisimme rakastaa häntäkin lähimmäisenämme, huomaisimme, että hän etsii vain sitä, mitä meidän jokaisen tulisi etsiä; Jumalan tahtoa.

Äänestä
  • Alussa Vuokko näyttikin etsivän Jumalan tahtoa enemmän kuin seurakunnan tahtoa. Sittemmin tahdon etsintä on hiipunut ja hänelle on käynyt niin kuin niin monelle ex-vanskulle; mennyt toiseen laitaan, laitaan jossa vuoden päästä voisi blogin aihe olla: lähetystyö museoon, niin kuin eräällä toisella ex-vanskulla kotimaassa. Sinusta vuokkoa ei saisi sanoa liberaaliksi. Opillisesti hän sitä tänä päivänä on, eihän konservatiivikään ole. Ps. Valitettavasti kahtiajako kasvaa niin kirkossa kuin yhteiskunnassa ja siinä ei ole mitään epärakkaudellista tuoda tämä asia esiin.

    Äänestä

  • Uskoa arvostava kirjoitti:

    Alussa Vuokko näyttikin etsivän Jumalan tahtoa enemmän kuin seurakunnan tahtoa. Sittemmin tahdon etsintä on hiipunut ja hänelle on käynyt niin kuin niin monelle ex-vanskulle; mennyt toiseen laitaan, laitaan jossa vuoden päästä voisi blogin aihe olla: lähetystyö museoon, niin kuin eräällä toisella ex-vanskulla kotimaassa. Sinusta vuokkoa ei saisi sanoa liberaaliksi. Opillisesti hän sitä tänä päivänä on, eihän konservatiivikään ole. Ps. Valitettavasti kahtiajako kasvaa niin kirkossa kuin yhteiskunnassa ja siinä ei ole mitään epärakkaudellista tuoda tämä asia esiin.

    Joona on toki harhaoppinen mm. seurakuntaopissa. Mutta abortista, homo-kysymyksestä opettaa oikein. Hän oli yksi niistä SRK-vaikuttajista, jotka saivat aikaan SRK-suunnanmuutoksen suhtautumisessa homoparien rukoushetkille. SRK tosin osoittautui tuuliviiriksi. VL-uskova Markku Korteniemi hyvin tätä asiaa valaisikin blogivastauksissaan hulluinhuonelais-blogiin.

    Joonan kirj.tyylissä nöyryys ja vaivannäkö paistaa läpi. Mut seurakuntaopissa menee metsään... toistaiseksi. Ilola rönsyilee liikaa. Painavaa sanottavaa hänellä kyllä on. Kannattaa muistaa, että hän on niitä harvoja EX-SRK-vanhoillisia, jotka omilla kasvoilaan ja nimillään uskaltavat kritisoida SRK-laestadiolaisuutta sen edustamista harhaopeista. Kyllä tietyt liberalistiset virtaukset Ilolaa koukuttavat. Tältä osin olen samaa mieltä kuin eräs ilmeisesti VL-liikkeeseen lukeutuva keskustelija.

    Äänestä

”niin kuin eräällä toisella ex-vanskulla kotimaassa. Sinusta vuokkoa ei saisi sanoa liberaaliksi.”

”Joona on toki harhaoppinen mm. seurakuntaopissa. Mutta abortista, homo-kysymyksestä opettaa oikein. Hän oli yksi niistä SRK-vaikuttajista, jotka saivat aikaan SRK-suunnanmuutoksen suhtautumisessa homoparien rukoushetkille.”

Lainasin teitä kahta kirjoittajaa ja yritän avata silmiänne, katselemaan näitä kahta blogistia toisestakin näkökulmalta.

Ensinnäkin ymmärrän mielipiteesi Vuokosta, että luulet häntä liberaaliksi. Jos keskustelisit hänen kanssaan, huomaisit, että hän antaa Jumalan sanan johdattaa itseään. Liberaali pyrkii tunteittensa avulla hyväksymään semmoiset asiat, jotka Jumalan sana selvästi kieltää.

Minä luulen, että Vuokkoa arvellaan liberaaliksi, hänen empaattisen luonteensa vuoksi. Hän kyselee muun muassa, miksi homoparit eivät saa toteuttaa homouttaan ja rakastaa toisiaan, koska Jumala on sallinut heidän syntyä homoiksi?

Jos kysyy, ei ole liberaali, vaan etsii selkeää vastausta. Moniin elämän kipeisiin asioihin ei ole olemassa selkeää, sanoisinko järkeen käyvää vastausta. Raamattu sanoo; mieheksi ja vaimoksi hän heidät loi, mutta kuitenkin syntyy poikkeavia yksilöitä. Vuokko myötäelää voimakkaasti ja haluaisi heitä auttaa, että heidän elämänsä olisi helpompaa. Vuokko kuitenkin tottelee raamatun sanaa ja tämä ei ole liberalismia.

”Hän oli yksi niistä SRK-vaikuttajista, jotka saivat aikaan SRK-suunnanmuutoksen” Voihan sitä ajatella, että Joona oli yksi monista, mutta tosiasiassa SRK ei kuuntele muuta kuin suurta ihmisjoukkoa. Yhden pienen opiskelijapojan kirjoittelu on yhtä vähän vaikuttava vakaisiin veljiin, kuin hyttysenpieru.

Näin hoitokokousvuosina miten suuretkin puhujat hoidettiin ruotuun ja jos ei totellut, joutui istumaan. Onhan Joona vielä seurakuntaopissa SRK kanssa samalla opillisella polulla ja luulen, että pitää ry:tä Jumalan valtakuntana. Mutta jos on jo lapsena iskostettu opillinen käsitys, siitä on melkein mahdoton irtautua. Jumala on kuitenkin kaikkea ihmisopetusta suurempi. Muistakaa vain miten Sauluksen kävi, miten hänestä tuli Paavali.

Onpa mukava, kun kukaan ei tiedä kuka minä olen, jos tietäisit sanoisitko minuakin pilkallisesti: ”ex-vanskulla?”

Äänestä
  • "Onhan Joona vielä seurakuntaopissa SRK kanssa samalla opillisella polulla ja luulen, että pitää ry:tä Jumalan valtakuntana."

    Pitää ry:tä Jumalan valtakuntana? Älä viitsi. Joku raja pitää olla siinä, mitä toisesta ihmisestä nimettömänä väittää. Jotain vastuullisuutta. Ei todellakaan pidä.

    Äänestä

  • pientä rajaa... kirjoitti:

    "Onhan Joona vielä seurakuntaopissa SRK kanssa samalla opillisella polulla ja luulen, että pitää ry:tä Jumalan valtakuntana."

    Pitää ry:tä Jumalan valtakuntana? Älä viitsi. Joku raja pitää olla siinä, mitä toisesta ihmisestä nimettömänä väittää. Jotain vastuullisuutta. Ei todellakaan pidä.

    Muotoilen sanontani toisin. Pitää vain ry:n uskovia oikeina Jumalan lapsina.

    Luulen, että Joona ei tervehdi Jumalan terveellä, jos ry on julistanut, uskovan pannaan. Se mitä hän sisimmässään ajattelee, sitä emme tiedä, mutta uskon, että hän noudattaa uskonyhteisönsä päätöksiä aika tarkasti. Tämä käy ilmi hänen kirjoituksistaan selvästi.

    Äänestä

Kuulemma Tampereen suunnallakin on muutama Pm-julkkis vastikään uhkaillut toista puhujaa istumaan joutumisella, jos puolustaa hoidon kohteena olevaa paikallista.

Äänestä
  • Pohjois-Koreassa olisi jo kranaattikeskityksellä hoidettu ko. puolustaja.

    Eiköhän srk:n armeijataustaiset ja natsihenkiset julmurit kohta tee jotakin vastaavaa.

    Äänestä

up

Äänestä

Joona Korteniemi avoimesti tunnustautuu pois sulkevan seurakuntaopin harhaan. Ei tästä pitäisi olla mitään epäselvyyttä. Markku K:n kanta ko. harhaoppiin onkin jo sitten mysteeri ainakin iselleni. Höpöoppeja (SMP-tulimeri) eivät kumpikaan kannata. Ne ovatkin SRK-historiaa jo, vähemmän kunniakasta sellaista.

Ovatko väärin perustein (SMP, E-ryhmän kauppa-asiointi...) SRK-sidotut ja ennen haaleata kunnianpalautusta kuolleet hoippari-uhrit todella joutumassa helvettiin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ilolalla seuraajia kirjoitti:

Boostaa trendiaiheilla täytettyä blogiaan. Joka toinen kommentti on oma ja keskustelu juupas-eipäs jankkaamista. Kivaa olla julkkis, vaikka juttujen aiheena on kipeät ja herkät asiat. Väliäkös sillä, kun julkisuutta tulee. Se on tuo julkisuuskipeys kummallinen juttu. Jokainen tietää, että sen tavoitteena on oman itsensä esille tuominen ja sen vuoksi vastenmilistä itsekeskeisyyttä, joka päättyy lopulta rupsahtaneeseen yksinäisyyteen nettipalstojen loistaessa näyttöpäätteellä pimeässä huoneessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu