Unessani kävelin lukioaikaisen englanninopettajani perässä ja hän aikoi erottaa minut koulusta liikojen poissaolojeni takia. Hän johdatti minut metsään ja rupesi perustelemaan miksi en olisi enää hyvä oppilas hänen luokalleen. Minulle tuli aivan kauhea olo ja kysyin voinko mitenkään parantaa tapojani,enkö voisi tehdä mitään.. Hän alkoi lausumaan jotain lyhyitä fraaseja, ja pyysi toistamaan perässään,teimme niin. Hetken kuluttua en enää tunnistanut lauseita joita toistin. Huomasin opettajan kadonneen ja itseni lausumassa kerta toisensa perään jotain loitsua. Katselin itseäni ruumiini ulkopuolelta ja tuntui kuin olisin ollut eräänlaisessa transsissa, valvetilassa. Katsoin kättäni ja se osoitti matta ohti,pian kädessäni oli veitsi,lausuin yhä tuota samaa loitsua kuin olisin manannut jotain.. Havahduin unessani ja veitsi putosi kädestäni hiekkaan ja muuttui punaiseksi viuhkaksi. Havahduin transsin omaisesta tilasta. Heräsin ja en saanut unta,ja silloin tajusin mitä olin sanonut Min,a kerr,ont ari,na- Minä kerron tarinaa-en vieläkään tiedä miten loitsu päättyi sillä en sanonut sitä unessani loppuun.
Manaaja
neiti_puolikuu
1173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pelkäät ehkä menettäväsi jotain tai että sinua ei hyväksytä, jostain syystä, mitä olet tehnyt. Sinua kaduttaa se. Haluaisit hyvittää kaiken. Olet kiukkuinenkin jollekin ja jotenkin voisi liittyä seksuaalisuuteenkin. Minä kerron tarinaa- mikä on oman elämäsi tarina? Kenelle sen haluaisit kertoa. Ehkä olisi hyvä kertoa se jollekin.