Jos olet päätynyt siihen lopputulokseen, että oman kissan hankinta kiinnostaisi: hieno päätös! Kissa on parhaimmillaan leikkisä, seurallinen ja pitkäikäinen ystävä niin yksin asuvalle kuin perheellisellekin.
Tahtoisin kuitenkin tuoda esiin VALTAVAN ongelman jonka ratkaisemiseen jokainen uutta kissaa harkitseva voi vaikuttaa. Nimittäin, kodittomien kissojen määrä Suomessa on aivan järjetön! Erityisesti Etelä-Pohjanmaalla kissojen hylkääminen on tyystin riistäytynyt käsistä ja siellä onkin suurta tarvetta saada löytökissoille koti - edes väliaikainen sellainen!
Eli, jos olet sitä mieltä että haluat vakituisen elämänkumppanin tai edes hetkeksi ihanan karvapallon pyörimään kotiisi, kunnes sille löytyy oma loppuelämän koti, ota ensisijaisesti yhteyttä oman alueesi eläinsuojelujärjestöön / kissataloon! Jos päädyt hankkimaan lemmikin tai tarjoamaan sijaiskodin hylätylle eläimelle, sinä..
- tuet eläinsuojeluyhdistysten toimintaa parhaalla mahdollisella tavalla
- pelastat viattoman luontokappaleen
- saat palkaksi paljon pusuja ja puskuja uudelta karvaiselta ystävältäsi
- saat auttamisen ilon sekä yllämainittujen seikkojen vuoksi itsellesi hyvän mielen! :)
JOS sijaiskotitoiminta on sinulle vierasta, voin vinkata että esim. Seinäjoen seudun eläinsuojeluyhdistyksen nettisivuilla lukeenäin:
"Sijaiskotina toimiminen ei maksa sinulle mitään - Ssesy korvaa eläimen ruoka-, hiekka-, lääkäri- ja muut kulut. Sinun ei tarvitse olla diplomilla varustettu kissankasvattaja selvitäksesi eläimen hoidosta - eläinrakkaus ja halu auttaa on tärkeintä. Sijaiskotivastaava ja muu hallituksen väki on apunasi ja tukenasi, ja muilta sijaiskodeilta saa jatkuvaa vertaistukea."
Kiitos kaikille tämän lukeneille ja vielä suurempi kiitos heille, jotka asiaa harkitsevat ja päätyvät antamaan pysyvän tai väliaikaisen kodin sitä suuresti kaipaavalle eläimelle!
Oletko hankkimassa kissaa?
12
129
Vastaukset
- nope.
Kodittomien kissojen määrä ei ole järjetön. Kissoja on toki kerääntynyt joihinkin vapaaehtoispohjalta toimiviin yhdistyksiin, mutta siihen on syynsä. Se syy on järjettömät luovutusehdot, jotka pitää allekirjoittaa kissaa ottaessa. Lisäksi kissojen hinta on yleensä melko korkea ja kun kissaa ei käytännössä edes saa omaksi, niin ei ihme, ettei ottajia kissoille ole tarpeeksi.
- 098+20398
Herää todellisuuteen.....kissoja on suomessa liikaa, kolmasosa nykyisestäkin määrästä olisi paljon.Eli älkää tetetäkö niitä pentuja, ja tuupatko niitä ekalle ottajalle,joka jättää ne heitteille ja hylkää.
- Avunpyyntö
Luovutusehdoista voidaan olla montaa mieltä, mutta omasta mielestäni nämä ehdot eivät ole mitään rajoittavia sääntöjä, vaan itsestäänselvyyksiä vastuulliselle kissan omistajalle! Tässä kansankielelle käännettynä Ssesy:n (minulle tutuimman yhdistyksen) luovutusehdot:
Luovutusehdoissa uusi omistaja sitoutuu..
- hoitamaan eläintä asianmukaisesti, mihin kuuluu siis ruokkiminen, laatikon puhtaanapito ja terveydenhoito. Tämä ei ole mitään rakettitiedettä.
- palauttamaan kissan takaisin yhdistykselle, mikäli ei sitä syystä tai toisesta voi enää pitää. Kissaa ei siis lopeteta tai laiteta kiertoon omin päin, vaan yhdistys etsii sille uuden kodin.
- siihen, että yhdistyksellä on lupa tiedustella eläimen kuulumisia. Tämä ei tarkoita niskaan hengittämistä ja kyttäämistä - kuten monet tuntuvat luulevan - vaan yksinkertaisesti sitä eläintä ennen sinua hoitanut yhdistyksen työntekijä saattaa vaikkapa soittaa ja kysyä, kuinka eläin on uuteen kotiin sopeutunut.
- olemaan pennuttamatta löytökissaa. Lähes kaikki yhdistysten kissat luovutetaan leikattuina mutta jos näin ei jostain syystä ole, on omistajan vastuulla leikata se TAI huolehtia siitä, ettei kissa pääse tekemään pentuja! Tämä johtuu siitä, että maamme on jo pullollaan kodittomia kissoja: ei ole syytä tehdä yhtäkään ylimääräistä vain siksi kun pennut on niiin söpöjä ja lutuisia.
- siihen, että mikäli hän toimii allekirjoittamiaan ehtoja vastaan, siitä tulee hänelle seurauksia. Nämä seuraukset voi välttää ottamalla ITSE yhteyttä yhdistykseen, selittämällä tilanteen ja sopimalla yhdessä yhdistyksen kanssa siitä, miten tilanteessa menetellään.
ESIMERKKI 1:
Olet ottanut leikkaamattoman tyttökissan ja tarkoituksesi on ollut leikata se. Leikkaamaton kollisi kuitenkin ehtii astua sen ja seurauksena on kissan tiineys. Otat heti yhteyttä yhdistykseen ja sovitte sen kanssa, miten toimitte.
ESIMERKKI 2:
Olet ottanut leikkaamattoman tyttökissan eikä sinulla ole ollut tarkoitustakaan leikata sitä. Annat oman leikkaamattoman kollisi/naapurin kollin astua sen ja salaat kissan tiineyden yhdistykseltä. Aiot myydä pennut eteenpäin.
Esimerkki 1:ssä voit välttää nämä sääntörikkomuksesta seuranneet sanktiot sillä kyse on vahingosta ja otat tapahtuneesta vastuun kuten kuuluukin.
Esimerkki 2:ssa, jos/kun yhdistys saa tietää tästä sala-pennutuksesta, joudut maksamaan yhdistykselle 200e sopimusrikkomusmaksun SEKÄ 200e per pentu. Eli, jos kissasi saa viisi pentua, kukkarostasi vähenee 1200e. Tarinan opetus: Pentutehtailu ei kannata.
Lisäksi sääntörikkomustapauksessa yhdistyksellä on oikeus hakea kissa takaisin yhdistyksen hoiviin. Tätä ei tapahdu kuitenkaan kevyin perustein, ELI sinun täytyy tosiaan laiminlyödä kissasi hoito täysin tai salata siihen liittyviä asioita (esim. pentutehtailu) jotta nämä "raskaat aseet" otetaan käyttöön. Pääasiassa yhteydenpito yhdistyksen ja uuden kodin välillä on positiivista ja yhdistykseltä saa aina apua ja tukea kissan hoitoon ja terveyteen liittyvissä asioissa.
Nämä ehdot eivät ole mielestäni kohtuuttomat vaan ovat olemassa vain ja ainoastaan turvatakseen kissan hyvän kohtelun uudessa kodissa! Olisihan se nyt vastuutonta ottaa löytökissa ja antaa se ensimmäiseen mahdolliseen kotiin huolehtimatta lainkaan siitä, miten sitä siellä kohdellaan ja jääkö se kuukauden päästä taas kodittomaksi.
Jos joku kohta näissä ehdoissa kirpaisee, se kirpaisee todennäköisesti siksi että henkilö tietää ettei ehtoa kykene täyttämään eikä täten siis kykene vastuulliseen kissanpitoon. Ennemmin otetaan kissa maatalon nurkalta ilmaiseksi.
Hinta-asiasta täytyy vielä sanoa, että mielestäni yhdistysten hintataso on aivan samanlainen kuin yksityisilläkin. Jos kissa on leikattu, sekä madotukset ja rokotukset ovat kunnossa, 100-120e siitä ei ole ollenkaan paha hinta! Jos ihminen ei kykene maksamaan tuota summaa kissastaan, ei hän kykene myöskään kattamaan kissasta tulevia kuluja (esim. juuri leikkaus, rokotus, mahd. muut eläinlääkärimaksut, puhumattakaan ruoasta, hiekasta, leluista, tarvikkeista).- nope.
Aika monen kohdalla nuo luovutusehdot kuitenkin aiheuttavat sen, että kissa hankitaan mielellään muualta. On ihan luonnollista haluta kissa omaksi. tuollaisen luovutussopimuksen allekirjoittaja ei voi koskaan tuntea kissaa omakseen, koska päätösvalta pysyy entisellä omistajalla. Kyllä se aika kohtuutonta on maksaa kissasta melkoinen summa ja silti entinen omistaja sanelee viime kädessä mitä tehdä.
Ja mikähän siinä on ettei kissan uusi omistaja voisi tarvittaessa etsiä kissalleen uutta kotia? Miksi yhdistys olisi sen parempi laittamaan toisen henkilön omistamaa kissaa kiertoon?
Pentutehtailulla ei ole asian kanssa mitään telkemistä. Et näytä edes tietävän mitä pentutehtailu on.
Käytännössä tuollaiset sopimukset mahdollistavat täyden mielivallan. Kissa voidaan sen mukaan ottaa pois keksimällä sopiva tekosyy. Toki käytännössä pois ottaminen ei onnistu, jos kissan omistaja ei kissaa anna.
Noissa ehdoissa kirpaisee se, että kissaa ei saa omaksi. Ei ole yhdistyksen asia päättää toisen omistaman kissan asioista. Edes rotukissan kasvattajat eivät käytä noin järjettömiä ehtoja, vaikka hekin kohtuuttomuuksiin usein syyllistyvät.
Maamme ei yhäkään ole pullollaan kodittomia kissoja. Eivät olisi yhdistyksetkään, jos ne järkevöittäisivät käytäntönsä. - Avunpyyntö
nope. kirjoitti:
Aika monen kohdalla nuo luovutusehdot kuitenkin aiheuttavat sen, että kissa hankitaan mielellään muualta. On ihan luonnollista haluta kissa omaksi. tuollaisen luovutussopimuksen allekirjoittaja ei voi koskaan tuntea kissaa omakseen, koska päätösvalta pysyy entisellä omistajalla. Kyllä se aika kohtuutonta on maksaa kissasta melkoinen summa ja silti entinen omistaja sanelee viime kädessä mitä tehdä.
Ja mikähän siinä on ettei kissan uusi omistaja voisi tarvittaessa etsiä kissalleen uutta kotia? Miksi yhdistys olisi sen parempi laittamaan toisen henkilön omistamaa kissaa kiertoon?
Pentutehtailulla ei ole asian kanssa mitään telkemistä. Et näytä edes tietävän mitä pentutehtailu on.
Käytännössä tuollaiset sopimukset mahdollistavat täyden mielivallan. Kissa voidaan sen mukaan ottaa pois keksimällä sopiva tekosyy. Toki käytännössä pois ottaminen ei onnistu, jos kissan omistaja ei kissaa anna.
Noissa ehdoissa kirpaisee se, että kissaa ei saa omaksi. Ei ole yhdistyksen asia päättää toisen omistaman kissan asioista. Edes rotukissan kasvattajat eivät käytä noin järjettömiä ehtoja, vaikka hekin kohtuuttomuuksiin usein syyllistyvät.
Maamme ei yhäkään ole pullollaan kodittomia kissoja. Eivät olisi yhdistyksetkään, jos ne järkevöittäisivät käytäntönsä.Ymmärrän mitä tarkoitat sillä, ettei kissaa voi tuntea täysin omakseen jos päätäntävalta sen hyvinvoinnista säilyy yhdistyksellä. En kuitenkaan voi millään uskoa että yhdistyksen edustajat toimisivat mielivaltaisesti vaan eiköhän heidänkin tavoitteenaan ole taata jokaiselle eläimelle hyvä koti jossa niiden perustarpeista ja terveydestä huolehditaan asianmukaisesti.
Vaikka minä omalta osaltani tiedänkin että kykenen huolehtimaan kissasta kuten kuuluu, se ei ole jokaisen kohdalla itsestäänselvyys. Tiedän monia ihmisiä joilta pitäisi ottaa kissat pois, heillä ei tunnu olevan mitään käsitystä niiden oikeaoppisesta hoidosta. Terveydenhoitoa ja hiekkalaatikon siivoamista laiminlyödään eikä ole mahdollisuutta ulkoiluun, ei edes sisällä leluja tai kiipeilypuita aktivoimassa. Ikävä kyllä tälläinen ihminen voi saada lemmikin ja tälläinen ihminen voi sen lemmikin myös hylätä, ja siksi nämä yhdistykset valvovat sitä että heidän huostastaan otetuista eläimistä pidetään huolta. Koska kuten yllä jo sanoin, eihän siinä olisi mitään järkeä jos he luovuttaisivat eläimiä kenelle lystää, katsomatta yhtään miten niitä uusissa kodeissa kohdellaan. Pahimmassa tapauksessa kissa joutuu takaisin luontoon, huonoon kotiin kaltoinkohdeltavaksi, pentutehtailijan kynsiin tai kiertoon.
Siinä olen myös kanssasi samaa mieltä, että yhtä hyvin omistaja voisi etsiä kissalle uuden kodin yhdistyksen puolesta. Olen kuitenkin varma, että jos omistaja selittäisi yhdistykselle miksei hän voi kissaa enää pitää ja hänellä olisi kissalle jo uusi, yhdistyksen hyväksymä koti valmiina tarjottavaksi, niin eihän siihen sitten välikäsiä tarvita. Kaikki alkaa siitä kun ottaa luurin käteen ja soittaa ja neuvottelee yhdistyksen kanssa. Kun kissa on sinun, se yhteydenpito toimii molempiin suuntiin.
Tämäkin pykälä on siellä turvaamassa nimenomaan sitä, ettei kissaa oteta hetken mielijohteesta ja sitten vain hylätä tai lopeteta kun ei enää riitä kiinnostus tai raha sen hoitamiseen. Tämän pykälän tarkoitus on olla uuden omistajan turvaverkkona, että jos jotain yllättävää tapahtuu niin ettei kissaa voi enää pitää, yhdistys on aina valmis ottamaan kissan takaisin.
Pentutehtailu on sitä, kun ihminen teetättää eläimellä (yleensä kissalla tai koiralla) pentuja rahankiilto silmissään, laiminlyöden samalla eläimen hyvinvoinnin ja terveyden. Pentutehtailua on pientä ja suurta: pienimmästä päästä se on sitä, kun naapurin Martta teetättää kissallaan kaksi kertaa vuodessa pentueen ja pentuja madottamatta ja rokottamatta myy ne eteenpäin 100 eurolla, pahimmillaan pentutehtailu on sitten sitä suuremman luokan kansainvälistä bisnestä josta uutisissa eniten puhutaan.
Vaikka monessa asiassa yhdyn mielipiteisiisi (vaikka niitä omillani täydennän ja selitän yhdistysten puolta asiasta), tuohon viimeiseen lauseeseen en mitenkään voi yhtyä. Kodittomia kissoja on ympäri Suomea PALJON, ja erityisesti Etelä-Pohjanmaalla Ssesy:llä on huutava pula sijaiskodeista. Kodittomille kissoille on pakko saada kodit, edes tilapäiset sellaiset, ennen talven ja lumen tuloa. Jos siis sinulla ei ole resursseja auttaa, vähintä mitä voit tehdä on viedä sanaa eteenpäin. :) - nope.
Avunpyyntö kirjoitti:
Ymmärrän mitä tarkoitat sillä, ettei kissaa voi tuntea täysin omakseen jos päätäntävalta sen hyvinvoinnista säilyy yhdistyksellä. En kuitenkaan voi millään uskoa että yhdistyksen edustajat toimisivat mielivaltaisesti vaan eiköhän heidänkin tavoitteenaan ole taata jokaiselle eläimelle hyvä koti jossa niiden perustarpeista ja terveydestä huolehditaan asianmukaisesti.
Vaikka minä omalta osaltani tiedänkin että kykenen huolehtimaan kissasta kuten kuuluu, se ei ole jokaisen kohdalla itsestäänselvyys. Tiedän monia ihmisiä joilta pitäisi ottaa kissat pois, heillä ei tunnu olevan mitään käsitystä niiden oikeaoppisesta hoidosta. Terveydenhoitoa ja hiekkalaatikon siivoamista laiminlyödään eikä ole mahdollisuutta ulkoiluun, ei edes sisällä leluja tai kiipeilypuita aktivoimassa. Ikävä kyllä tälläinen ihminen voi saada lemmikin ja tälläinen ihminen voi sen lemmikin myös hylätä, ja siksi nämä yhdistykset valvovat sitä että heidän huostastaan otetuista eläimistä pidetään huolta. Koska kuten yllä jo sanoin, eihän siinä olisi mitään järkeä jos he luovuttaisivat eläimiä kenelle lystää, katsomatta yhtään miten niitä uusissa kodeissa kohdellaan. Pahimmassa tapauksessa kissa joutuu takaisin luontoon, huonoon kotiin kaltoinkohdeltavaksi, pentutehtailijan kynsiin tai kiertoon.
Siinä olen myös kanssasi samaa mieltä, että yhtä hyvin omistaja voisi etsiä kissalle uuden kodin yhdistyksen puolesta. Olen kuitenkin varma, että jos omistaja selittäisi yhdistykselle miksei hän voi kissaa enää pitää ja hänellä olisi kissalle jo uusi, yhdistyksen hyväksymä koti valmiina tarjottavaksi, niin eihän siihen sitten välikäsiä tarvita. Kaikki alkaa siitä kun ottaa luurin käteen ja soittaa ja neuvottelee yhdistyksen kanssa. Kun kissa on sinun, se yhteydenpito toimii molempiin suuntiin.
Tämäkin pykälä on siellä turvaamassa nimenomaan sitä, ettei kissaa oteta hetken mielijohteesta ja sitten vain hylätä tai lopeteta kun ei enää riitä kiinnostus tai raha sen hoitamiseen. Tämän pykälän tarkoitus on olla uuden omistajan turvaverkkona, että jos jotain yllättävää tapahtuu niin ettei kissaa voi enää pitää, yhdistys on aina valmis ottamaan kissan takaisin.
Pentutehtailu on sitä, kun ihminen teetättää eläimellä (yleensä kissalla tai koiralla) pentuja rahankiilto silmissään, laiminlyöden samalla eläimen hyvinvoinnin ja terveyden. Pentutehtailua on pientä ja suurta: pienimmästä päästä se on sitä, kun naapurin Martta teetättää kissallaan kaksi kertaa vuodessa pentueen ja pentuja madottamatta ja rokottamatta myy ne eteenpäin 100 eurolla, pahimmillaan pentutehtailu on sitten sitä suuremman luokan kansainvälistä bisnestä josta uutisissa eniten puhutaan.
Vaikka monessa asiassa yhdyn mielipiteisiisi (vaikka niitä omillani täydennän ja selitän yhdistysten puolta asiasta), tuohon viimeiseen lauseeseen en mitenkään voi yhtyä. Kodittomia kissoja on ympäri Suomea PALJON, ja erityisesti Etelä-Pohjanmaalla Ssesy:llä on huutava pula sijaiskodeista. Kodittomille kissoille on pakko saada kodit, edes tilapäiset sellaiset, ennen talven ja lumen tuloa. Jos siis sinulla ei ole resursseja auttaa, vähintä mitä voit tehdä on viedä sanaa eteenpäin. :)Ei siinä mitään. Kyllähän suuri osa yhdistysten ihmisistä ajattelee eläinten parasta, mutta melkoisista ylilyönneistäkin olen kuullut. Minusta nuo luovutusehdot itsessään ovat osoitus ylilyönnistä.
Eläimiin nyt pääosin muodostuu vahva tunneside ja suuri osa haluaa tuntea itse omistavansa oman lemmikkinsä. Kun ostan rotukoiran tai rotukissan, niin niidenkin kohdalla homma on selvä, eli omistusoikeus ja päätäntävalta vaihtuu.
Naapurin Martta voisi tehdä kissalla yhden pentueen ja hoitaa madotuksen. Se ei ole pentutehtailua.
Toistan vielä, että minusta yhdistykset voisivat katsoa peiliin ja miettiä toimintatapojaan. Kissoille löytyy kyllä ottajia kunhan toimintatapoja järkeistetään. Kodittomia kissoja on pääosin yhdistysten huomissa ja jo mainituista syistä.
- suru mutta silti
Minusta kodittomille kirssoille usein aivan hyvä vaihtoehto olisi päästää ne kissojen taivaaseen.
Sen jälkeen ne ei kärsi.
Ei kissan tarvitse kuoleman jälkeen osottaa mitään oikeudenkäyntiä, kuten ehkä ihmisten laita on.
Joskus kuolema olisi kissalle paljon armollisempaa.- hyvä pointti
Kyllähän se kissan kannalta parempi on että eläinlääkäri sen nopeasti ja kivuttomasti lopettaa, sillä kuukausi- tai jopa vuosikaudet jossain kopperossa ilman liikunnan ja virikkeiden mahdollisuutta on vankilatuomio syyttömälle.
Ihmisillehän se ikävä ja surku tulee kun eläin lopetetaan, mutta kissalle se todellakin voisi monesti olla paras ja kivuttomin ratkaisu. - 4+14
Jos sijaishoitolaiseni ei olisi nyt saanut hyvää ja toivon mukaan tällä kertaa pysyvää kotia, olisi se valitettavasti joutunut takaisin "häkkieläimeksi", sillä en voi sitä enää itse luonani pitää. Tuo kohtalo olisi varmastikin ollut liian kova tuomio koti- ja ulkoelämään tottuneelle vilkkaalle, aktiiviselle ja liikkumaan tottuneelle kissalle eli ehkä lopettaminen olisi ollut parempi vaihtoehto kissan kannalta, vaikka tunnustankin että minulle se olisi ollut kestämätöntä.
Komppaan myös varsin tiukkoja mutta kohtuullisia luovutusehtoja ja tarkkaa seulaa kissanostajien suhteen, sillä muutoin kissat saattavat joutua heittopusseiksi jotka seilaavat kodista kotiin, palautuvat takaisin lähtöpaikkaansa, jätetään huonolle hoidolle tai jopa heitteille jne.
Toisaalta, vaikka oman sijaishoitolaiseni suhteen on ostajaehdokkaita "kuulustelu" tiukasti ja vannotettu että ymmärtävät kyseisen kissan tarpeita ja luonnetta, palautui se todellakin luokseni kaksi kertaa kun ei sitten jaksettukaan vilkasta kissaa aktivoida, jaksettu sen villikillikohtauksia ulkoiluttamisesta puhumattakaan. Ehkä tiukemmat luovutusehdot ja "mustaa valkoisella" on se ainoa keino karsia vakuuttelijat ja lupaajat ihan oikeasti kissaan sitoutuneista vastuullisista ihmisistä. - typerät ehdot
4+14 kirjoitti:
Jos sijaishoitolaiseni ei olisi nyt saanut hyvää ja toivon mukaan tällä kertaa pysyvää kotia, olisi se valitettavasti joutunut takaisin "häkkieläimeksi", sillä en voi sitä enää itse luonani pitää. Tuo kohtalo olisi varmastikin ollut liian kova tuomio koti- ja ulkoelämään tottuneelle vilkkaalle, aktiiviselle ja liikkumaan tottuneelle kissalle eli ehkä lopettaminen olisi ollut parempi vaihtoehto kissan kannalta, vaikka tunnustankin että minulle se olisi ollut kestämätöntä.
Komppaan myös varsin tiukkoja mutta kohtuullisia luovutusehtoja ja tarkkaa seulaa kissanostajien suhteen, sillä muutoin kissat saattavat joutua heittopusseiksi jotka seilaavat kodista kotiin, palautuvat takaisin lähtöpaikkaansa, jätetään huonolle hoidolle tai jopa heitteille jne.
Toisaalta, vaikka oman sijaishoitolaiseni suhteen on ostajaehdokkaita "kuulustelu" tiukasti ja vannotettu että ymmärtävät kyseisen kissan tarpeita ja luonnetta, palautui se todellakin luokseni kaksi kertaa kun ei sitten jaksettukaan vilkasta kissaa aktivoida, jaksettu sen villikillikohtauksia ulkoiluttamisesta puhumattakaan. Ehkä tiukemmat luovutusehdot ja "mustaa valkoisella" on se ainoa keino karsia vakuuttelijat ja lupaajat ihan oikeasti kissaan sitoutuneista vastuullisista ihmisistä.http://www.lemmikkipalstat.net/foorumit/Forum20/HTML/432307.html
Tuolla pitkä keskustelu luovutusehdoista jä vähissä oli niiden ymmärtäjät, eikä ihme. Oikeasti noissa luovutusehdoissa ei ole mitään järkeä. Moni varteenotettava kissanhankkija jättää ennemmin kissan ottamatta kuin tulee tuollaista idioottimaista toimintaa. Ei siis ihme, että yhdistykset vinkuvat kissoja olevan liikaa. Oma vikansa se on. Kissoille olisi kyllä hyviä koteja tarjolla. - turhamenetys
hyvä pointti kirjoitti:
Kyllähän se kissan kannalta parempi on että eläinlääkäri sen nopeasti ja kivuttomasti lopettaa, sillä kuukausi- tai jopa vuosikaudet jossain kopperossa ilman liikunnan ja virikkeiden mahdollisuutta on vankilatuomio syyttömälle.
Ihmisillehän se ikävä ja surku tulee kun eläin lopetetaan, mutta kissalle se todellakin voisi monesti olla paras ja kivuttomin ratkaisu.Kamalinta on nähdä niitä menehtyneenä tiellä, vaikka kärsimys on jo loppunut aikoja sitten.
Siinä aina miettii, että miksi omistaja aiheutti tuon kissalleen,niinkö vähän kissan henki hänelle merkitsi?
Tuttavan kissa jäi auton alle, menehtyi kuulemma heti.Ottivat uuden viikonpäästä,saman tien varteen asumaan ja ulkoilemaan.Ja kertoivat miten kurjaa, kun kissa kuoli, ja että tahallaan varmaan joku ajoi.
Eikö se tiellepästäminen ollut tahallista kysyin häneltä, kun harmitti kissan kohtalo...voitte kuvitella miten siitä hän hermostui.Syyttää teostaan kyllä muita.Vaikka itse oli tapahtumaan syyllinen.
- 7+17
Minulla on ollut vuosien saatossa useita kissoja sijaishoitolaisena, eli sen sijaan että kotia vailla oleva kissa joutuisi pahimmillaan elämään kissahoitolan pienehkössä häkissä, saa se luonani viettää oikeaa kotikissan elämää siihen saakka kunnes sille löydetään pysyvä ja hyvä oma koti.
Ilokseni voin kertoa että viimeisin tapaus, vilkas nuori kolli joka minulle kaksi kertaa bumerangina palautui on ollut reilun viikon uudessa kodissa ja kaikki on oikein hyvin. Toisiin kissoihin tottuneena kissa ystävystyi uuden nelijalkaisen asuinkumppaninsa kanssa yllättävän nopeasti, ja jo nyt pojat nukkuvat samassa pesässä milloin eivät leiki ja kisaile. Hyvä että kissa löysi kaverin jolla on yhtä paljon energiaa temmeltää sekä käydä valjaslenkeillä.
Toivon ja uskon vakaasti että nykyinen perhe on kissalle se oikea. Sen vaikutelman ainakin sain kun tänään luonaan kyläilemässä kävin ja sekä kissat että ihmiset olivat hyvin toisiinsa kiintyneitä.
Jos on halua ja mahdollisuus niin antakaa sijais- tai mieluummin jopa pysyvä koti sitä kaipaavalle kissalle tai jollekin muulle eläimelle. Itse otan seuraavan hoitolaisen keväällä jolloin palaan kolmen oman kissani kanssa takaisin maaseudulle kesäasuntoomme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171087124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?113479Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2382416Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja252288Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin31650- 1941225
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491204- 721170
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo591039Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?77989