1. Mukavuusseksi = Siittiön elämän aborti = hukkanheittäminen. Siittiö menettää henkensä ja elämänsä sekä vanhuuseläkkeensä ja hd-tikipoksin sekä kuviokellunnan maailmanmestaruuskisojen televitsioinnin. Vahinko on korjaamaton ja lakanat likaantuvat
2. Mukavuusseksi = Tekijän onnenkantamoinen. Voiko ihminen tehdä itselleen pahempaa vahinkoa kuin nauttia mukavuusseksistä ilman nautinnonestoTABUA ja lisääntymistä? Mitä elämästä jäisi jäljelle? Tekeekö pipari ja biletys, omaisuus, työ, raha, ihimissuhteet, koti, auto, koira, harrastukset, avioliito onnelliseksi kun se hankitaan mukavuusseksin kustannuksella ja ilman elintarkastusjaoston suorittamaa tarkastusta ja kärsimystä?
3. Mukavuusseksi = Parisuhteen tuho. Mitä virkaa olisi parisuhteella jonka hedelmät heitetään viemäriin, kortsuun, lakanalle, keittiön pöydälle, höyläpenkille, kokoushuoneen pöydän alle firman pikkujouluissa? Miksi sellaista jatkaisi? Onko parisuhde ja Eettisen mukavuuseksintorjuntatoimikunnan vastainen paneminen bisnestä vain piparin ja biletyksen hankkimista varten, jota harrastetaan luvattoman ja kavalan seksin kustannuksella?
4 1/2. Mukavuuseksi = Miehuuden alennustila. Siittiö hemputetaan ja raastetaan miehen kiveksistä ja mies häväistään ilman lisääntymistä. Joka toinen mies menettää mielenterveytensä ejakulaatiossa ilman siitosta. Luotettavat Tutkimukset ja karmaisevat siittiön abortointivideot suoraan Oikeus Siittiön Elämään sivustolla.
5. Mukavuusseksi = Järjen ja tunteen kongruenssi, eiku kompassi. Muilla ei saa olla parempi elämä kuin mulla, vaan vielä kurjempaa vaikkei se teknisesti olis mahollistakaan.
Seppo Nysä-Hemputin
Suu- ja sorkkatautien desantti
6 sudenkuoppaa abortin uhrille
11
1068
Vastaukset
- Syyllinen-34
Tunnustan, että huomenna illalla aion abortoida runsaasti siittiöitä mukavuuusseksissä eräältä suojattomalta mieheltä häntä kyykyttäen, mahdollisesti jopa useita kertoja.
Oletteko katuneet omaa siittiöaborttianne?- onneton valvoja
Tunnustan painostaneeni miesystävääni mukavuusseksiin, ja käytin ehkäisyä ja pakotin hänet ejakuloimaan useita kertoja . Nyt kaduttaa enkä saa enää unta, vaan painajaiset vaivaa jatkuvasti. Viime yönä kuulin korvissani jotain outoa kihinää, ihan kuin kattila olisi ollut tulella ja porissut yli. Onko se paha enne?
Voitko syyllinen kertoa, miten pääsit yli traumastasi??
- Analyyliä
Multinikki, aborttiväen sosiolooki panee parastaan.
- henkinen konkurssi
Mukavuusseksiväen mielestä lisäksi kyse on vain mielipiteistä.
Siittiön saa hemputtaa hengiltä, jos vain sattuu olemaan sitä mieltä- Otetaan chillisti
Enpä tienny että tää on tämmönen huumoripalsta XD XD XD
No huumoria tarvitaan! Ei elämää tarvi ottaa liika vakavasti.
- Kitu-Projektissa
Tunnustan, missä voin katua? Viikonloppuna meni viemäriin miljoonia potenttiaalisia lapsia joilta riistimme elämän mukavuuseksissä.
- NasuSorkkanen
Allekirjoitan tämän ryhdikkään puheen 100%. Suojele suomen mies ejakulatsioonisi ja äläkä sorru mukavuusseksiasianaisten viekotteluun. Käytä tarvittaessa eregtiohäkkiä ja siveysvyötä. Voit askarrella metallityötunnilla koulussa itsekin, malleja ja ohjeita netissä.
- Anonyymi
Siveysvyön voi myös virkata. Ohjeen saa Miihkali Epelinkingiltä.
- Rasittunut
Nää on aina yhtä hyviä. Kiitos hempulle. 😂
Positiivisella mielellä, peace and love. - Anonyymi
Kun harrastan yhdyntää enkä juuri silloin halua lapsia, hoidan asian ns. keskeytetty yhdyntä -menetelmällä, joka on äärimmäisen varma vaikka minulla onkin neljä lasta.
Mutta ei ne siittiöt hukkaan mene. Linkoan jälkeläiseni minigrippusseihin ja pakastan ne välittömästi yhdynnän jälkeen.
P.S. Ostetaan yhdeksäs arkkupakastin. - Anonyymi
"Joka toinen mies menettää mielenterveytensä ejakulaatiossa ilman siitosta."
On semmosia viime aikoina tässäkin mestassa pyörinyt.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2824751Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k502959Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78961