Oli mukava jutella pitkästä aikaa. Siis minä puhuin ja sinä vastasit, kun kysyin jotain. Ymmärrän kyllä, että sinua ei kiinnosta mun jutut. Sainhan hymyn sun huulille muutaman kerran, ihan kuin olisin nähnyt "tuskan" katseestasi, kun ohitin sut ensin ja ne katseet läheltä :). Hymyilin kun kävelin autolle.
Keskustelumme :)
Hölöttäjä :)
16304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hieno asia.
Kiitos, olitko vain kohtelias vai oletko se vaitonainen keskustelija? :)
Olen melko vaitonainen.
Hiljaisuus on kultaa sanotaan, siis hyvä sulle, vaikka keskustelutilanteessa se saa mut ymmärtämään yskän ja lähtemään pois, ainakin useimmiten :)
Olitko se vaitonainen? Oliko lopputekstit bluffia?
Hiljaisuus on todella kultaa.
Puhuminen ja kirjoittaminen tuottaa minulle paljon vaivaa.
Olin koulussakin huono äidinkielessä ja suullisessa ilmaisussa.
Minä olin koulussa ujo ja hiljainen, en ole enää, varsinainen hölöttäjä, voisivat vanhat luokkakaverit vähän ihmetellä :) Kyllä iso vieras joukko hiljentää ja edessä esiintyminen isolle ryhmälle ja kirjoitusvirheitä vilisee tekstit :)
Minulla todettiin erittäin paha lukihäiriö jo ennen kouluikää.
Ja edelleen olen ihan sanasokea.
En ole uskaltanut koskaan käydä edes kirjastossa.
Minullakin varmaan lievä lukihäiriö, kävin joitain kertoja lukiopetuksessa. Minä olen ollut kirjaston suurkuluttaja, ja uskon siitä olleen apua, kirjoittamisessa ehkä enemmän virheitä. Nykyään itselle tulee sakkoja kun muista palautta ajoissa, ostelen lehtiä ja kirjoja enkä ehdi lukea niitäkään kaikkia. Haluaisin osata kirjoittaa kirjan, aihekin olisi ;) Ikä tuo itsevarmuutta ja itsensä hyväksymistä. Ole armollinen itsellesi :)
Hölötän, kun jännitän :)
Olen kyllä tosiaan melko ankara itseäni kohtaan.
En osannut koulussa myöskään koskaan luoda ystävyyssuhteita ja pelkäsin mennä suihkuun liikuntatunnin päätteeksi.
Yhteinen ruokailu oli täyttä tuskaa ja matematiikan yhtälöt ihan käsittämättömiä ja potenssilaskut ja geometria.
Yläasteella sitten kemia ja fysiikka olivat täydellisien utopistisia.
Minulla oli 5 suurin numero päästötodistuksessa.
En ole edennyt elämässäni.
En päässyt mukaan oravanpyörään enkä onnenpyöräänkään kun aristelin vaikka kummitäti kyllä rohkaisi.
En mäkään ollut kympin oppilas, liikuntatunnit erityisen kurjia, aluksi ei ollut kavereitakaan. Olen käynyt kouluja, en ole koulutustavastaavassa työssä, mitä siitä jos siitä tykkää ja parin viime vuoden aikana tehnyt sellaisia asioita joita ei olisi uskonut tekevänsä. :) Koskaan ei ole myöhäistä ylittää itseään ja tavoitella unelmiaan! :)
Minä olen edelleen se sama arka ja hyvin vaitelias tyttö kuin kouluun mennessäni ja en osaa tosiaan kirjoittaakaan. Aina tulee valtavasti kirjoitusvirheitä.
En ole koskaan esimerksiksi edes kirjettä kirjoittanut tai korttiakaan.
Myöskään autokorttia ei ole.
Nytkin itkettää niin kovasti.
Minulla on valtavan huono omatunto en siis luota yhtään itseeni.
En ole koskaan pessyt pyykkiä koneella, en tiskannutkaan kun en osaa pitää harjaa oikeinpäin kädessäni.
Tietokonettakaan en ole käyttänyt enkä omista, nämä ovat savumerkkejä joita kummisetä opetti tekemään ja ihme opin ne kyllä.
En ole ksokaan hiihtänyt enkä ajanut polkupyörällä ja en ole koskaan käynyt järven rannassa vaikka meillä on laituri ja laturi.
En ole päivääkään tehnyt työtä.
Pääsääntöisesti syön sieniä.
En ole koskaan myöskään pessyt hampaitani tai harjannut hiuksiani koska en todellakaan osaa pitää harjoja oikein päin kädessäni.
Minulla on ankara harjafobia ja minua kutsutaan siksi juuri foobikoksi.
Miun ihastuminen on nyt jo sillä tasolla että kuvittelen kaikkien aloitusten olevan tänne päin! Tarkoitus ei siis ollut olla vaitonainen siinä lyhyessä keskustelussa jonka kävimme, mutta jännitti ihan pirusti! :) et sinäkään ihan kauheasti jutellut kyllä, eli tämä tuskin on minulle. Kiva että hymyilytti, minua lähinnä kauhistutti koska jännitin niin paljon! Toivon että tapaisin hänet pian ihan kunnolla ja sovitusti, ei tällä lailla yllättäen.