Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Liikaa melatoniinia veressä?

MyDreamworld

Minulla on ollut melko outo olo jo noin kuukauden ajan ja olen ihmetellyt mistä se voisi johtua. Esimerkiksi tänäänkin vietin varsin mukavan päivän ja näin paljon tuttuja ja pidin hauskaa ihmisten kanssa, mutta nyt kun kirjoitan tätä niin tuntuu että tämäkin päivä oli vain unta. Tiedän kyllä että se ei ollut unta ja muistan kyllä asiat hyvin mitä tein tänään, mutta silti niissä tekemissäni asioissa on sellainen unenomainen ja epätodellinen luonne, en osaa tuon paremmin selittää tätä asiaa. Voisiko tuo kaikki johtua liiasta melatoniinista veressä? Nyt kun on pimeää ja olen vielä kaikenlisäksi syönyt 1-3mg melatoniinia tässä iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Minua ei toistaalta kyllä väsytä päivisin kummemmin mutta silti outo olo vaivaa minua ja se pahenee iltaa kohden, siksi epäilen sen johtuvan liiasta melatoniinista. Mitä olette mieltä?

3

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1995
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1410
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      60
      1317
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1273
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1201
    Aihe