Poraruuvi

rappuB9

Täälläkin ovat pussit samanlaisia ohuita ja heikkoja siis samanlaisia kuin muuallakin, mutta kilohinta on hieman alempi - mietiskelin kun lappasin sinisestä muovilaatikosta kiloruuveja muovipussiin. Laitoin pussin vaa´alle ja liimasin tulostamani hintalapun, mutta en lisännyt ruuveja enään.

Kassalle tullessani oli siellä mahdoton jono. Suurin osa asiakkaista oli eläkeläisiä siis kassaneiti erottui helposti tästä joukosta. Tuijotin hänen erityisen kookkaita rintoja, jotka oli tuotu avonaisen kauluksen ja ilmeisesti nostattavien liivien ansiosta oikein tyrkylle. Näytti kuin hän olisi ollut suhteellisen lyhyt ja keskivartalolle oli kertynyt sopivasti gotleria. Kansankielellä sanottuna sopivasti lihava. Nainen makuuni.

Tuijotusta oli ilmeisesti seurannut vanhempi naisihminen, joka katseemme kohdatessa hymyili. Nyökkäsin kuin tervehtiäkseni ja koitin tuijottaa purkka ja kondomihyllyä, mutta katseeni kääntyi uudelleen maukkaaseen kassaneitiin.
Ostokset maksettuani koitin sanoa kohteliaasti hei, mutta taisi olla kohtalaisen kömpelö repliikki.

Tullessani ulos joku sanoi minulle takaoikealta. - Hei, et tainnut tuntea minua. Käännyin ja totesin sanojan olevan sama nainen, joka oli hymyillyt minulle kassalla. Vastaankaan en voinut väittää. Hän jatkoi. - Muistatko kun olit keväällä etsimässä rajapyykkejä Vaarinpuiston laidalla. Tuo auttoi. Muistin hänet ja jopa katkelmia keskustelustamme. Hän kävi hierojalla kerran pari viikossa, harrasti uintia ja tassimista. Kysyin mitä hänelle kuuluu. Keskustelun lomassa hän valitti ostoksiensa paljoutta, kun joutuu kulkemaan bussilla. Tarjouduin viemään hänet kotiin työautollani.

Matkalla puhuimme hierojien eritasoisuudesta ja hinnoittelusta.
Kerrostaloalue, jossa hän asui oli varsin lähellä. Pysäköin hänen neuvomalle vieraspaikalle. Ennen autosta nousemista hän kysyi. - Mitä olen velkaa kyydistä vai maistuisiko minulle kahveet. Vastasin. - Et ole mitään velkaa minulle. Sain samantien takaisin. -Tuletko heti kaveelle. Väitin itselläni olevan mahdoton kiire. Hän sanoi. - No tulet huomenna. En osannut sanoa muuta kuin. - Okei, tuun ruokatunnilla. Hän sanoi asiaa sovituksi ja sanoi asunnon olevan edessä oleva B-rappu ja asunto yhdeksän.
Seuraavana aamuna en enään muistanut koko asiaa. Hannu soitti yhdeksän aikoihin ja kysyi ehtisinkö kanssaan lounaalle. Vastasin myöntyvästi. Sulkiessani puhelinta muistin eilisen kahvikeskustelun. Ajattelin jättää vierailun tekemättä. Asia jäi kuitenkin jäytämään mieltäni ja ajattelin etsiä puhelinnumeron osoitteen perusteella, sillä olin unohtanut kysyä hänen nimeään. Luovuin lopulta ja soitin Hannulle. Sanoin sopineeni asennuskeikan kello 11. Hannu heitti tavalliseen tapaansa. - Mennään huomenna, silloihan siellä saa jälkiruokaakin.

Olin rappukäytävässä varttiavaille. Painoin ovikelloa ja hymyilin ovisilmälle, kun en muutakaan tajunnut. Hän aukaisi oven hymyili ja sanoi. - Mukavaa, että pääsit tulemaan.
Asunto vaikutti mukavalta kaksiolta. Keittiönurkkauksessa oli katettuna kahdelle teet ja muutama voileipä. Hän sanoi laittaneensa leivät minulle ja toivoi minun juovan teetä, sillä kahvia ei hänellä olisi.
Teen juonnin lomassa muistelimme eilistä ja minun ilmettäni, kun olin yrittänyt muistella. Puhuimme vaivat ja sairaudet. Hän kertoi käyneensä kesällä eläkeläistansseissa, jotka kuulemma olivat hyvin suosittuja. Kysyin häneltä koska hän oli jäänyt eläkkeelle? Hän sanoi olleensa muutaman vuoden pois työelämästä.
Samalla hän kysyi pidänkö tanssimisesta. Vastasin pitäväni, mutta askelista minulla ei ole mitään hajua. Hän sanoi. - No voimme hieman harjoitella ja lisäsi, että mies ei voi kieltäytyä, kun nainen hakee.

Tuntui kokolailla hullulta yrittäessäni tapailla humpan askelia pienessä olohuoneessa. Onneksi kappale loppui, mutta hän meni soittimen ääreen ja ilmoitti vaihtavansa lajia. Tämän jo minäkin tunnistin - valssia. Ajattelin jo päässeeni piinasta, kun hän jälleen ilmoitti uudenlaisen kappaleen olevan tulossa. Hieman säpsähdin sillä kappale oli ulkolainen oikein hidas, siis slovari. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja sanoi. - Anna musiikin viedä. Mietin hetken ja ajattelin olla kohtelias. Laitoin käteli kevyesti hänen ympärilleen ja painoin päätäni alas.

Kappaleen alkaessa loppua hän nosti päätään ja suuteli minua kevyesti suulle.
Iratauduin menin suoraan eteíseen puin niin nopeasti, kuin osasin. Sanoin. - Moi. Menin ovesta pihalle ja painoin oven kiinni.

2

2190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rappuB9

      Seisoin hiljaa paikoillani puolihämärässä rappukäytävässä ja mietin. Tunsin olevani töykeä moukka.

      Painoin ovikelloa. Mitään ei tapahtunut. Painoin uudestaan. Ovi aukaistiin, menin sisälle. Hän sanoi. - Unohtuiko jotain? Kohtalaisen tylyllä äänellä. Vastasin. - Unohtui. Menin hänen eteensä, laitoin käteni hänen ympärilleen ja suutelin. En saanut vastausta ja lopetin. Hän kuitenkin nosti päätään ja sulki silmänsä. Suutelimme uudestaan.

      Tanssiessa olin varonut keskivartaloani koskettamasta häntä. Nyt painauduimme kiinni toisiimme ja tunsin kuinka miehisyyteni alkoi paisua. Hän keinutti lantiotaan kuin kiusatakseen minua. Irrottauduimme toisistamme, hän piti minua kädestä ja menimme makuuhuoneeseen. Jatkoimme suutelua samalla riisuen toisiamme. Hän otti minua molemmista käsistä kiinni ja sanoi. - Minä jatkan. Tunsin käsien liukuvan kaulaltani ja aukaisevan paitani nappeja. Paita putosi taakse ja kädet laskeutuivat alushousujeni sisään. Tunsin jo liikaa. Luulin räjähtäväni kun hän hyväili herkkumutteriani.

      Laskeuduin sängylle selälleni. Hän otti itseltään hitaasti vaatteet pois jättäen pitkät valkoiset sukat jalkaansa. Tunsin kädet rinnallani kun hän tuli päälleni ja otti minut hitaasti sisäänsä. Pelkkää kuumuutta ja ihanan märkää, lantiomme liikkui ja tunsin olevani kuin pumpulissa. Äkkiä hän nousi päältäni ja meni vierelleni selälleen, levittäen jalkansa. Siirryin hänen jalkoväliin ja tuijotin. Hän kysyi. - Mitä? Vastasin. - Katselen maisemia. Maisemassani oli punatukkainen oikein viehkeä vanhempi nainen, jolla oli suuret sivuille putoavat rinnat, leveän lantion keskellä pikimusta kolmio ja muhkeat reidet, joita puristi valkoiset sukat. Laskeuduin ja annoin miehisyyteni uppoutua oikein hitaasti hänen pikimustan kolmion kammioon.

      Hän kuiskasi. - Voisitko hieman kielellä. Hymyilin ja aloin laskeutua samalla suudellen. Annoin sormieni liukua karvaisen kolmion huulille, levitin hieman ja työnsin kieleni kuumaan vakoon. Tunsin kuinka lantio alkoi liikehtiä ja yninä nousta. Tulin ylös ja työnsin miehuuden vauhdilla sisään. Vastauseksi sain järjettömän katseen, joka pyysi vauhtia. Taoin ja pyöritin sen minkä jaksoin. Rauhoitin hieman ja työnsin kieleni uudestaan hänen vakoonsa. Yninä voimistui ja huomasin kuinka hän tunki tyynyn kulmaa suuhun, jotta äänet vaimentuisivat.
      En laskenut montako kertaa kävin ylhäällä ja alhaalla, mutta miehisyyteni ollessa hänen sisällään tunsin kuinka hän nytkähteli ja kuin alapäästä olisi kaikki hanat avautuneet.

      Laskeuduin hänen vierelleen. Katselimme toisiamme, kunnes hän sanoi. - Näin ei saisi sanoa, mutta miltä tuntui? Vastasin. - Haluaa lisää

    • hei missä näin ihanna nainen minä myös haluan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe