Vihainen kissa

No varmaan sama vika kuin perheeseen tulee 3-4 vuotiaalle pikkusisko tai veli.
Ykköspaikka on mennyttä ja äiskä/iskä huomioi etupäässä nyt tota kauhukääryläistä.
Palauttakaa se !

Ei missään mennyt vikaan, paitsi että toiset kissat ovat yksineläjiä ja eivät sopeudu toisen kissan kanssa.

Komppaan tuota, että kissat ovat luonnostaan yksineläjiä. Nartut sietävät usein toisiaan, mutta muut kombinaatiot vaativat yleensä sukulaisuussuhteen toimiakseen. meilolä on kissaveljekset ja ne tulevat toimeen hyvin, kun ovat pennusta asti olleet yhdessä.
Ratkaisuna voisit koettaa antaa kissoille enemmän tilaa. Laitat ruokkimispisteen toiselle eri paikkaan, samoinkuin vessan. Se voi vähentää stressitasoa.
Onnea matkaan.

Jos haluaa pitää useampaa kissaa, ne kannattaa ottaa samasta pentueesta tai ainakin yhtä aikaa. Tai sitten antaa emon pitää yhden poikasistaan.

Kissat ovat sopeutuneet jossain määrin laumaelämään ihmisen kanssa, mutta monet kissat kokevat lajitoverin läsnäolon erittäin stressaavaksi. Ilmeisesti poikakissasi sieti pentua, mutta nyt kun se on kasvanut sukukypsäksi, sen läsnäolo omalla reviirillä on alkanut ahdistaa.

Itselläni oli ennen kaksi kissaa: emo ja poikanen. Nekin pyrkivät pitämään reviirinsä jotenkin erillään. Poikanen oli sisäkissana, kunnes ulkoileva emo kuoli. Vasta sitten se alkoi käydä pihalla ja otti vapaaksi jääneen reviirin haltuun. Siihen asti siis toinen sai olla rauhassa silloin tällöin sisällä ja toinen ulkona. Tämä järjestely kehittyi meistä ihmisistä riippumatta.

Arvelisin, että niissä kodeissa, joissa on monta kissaa, niistä ainakin osa on ulkokissoja. Näin ne pääsevät lepuuttamaan hermojaan ja purkamaan stressiä. Jos kissat ovat kylkikyljessä kerrostalokämpässä kaiket päivät, käy kuten teillä.

Sinuna luopuisin toisesta kissasta, jos tilanne ei kohene. Kissa ei voi mitään luonnolleen.

Lisää mielenkiintoista luettavaa:

"Kissa ei ole erakko, mutta ravintotilanne luonnossa voi ajaa sen elämään yksin. Sukulaiskissoista koostuvia yhteisöjä kuitenkin muodostetaan, mikäli ravintoresursseja ja suojaa on riittävästi. Kissayhteisöissäkin vieraisiin kissoihin suhtaudutaan vihamielisesti, eivätkä yhteisön kissat itse vaihda ryhmää. Tästä syystä ihmisen luomissa kissayhteisöissä, etenkin rajallisisissa resursseissa, kissoilla on usein sosiaalisen käyttäytymisen ongelmia."

Lähde: http://www.elaintieto.fi/lajit-complete-info/kissa/kissa-luonnossa.aspx

Uskoisin kissojen kyllä aikaa myöten tottuvan toisiinsa.
Ainakin meidän aikuinen tyttökissamme tottui melko nopeasti 9 viikkoiseen poikapentuun.
Aluksi sähähteli mutta sitten alkoi vähitellen nuolla ja leikkiä pennun kanssa.
Aikaa meni muutama kuukausi.
Molemmat ovat leikattuja ja poikakin on nyt jo lähes kolme vuotias iso jättiläinen, tuplasti painavampi tyttöä.
Molemmat saavat käydä ulkona ja tyttökisu käykin aamuin illoin mutta poika on laiskempaa sorttia, ei viitsi. Odottaa kyllä ikkunan takana koska tyttö palaa ja sitten leikitään hurjia takaa-ajoja huoneesta toiseen.

Sukulaisuudella ei ole mitään tekemistä meidän kissojen sopeutumisessa, mutta uskoisin niille olevan helpottavaa kun on riittävästi tilaa suuressa omakotitalossa jossa voi olla vapaasti molemmissa asuinkerroksissa kuten pihallakin.

Voivat vetäytyä omaan rauhaansa kun tarvitsevat yksinäisyyttä.

Sama vika on meilläkin.Meillä on tuo aikuinen 2v tyttö kissa ja sit otettiin pieni tyttökissa.Ja vanhempi on ihan masentunut/loukkaantunut kun se tuotiin.Toivottavasti se niiden kaverisuhde tuosta alkaa.Itse omistan kanin.Mikä kanin arkuuteen voisi tepsiä?

Laitoin siksi tähän ku aattelin et joku vois tietää?

Moi
Meiltä kuoli syksyllä marraskuussa 11-vuotias tyttö kisuli.
Otimme jo seuraavalla viikolla yksin jääneelle 10-vuotiaalle tyttökisulle kaverin.
Ajattelimme ettei tottuisi yksin oloon, siksi otimme niin nopeasti kaverin.
Uusi tulokas oli luovutusikäinen vilkas tyttö.
Suhina ja murina alkoi heti vanhemman kissan taholta.
No, aika tekee tehtävänsä ajateltiin.
Aika meni ja muutosta ei tapahtunut.
Pikkukisu oli kovasti kiinnostunnut vanhemmasta, mutta murina piti loitolla.
Onneksi asumme omakotitalossa, jossa alakerrassa kodinhoitotila ja saunatilat.
Kissamme oli viihtynyt siellä paljon aikaisemminkin.
Nyt suorastaan halusi olla siellä aina.
Sinne pikkukisua ei päästetä.
Alakerrassa häntä saa nostella ja paijata mielinmäärin.
Täällä asuin kerroksessa kisu valitti ihan kuin olisi vatsaan sattunut jos yritti nostaa.
Ei tullut enää viereen, syliintulosta puhumattakaan.
Näin mentiin nelisen kuukautta, sitten tuli lomamatka.
Alkuun ajattelimme kissoille tuttua hoitajaksi kotiin matkan ajaksi, mutta pääädyimme ottamaan kuitenkin kissat mukaan hotelliin.
Vähän arvelutti yksi huone olisi aika pieni, kun kuitenkin tottuneet tilaan.
Kuinka ollakkaan kissat lähentyivät huomattavasti loman aikana.
Sopu on huomattavasti parempi ja vanhemman kissan stessitaso laskenut varmaankin neljännekseen nyt kotiin tultuammekin.
Sopu löytyi molemmille puolueettomalla maaperällä.