Kaikki muslimit.
Kertokaa minulle valtio,
jonka laki olisi eniten rakennettu Islamiin.
-Verrattuna toisiin islam-valtioihin.
Ihan mielenkiinnosta kysyisin.
Esim. varmaan joku Saudi-arabia ehkä?
Kertokaa minulle valtio,
jonka laki olisi eniten rakennettu Islamiin.
-Verrattuna toisiin islam-valtioihin.
Ihan mielenkiinnosta kysyisin.
Esim. varmaan joku Saudi-arabia ehkä?
Vastaukset 26
Vanhimmat
se Hänelle, ja minulle se miksi islamilaiset pyrkii malttamattomasti länsimaihin, saudiprissitkin pyyhkäisevät vapaanpaan naapurimaahan iltaisin ryyppäämään!Jep Jep!
>>ja minulle se miksi islamilaiset pyrkii malttamattomasti länsimaihin
ei pyri yleensä, mutta syitä voi olla esim työpula, vainot, sota jne...
>>saudiprissitkin pyyhkäisevät vapaanpaan naapurimaahan iltaisin ryyppäämään!Jep Jep!
missä todisteet kakara.
Islamilaisten pyskimisestä länsimaihin, tavoitteena on päästä nauttimaan länsimaiden vapaudesta ja vauraudesta, samalla kuitenkin säilyttäen oma elämäntapa ja aloitetaan pikkuhiljaa uuden kotimaan muokkaaminen islamilaiseksi. Eli pyrkimyksenä on lopulta palata siihen mitä alunperin lähdettiin pakoon(islamilaisuus).
Enpä oikeastaan voi sanoa, mikä olisi se lähin rakennettu islamvaltio nykyään. Arabivaltiot eivät toteuta oikein islamin sääntöjä. Ja ehdottamasi Saudi-Arabia rikkoo paljon islamin sääntöjä esim. naiset eivät saa ajaa autoa!!! Jordaniassa taas kuningas on brittien kasvattama, eikä se oikein välitä mistään muusta kuin jalkapallosta ja mukavuuksista. Irakissa taas väliaikaishallintoa johtaa Ayad Allawi, joka on yksi CIA:n miehistä. Kuwait on taas joutunut amerikan velalliseksi Persianlahden sodan jälkeen Saddamin hyökätessä sinne...joten koko arabivaltiot ovat kaukana islamin tavoitteista. Hallitsijat eivät välitä omista kansalaisistaan paljonkaan, eivätkä he toteuta paljon mitään islamia.
Mutta ennen vanhaan, jos katsotaan Euroopan ajan aikaan nähden, jolloin Eurooppa eli pimeää aikaa, arabivaltiot olivat kukoistuneet suuriksi ja rikkaaksi valtioiksi. Silloin islamia toteutettiin todella hyvin miltei jokaisessa elämäntilanteissa. Mutta muistaakseni jossain vaiheessa yksi arabihallitisija jakoi yhtenäisen arabivaltion erillisiksi valtioiksi ahneutensa takia (sai rahaa). Korjatkaa muut muslimit kommenttiani, jos jossain asiassa meni monkään...
Totta puhut, jos länsimaat pitäisivät nokkansa pois Islam valitoista, kaikki olisi paremmin.
poliitikot pelaavat eniten kieroa peliä maailmankartassa. Kun valtion elintaso on noussut riittävästi, pitää poliitikoiden valta samalla pienentää, sillä kyllä tavallinen ihminen osaa sen jälkeen saa omat tietonsa hakea. tämä on tietenkin oma kantani :)
Muslimit voisivat pitää nokkansa pois länsimaista.
Ainakin Suomessa muslimit vaatii ja melttoo enemmän kuin suomalaiset muslimivaltioissa.
Itse en menisi mihinkään muslimivaltioon mistään hinnasta. Sopii minulle. Pysyööt sitten myös poissa täältä.
ota huomioon, että monet länsimaalaiset menevät arabivaltioihin. Ja suurimmat tähdet esim. Bill Gates ja monet jalkapallotähdet Euroopasta menevät omiin asuntoihin Dupaiin (lähi-idässä).
Ja muslimin täytyy olla sopeutuvainen eri elämäntilanteissa, eli eivät ne melttoo siinä yhtään enempää kuin tekään. Vaikka välillä tulee sellainen olo, että melttoajat ovat päinvastoin...omat kokemukset ainakin sanovat tämän...
Mutta eikös tässä juuri oltu sitä mieltä että EI MENNÄ länsimaiset sinne muslimivaltioon.
Ensin sanot että pysyisivät poissa sieltä ja nyt kerrot että ovat siellä. Kumpaa asiaa tässä nyt sitten oikeen käsitellään ???
En minä ainakaan ole ikinä mennyt muslimivaltioon vaatimaan yhtään mitään enkä koskaan aio mennäkään. Mutta en myöskään katso sivusta hiljaa jos ikkunani alle tuovat joikutornin häiritsemään.
Luulisin, että Bill Gates on erittäin korrekti henkilö eikä missään tapauksessa arvostele muslimien elämäntapaa maassa ollessaan millään tavalla. Olenko väärässä ?
Vai haluaako hän rakentaa sinne kirkon jossa on isot ja äänekkäät kellot?? EMPÄ USKO
Rakennetaan yhdessä Suomi edelleen...
Puolustellaan Suomea yhdessä...
En olisi tullut tänne ellei olisi tarkoitettu mulle, siilä Suomi oli niin vieras, ja rakastin omaa kansaani.
Kohtalo....
Muslimit vaativat Suomelta jotain sopimatonta?
En muista mitään sellaista.
Suomen kansalaisilla on oikeus valita uskontoaan.
Suomi ei myönnä kansalaisuuttaan oman edun vastaisesti tai laittomasti.
Äläkä väitä olevasi lain yläpuolella.
Kahden ensimmäisen lauseen perusteella otan sut tänne AVOSYLIN vastaan. TERVETULOA !!!
pieni lisäkysymys (oikeastaan kaksi)
1. Oletko muslimi?
2. Jos olet niin annatko turvapaikan, vai luovutatko poliisille mikäli moskeijaasi tulee muslimi jonka tiedät aikovan aiheuttaa häiriötä esimerkiksi islamia kritisoivalle journalistille islamin uskontoon vedoten ?
Sanot että suomen kansalaisilla on oikeus valita uskontoaan. Minä sanon että ONNEKSI vielä on.
Sitä vastoin tulokkaiden uskontoon vedoten rajoitusten asettaminen muiden uskontokuntien jäsenille on TÖRKEÄÄ. (joulujuhlan kielto lastentarhassa esimerkiksi)
>>>Ensin sanot että pysyisivät poissa sieltä ja nyt kerrot että ovat siellä.
1. Oletko muslimi?
tulikin epäselväksi vastauksessani. Kyllä antaisin ilmoituksen poliisille vaikka hetikin jos on asiallinen.
No jos et sinä sano että pysyisivat poissa sieltä niin MINÄ ainakin sanon että kaikki jotka eivät islamista pidä tai sitä kritisoivat, niin he PYSYKÖÖT POISSA muslimimaista.
Minä ainakin pysyn.
(paitsi osittaisen pakon sanelemana olen kyllä käynyt Dubaissa lentokentällä ja nähnyt ainakin ilmasta käsin mitä se loisto on. Ja loistavaa on tottavie.)
nyt tässä lähtee jo mopo käsistä vuoropuhelun rönsyillessä mutta olkoon...
>Sanot että suomen kansalaisilla on oikeus valita uskontoaan. Minä sanon että ONNEKSI vielä on.Sitä vastoin tulokkaiden uskontoon vedoten rajoitusten asettaminen muiden uskontokuntien jäsenille on TÖRKEÄÄ. (joulujuhlan kielto lastentarhassa esimerkiksi)
pikemminkin säästötoimelta, jossa mm. työtunteja vähenee.
siellä kauan sitten. Ei heitä miekällä käännytetty islamiin vaan ihmiset kääntyivät islamin oppiin, joka oli silloin ja yhä heikkojen puolesta puhuja.
Ja säilytetiin yli tuhannen vuoden ajan buddalaisten perimää uskonnollista taidetta kunnes USA.N tukema Talibanit tuhosivat sen!
>>Ja säilytetiin yli tuhannen vuoden ajan buddalaisten perimää uskonnollista taidetta kunnes USA.N tukema Talibanit tuhosivat sen!
Onko tämä totta?
>Kertokaa minulle valtio,
jonka laki olisi eniten rakennettu Islamiin. <
Perustelut:
Heikkoja suojataan.
Peruslaissa kunnioitetaan yhteiskunnan yksilöiden loukkaamatonta oikeutta .
Saudi-arabia ei tule kuuloonkaan islami-valtioksi. Se on antanut öljy-rahansa USA:lle tekemään tuhoja muslimeita vastaan.
sullahan on oikeasti hienoja ajatuksia !!!!
Niin, oletko sä muslimi?
muslimi, ja opin kaiken aikaa islamista vähitellen.
Siis oletko KÄÄNTYNYT muslimiksi ???
Olen jossain kuullut että sellainen ei ole oikea muslimi. Mitenkäs tämä nyt oikeen menee??
...siis mulle se on ihan sama katsotaanko käännynnäisen olevan oikea muslimi vai ei. Pääasia että eivät rajoita ja häiritse muiden ihmisten elämää.
joka toteaa Jumalan ykseyttä ja uskoo Hänen samomiaan, joita on lähetetty Muhamadille(saas) sekä aikaisemmin muille profeettoille.
Oikea muslimi uskoo hänen määränpäänsä olevan palaaminen Jumalan luokse.
Käännynnäinen muslimit ovat yleensä tietoisempia askeleissaan islamin mukaisessa elämässä.
Sillä muslimit maailman laajuisesti olivat kauan siirtovallan alaisina ilman kunnon opetusta omasta uskonnostaan.
Muslimille on opetettu ja käsketty noudattamaan lupauksia, sopimuksia ja yli-kaiken lakeja.
Esimerksi Hollannissa tapahtunut murha on rikos, eikä mikään oikeuta tekijän tekemään millään islamissa.
...on myös muslimi :)
Joo, kiitos vastauksestasi.
Näin maallikon silmin tuntuu,
että nykypäivänä mitä islamilaisempi
valtio, sen hullummaksi touhu menee.
Älä sano Suomea eniten Islamilaiseksi
valtioksi, ole niin kiltti.
Se loukkaa todella.
Älä ota tätä loukkauksena!
Tiedän, että islam kehoittaa rauhaan ja rakkauteen, anteeksiantoon yms.
Mutta se laki mikä on rakennettu Raamatun
ohjeiden mukaisesti, ei ole Islamia.