Voisitteko ihan kaikki, puolesta tai vastaan sakramenttiasiassa, lopettaa oman rakkaan eslest seurakuntanne asioiden ilkeämielisen riepottelun tällä palstalla? Loanheitto, spekulointi, juoruilu ja mustamaalaus puolin ja toisin täällä ei varmasti edistä kuin pahoilaisen töitä. Amen.
Pyyntö
Wlrocdrtg
47327
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Joo.
Heti kun avoin keskustelu sallitaan eikä kaikkia saarnaajan omaa mieltä vastaan olevia kysymyksiä tyrmätä. Yksimielinen tulee olla siinä, mikä on autuuden perusta. Muista pitäisi voida keskustella. Nimenomaan silloin kun asiaa valmistellaan.
Esikoiset,
tervetuloa keskustelemaan sakramenttiseparatismista Helsinkiin, Puistolan kirkolle lauantaina 22.11.2014 klo 15-20.
Eikä tässä ole jo vaiettu riitävästi?
Mielestäni toisten tuomitseminen helvettiin, tyhmäksi haukkuminen ja juoruilu ei ole avointa keskustelua. Ja kuten sanoin, ei täällä ärhentely mielestäni edistä mitään hyvää. Tuo tyhmelinin mainitsema tilaisuus puolestaan voikin olla hyvä foorumi keskustelulle, jos ihmiset vaivautuvat paikalle ja käyttäytyvät hyvin.
Toisten tuomitseminen helvettiin tapahtuu käytännössä pöntöstä käsin, kun saarnaajat sulkevat seurakuntaopillaan kaikki muut kristityt armon ulkopuolelle. Siksi on vähän kohtuutonta vaatia olemaan hiljaa yleisellä keskustelupalstalla.
Jos täälläkin ärhennellään niin ärhentely on melko lievä ilmaus kesän parhaista paloista.
Käyttäytymisestä, ennen sanottiin, että lähetysmiehillä oli aikaa keskustella ihmisten kanssa, nyt ovat ylimielisiä, hyvä kun eivät yli kävele. Lisäksi "kyselevä lammas" -nimisten osakkeiden arvo on laskenut niin alas, että niitä ei kuulemma enää tarvita, voi viskata pois ja leima "arvoton" päälle.
Nämä ovat niin kovia asioita monelle, että olisi suoranainen ihme, jos ei mitään reaktioita tapahtuisi ja näkyisi. Mutta perinnehän on se, että uskotaan penkissä hiljaa, vaikka henki kurkussa loppuisi.
"pyynnolle!"
Toisten tuomitseminen on TURHAA, Ja varsinkin pöntöstä , koska saarnaaja pitää puhua niin , että asia selviää päinvastaisena , mutta mitä seurakunta oppia , Sinä
tarkoitat , EI meillä mitään seurakunta oppia ole , vain me ,itte ja silleen josta voi
sanoa ett'ä kaikilla tiukkapipolla on omia sääntöjä , he on kuin juutalaiset jotka
tekivät 633 isäin sääntöä , ja niitä he vaati noudattaa , ?? Oppina kamalaa .
"kysymys pyynnolle "
Minä vastaan , sinulle olet oikeassa , meidän olisi pitänyt alkaa jo kauan
ennen tehdä tätä työtä että olisisimme saanet äänemme kuuluviin ..
siksi paljon on asiat ristissä , mutta tuollaisia sisuja tiukkiksissa on ,
jotka on pahaa tehneet kaiken aikaa , en sano paremmin ,nyt ?
Mutta sanon vielä joskus ?.
Turha pyyntö
Avoimuus on ollut puuttuva tekijä liian kauan ja tämä on vain yksi ilmiö siitä.
Ja toiseksi, seurakunta ei ole rakas, Jeesus on
Jaa. No ei sitten. En minä jaksa kinastella enää. Ja seurakuntakin on mulle rakas, sehän on ne ihanat ihmiset.
Ne ihanat, jotka sanoo, että sä oot mukava mutta helvetissä. Eikö ole mukavaa.
Tee parannus ennenkuin se on liian myöhäistä
Sovitaanko, että sinä uskot omasta puolestasi ja minä omasta puolestani. Minä uskon Jeesukseen, en ihmisiin, jotka eivät malta olla astumatta Jumalan varpaille.
Uskotko joulupukkiin?
Kukahan se oikeesti on joka seurakuntaa nyt riepottelee?
Mä olen miettinyt. Vanhimmat ja Suomen tiukat ovat hajoittajia. Sielunvihollisen asialla. Pöhöttyneitä. Tuomareita. Anastajia. Nehustaneita. Vallanhimoisia. Hurmahenkiä.
Ja minä taas tiedän ilman miettimistäkin että sakramentin vastustajat (löysikset) ovat hajoittajia sielunvihollinen on paaduttanut heidän sydämensä täysi osa heistä haluaisivat saarnaajiksi ja tätäkautta valtaan pysyisivä siellä kirkossa ja käyttäisivät energiansa pappien neuvomisessa siellä sitä sarkaa riittää meidänkään paikka kunalla ei yhtään ehdokasta seurakkunta vaaleissa mutta muille veukaa ettei kirkkoa saa jättää
Kattia kanssa. Nää libelaarit jotka pappien pillin mukaan tanssii ja veljeilee niiden kanssa ovat ruvennet "parantaa " kristillisyyttä. Niinhän se eh teki ja saattojoukkoon jäi. Se oli sääli mutta varottava esimerkki siitä miten käy viimeisellä tuomiolla.
Onko sulla diili Jumalan kanssa, että saat jakaa ihmiset joukkoihin?
Se oli vaan niin että meidän paikkakunnalla ei vahvistettu kuin eh kuoli et se meni taivaaseen siitä ei puhuttu mitään
niin pahalta kun se tuntuukin mutta tosi
Hei kissaa naukuja "miauu u"!
Jos se olisi ihmisen vahvistuksen varassa, kuka täältä taivaaseen pääsee, niin mihin silloin tarvitaan Jeesuksen sovitustyötä?
Jos täällä maan päällä jossakin joukossa jonkun henkilön vastustajalla on valta valita taivaaseen valitut, niin silloin en todellakaan halua kuulua siihen joukkoon, jossa valinnan tekee joku ihminen.
Kannattaa tutkia, mikä on oma tila eikä niin paljon valvoa toisten pelastuksessa. On aivan eri asia puhua käytännön asioista ja toiminteista, kuin miettiä sitä että pääsi(tin)köhän se(n) taivaaseen!
Usko!
Mitkä ovat ne 3 todistusta jotka pitää?
1 Joh 5:
Todistus Jeesuksesta Kristuksesta
6 Hän, Jeesus Kristus, on tullut veden ja veren kautta -- ei ainoastaan veden, vaan veden ja veren. Ja Henki on todistaja, sillä Henki on totuus.
7 Todistajia on näin kolme:
8 Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme todistavat yhtäpitävästi.
9 Hyväksymmehän me ihmistenkin todistuksen, ja Jumalan todistus on paljon painavampi. Tämä on Jumalan todistus: hän on todistanut Pojastaan.
10 Jokaisella, joka uskoo Jumalan Poikaan, on tämä todistus sisimmässään. Mutta jokainen, joka ei Jumalan todistusta usko, tekee hänestä valehtelijan, hän kun ei usko itse Jumalaa.
11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. 12 Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.
Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
1. Joh. 5:6 Todistus Jeesuksesta Kristuksesta
Hän, Jeesus Kristus, on tullut veden ja veren kautta - ei ainoastaan veden, vaan veden ja veren. Ja Henki on todistaja, sillä Henki on totuus.
1. Joh. 5:7 Todistajia on näin kolme:
1. Joh. 5:8 Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme todistavat yhtäpitävästi.
1. Joh. 5:9 Hyväksymmehän me ihmistenkin todistuksen, ja Jumalan todistus on paljon painavampi. Tämä on Jumalan todistus: hän on todistanut Pojastaan.
1. Joh. 5:10 Jokaisella, joka uskoo Jumalan Poikaan, on tämä todistus sisimmässään. Mutta jokainen, joka ei Jumalan todistusta usko, tekee hänestä valehtelijan, hän kun ei usko itse Jumalaa.
1. Joh. 5:11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan.
1. Joh. 5:12 Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.
Ensimmäinen siis on se, että Kristus tulee vedessä. Se tietää pyhää kastetta, jota hän käyttää työnsä, uuden syntymisen ja ihmisen pyhittämisen, ulkonaisena merkkinä. Vesi, jossa Kristus tulee, ei toki ole mikään tavallinen, turha merkki; eipä hän tule ainoastaan pesemään eli kylvettämään ruumista, vaan puhdistamaan koko ihmisen kaikesta siitä saastasta ja vauriosta, joka meissä synnynnäisenä on Aadamista. Näin hän on asettanut perin toisenlaisen peson kuin Mooses ja vanha liitto. Tuli tosin Mooseskin monin pesemis-ja kylpemismääräyksin, mutta se kaikki oli kuitenkin ainoastaan ruumiin eli lihan puhdistamista ja se oli päivittäisen uusimisen tarpeessa. Koska siis tuollainen ei auttanut ihmistä puhdistumaan Jumalan edessä, minkä täytyy tapahtua kerrassaan uuden syntymän kautta, Kristus tuli tuoden
520---
uuden vesipeson, kasteen, joka ei ole ainoastaan pelkkää ulkonaisen ruumiillisen saastan pois pesemistä, vaan on sellainen peso, joka puhdistaa ihmisen vanhan, syntisen syntymän sisäisestä saastasta ja pahasta omastatunnosta, ja tuopi syntien anteeksiantamuksen ja Jumalan edessä hyvän omantunnon, niinkuin pyhä Pietari (1. Piet. 3:21) sanoo. Siitä syystä pyhä Paavalikin Tiitus-kirjeen 3. luvussa (Tit. 3:5. jakeessa) nimittää kastetta "uudestisyntymisen pesoksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi".
Tätä ei tuo eikä anna edes Mooses tai muut opettajat meidän tekemistämme, ulkonaista puhdistusta ja pesemistä tai kauristen ja lampaiden verellä vihmomista vaativilla saarnoillansa: näissä ei vielä ole mitään Henkeä, ei jumalallista voimaa eikä uudistumista, sillä kaikki epäuskoisetkin, hengettömätkin, kelvottomat heittiöt ja roistotkin kaikkea tätä voivat tehdä. Ainoastaan Kristus tuo mukanansa Pyhän Hengen ja hänen voimansa, ja se pyhittää meidät siinä veressä ja siinä vedessä, jotka
522---
vuotivat hänen jumalallisesta kyljestänsä, ja hän tekee meidät niistä osallisiksi ulkonaisen saarnaviran ja sakramentin välityksellä. Juuri tämä tietää sitä Pyhän Hengen virkaa ja lahjaa, joiden välityksellä hän vaikuttaa kristikunnassansa, niinkuin hän ne apostolien kautta helluntaipäivänä pani alulle, ja joita hän yhä jatkuvasti koko maailmaan jakelee hamaan viimeiseen päivään saakka; muutoinhan emme tietäisi niistä kerrassaan mitään emmekä voisi päästä siihen mittaan, että saisimme kasteen ja Kristuksen veren voiman.
Ei paholainen Jumalan sanaa esikoislestadiolaisuuden johtajille saarnaa.
Kyllä noista tempuista parannuksen joutuu vielä tekemään, mitä Jellivaaran dynastia on Suomessa tehnyt.
"ei turhaa "
Ne ovat vain Tiukkisten mieteitä ,,todellisuudessa niit ei ole,
"ennen puhuttiin Omantrunnon todistuksesta , Pyhän Hengen todistus
Seurakunnan todistus " kukin on vain ihmis todistus ,mitä se kertoo.
Sitä että senkin kovasti pinnistäen voisi ihminen täyttää. .
Nyt tuli mieleen Tuo EH; tapaus ,,kirjoita sinne .
Kyllä sellaisia ,paikkakuntia varmaan oli . koskapa ei sitä täälläkään pöntöstä
ole kuulutettu , Todellisuus on ihmeellinen Hän oli meidän sananpalvelija jokaisen
Mutta kun sairauksia tuli , moni alkoi karttaa häntä , kristitty ihminen ei tee sellaista
Helpotetaan toisten luuloja , Jumala LOI Paratiisin vähää ennen kuin Jeeus kuoli Ristillä ja vei sen Ryövärin Paratiisiin , kun oli äsken luvannut , kun he oli siellä
Sanoi Jeesus ryövärille , Minun on mentävä TUONELAAN , Ja pidettävä Evangeelinen Saarna ,että kirjoitukset täyttyy, sen jälkeen Hän toi kaikki sielut
Paratiisiin. Sopivat Isänsä kanssa , että kaikki sielut sen jälkeen tulee sinne.
Näin oli jokaisella mahdollisuus kuolemansa jälkeen Päästä Paratiisiin . Joka on
Sielujen lepopaikka ,Kun Kareitsa tulee Viimeiseen Tumioon silloin Erotetaan
Vuohet ja Lampaat toisistaan . näihin toimiin ei hyväksytä yhtäkään ihmistä..
Vaan TUOMIOT tekee KARITSA. Jonka Häihin lähtee "TULE" tuomion saanut .
Tuomion "MENE" pääse tulijärveen ..Nyt emme tiedä ,kuka saa minkäkin tuomion
mutta tottakin jokainen voi aavistaa , sen mukaan mitä on tehnyt ,,Pikku seikkä
vielä Taivaassa on muutamia ihmisiä jo ?.mm.Aapeli ,Hanok .NOAK .Aabraham.Iisak.Jakob. Jooseff, Mooses ,Joosua,Samuel.Daavid. Joitakin , ja Elia, jesaja ,Jeremia ,Daan..
Myös UudenTestamentin ajalla , ja vielä niitä Kun Jumala on halunnut sinne
Hänellä on Kaikkivalta Tehdä mitä haluaa , ja me uskomme ..
Mutta kun saarnaajat luulee että he voivat tehdä mitä vain niin he
ovat erehtyneet , ja ottavat valtaa itselleen , sitä ei ole luvattu HEILLE
vaan he ovat vallan anastajia , kertokaa heille ,mitä he ovat ?!.
Eh ja eh...
Ei sellaista voikaan kukaan vahvistaa, että joku pääsi taivaaseen. Vai Jumala voi
On tää hullua porukkaa...
Mikäs paikkakunta se on joka vanhurskaita julistaa? En tiedä kuin vatikaanin.
Ei sitä tiedä, vaikka peruisivat Jumalan sanan vastaisen päätöksensä seurata ihmisoppeja ja ihmiskäskyjä..
Sähän voit haistella vaan " raitista ilmaa" irjan helmossa unohtamatta kuitenkaan karia.
Irja ja kari ovat vasemmalle puolelle eksyneet Lapin vanhimmat ovat oikealle puolelle eksyneet. Ja niin kauas ovat kaikki mainitut joutuneet oikealta tieltä, että ilman Hyvää Paimenta kaikki toivo pelastuksesta on mennyt.
Vain Kristus on raittiin ilman lähde.
Tulee surullinen mieli! Miksi tässäkin pilkataan ihmisten uskoa?
Kukaan kristitty ei ole tukemassa niitä kirkon johtajia, jotka ovat eksyneet Jumalan Sanasta.
Jumalan yksi ja ainoa seurakunta on jotakin paljon suurempaa, kun meidän Esikoislestadiolaiset-yhdistyksemme. Se on ja pysyy maailman loppuun. Se on perustettu Jumalan Sanalle.
Se ei ole sidottu aikaan, ei paikkaan eikä tiettyihin ihmisiin, (esikoiset), vaan on siellä, missä ikänä elävän uskon ja Pyhän Hengen saaneet ihmiset kokoontuvat. Sen tuntomerkkejä ovat, paitsi Jumalan Sanan saarnaaminen oikein, sakramentit, uskovien keskinäinen rakkaus. Jne.
Meidän pitäisi olla nöyrän kiitollisia, että olemme päässeet itse Jumalan lapsen osaan. Meidän pitäisi olla kiitollisia siitä, että Jeesus pelastaa ja on pelastanut muitakin. Heitä on nykyään, ehkä vähemmän kirkossa, mutta ei meidän tulee väheksyä yhtäkään sielua.
Kirkkomme perusta on Lutherin ajalta. Sen kautta on pelastunut suuri joukko ihmisiä. Lestadiuskin sanoon, ettei Jumalan Sana tai kristillisyys tule vääräksi siksi, että monet lankeavat. Niinpä ei kirkkokaan tule. Ei tapainturmelus ole tarttunut kirkkorakennuksiin ja kirjoitettuun Jumalan Sanaan.
Täällä on monia henkilöitä mainittu vain etukirjaimilla kuten PL,SP,EH,SS,HP,SK jne, jotka kaikki me tunnistamme näiden nimikirjainten takaa hyvässä ja pahassa. Mutta ketä ovat nuo Irja ja Kari? Onko kyse joistakin rivilestaadiolaisista vai mistä? Miten he liittyvät näihin meitä kuohuttaviin sakramenttikiistoihin; puolesta vai vastaan?
Minulla on käsitys, että he edustavat liberaalista Raamatun tulkintaa. Siis sitä, että Raamattu on oman aikansa kirja ja me voimme ottaa siitä mitä haluamme. Siis poimia maistuvimmat palat ja jättää muu kokonaan turhana, meitä koskemattomana, pois.
Eräs Irja lähetti kaksi homoseksuaalia lähetystyöntekijää Israelin messiaanisten juutalaisten luokse. He palauttivat nämä, koska he eivät noudattaneet elämässään Jumalan sanaa.
Kari ja Irja, he ovat piispoja Hki ja Finland.
He ovat joidenkin esikoisten halveksimia, johtuen siitä että ymmärtävät ihmisen psyykkisfyysisiä ominaisuuksia mitä esikoislestadiolaisuudessa ei ole. (fobia)
Esikoiset ovat umpiheteroita tai kaapissa ja kaappi naulattu kiinni.
Nauloja löytynyt paljon..
"OLET OUT"
Ensinnä sinä saisi yhdistellä nimin/nimikirjaimia MITEN SATTUU.
Koska tuossakin oli jo kolmen sosortin nimiä.
ensinnä niitä jotka ovat erottamassa kirkostra Sakramenrtteja
Sitten meitä jotka emmew sitä tee.
Ja kolmas jokko oli sellaista joka jo on Paratiisissa ,.
Ehkä ne sinullekin selviää toivottavasti ..
Ei muuten Israeliin, vaan paljon kauemmas itään
Se on vähän niin kuin, Matti ja Maija kattilasarja, Matti ja Mervi veitsisarja. Samalla logiikalla Kari ja Irja löytyy oma nimikkosarja.
Ei täällä mitään kuohahteluja ole näkynyt, enemmänkin höyrähtäneitä .
Ne ottavat kantaa joille asia kaikista vähiten oikeasti kuuluu.
Hehän voivat käydä edelleenkin Karin ja Irjan seurassa ja viihtyä heidän kanssaan. Kari ja Irjahan ovat kovin viehättäviä seuraihmisiä.
"Ne ottavat kantaa joille asia kaikista vähiten oikeasti kuuluu."
Hyvä! Pidä vain rajat kiinni. Asetu vielä portsariksi rukoushuoneen ovelle ja tarkista jokaisen sisään pyrkivän kelpoisuus. Jos on likaiset kädet, ei ole asiaa.
Sinun seurassasi on varmasti tosi ihanaa. Kadehdin lähimmäisiäsi.
voi tätä pimeää usvaa ja tuota sokeaa lutterin seuraamista.
lutteri se varmaan tulee jalkapatikassa teitä pelastamaan eikö niin!
Milloin alatte seurata Jeesusta?
Hei kuule! Eivät Kari ja Irja seuraa edes Lutheria.
Sinulla on jotakin nyt oppi-isäämme Lutheria vastaan.
Kehotan sinua seuraamaan alkuseurakunnan opetusta. Ehdotan liittymistä ortodoksiseen kirkkoon. Se ei ole koskaan erkaantunut alkuseurakunnasta.
Tiedätkö, että olen saanut tuntea Jeesuksen lämpöä monet kerrat lukiessani Lutherin saarnoja. Niissä esiintyy elävä usko. Ne ovat selkeitä. Suoraan Raamatusta luettaessa häiritsevät mutkikkaan sanamuodot ymmärtämistä. Lutherin saarnat ovat selkokielellä Jeesuksen puhetta.
Tilaatko menolipun itsellesi johonkin kauas.
Päin vastoin, asioista mitkä askarruttaa, harmittaa tai ketuttaa täytyy avautua.
Tämä on siihen ainut mahdollisuus monille..
Kyllä avautumista varten kannattaa etsiä ihan elävä ihminen, luotettava sananpalvelija tai hätätilassa joku muukin kristitty, niin kuin Luther opettaa.
Seurakunnassa koetuista epäkohdista kaikelle maailmalle paasaaminen on leeviläisten työmuoto, jollaisesta kannattaa pysyä erossa.
...nyt on pyyntöni vain...
http://www.youtube.com/watch?v=pZ-HSMhNp58