En tiedä mitä teen, enkä mistä voin saada apua. Olen sairastanut bulimiaa 2 vuotta, välillä olen oksennellut vähemmän ja välillä tosi paljon. sitä ennen sairastin lievää anoreksiaa..Olin ennen laihduttamisen aloittamista normaalipainon alarajoilla ja sitten laihuin vielä 10kg. Kun luulin päässeeni siitä eroon sairastuin bulimiaan, joka on vielä kamalampaa..Olen syönyt puolivuotta seroniiliä 40mg/päivä, mutta siitä ei ole erikoisemmin ollut apua. Pahin ongelmani on kuitenkin se, että olen hirveän masentunut, tuntuu etten jaksa enää tätä elämää.. minulla on paljon hyviä kavereita ja sukulaisia, mutta en halua vaivata heitä omilla ongelmillani. Olen yrittänyt nyt kahdestin kunnolla itsemurhaa, jossa olen melkein onnistunut, mutta kuitenkaan minusta ei ole ollut edes siihe. Asun vielä kotona, paikassa johon en koe kuuluvani ja jossa minulla on paha olla..Perheessämme on paljon ongelmia ja veljeni on huostaanotettu..Itse olen käynyt psykologilla, mutta siitä ei ollut apua ja se tuntui niin ahdistavalta, että lopetin sen..En osaa enään iloita oikeastaan mistään, en osaa enään luottaa kehenkään..
Ulkoapäin minusta ei arvaisi millaista elämäni on. Hymyilen aina kaikille ja tulen hyvin toimeen muiden ihmisten kanssa. Monet kadehtivat ulkonäköäni, vaikka itse en voi sietää itseäni ja vihaan peilikuvaani. Opiskeluni sujuvat hyvin.
Muut luulevat, että olen onnellinen..Sitä en kuitenkaan ole ollut moneen vuoteen..Enään en tiedä mitä teen..haluaisin vain päästä pois täältä.. Jos joku haluaa kertoa omista ongelmistaan tai on päässyt eroon masennuksestaan ja myös muut voitte kirjoittaa [email protected]

Vastaukset 1
Vanhimmat
..saat apua jostain! Teidän perheessä taitaa muutenkin olla ongelmia, ja varmasti siinä on osasyy syömishäiriöösi. Ooks terkkarille puhunu? Kavereille? En oo kyllä mikään neuvomaan kun en ole omistakaan ongelmista puhunu kellekään. Mutta itsemurha ei ainakaan oo paras ratkaisu!