Hei!
Kaksi Tampereen yliopiston journalistiikan maisteriopiskelijaa (olemme naisia) etsii tv-kurssin henkilökuvansa aiheeksi taidealastonmallia. Henkilön tulisi olla Tampereelta, koska kuvausaikataulu on tiukka ja kuvausten pitäisi olla purkissa ensi viikon torstaihin mennessä.
Vajaan viiden minuutin videotyöstä on tarkoitus tehdä mahdollisimman vähän paljastava ja hyvän maun mukainen. Henkilön ei tarvitse näyttää kasvojaan lainkaan, vaan hänestä voidaan kuvata siluettia, lakanan peittämää kehoa tms. Myös henkilön sanat voi lukea näyttelijä, jolloin henkilö ei edes äänellisesti paljastu. Pääasia on henkilön kertomus. Mukavaa tietysti olisi, jos pääsisimme taidetunneille mukaan seuraamaan työtä.
Henkilökuva julkaistaan Yliopisto-tv:n sivuilla.
Otathan yhteyttä alla olevaan sähköpostiin, jos olet kiinnostunut kertomaan tarinasi meille.
[email protected]
Taidealastonmallin kokemuksia henkilöhaastatteluun
opiskelijat2
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle443032Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362651Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532604Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1052304Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle502136Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3421903- 1501556
- 731418
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231248Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281185