Elämäni paras valinta oli saada lapset 28-vuotiaana ja 42-vuotiaana. Mieheni oli lasten syntyessä 30 ja 44-vuotias. Raskaaksi tullessa olin siis 27- ja 41-vuotias. Mulla on maailman upeimmat tyttö ja poika. Kerkesin elää nuoruutta ihan hyvin, ihanan mieheni tapasin 23-vuotiaana ja olimme olleet 5-vuotta yhdessä kun esikoisemme syntyi. Sitten sai rauhassa pitkän ajan keskittyä siihen esikoiseen ja hän sai vanhempien jakamattoman rakkauden, lellikiksi emme tosin silti häntä kasvattaneet. Töitä olen saanut paiskia myös rauhassa, ennen ensimmäistä lasta 10-vuotta ja esikoinen meni päiväkotiin kun oli 3-vuotias, minä palasin 31-vuotiaana sitten takaisin työelämään. Tulisin vain hulluksi neljän seinän sisällä pitkään suuren lapsikatraan kanssa ! Mutta kukin tyylillään. Sitten kun aloin odottamaan toista lastamme, esikoinen oli jo teini, joten saimme isojen tyttöjen kesken jakaa kaikki asiat, erittäin hyvä äiti - tytär suhde, esikko pääsi olemaan isona mukana koko raskausajan ja synnytyksen, oli hyvin kiinostunut ja muistaakin siitä jotain... Nyt meillä on myös virallisesti ISOsisko ja PIKKUveli, kun sisaruksilla ikäeroa enemmän. Joten sisko mielellään hoitaa ja hellii veljeään, omasta tahdostaan. Sisko ei enää asu kotona, joten veljen on myös kivaa mennä siskon luokse joskus yöksi ja viettävät sitten laatu aikaa keskenään isosisko ja pikkuveli. Heidän välille on päässyt muodostumaan oikein hyvä side, ikäerosta huolimatta. Miehen kanssa oli myös upeaa saada 42-ja 44-vuotiaana vielä yksi terve mussukka, saimme kokea kaiken ihanan vauva ajan alusta alkaen vielä kerran, vaikka meillä olikin jo ikää enemmän, mutta ei kuitenkaan lapsen saamiseen vielä liikaa, koska muuten sitä luoja ei olisi enää meille suonut... Nyt ollaan nuorekkaita 47 ja 49-vuotiaita pikkulapsen ja vähän isommankin vanhempia ! ja 45-vuotiaana taas sitten kuopuksen kohdalla palasin duuni hommiin. Poika oli 4-vuotias kun sisko muutti kotoa, se oli hänellekin hyvin haikeaa... Mutta hyvin siitä sitten selvittiin ja nyt menee aivan loistavasti ! On kivaa aina mennä siskolle yöksi välillä.
Elämäni paras valinta
Kata K.
275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja mua ei pelottanut yhtään 41-vuotiaana tietosesti raskautua, koska nykypäivänä ja sillonkin v. 2008 kun aloin vauvaa odottamaan, oli jo tosi hyvät tutkimukset sen varalta jos lapsi olisi jotenkin vammanen tai vakavasti sairas. Sillon olisin varmaan keskeyttänyt raskauden.. saman olisin tehnyt esikoisen kohdalla.. Ihan hirveää sanoa näin, mutta minusta ei vaan yksinkertasesti olisi vammaisen tai vaikeasti sairaan lapsen äidiksi... Enkä usko että lapsen omakaan elämä sillon voisi olla niin onnellista jos tänne syntyisi sellaisena, mutta se on vain minun tapani ajatella. Arvostan kyllä aivan hirveästi niitä jotka kykenee olemaan äitejä ja isiä esim. Downin syndrooma lapsille !
Ja eriasia toki olisi, jos niin kamalasti sattuisi käymään, että oma lapseni vammautuisi jossain kolarissa tai sairastuisi myöhemmällä iällä vakavasti johonkin tautiin, en sillon tietenkään lastani hylkäisi...
Mutta haluan kyllä että syntyessään lapsi saisi olla terve ja mahdollisuuden hyvään, täysipainoiseen elämään. Vammaisena tai vakavasti sairaana, yksinkertaisesti minusta ei voi sellaista elämää saada, tiedän kun sairastan nyt itse reumaa... Niin kyllä se elämää vaan vähän rajottaa !
Molemmat lapset olivat myös suuniteltuja. Jälkimmäinen myös, joten ihan tarkoituksella aloin 41-vuotiaana vauvaa yrittämään vielä...
Mukavaa saada avautua täällä joillekin!