Tuli mieleen noista eturivin elmoista ja takarivin tyyneistä...oletteko olleet mukana jossain luokkakokokustyyppisessä tapahtumassa ja pidättekö yhteyttä kouluaikaisiin kavereihin esim. koulukavereiden tai facebookin välityksellä?
Jos teoriani jonka esitin tuossa ystävyyden irtisanomisketjussa pitää paikkansa että eturivin elmat olivat kunnianhimoisia ja menestyviä ja takarivin taunot eivät olleet koulusta kiinnostuneita niin koulumenestyksen pitäisi jollain tavalla heijastua ja antaa viitteitä mitä sitten tapahtui. Ketkä lähtivät opiskelemaan, kenestä tuli mitäkin, kuka meni naimisiin kenenkin kanssa, kuka menestyi esim. liikealalla ja yrittäjänä, kenestä tuli pultsari ja yhteiskunnalle taakka,
Kuvasiko istumapaikka luokassa koulumenestystä? Kuvasiko koulumenestys menestystä elämässä ja jos niin, millä tavalla? (ei välttämättä rahallista).
Jenkkifilmeissä jotka käsittelee luokkatapaamisia 10-20 vuoden jäljellä on aina joku täys nöördi joka on menstynyt loistavasti, joku ruma ankanpoikanen josta on tullut suuren luokan kaunotar. Ilta yleensä päättyy murhaan tai pariin.
Jos teoriani jonka esitin tuossa ystävyyden irtisanomisketjussa pitää paikkansa että eturivin elmat olivat kunnianhimoisia ja menestyviä ja takarivin taunot eivät olleet koulusta kiinnostuneita niin koulumenestyksen pitäisi jollain tavalla heijastua ja antaa viitteitä mitä sitten tapahtui. Ketkä lähtivät opiskelemaan, kenestä tuli mitäkin, kuka meni naimisiin kenenkin kanssa, kuka menestyi esim. liikealalla ja yrittäjänä, kenestä tuli pultsari ja yhteiskunnalle taakka,
Kuvasiko istumapaikka luokassa koulumenestystä? Kuvasiko koulumenestys menestystä elämässä ja jos niin, millä tavalla? (ei välttämättä rahallista).
Jenkkifilmeissä jotka käsittelee luokkatapaamisia 10-20 vuoden jäljellä on aina joku täys nöördi joka on menstynyt loistavasti, joku ruma ankanpoikanen josta on tullut suuren luokan kaunotar. Ilta yleensä päättyy murhaan tai pariin.
Vastaukset 75
Vanhimmat
En
En
En
Istuin aina taka-rivin edessä.
Taka-rivin johtajana.
Liitin pulpettini yhteen erään kauniin humpin kanssa.
Hän oli tyttö.
Meistä ei tullut paria.
Olis se ollut kaunista kattoo...
Kaunis tyttö ja komea nöördi.
Opettajakin kyllästyi komentelemaan minua.
Siitä pulpetistakin.
Musta-sukkaisuutensa kuitenkin jatkui ja yltyi.
Ehkäpä noiden tapahtumien vuoksi minusta tuli huonosti koulutettu, komea,
muhkeaeläke-eläkeläinen.
Siili...ota ihanainenkin nikkisi mukaan.
Jankutus jatkuu tässä aloituksessa.
Minä teen sitten seuraavan:
Liititkö koulussa pulpettisi vastakkaisen suku-puolen pulpettiin?
Tuliko teistä kauniita ja rohkeita kielien taitajia?
Kumpi opetti?
H.
Alä sinä aina höpise jankutuksesta. Minä laajennan aihetta ja etsin siihen uusia näkökulmia.
Minulla on jo jonkinnäköinen kuva sinusta koulussa, ainakin murrosikäisenä. Olit niitä poikia joiden lähellä ei voinut istua, kun et osannut pitää sormiasi kurissa. Ne hormoonit....:))
"Paloma.se.co"
Kestä nyt kuitenkin.
Kuin lutunen konsanaan.
Mikä minun laajassa näkö-kulmassani on vikana?
Olethan sinäkin hame-väkeä hormooneittesi kanssa.
Tai olet ainakin ollut.
Hameesikin olivat varmaan kauhean kapoisia.
Poltit paljon pinnoja vähäisellä ponnistuklsella.
yst.
H.
Buhuuu.
"Paloma.se.co"
Vuoden paras kommentti :)
Fiksuus ei parhaimmillaan tarvitse kuin yhden sanan.
H.
Oliko tuo siili oli tarkoitettu minulle? Jos niin häytynee(kö) olla imarreltu et näet mut joka nikissä ;).vedätkö vielä olemattomasta letistäni. Ihanaisenkaan naisen kanssa emme ole samat, jankutus jatkuu:
Oli mulla ala-asteella yks Tenho, kieliohjelmiin asti emme päässeet, aika ei ollut siihen vielä kypsä. En muista olivatko pulpettimme vierekkäin. Takarivissä olen istunut aina, naama kuitenkin opettajaan päin.
TENHON kasvot muistan vieläkin, ja voinhan ihailla luokkakuvistakin.
Ensimmäinen kielitaitaja oli vasta kun olin täysi-ikäinen. :)
Ole vain imarreltu hunksin huomiosta, siili. Pitäisköhän mun olla kade?
No ei, harvoin istun niin kauan yhtäjaksoisesti koneen äärellä, että minuun kukaan ehtisi tutustua, "näistä hitaammista" ;)
Ah, nyt on namipäivän ilta, pussillinen herkkuja, eikä aktiviteetteja tänä iltana. Istun, mutta en pala :)
.mollis, tahallaan härnäsin jankutus- ja nikkiluulojen takia ;). Parhaiten pärjää kun antaa vähän rankemmin takas. Ei kait hänkään mun tuttu ole, sohaisee varmaan kaikkia paljonkirjoittavia. Mut ei haittaa, antaa vain sohia.annetaan välillä huomiota niin häntä heiluu taas :).
Kyl mää ainaki sut tunnen, mukavana huumorintajuisena kirjoittajana, samoin kuin eeronkin. Joittenkin kanssa vaan tuntee erilailla hengenheimolaisuutta kirjoitusten perusteella, ts kirjoittaminen ja vastaaminen on helppoa. suurin osahan tääll ei puhu mullekiaa mittää, mutta jokaisen oma valinta. Itse olen aika huono aloittamaan. Mut onneks täälläin aina joku :).
Mää olen täällä äitimuorin tykönä kea kummitytön. Just syötiin ja jätskiä jälkruoaksi, napa paukkuu :).
Hyvä kun muistutit. Kamala makeen mieliteko yhtäkkiä ja repinyt kaappeja auki, että eikö yhtään mitään muuta makeeta kuin pölysokeria. Nyt muistin, että pakasteessa on likan kauan sitten tuoma jäätelökakku (kun itse alkoi laihdutuskuurille), kahvin ja vaniljan makuinen.
Tuon takia mä en kotiin juuri herkkuja pakkaseen ostakkaan, sillä niiden suhteen mullon liiankin hyvä muisti :). Oi, kahvinmakunen on hyvää, mokka.
Pari ensimmäistä lusikallista oli vaikka kuinka hyvää. Nyt jo ällöttää. Liian makeeta...
Pitäs pakata pakkaseen parin lusikallisen annoksina.
Siis se on uskomatonta miten eri aaltopituudella ihmiset ovat täällä palstalla.
Olin äimän käkenä lukiessani demeteriä pidettävän alentuneena takarivin Tyynenä :)
Minusta deme on yks älykkäimmistä palstan naisista ja hänen mukamas vaatimattomuutensa olen ymmärtänyt itseironiaksi.
Se vaan on niin, että jotkut osaavat lukea kirjoituksista eri sävyt jotkut lukevat ja ymmärtävät sanat vain niin kuin ne on kirjoitettu.
Olet onnekas kun saat vielä olla äitisi kanssa, siilimuori. Minun äitini on ollut maan povessa 18 v.
Nauttikaahan jädestä :)
Kerran makeannälässäni sekoitin van houten -kaakaojauhetta ja pölysokeria ja vettä. Ei montaa lusikallista tarvinnut. En malttanut edes jähmetyttää sitä.
.Mollis, komppaan sut. Mää taas luulen et oikiasti dee on kaukana takarivin tyynestä, mut hää on niin fiksu ettei tääll ala sitä retostelemaan.
Ymmärrän että olen onnekas kun saan vielä pitää äitini.ja viisi sisartaan :)
Mä luulenkanssa että D. on kaukana takariveistä, silleenkuin minä ne muistan. Minä luulen että hän on keskikohdan Kaisa ja pitää kynttiläänsä vakan alla, koska valo vetää puoleensa kaikenmaailman pörriäisiä ja hän luonteenomaisella maan jumalattaren harmoonisuudellaan haluaa olla mieluummin rauhassa.
Ihan pakko vastata, kun minusta puhuttiin..))
(mollis,siilirouva. Paloma)...
Molliksen kanssa samaa mieltä, että kaikenlaista häikkää ja väärinymmärrystä tulee tuosta, että ei olla ihan samalla aaltopituudella. Minulle nyt oli iloinen yllätys, että ainakin kaksi kirjoittajaa tavoitti itseironian, jota viljelen paljon...
Tuo Takarivin Tyyne oli minusta pelkkä tyypittely, joka nyt sattui sopimaan tuohon sanailuun. Ja Eturivin Elma oli ihan yhtä naseva ilmaus, hyvin lohkaistu, mollis..)) Uskon, että molemmat jäävät elämään täällä.
Hyvin nähty Paloma tuo, etten tosiaan halua riidellä, enkä edes kovasti väitellä, ymmärtää haluan, oppia erilaisista ihmisistä, kuulla heidän elämästään. Siitä olen pahoillani, että aikani on nykyisin rajallinen, monta hyvää keskustelua on pitänyt jättää väliin...
Koulumuistoista sen verran, että minä, vaatimaton, istuin usein eturivissä, koska en oikein jaksanut keskittyä opiskeluun. Meidän luokan älyköt valmistuivat molemmat lääkäreiksi, lähikavereista toinen meni ammattikouluun ja valmistui litografiksi, toinen jatkoi lukioon ja valmistui kirjastonhoitajaksi. Sitten oli meitä, jotka valitsimme kaupallisen- tai hoitoalan.. Luokkakokouksissa en ole käynyt, mutta toinen lähikavereista käy ja häneltä kyselen kuulumisia...
Tekis munkin mieli nirhata matikan opettajani, vaik eturivis istua tihrusin likinäkösenä niin ei häikäissyt menestys.
Olen todella kateellinen niille lukuisille kirjoittajille joille sattui ne ihanat opettajat.
Varsinkn matikan ope piti huolen et ei turhia haaveiltu valkolakista, sanotaanko kumminkin et lähtökohdat ja lopputulos olis vatupassis.
"koti-kiusattu"
Kummalta puolelta olisit nirhaissut:)
En kiitä Ruotsin-opettajaani kieleni taidoista.
Opin kieleni ihan toisaalla.
Mutta antoihan opettaja alkeet.
Etu-puolelta varsinkin oli hän ihailtava opettaja.
Olisin imenyt oppia enemmänkin, jos olisin saanut.
Miehensä opetti historiaa.
Nyt on minulla historiaakin.
Vaan taitaa olla rouva jo liian kuivaa opittavaa.
H.
Ehti niitä olla monenlaista opettajaa. Hyvää ja huonoa. Muuten en kaipaa entisiä koulukavereita ja opettajia, mutta yksi entinen rehtorini olisi mielenkiintoista tavata näin aikuisena ja arvioida uudestaan kuka meistä on kuka. "Taas pirun kanssa silmäkkäin", lukee vanhassa päiväkirjassani. Hän oli yksi niitä opettajia, jotka olisivat halunneet leipoa samalla piparkakkumuotilla koko luokan.
Minä istuin mielelläni matikassa hyvin menestyvän kiltin pojan vieressä. :))
tää oli sitten koti-kiusatulle.
En minä oikein noita miehiä osaa kummaltakaan puolelta,ainoo opettaja mikä opetti oli metallipuolen ope.
Kun ensi kerran tartuin mittarumpujen hantaakeihin niin tuntui et kädet suli kiinni.
"Paloma.se.co"
Pah!
Hänen kätensä ovat jo toisen kahvoissa :)
Valintasi on kyllä hyvä.
Ei tosin ihan paras.
H.
Mä en ole koskaan halunnut kilpailla kenenkään kanssa mistään. Mutta olen hyvä tekemään yhteistyötä. Mä autoin kilttiä poikaa englannissa ja ainekirjoituksessa, hän auttoi minua algebrassa ja geometriassa. Kävinjopa pari vuotta sitten moikaaamassa häntä työpaikallaan kotimaanvierailun aikana.
:):):):):):)
Tuo toistensa auttaminen kokeissa meitäkin yhdisti luokkana. Kerran opettaja kyllä rypisteli vähän kulmiaan, kun kaikki olivat kääntäneet ruotsin kokeissa "ingenjör" tyhjäntoimittajaksi. Ei ollut sillä kertaa minun ideani alunperin.
Jos minä jonkun nirhisin, niin naispuolisen jumppamaikan. Puolueellinen, silmäätekevien lapsia suosiva. Yläluokan miespuolisen jumpppamaikan kanssa "silleen", kuulemma.
No, myöhemmin koulun vaihdoksen myötä pääsin palkintopallille koulujen välisessä luistelukilpailussa ja vielä myöhemmin ykköspallille pitkänmatkan juoksussa.
Sen jälkeisistä juoksuista (yö), palleille pääsy oli oma valintani.
Meillä pantiin eturiviin häiriköt sun muut suunsoittajat, joilla tuskin oli myöhemmin mitään menestystä millään alalla.
Itse olin luokan hiljaisia Hiljoja, menestyin koulussa, sitä seuraavissa opinnoissani, sain hyvä ammatin ja hyvän elämän.
Taisi eräs luokan parhaiten menestyvistä delata jo kauan sitten kilisevä muovikassi kädessään.
24 - 6 = 18 oli hengissä muutama vuosi sitten.
Hävikkiin mahtuu tiedossa olevat yksi itsemurha ja yksi syöpä. 4 on tuntematonta.
En tuntenut kaikkia ulkonäöltä mutta äänestä kylläkin.
Menestys on ollut vaihtelevaa.
Useita avioeroja. Hengissä olevista yksi oli oikeasti rappiolla.
Muuten vaihtelua tusinahepusta menestyväksi yrittäjäksi, suuren puunjalostusyrityksen ylempään keskijohtoon, kansainväliseen konsulttifimaan.
Yksi on juuttunut Chileen. Yksi kotiutui jo vuosia sitten Skotlannista ja toinen Brasiliasta.
Itsetehostuksen tarvetta näytti olevan vain kahdella paikalla olijalla.
Kolmesta poissa olleesta ei voi sanoa mitään.
Ikäluokastamme levisi paljon väkeä maailmalle, jotkut ovat palanneet. Luulen että en tuntisi enää ketään jos tulisivat kadulla vastaan, paitsi ne kaksi joita kävin moikkaamassa yhtenä kesänä kun olin Suomessa. Keskustelimme silloin mahdollisesta luokkakokouksesta, mutta katsoimme sen vaikeaksi toteuttaa kun porukka joka ei alunperinkään ollut yhtenäinen ja mitään luokkahenkeä meillä ei koskaan ollutkaan, vain pieniä kaveriporukoita ja klikkejä; kukaan ei ole osoittanut mitään kiinnostusta uudelleen tapaamisesta.
Ja sitten toisekseen, olemme levinneet maantieteellisesti hyvin laajalle.
Ei niitä enää tunne ulkonäöltäänkään ja muutenkin henkisesti muuttuneet. Joskus silloin tällöin on laivalla sattunut, että minua on tökätty sormella olkapäähän ja alettu kyselemään kuulumisia. Joutunut kysymään, tunnetaanko ehkä ja kuka on.
Kesällä tapasin joitakin entisiä koulukavereita ja sain niiltä kuulla jotain toisten koulukavereitten kohtaloista. Vähän ne enää jaksaa kiinnostaa. Kävin niin monesa eri koulussakin, että ei pysty oikein sanomaan, että meidän luokka. Niinkuin mikä niistä. Mahoton tietää sitäkin, istuinko edessä vai takana. Istumajärjestys muuttui monta kertaa vuodessa. Enimmäkseen tarkalleen mietittynä taisin joutua seisomaan...
Nurkassako?
Silloin kun sain itse valita niin hakeuduin samaan paikkaan kuin aiemmin. Tottumus on toinen luonne sanotaan.
Kerran jouduttiin arestiin käytävälle koko luokka ja minä tietysti poikaluokan avoimen oven eteen... Olin syytön :(
Pulpetin vieressä. Milloin mistäkin mielettömästä syystä. Koulujen säännöt vaan oli niin kummalliset. Ei minussa vika vaan säännöissä. Sitten lisäksi vielä piti jäädä seisomaan, jos ja kun ei johonkin typerään kysymykseen tiennyt opettajan mielestä oikeaa vastausta. Eikös se niin ole, että vääriä vastauksia ei olekaan, on vain huonoja kysymyksiä.
Vanha on mennyttä en ollut mikään hyvä koulussa muussa kuin kansantaloudessa.
Pienenä tyttönä jouduin aina eturivin pulpetteihin, toinen pieni tyttö vieressäni. Takanani poika joka nyki minua tunnilla, ihastunut tietysti.
Niistä koulukavereista on jäljellä vain yksi jonka kanssa pidämme yhteyttä. Mutta hän onkin pysynyt ystävänä lähes koko elämäni ajan. Ensimmäistä tapaamistamme en muista, taisimme olla ½.vuotiaita.
Sen yhden pojan tapasin kerran, istui viereeni bussissa.
Ikävästi sanoi, että olen hänen viimeinen toivonsa jos vaimoa itselleen etsii. Ei kiva.
Opiskeluaikoina hakeuduin vaihtelun vuoksi takariviin, en nähnyt juuri mitään, kunnes hoksasin, että vika oli silmissäni.
Lasit saatuani näin jopa taululle saakka.
Pari kertaa on tyttöjen kanssa kokoonnuttu kurssitapaamiseen, mukavaa on ollut.
Ketään ei murhattu eikä edes tapeltu, vaikka skumppaa vähän nautittiinkin.
Eturivin Elmasta tuli viiden lapsen kotiäiti. Takarivin Tyynestä, pitkä tyttö, tuli ope. Minä istuin kolmannessa rivissä. Edessäni istui mukavan näköinen Pete. Kuulin, että hän oli minuun pihkassa. Takanani istui Potsi, paksu poika.
Minusta tuli vatupassin kupla. Heilahtelen ja pysyn vaaterissa.
Ei tavata.
Ai niin, kun noista näköhäiriöistä on puhe, niin tuli mieleen että nykyisin lukihäiriöiset saa pientä helpotusta ylppäreissä.
Mä sain lasit vasta 49-vuotiaana.
Lukihäiriö vähän aiemmin. Kuulo ei ole alentunut, mutta taustahäly häiritsee hajakuuloa.
Yhden koulukamun kanssa harvakseltaan ollaan yhteyksissä jo yli 50v. :)
Parit luokkakoikoukset ilmeisimmin ollut, eipä ollut kiinnostusta mennä.
Yhteiskoulun vuosijuhlassa kävin muutama vuosi sitten. Lähdin kesken pois, virrenveisuuta, toisten kehumispuheita, lohisoppaa, kirkkokonserttikin. Lyhyesti ilmaistuna lestaatiseurat. En ollut ihan ainoa, joka epähuomiossa oli niihin saapunut, mutta mun ikäluokat loisti pääsääntöisesti poissaololla,
Muutamia luokkakavereita on, joitten kanssa oltu säännöllisesti tekemisissä ja edelleenkin siis. Hikiällä oli ja on vieläkin sellainen systeemi. Koska täällä ei ole mitään mahdollisuuksia, kaikki häipyy jonnekin, missä niitä on. Ne lähtee, jotka pystyy. Meillä oli kova vuosikerta, harva tänne jäi notkumaan. En jäänyt minäkään. Kuvio kokolailla niin, opiskelemaan jonnekin ja sille tielle kaikki jäi. Aivovuotopaikkakunta.
Oli siis hyvä luokka. Koulu kun loppui, se loppui. Oli juu taistelua eturivin paikoista. Opet tympiintyi ja laittoivat kiertävät istuinpaikat. Ihan hyvä systeemi, tosin lyhyet vähän kärsivät sen aikaa, kun joutuivat taakse istumaan. Siinä kuitenkin oppi demokratiaakin :D
Mitä seuraillut ja kuullut, enimmäkseen porukoilla mennyt ihan kohtuullisesti. "Rappiolle retkahtaneita" ei mun tietojen mukaan ole ketään, jonkin verran uraohjuksia, paljon virkamiehiä. Muutama taiteilija, yrittäjiä ei mun mielestä sen enenpää. Sellaista perusporoporvalillista porukkaa. Meillä oli kova luokka arvosanoissa, se kai helpottanut monen elämää alussa. Joillain niistä ei ollut mitään hyötyä, siis niillä, jotka jostain syystä jäivät tänne. Poislähteneillä mennyt paremmin.
Ei erityisesti kiinnosta tavata entisiä koulukavereita. Puheenaiheet nopeasti käyty läpi. Lasketaan lapset, puhutaan töistä, muistellaan menneitä jne. Ja sitten eioikein olekkaan mitään yhteistä puheenaihetta. Siis törmäähän niihin aina joskus, mutta noin se suunnalleen menee.
Hah, just ostin entisen luokkakamun uuden runokirjan. Se asuu kai osulan ylkerrassa, ei olla tavattu kymmeniin vuosiin. Erityisesti en runoja lue, mun mielestä hyvä kirja. Kavei oli liki kympin keskiarvolla hikipinko, kävi jonkin kauppiksen, kunnalla duunissa sairasläkkeeseen asti. Sitten se kai jotenkin joutessaan löysi itsensä tms ja alkoi kijoittamaan aikansa kuluksi. Ois ehkä kannattanut alkaa kirjoittamaan aktiivisemmin jo nuorempana. Jotain muusikkoa ja taiteilijaa joistain tuli, mutta noin keskimäärin, aika tavanomaisia elämänkaaria.
Supermenestyjät ja hyperluuserit , ääripäät jäi puuttumaan. So what.
=DW=
Mukava nähdä taas tekstejäsi palstalla DW.
Ihana, rakastettava Kirsi Kunnas sanoi 90 v. juhlahaastattelussaan jotakuinkin niin, että runot ovat paras kirjallisuuden laji siksi kun niihin saa kiteytettyä niin paljon asiaa.
Minä pidän runoista ja täällä palstalla on monta nimimerkkiä jotka taitavat tämän tiheään tupatun sanoman :)
(Ja juu, on mulla vähän puheripu kun pitkästä aikaa ehdin lukea kokonaisia ketjuja ;)
Meillä oppilaat laitettiin istumaan pituusjärjestyksen mukaan. Istuin pulpettirivin keskivaiheilla.
Monta luokkakaveriani on jo poistunut elävien kirjoista. Kaksi leukemiaan, kolmella petti sydän, ainkin yksi poistui liiallisen alkoholin käytön mukana ja kaikkia en edes tiedä, koska olemme asuneet kaukana toisistamme.
Ainakin kahdesta luokkakavereistani on tullut kirkon palvelija.
Parista johtaja. Eläkeläisiä tällä hetkellä.
Ekaluokalla oli luokka tyttövoittoinen, koulun vaihtuessa pienemmälle paikkakunnalle oli poikasakissa ainoa tyttö.
Yhden ainoan kerran jouduin nurkkaan seisomaan kun kesken satutunnin nukahdin pulpettiin. Nurkassa seisoessani ei kädet pysyneet ylhäällä ja kirja putosi lattialle ja jonkin ajan kuluttua olin siellä itsekin pökerryksissä. Silloin ope huomasi että olen sairas, mittasi kuumeen ja patisti petiin. Parin päivän kuluttua olin taas koulussa.
Luokkakavereiden kanssa olemme pitäneet yhteyttä kirjoittamalla, tavatessamme juttelemalla, joskus soittelemmekin toisillemme.
Viime kesänä olimme luokkakokouksessa.
Minä olin rivissä kauan eka, koska olin pienin. Minua harmitti kun kasvoin ja
siirryin aina vain jonossa taaemmas. Pituus pysähtyi 165:teen se on suomalaisen
naisen keskimitta.
Menin 6v kouluun.
Mä istuin Vesan vieressä ja se antoi mun värittää hienoilla värikynillään.
Vieläkin tunnen kiitollisuutta ja lämpöä kivaa vieruskaveria kohtaan.
Me oltiin molemmat hyviä piirtämään sekä laulamaan, siksi pitäjän mieskuoroa
johtava opettaja lelli meitä.
Jäin 2 cm alle nykyisen keskimittaisen suomalaisen naisen.
Keskimitta oli jossain vaiheessa 162 cm ja olin 1 cm normaali pidempi. Isosisareni oli minulle käärmeissään silloin, hän oli "vain" 159 cm.
Tuo pyörtyminen taisi olla tavanomaista, muistan kun paras kaverini pyörtyi kesken aamuhartauden. Toinen pökertyi hiihtokilpailun maaliviivan jälkeen. Taisi olla anemiaa, kun kouluruokakin oli aikalailla puurovoittoista.
Määkin olin ala-asteen open lellivauva, varmaan aika kun olin Se vaatimaton ja hiljainen ja ujo takarivin Tyyne :).
Jätin näköjään muutaman kouluasteen väliin vastauksessani.
Kansakoulukavereistani tapasin myöhemmin vain yhden jonka autoin 60-luvulla elämän alkuun Ruotsissa.
Keskikoulun koplasta yhteydenpitoa oli vain yhteen kaveriin.
Lukiolaista kavereista yhteydet säilyivät muutamaan jokin vuoden ajan mutta koskaan ei millään sakilla ollut mitään puhetta mistään luokkakokouksista.
Koko tuon ketjun joukosta viimeisetkin havaintoni loppuvat 70-luvun alun muutamaan, harvaan kohtaamiseen yhden, muutaman kuukauden samalla paikkakunnalla asuneen kanssa.
Minua kiinnostaa eniten huomiot miten istumapaikka luokassa (itse valittu) ja menestys koulussa ja etenkin sitten myöhemmin elämässä korreloituvat. Toisessa ketjussa esitettiin väite että Takarivin Tyyne olisi ollut se hiljainen ja viisas oppilas ja taas Eturivin Elma häirikkö ja reuhtoja; omat kokemukseni lukioajalta eivät mitenkään vahvista tätä kuvaa, pikemminkin päinvastoin.
Eturivissä istujat eivät halunneet missata mitään opetuksesta; he olivat kunnianhimoisia ja tiedonhaluisia. Takarivin kouluväsyneet ja häiriköt taas pilkkasivat eturivin oppilaita ja keksivät heille haukkamanimiä. Takana oli kiva istua kavereiden kanssa ja puuhata jotain muuta kuin seurata oppituntia: lukea lehteä, pelata kaverin kaa jätkänshakkia, flirttailla luokan adoniksen kanssa, juoruilla tyttökaverinkanssa ja puhua pojista....
Voisi kuvitella että eturivin einarista tuli kunnallispolitiikko ja elmasta opettaja. Takarivin Taunosta tuli työtön tai yksityisyrittäjä tai julkkis. Tai jotain sinne päin.
Omista luokkatovereistani minulla ei ole tarpeeksi tietoa (emme ole koskaankokoontuneet) paitsi että tiedän että se kiltti poika joka autto minua algebrassa on rehtori jossain koulussa ja mun paras kaveri joka istui kanssa edessä on kielten maikka.
Itse olin, kuten sanottua keskirivin Kaisa ja minulla ei mennyt huonosti jos ei niin hyvinkään.
Iltaa Paloma@
Lapsena istuin milloin missäkin paikassa ja aikuisena tein työtä milloin missäkin asemassa.
Palstalla ollessasi kirjoittelet milloin mistäkin puskasta, riitaa haastaen.
"Toisessa ketjussa esitettiin väite että Takarivin Tyyne olisi ollut se hiljainen ja viisas oppilas ja taas Eturivin Elma häirikkö ja reuhtoja".
Tarkistappas Paloma oma luetun ymmärtämisesi. Tuota "väitettä" edelsi teksti, että minulla on visuaalinen ajatusmaailma ja "näen"...
Eli tuo väite jossa väitit väittäneeni oli fiktiivinen!!!
Tässä taas näemme miten erilailla ajatusmaailmamme ja sanomisemme ymmärrämme tai haluamme ymmärtää.
P.S. Mutta se oli faktaa että eturivin Elmasta tuli viiden lapsen kotiäiti ja takarivin Tyynestä ope.
@mollis:
Olen tarkistanut oman luetun ymmärtämiseni; oleppas hyvä ja tarkista omasi. En tainnut mainita edes sinua tuossa kommentissani. "Väite" oli ehkä väärä sana, "kuva" olisi ehkä ollut parempi. Joka tapauksessa, en viitannut kenenkään kommenttiin erityisesti; ainoastaan että edellisistä kommenteista minulle oli tullut sellainen kuva että ...jne.jne.
että eturivin oppilaat olivat valinneet ne paikat koska halusivat tuoda itseään esiin, halusivat opettajan huomion kaikki itselleen ja että takarivin oppilaat olivat hiljaisia ja viisaita ja tiesivät oikeat vastaukset. Oliko se sitten fiktiota tai faktaa,, onko se nyt niin tärkeää?
Olenko ymmärtänyt jotain väärin?
Minun teoriani joka perustuu omakohtaisiin muistoihin lukioajoilta ei vhvista näitä stereotyyppejä.
Jätit huomattavasti tyhjentävän vastauksen samaan kysymykseen omaan ketjuusi. Poiminkin siitä nyt vain yhden jutun: koulussa istumapaikkasi vaihteli mutta aikuisena ja opiskelijana valitsit yleensä eturivin koska halusit briljeerata??? Vai oliko se pikemminkin koska halusit kuulla ja nähdä paremmin, keskittyä aiheeseen ja saada mahdollisimman paljon irti opinoistasi?
No kas, tässähän tämä tekstini, eihän minun nmeä tarvitse mainita jos suoraan viitataan tekstiin jonka olen kirjoittanut.
.mollis
13.11.2014 20:18
9
Sulje
Tuota tuota, vähän harppoen luin ketjun.
Mielenkiintoinen ketju ja "kuvaa antava" siihen osallistuneista.
Kalskahti niin tuo "takarivin Tyyne" vähättelevästi sanottuna, että pakko on sanoa; usein se "eturivin Elma" koetaan häirikkönä, koska hänen sanomansa on kovaäänistä itsensä korostamista ja sanat ovat muilta lainattuja sanoja (esim. olmi) joita Elma itse ei ole sisäistänyt. Takarivin Tyynen ei tarvitse "viittilöidä" ja huitoa tullakseen nähdyksi ja kuulluksi, sillä hänen sanoillaan on painoarvoa.
"Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten".
Luin tekstisi. En kuitenkaan viitannut suoraan siihen, vaan kuvaan joka oli muodostunut useampien kommenttien perusteella (korppis, demeter, Eppu2, Termi "Takarivin Tyyne" taisi olla korppiksen käsialaa.
Nyt lähden katsomaan illan Wallander-filmiä.
Hyvää illan jatkoa :)
Halusin vain tarkentaa, että jos minä puhun palstalla jostain asiasta totuutena, väitteenä, niin silloin viittaan johonkin tutkimukseen.
Ja kun kerran ensimäisenä mainitsin tuon eturivin Elman niin kuvittelin, että olit sen ottanut tekstistäni. Enhän voinut tietää ettet ollut tekstiäni lukenut.
Olmihan on tutumpi.
Sokea pohjaolio.
Niin juuri.
@Mollis, nyt sinä kyllä takerrut vähän liikaa sanoihin. Minähän selitin tuissa edellisessä jo juuri nää pari seikkaa jotka jäivät sinua vaivaamaan: "väite" = "kuva",
joka muodostui lukiessa ketjua. Saat copyright oikeudet "Eturivin Elmaan", en käytä sitä enää ilman kirjallista lupaasi. Korvaan sen tästedes Eturivin Elinalla. Mikä viittaisi siihen etten olisi lukenut molempia kommenttejasi asiasta.?
Hah, haa, nyt on täydellistä väärinymmärrystä molemmin puolin, joten antaa olla.
Sana on vapaa enkä omi sanojani, haluan vain seistä sanojeni takana silloin kuin niistä totuutena puhun.
Tämä oli tässä. Suljen tämän ketjun omalta osaltani.
Viidessä luokkakokouksessa olen käynyt. Näistä kaksi ravintelissa, koska järjestäjät halusivat vierasta iskemään. Eipä ole tylsempiä kohdalle sattunut enkä vastaaviin sen koommin ole mennyt enkä mene.
Yksi parhaista oli kansakoulumme satavuotistapaaminen. Taisi olla jokseenkin 50 v kun kansakoulusta pääsin. Yhden sellaisen jota en ollut välillä nähnyt, tunsin ulkonäöltä. Muilta piti kysyä, että kukas se sinä olet...
Toinen hyvä oli ammattikoulun alkamisenkohan se oli 40-vuotistapaaminen. Vapaamuotoinen vapaassa ympäristössä. Koululla vähän ns virallista ohjelmaa ja sitten vapaata seurustelua kahvin ja pullan kanssa asuntolan juhlasalissa. Mukana saman ikäluokan parturit...
AMK:n loppumisen 50 v tapaaminen ei ollut niin hyvä. Sitä vapaata yhdessäoloa oli liian niukalti.
Kyllä ne aikaisemmat luonteenpiirteet oli selvästi tunnistettavissa kaikilta.
Olisikohan suunnilleen kolmannes porukoista katselemassa horsman kasvua alapuolelta? Muutama sai urakan täyteen kilisevän kassin vieressä, yksi puukotettu, yksi heitetty laivasta Lontoossa laidan yli, aika monta tappoi tupakka. Ja loput kuka mitenkin.
Eipä tullut pidettyä koulun aloittamisen 50- eikä 60-vuotiskokoustakaan. Olen ollut järjestämässä useampaakin myöhempien opiskeluluokkien kokousta - niistä viimeisin oli viime kesänä - mutta kansakoululuokan porukka oli kai sen verran heterogeenistä että meillä ei enää olisi ollut paljoakaan yhteistä; kokouksen järjestäminen ei siis kiinnostanut minua mutta ei näköjään ketään muutakaan.
Pidin kovasti 1-2 luokkien opettajastamme, hän oli ryhdikäs (entinen lottajohtaja) ja vaativa mutta oikeudenmukainen. Alakansakoulun luokkakuva on minulla jopa tietsikan taustakuvana, joten vilkaisen sitä melkein päivittäin. Siinä olemme 7-8-vuotiaita ja niin "söpösiä" kaikki ;-D))
Pojista ainakin neljä on kuollut, tytöistä vähintään yksi. Surullista oli kun luokkamme fiksuin poika teki jo hyvin nuorena itsemurhan, myöhemmin myös toinen. Pari on aika huonossa hapessa niin kuin sanonta kuuluu... Kuvassa on myös sellaisia joiden myöhemmistä vaiheista en tiedä mitään tai hyvin vähän.
Jokaiselta myöhempien opiskelujaksojen luokalta jäi ystävä tai kaksi, joiden kanssa pidetään vielä yhteyttä. Harvakseltaan tosin. Kansakoulusta heitä ei - ihme kyllä - tarttunut matkaan yhtäkään. Tietysti moikataan jos nähdään.
Mitä meistä tuli? On maanviljelijää, yrittäjää, poliisia, kampaajaa, merkonomia, kelloseppää, insinööriä. Istumajärjestyksen määräsi opettaja, ja sillä asialla tuskin lienee mitään merkitystä siihen miten itse kunkin elämä kulki.
Minäkin olen vaihdellut paikkaa luokassa, mutta en kai koskaan ole ollut ihan eturivissä, ainakaan jos olisin itse valinnut paikan. Merkitys löytynee oppilaan motivaatiosta joka mahdollisesti viitoittaa eteenpäin jatko-opintoihin ja sitten sen puuttumisesta joka antaisi vinkkejä siitä että oppilas ei ole kiinnostunut kirjatiedosta. (Hän voi toki menestyä aivan loistavasti elämässään millä tahansa valitsemallaan alalla)
Aihe on niin hyvä että siitä vois tehdä vaikka gradun :))
Ylioppilasluokalla meitä oli 16. Meistä 5 on kuollut, kaksi omankäden kautta nuorena. Tapasimme 25 ja 50 vuotta ylioppilaaksitulomme jälkeen. Kuinkahan moni on seuraavassa tapaamisessa, minun ainakin kokoonkutsujana pitää elää niin kauan? Tapaan säännöllisesti kolmea entistä luokkatoveriani.
Jos tarkemmin muistelen niin lähinnä Takarivin Taimi taisin olla. Muistan kyllä kun opettaja ekaluokalla kansakoulussa mittaili ja vertaili kuinka pitkiä ollaan. Taisin jo silloin olla keskimittaa pitempi.
Joskus 2. asteen opiskeluissa menimme tyttökaverini kanssa ihan piruuttaan etupenkkiin - eipähän luokan hölöttäjien jutut suuremmin haitanneet. Kurinpito siellä oli ihan toista kuin kansakoulun alaluokilla.
Mutta joo, luokan suurin hölösuu muutti sittemmin Ruotsiin. Ei ollut viime kesän luokkakokouksessa mutta lähetti meille kivan viestin, koska on yrittäjä jolla on yhä vielä monta kymmentä työntekijää. Eli ainakin yksi "hölöttäjä" on näin kaukaa katsoen pärjännyt ihan hyvin ;-))
Meinaatko että takariviltä löytyy meilläkin ne onnistujat?
Meidän lukioluokan viisaasta takarivin pojasta tuli kuuluisa pedagogi, opiskelukavereista mm. professori.
Minulla oli myös takarivikausi; istuin leuhkan näköisenä tukka silmillä ja luin pokkaria englanninkielellä täysin välinpitämättömänä siitä mitä englanninmaikka yritti meille tolkuttaa. Takarivistä löytyy todellisia lahjakkuuksia, joilla ei satu juuri solloin olemaan motivaatiota seuraamaan opetusta. Sitten tapahtuu aika usein että motivaatio löytyy ja oppilaat kypsyvät aikuisiksi ja heidän istumapaikkansa luentosalissa ei olekkaan enää se takarivi. Istumapaikan valinta kertookin mielestäni enemmän motivaatiosta kuin koululahjakkuudesta.
Sen verran.
Vanhemmiten jotain opiskellut. Aina koittanut päästä takimmaiseen riviin. Siellä ensinnäkin rauhallisempaa, eikä ope tai luennoitsija karju korvaan. Lisäksi voi puuhailla jotain järkevämpää, asiat usein tuttuja, ei aina niihin tarvitse kiinnittää mitään erikoisempaa huomiota, kunhan toisella korvalla seuraileepi. Ja ylivoimaiseti parasta, takarivistä näkee edessä istuvien näytöt. Siitä apua, jos jotenkin tipahtaa, tai sattuu hokaamaan jotain, mitä ite ei ole hokannut. Ihmisillä niin monia erilaisia tapoja oppia. Jotkut jotenkin pänttää tai opettelee ulkoa, mun pitää selvittää asia itelleni ja oppia ite.
Että miten nyt minkäkin asian ottaa.
=DW=
Mietin vielä tuota istumapaikan ja koulumenestyksen yhteyttä, en näe niillä olevan minkäänlaista yhteyttä toisiinsa.
Pärjäsin ihan yhtä hyvin, istuin missä kohtaa luokkaa tahansa.
Ammattiin valmistuessani sain stipendin kurssini parhaana oppilaana, myöhempää menestystä elämässä ei sekään taannut.
Mutta tässä sitä on ponnisteltu ja hengissä selvitty tähän päivään saakka. Joka päivä voi oppia uutta ja ainakin mielenkiintoa elämää kohtaan riittää. Viis rahasta ja maineesta.
Oikeassa olet, viis rahasta ja maineesta. En oikeastaan muista, missä istuin. Oppikoulussa meillä opettajalla oli oma luokkahuone ja istuinpaikat vaihtuivat tiheästi. Mulla oli jo koulussa sellainen tyyli, että seurasin tunnilla hyvin, samoin luennoilla opiskeluaikoina. Silloin pääsi vähemmällä pänttäämisellä. Ihan hyvän elämän olen saanut, ihmissuhteet ovat olleet aina tärkeitä. Pikkuhiljaa vähennän tavaraa, jota vuosien aikana on kertynyt. Siihen voi itse vaikutttaa, ihmissuhteet voivat päättyä ykskaks.
Me selviytyjät, halataan.
Minä olen mielestäni näkeväni jonkinlaisen korrelaation eturiviin hakeutuvien oppilaiden ja jatko-opintojen välillä. Mutta se on täysin empiiristä tietoa. Onnea ja menestystä opinnot eivät luonnollisestikaan takaa; ei ainakaan nyky-yhteiskunnassa jossa sikafarmarilla on enemmän fyrkkaa taskussa ja pankissa kuin yliopiston professorilla. Raha ja maine ei myöskään takaa onnellisuutta: tyhjätasku akateemikko voi olla onnellisempi tehdessään jotain tutkimustyötä nälkäpalkalla, kuin sikafarmari joka rypee rahoissaan, mutta kaikki on niin päin p:tä kuin voi olla.
Sukupolvemme onkin melkein niitä ensimmäisiä joille avautuivat opintiet vanhempien pankkitilistä huolimatta.
Minulla on hyvä näkömuisti, se auttoi paljon, jopa koko sivu kirjasta piirtyi silmieni eteen, kun aihetta käsiteltiin.
Tavaran poistokampanja on käynnissä minullakin, turhaa roinaa aivan liian paljon.
Mikään tavara eikä raha voita hyviä ihmissuhteita ja niitä voi olla vaikka ei olisi opiskellut kuin kiertokoulua myötäpäivään.
Halataan vaan ja selviydytään edelleen.
Liekö tuota kukaan tutkinut, miltä penkiltä korkeimmille paikoille on ponnistettu ja parhaiten menestytty.
Eri asia sitten millä kriteereillä sitä menestystä mitattaisiin, rahalla, maineella vai henkisellä tasapainolla.
Onhan telkkarissa ollut työkkärin mainoksia, joissa joku proffa on vaihtanut ammattia, ajaa nyt bussia sinistä ja tuntee olevansa paljon tyytyväisempi.
Sehän olisi mielenkiintoinen tutkimus, jospa joku viisas lukee tätä meidän pikkupalstaamme ja ottaa asiakseen hoitaa homman.