Kun luen vl-viestejä, huomaan kielenkäytön yhdenkaltaisuutta ja myös erilaisuutta el-tahoon nähden. Kun el-seuroissa luetaan LLL saarna, se vaikuttaa el-kieleen. Ehkä siinä selitys, että vl ovat "unohtaneet" sanan ´suruton´ käytön, niin myös monet LLL käyttämät käsitteet. Haluaisinkin kysyä, mitä eroa vl:t näette el-kielessä ? Käytättekö vl:t esim tällaisia käsitteitä jotka pohjautuvat LLL kirjoituksiin: suruton, kuollut usko pääkallossa, armonmerkki, paavilaiset, peräsuolen murheet, "ulkonaiset asiat jotka eivät kuulu autuuden perustukseen", armoitettu, viinaporvari.
El ja vl kieli
Eliza
6643
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei ne kaikki esikoislestadiolaisillekaan välttämättä ole tuttuja. Itse en muista eläissäni kuulleeni termiä 'peräsuolen murheet', ja hyvä niin koska olisin varmasti saanut tilaisuuden arvokkkuuteen sopimattoman hilpeyskohtauksen, jos joku sellaista olisi joskus käyttänyt. Mahtaako se liittyä jotenkin toimeentulosta huolehtimiseen tai ahneuteen?
Vanhemmissa postilloissa olivat myös peräsuolen murheet, raittiit juomarit ja kunnialliset viinaporvarit. Me vähän vanhemmat tiedämme nämä.
Onneksi jotkut Lestadiuksen ajan kielelliset ilmaukset ovat jääneet hämärän peittoon, en ollut minäkään koskaan peräsuolen murheista kuullut...
Minusta on ainakin hyvä asia, että kielellisellä ilmaisulla pyritään selkeyteen, jotta tämän ajan kuulijatkin ymmärtävät puheen sisällön. Olen huomannut, että el-piirissä saarnoissa käytetyt ilmaisut ovat ainakin nuorempien puheissa nykysuomea, ei siis tarvitse sanakirjan kanssa seuroissa istua. VL-puheita radiojumalanpalveluksista tai seuroista kuullen olen tehnyt saman huomion, eli sanavalinnat taitavat korreloida puhujan iän kanssa.
Vl-seuroissa tietoisesti pyritään myös siihen, että jos kuulijoiden joukossa on armosta osattomia, hekin ymmärtäisivät saarnan sanoman vaikkeivät lestadiolaisten käyttämiä kielikuvia tuntisikaan (tai vaikkapa juuri Laestadiuksen 1800-luvulta peräisin olevia sanontoja).
Kyllä suruton-sana on ahkerassakin käytössä, pari-kolme muutakin noista on tuttuja. Mutta ei peräsuolen murheet;-). LLL:n saarnojen kertaaminen varmasti pitää hänen käyttämänsä kielikuvat hengissä. (Mikä varmasti on hieno ja perinteikäs asia sinänsä, vaikka ei mitenkään autuaaksi tekevä). Vl:illähän LLL ei ole mitenkään erityisesti jalustalle nostettuna, vaikka toki historiallista tutkimusta hänestä on ilmestynytkin ja muistanpa itsekin olleeni Laestadius-illassa paikallisella ry:llä.