HS: Sote-esityksestä syntyi sopu - näin suunnitelma muuttui

---

Julkaistu: 14.11.2014 13:16, päivitetty: 14.11.2014 13:34

Eduskuntapuolueet ovat päässeet sopuun sote-lakiesityksen keskeisestä sisällöstä, Helsingin Sanomat kertoo.
HS:n tietojen mukaan lakiesitystä muutetaan niin, että yksittäiset kunnat eivät olisi vastuussa tuotannosta. Tuotantovastuu annettaisiin vain kuntayhtymille.

Asiasta tiedotetaan HS:n mukaan myöhemmin iltapäivällä.

Sosiaali- ja terveysuudistusta käsiteltiin parlamentaarisessa ohjausryhmässä aamupäivällä. Ryhmä jatkaa lakiesityksen käsittelyä ensi viikon tiistaina.

Syntyneestä sovusta huolimatta lakiesitykseen todennäköisesti jää HS:n mukaan joitakin kohtia, jotka voivat kaataa sen perustuslakivaliokunnan käsittelyssä.

Hallituksen esitys on määrä saada eduskuntaan viimeistään joulukuun alussa.
STT

5

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • edellinen versio :

      "Uuden järjestämislakiehdotuksen mukaan 1.1.2017 alkaen yksittäiset kunnat eivät enää järjestä tai tuota palveluja. Järjestämisvastuussa oleva Sote-alue antaa tuottamisvastuun niille kunnille tai kuntayhtymille, joilla on järjestämislaissa määritellyt edellytykset tuottaa kattavat sosiaali- ja terveyspalvelut tietyllä alueella"

      tämänhetkinen versio :

      HS:n tietojen mukaan lakiesitystä muutetaan niin, että yksittäiset kunnat eivät olisi vastuussa tuotannosta. Tuotantovastuu annettaisiin vain kuntayhtymille

    • että se siitä

      Juuri näin -> kuntayhtymät tulevat olemaan tuotantovastuussa. Lisää tulee juuri parhaillaan.

    • katosiko

      Joko Atte häipyi

    • 1 1 2 2 5 5

      Räty Sote-uudistuksesta: Olen erittäin tyytyväinen
      Sotea pohtinut jatkoryhmä on tehnyt merkittävän edistysaskeleen ja on päässyt sopuun keskeisistä kohdista.

      Laura Räty Laura Räty Kuva: Yle

      Sotea pohtinut jatkoryhmä on tehnyt merkittävän edistysaskeleen ja on päässyt sopuun keskeisistä kohdista.

      Sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn (kok.) mukaan sopuun on päästy tuottamisvastuusta.

      – Olemme päässeet sopuun pykälästä 14 tuottamisvastuusta ja tuottamisvastuun määräytymisestä. Siellä yksiselitteisesti sanotaan, että jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tuottamisvastuu, joka ei siis tarkoita sitä, että itse pitäisi tuottaa kaikki palvelut, mutta vastuu niistä palveluiden tuotannosta ja ulkoa ostamisesta on kuntayhtymällä.

      Räty on tyytyväinen lopputulokseen, vaikka kokoomus joutuikin tekemään kompromisseja.

      – Tämä oli keskeinen läpimurto ja tämä rakenne millä tavalla ne palvelut jatkossa tuotetaan, oli keskeinen asia.

      Jatkossa kunnat eivät enää itsenäisinä kuntina tuota sosiaali- ja terveyshuollon palveluita. Tuottamisvastuussa oleva kuntayhtymä vastaa kaikista palveluista perustason palveluista aina erikoistaosn palveluihn saakka.

      http://yle.fi/uutiset/raty_sote-uudistuksesta_olen_erittain_tyytyvainen/7629642

    • no joo, kunhan

      ei kaadu vielä perustuslaillisiin ongelmiin koko roska? Aikaista juhlia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2048
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1942
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      147
      1544
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1207
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1173
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe