Kolme Inglesin viikkoa olivat jälleen loistosäiden aikaa.Lämpöä oli tosin alkuvaiheessa jopa liikaa (yli 33 astetta),joka sittemmin tasaantui.vain pari pilvipoutaista päivää,jopa 45 minuuttia sadetta,jakautuen 3:lle päivälle.Aika tuntuu pysähtyneen ,kun mikään ei juurikaan muutu vuotten varrella.Hintataso on suurinpiirtein entisensä.Pientä moitetta opaspalvelujärjestelyille,meidän hotelli ei kuulunut opaskäyntien piiriin,kirja neuvoi naapurihotelliin,oikein aikataulujen mukaan.Ensimmäisellä kerralla aika täsmäsi,sen jälkeen ajat vaihtelivat sen mukaan minä päivänä satuit hotellikirjaa katsomaan.Huippuna lopulta se,että opas ryhtyikin käymään säännöllisesti (vastoin ennakkotietoa) myös meidän hotellissamme.Kenttäkuljetukset sujuivat hyvin,jopa ennätysnopeasti!!Hotelli oli koko ajan ,kun siellä olimme,remontin kohteena.Jopa niin ,että parvekkeemme oli osittain käyttökiellossa.Haitta ei ollut kovin suuri,mutta matkatoimisto joka kehuu remontoituja huoneita voisi myös mainita ,että tässä hotellissa on remontti käynnissä,joka jatkunee kuukausia,haitaten ketä enemmän ketä vähemmän.Jostain syystä negatiiviset asiat "unohtuvat",eivätkä tule esiin.
Hyvän sään aikana
17
351
Vastaukset
- remppa2
missä hotellissa olit, että ei tarvi mennä remontin keskelle,kotona alkaa remontti ja lähden sitä karkuun inglesiin. suosittele hyvä hotla don luis.
- Utelias.
Keneltä unohtuu mitäkin. Itsekin unohdit mainita matkatoimiston nimen.
- 6+5
Hahahaaa. Luulin aikaisempien kirjoitustesi pohjalta että asut vakituiseen Inglesissä mutta et sitten vissiin, tai sitten olet trolli. Ainakin viime talvena asuit siellä, oletko muuttanut takaisin suomeen?
Hotelli remontissa? Olitko Atlanticossa? Sen remontin piti olla valmis elokuussa, mutta ei täällä mikään toimi kuten länsimaissa. Kesällä oli pohjoiset altaat kiinni kun nosturit pyöri pihalla. Ohi kun kävelin niin näin. Sekaannusta saattaa aiheuttaa nimimerkkini väärinkäyttö.Hotellin nimi on Il Rondo,matkanjärjestäjä Finnmatkat.En asu milloinkaan n.s. suomalaiskorttelien lähelläkään.Selvyyden vuoksi,eipä nuo remontit juurikaan haitanneet,vaikka työ siellä jatkuukin.Matkanjärjestäjiin vetoan ,että myös negatiiviset asiat pitää kertoa.Voisinpa jopa suositella tätä jossa olimme,henkilökunta on mukavaa ja ruoka(puolihoito)on hyvää,lisäksi käytössä on vastapäinen neljän tähden Miraflor Suites palveluineen,ilman lisähintaa.
- Vaki asukas
Ah, Don Luis. Joku tuulipuku sukkasandaali-sankari tai ehkä useampikin kirjoittaa myös samalla nimimerkillä kuin minä. Suuret kiitokset heillä siitä.
Joku voi pian luulla että ne ovat minun tekstejäni, vaikka itsekin puhun junteista ja tuulipuvuista. Olenhan itsekkin tuulipukujuntti, suomalainen siis.
Tuossa aikaisemman kirjoittajan mainitsemassa Jardin del Atlantico hotellissa on remontti ollut kanssa. Eräs tuttuni asuu siinä ja on kironnut kuin pieni hiiri kun tassu katkesi rotanloukkuun.
Iloinen hän on siitä että sai 100 € alennuksen kuukausivuokraan puolen vuoden ajaksi. Samanlaisen tai isomman alennuksen saa myös matkanjärjestäjät. Ei kai noihin remppahotelleihin kukaan mene jos matkafirmat kertoisi totuuden, esim. että uima-altaat eivät ole käytössä ja että kiviporan ääni aamulla kello 8 kuulostaa 10 kertaa kovemmalta jos on pientä kankkusta.
Eräs tuttu Brittipariskunta asui kanssa remppahotlassa ja kirosivat kanssa että oli viimeinen kerta että lähtevät reissuun ilman että selvittävät mitä "hotellissa tehdään remonttia" tarkoittaa.
- eihyvä
Olisin todella pettynyt,jos matkanjärjestäjä ei kertoisi remontista.
Meillä ainakin parveke on tärkeässä roolissa jo pelkän tupakoinnin takia.
ja itse tykkään aamuni aloittaa parvekkeella istuen,vaikka aina lomallakin herään aikasin
n.klo 6-7.
Vaikka monesti silloin on viileää,niin siinä on mukava odotella muun perheen heräämistä. - hyvä fiilis
se on minunkin mielestä tärkeä juttu se parveke,itsekin istun ennen auringonnousua partsilla,siinä on hyvä ottaa kahvit ja vetää aamusavut ja suunnitella lähtisikö illalla ottaan vähän kuppia ja iskemään naisia sinne suomi korttelin kulmille.
Parvekkeella istuin lähes joka aamu,auringonnousua ihailemassa,joskus viereen kohosi nostolavalla maalari tervehtien kohteliaasti.Otin kotimaahan ohjeen parvekkeen rajoitetusta käytöstä maalauksen jälkeen,joten todistetta löytyy.Myös iltojen päätteeksi,(noin puoliyöllä)istuimme hetken ihailemassa vilkasta Av. Gran Canarian ja Av. Tirajanan risteyksen liikennettä.Mainittakoon ,ettei se meitä yöllä häirinnyt.Mukava tunnelma voitti pikku harmit.Periaatteessa ilmoitus remontista olisi pitänyt kyllä saapua tiedoksi.
On yksi ja aito donluis ja ainakin yksi trolli. Heidät erottaa tekstin tasosta. :)
- Hieman totuutta
Ihan alkuperäinen Suomi24 kirjoittaja Don luis asuu kyllä täällä Inglésissä. Omassa bungalowissaan majailee ja viettää leppoisia eläkepäiviä. Don luis nimimerkillä hän ei ole kirjoittanut enää muutamiin vuosiin. Ei sen jälkeen kun ilmaantui tämä toinen Don luis, joka kopioi hänen nimimerkkinsä ja sittemmin myös rekisteröi tuon nimimerkin. Me paikalliset vakituiset asukkaat kyllä tiedämme kuka on alkuperäinen don luis. Hän käyttää sitä nimeä täällä ja sillä nimellä me häntä kutsumme. Tämä teidän toinen don luis on se feikki, ei alkuperäinen Don luis.
- doña Estibaliz
Olisiko aika vaihtaa saarta ja kohdetta? Rohkeuttahan se vaatii mutta voi olla vaivan arvoista.
- don Luis
Ei voi sillä Playa del Ingles on paras paikka maailmassa. Ei ole kanarialaisista riesaa, ei luonnon kauneudesta eikä tarvitse olla yksin täällä hotellihelvetissä vaan kaverina on aina toinen suomalainen tai ruotsalainen tai englantilainen kunhan ei vain kanarialainen.
Kirjoitin nimimerkillä don Luis jo vuonna 2007,jonka näkee kun selaa historiaa.Sittemmin vuosien jälkeen sain jäljittelijöitä,joten kirjauduin nimimerkillä donluis.Jos jostain löydätte, minua ennen, tällä kantakapakkani nimellä kirjoitetun tekstin niin nostakaa se esille.Siihen asti väitän olevani alkuperäinen.
- Lopeta jo!
Onpas sinulla noussut nimimerkki päähän. Taitaa olla liian iso ego sulla. Oletko oikeasti aikuinen? Oikea alkuperäinen don luis asuu todellakin granilla mutta ei kirjoita enää tuolla nimellä kun veit hänen nimimerkkinsä.
- Milloin kakkososa??
Kun lukee teidän vakituiseen kanarialla asuvien juttuja, ei tule mieleen muuta kuin vanha -90 luvun alun elokuva: Äksyt vanhat herrat. Olette ihan samanlaisia. Kiitos nyt aina nauruista kuitenkin :D
- itematkat
Onnittelut hyvästä lomasta,itse tein syksyllä omatoimimatkan ja huomasin etten kovin paljoa kaipaa opaspalveluita,hotelliin pääsee halvalla paikallisbusseilla ja samaten joihinkin mielenkiintoisiin retkikohteisiin
Ego lienee riittävä.Miten jokin voi nousta päähän,toivon n.s. alkuperäisen nimimerkin kommenttia.Jos nimimerkki rassaa niin voin muuttaa lähestymistapaani helpottaakseni yhteydenpitoa.Päähän menee nautinta aineet ,se minkä nimimerkistäni sanoin on helposti todennettavaa.Olen Suomessa ja ehkä Vuoden päästä Inglesissä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti37339700Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1148236Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315890Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös214368Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623805Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta523477Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D743051- 322798
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182381Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!172229