Naiseni laitatti ehkäsy kierukan,nyt ei tee mieli kun pims haisee aiva kaameelta ,onko tälle selitys ,ei tykkää sillistä
mies
Kalako?
10337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Työnnä löylykauha perseeseen
no ei kyllä kierukan laitto hajuun vaikuta. Syynä on joku tulehdus, jotka kyllä voi olla yleisempiä kierukan käyttäjillä. Tosin tulehdusriski ei nouse normaalia hygieniaa noudattaessa.
Toinen vaihtoehto on se, että kuvittelet, että kierukalla on joku osuus seksieläåmässä ja se aiheuttaa sulle jonkin psyykkisen esteen, joka ilmenee kuveteltuna hajuna.
Toinen vaihtoehto silkkaa keittiöpsykologiaa, nykyajan uskontoa, naistenlehtien kamaa.
kyllä ihminen voi kuvitella todeksi mitä ihmeellisimpiä asioita. eräässä tutkimuksessa potilaalle tehtiin "polvileikkaus" tekemällä vain ihoon viilto ja tikkaamalla se. sanottiin, että polvi oli leikattu ja kas kummaa, se tuntui potilaan mielestä paljon paremmalta kuin ennen tuota näennäisleikkausta.
Samalla tavalla on voinut käydä tässä kierukkajutussakin. Mies kuvittelee, että se vaikuttaa seksielämään heikentävästi ja alkaa etsimällä etsiä merkkejä ja joku satunnainen ilmiö vaikkapa juuri tilapäinen, esim. syödystä ruuasta johtuva eritteiden poikkeava haju, on saanut hänet nyt uskomaan, että syy on kierukassa.
Työnnä löylykauha perseeseen
"ei mitään köksoppaa", varmuudella huhu. Mikään eettinen toimikunta ei antaisi lupaa tutkimukseen, jossa polveen tehdään viilto ja ommellaan, eikä kukaan uskaltaisi tehdä tutkimusta ilman lupaa. Moitittaisiin oikeudessa "vamman tuottamuksesta", sakkoja tai vankeutta.
Köökkisoppaa ei ole se, että yhdistelee asioita väärin. Näinhän käy horoskooppienkin tulkitsijalle. Keittiöpsykologiaa on ajatus, että haju olisi kuvittelua. Tälläinen mahdollisuus on niin HARVINAINEN, että on syytä selvittää hajun lähdettä.
Keittiöpsykologialle on ominaista, että KAIKKI, mitä ei pystytä heti selvittämään, selitetään KUVITTELUKSI.
Esimerkki. Eräs työtoverini meni lääkäriin näköhäiriöiden takia. Lääkäri ei saanut mitään selville. Rupesi kyselemään henkisiä oloja, missä tämä on ollut. Antoi selvästi ymmärtää, että oireet ovat "psykosomaattisia".
Työssäollessaan sai grand mal -tyyppisen epileptisen kohtauksen ja kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. Todettiin, että kyseessä oli aivojen pesäkekovettuma, MS-tauti.
Näitä "psykosomaattisia" diagnooseja ovat taipuvia tekemään juuri keittiöpsykologiaa harrastavat, sekä lääkärit, psykologit että maallikot. Nykyisin yhä harvempi sairaus osoittautuu "psykosomaattiseksi", roskakoridiagnoosiksi. Syiden selvittäminen on oleellisesti parantunut.
joo, mutta et ota sitä huomioon, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. ns psyyken ja fyysisen kropan symbioosi. On aivan typerää väittää, että fyysiset viat ja sairaudet syntyisivät pelkästään jonkun fyysisen tapahtuman tai reaktion seurauksena. Moniin sairauksiin on nykytutkimusten perusteella löydetty psyykkinen tekijä/tekijöitä, jotka laukaisevat saidaurden tai altistavat sairauden syntymiselle.
Tuo lume polvileikkaus tehtiin Briteissä, ei meillä. Jollei näitä lumejuttuja tehtäisi, niin miten sitä voitais edes vertailla vaikuttaako joku hoito tai lääke.
Päinvastoin kuin voihirvitys kirjoittaa, nykyään yhä useampiin sairuksiin löytyy myös tuo psyykkinen tekijä. Mietipä vaikka sitä, mitä stressi tekee ihmiselle. sehän on psyykkinen kokemus, joka sotkee hormonitasapainon ja aiheuttaa siten monia fyysisiä sairauksia: sydän- ja verisuonisairaudet, diabetes, pitemmän päälle jopa lapsettomuutta...
"ei mitään köksäsoppaa"
Tai sitten hormonaalinen muutos aiheuttaa stressin, stressihormonin määrä kohoaa.
Ennen uskottiin, että mahahaava johtuu "stressistä" ja kiireisestä elämänrytmistä. Kun löydettiin helicobakteeri, puheet loppuivat siihen. Ennen väitettiin, että skitsofrenia ja monet psyykiset sairaudet johtuivat "kasvatuksesta" ja varsinkin "skitsofreniaa aiheuttavista äideistä". Nykyisin selitetään, että ko. sairaudet johtuvat synnynnäisistä tekijöistä tai myöhemmin saaduista hermovaurioista, esim infektiosta tai kemiallisesta vauriosta.
Ennen uskottiin, että homoseksuaalisuus aiheutui "homoseksuaalisuutta aiheuttavista äideistä". Nykyään on havaittu, että ilmiö on synnynnäinen.
Sydän- ja verisuonisairaudet eivät nykyisen käsityksen mukaan aiheudu psyykestä, vaan geenitekijöistä, bakteeriplakista ja elintavoista. Ei niinikään ole mitään todisteita, että diabetes aiheutuisi psyykisistä tekijöistä, tyypillinen "roskakoridiagnoosi", johon ilmiö tiedon puutteessa heitetään.
Tauteja, jotka ennen selitettiin "psykosomaattisiksi", kierrellen sanoen "toiminnallisiksi", mutta nykyisin biologisiksi, on niin pitkä rivi, etteivät ne enää ole esimerkkejä, vaan valtavirtaa.
"Psykosomaattinen" selittäminen on kokenut romahduksen samalla kun freudilaisuus on menettänyt uskottavuutensa. Toki jotkut vielä pitävät siitä uskonnonomaisesti kiinni.
Enhän väittänytkään, että taudit ja viat suorastaan psyykkisesti ns puhkeaisivat. Mutta tuo stressin vaikutus ihmisen hormonitoimintaan ja sitä myöten esim vastustuskykyyn aiheuttaa useiden sairauksien puhkeamisen. Stressihän just nostaa niitä kortisolitasoja ja siitä seuraa elimistön kaikinpuolinen fyysinen epätasapaino. Ja stressihän on psyykkinen tila. stressin sietokyky on eri ihmisillä erilainen. tottakai löydetään ihan fyysisiä tekijöitäkin, jotka aiheutavat eri sairauksia mutta selitäpä se, miksi kaikki, jjoilla ko tekijöitä geeneissä löytyy, eivät kuitenkaan sairastu.
Sitä ihminen luule olevansa kaikkivoipa näissä sairausasioissa niin kauan, kunnes joku sairaus selättää, vaikka kuinka olisi elänyt hyvin ja terveellisesti . Että revi siitä.
"...selitäpä se, miksi kaikki, joilla ko tekijöitä geeneissä löytyy, eivät kuitenkaan sairastu." Kiitos, tultiin mieliaiheeseeni.
1) Useat sairaudet ovat perimätavaltaan MONIGEENISIÄ. Kun havaitaan henkilöllä olevan geenialleeli, joka "altistaa" sairauden puhkeamiseen, on kysymys TODENNÄKÖISYYDESTÄ, jolla alleelin kantaja sairastuu. Kun havaitaan toinen alleeli, saadaan siitäkin todennäköisyys. Näistä voidaan laskea YHTEINEN todennäköisyys, joka on korkeampi kuin yksinäisen alleelin kantajalla.
Jos saadaan tutkittua KAIKKI alleelit, joiden tiedetään vaikuttavan tautiin, todennäköisyys on jo kasvanut. Kuitenkaan likikään kaikkia alleeleja vielä tunneta, mutta ne vaikuttavat. Todellinen todennäköisyys on suurempi kuin toistaiseksi saadaan selville. Jos kaikki tuntemattomatkin alleelit tunnettaisiin, todennäköisyys olisi korkea.
2) Sairaus voi syntyä eri GEENIKOMBINAATIOILLA. Esim. alkoholismista tunnetaan useita alleeleja, joten perinnöllisyys voidaan jo nykyisin todeta ja laskea hyvin korkeaksi, mutta kaikilla alkoholisteilla ei ole sama geenikirjo. Esim. eräs geeni esiintyy 2/3 alkoholisteilla, mutta 1/3 ei-sairailla.
3) Otetaan esimerkiksi skitsofrenia. Se ei ole tauti, vaan tautiryhmä. Eräät osat hermostossa ovat lopullisesti vaurioituneet. Kokonaisuudessaan identtisten kaksosten skitsofreniayhtäläisyys on n. 50 %.
Tarkastellaan sairastuneita, joiden aivo-selkäydinnesteestä löytyy viruspartikkeleita. Taudin on siis suurella todennäköisyydellä aiheuttanut infektio. Yhtäläisyyden korkea arvo kertoo, että että molemmilla identtisillä parikeilla VASTUSTUSKYKY infektiolle on heikko, mutta toinen ei liene saanut tartuntaa ollenkaan. Sen sijaan normaaliväestöllä vastustuskyky on suuri ja skitsofreniaa pari prosenttia.
Kun yhä useamman geenialleelin vaikutus selvitetään, todennäköisyys sairastua geenien vaikutuksesta koko ajan suurenee ja ympäristön vaikutuksesta vähenee. Aikaa myöten tulemme siihen pisteeseen, että jolloin tilanne tutkimuksessa vakiintuu. Ympäristötekijät jäävät, mutta niiden osuus koko ajan tiedon lisääntyessä vähenee, kunnes saavutetaan lopputilanne.
Tietenkään ympäristötekijöiden osuus ei todellisuudessa vähene. On vain toistaiseksi totuttu panemaan ympäristötekijöiden koriin kaikki, mitä ei geeneillä ja silkalla sattumalla ole vielä selitetty. Näinhän tieteellisessä tutkimuksessa ei saisi menetellä. Pitäisi osata myös sanoa, että emme tiedä, eikä sysätä niitä "psykosomaattiseen" laatikkoon tai ympäristötekijöihin.
Tunnen kyllä monia, jotka ovat luulleet olevansa kaikkivoipia sairausasioissa, kunnes sairaus selättää. Useimmat ihmiset ovat ylioptimistisia. Taipumus ylioptimismiin on tietysti tuonut metsästäjä-keräilijöillä biologista hyötyä, joten se on runsastunut populaatiossa, ja me heidän jälkeläisinään kannamme heiltä perittyjä geenejä. Realistia pidetään masentuneena.
Itse olen kuitenkin sattunut saamaan sellaiset geenit, että en kuulu ylioptimisteihin. Olen aivoverenvuodon jälkeen huonossa kunnossa, kirjoitan vasemmalla kädellä, kun oikea ei enää toimi, ja olen kuivilla oleva alkoholisti.
Sekä alkoholismin kauheudet että aivoverenvuodon aiheuttama heikkous on minusta aivan luonnollista, ei toki hyvää, mutta luonnollista. :)