Olen lukenut tätä palstaa säännöllisen epäsäännöllisesti.
Tällä aina aika-ajoin viitataan lääkkeiden ottamuuteen, näinmeilläkin.
Avopuoliso ei millään meinaa ottaa lääkeitään, jotenkin päivittäinen ikävän oloinen keskustelu asiasta käy.
Aina on joitakin syitä, miksei lääkeitä voisi ottaa, tai tarvitsisi ottaa.
Vaatimukseni että lääkkeet otetaan minun nähden, on alkanut kiristämään välejämme todella pahasti. Mutta ainakin viellä kumppanini on ottanut lääkkeensä minun nähteni. Vuosiin en havainnut tätä lääkkeiden ottamuutta, ehkä vitamiinien päivittäinen ottaminen ja minunkin muistuttaminen niistä peitti asian. Siis purkkeja päivittäin kädessä ja pillereitä söi niistä.
Ehdotukseni että käytäisiin yhdessä lääkärillä, ja lääkäri lopettaisi lääkityksen minun kuullen, olisi myös hyvä vaihtoehto, tietäisin ettei kumppani tarvitsisi lääkitystä. Tämän ehdottelu saa aikaan käsittämättömän raivonpuuskan, josta sitten hetkessä yritetään minua kietoa pikkusormen ympärille, naisekkailla keinoilla.
En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, pitääkö omanelämän pilaaminen lopettaa toisen anoreksian takia, vaiko toivoa jo ihmeeltä tuntuvaa paranemista?
Tässä on sellaisia valonpilkahduksia, kumppani ajoittain tuntee olevansa henkisestisairas Ihmettelee sitä itsekkin.. Miten tämän olotilan saisi pysyväksi?
Se tavanomainen, paljon liikuntaa ja ruokaa minimaalisesti on meilläkin arkipäivää.
Minulle kumppani laittaa ihan melkein normaalia ruokaa, on enemmän vihannesta, ja rasvatonta lihaa, ei voi valittaa.
Kumppanin anoreksia puhkesi opiskelujen loputtua ja gradun valmistuttua, aina hän on ollut hyvin painotietoinen, mutta asia on viimeisenä kymmenenä vuotena karannut kokonaan hallinasta.
Tällä aina aika-ajoin viitataan lääkkeiden ottamuuteen, näinmeilläkin.
Avopuoliso ei millään meinaa ottaa lääkeitään, jotenkin päivittäinen ikävän oloinen keskustelu asiasta käy.
Aina on joitakin syitä, miksei lääkeitä voisi ottaa, tai tarvitsisi ottaa.
Vaatimukseni että lääkkeet otetaan minun nähden, on alkanut kiristämään välejämme todella pahasti. Mutta ainakin viellä kumppanini on ottanut lääkkeensä minun nähteni. Vuosiin en havainnut tätä lääkkeiden ottamuutta, ehkä vitamiinien päivittäinen ottaminen ja minunkin muistuttaminen niistä peitti asian. Siis purkkeja päivittäin kädessä ja pillereitä söi niistä.
Ehdotukseni että käytäisiin yhdessä lääkärillä, ja lääkäri lopettaisi lääkityksen minun kuullen, olisi myös hyvä vaihtoehto, tietäisin ettei kumppani tarvitsisi lääkitystä. Tämän ehdottelu saa aikaan käsittämättömän raivonpuuskan, josta sitten hetkessä yritetään minua kietoa pikkusormen ympärille, naisekkailla keinoilla.
En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, pitääkö omanelämän pilaaminen lopettaa toisen anoreksian takia, vaiko toivoa jo ihmeeltä tuntuvaa paranemista?
Tässä on sellaisia valonpilkahduksia, kumppani ajoittain tuntee olevansa henkisestisairas Ihmettelee sitä itsekkin.. Miten tämän olotilan saisi pysyväksi?
Se tavanomainen, paljon liikuntaa ja ruokaa minimaalisesti on meilläkin arkipäivää.
Minulle kumppani laittaa ihan melkein normaalia ruokaa, on enemmän vihannesta, ja rasvatonta lihaa, ei voi valittaa.
Kumppanin anoreksia puhkesi opiskelujen loputtua ja gradun valmistuttua, aina hän on ollut hyvin painotietoinen, mutta asia on viimeisenä kymmenenä vuotena karannut kokonaan hallinasta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla on se käsitys, että Suomessa anorektikoille määrätään jotain (mitä?) lääkkeitä, joillakin moniakin käytössä?
En nyt ihan tajua mitä? Mielialalääkkeen vielä ymmärrän, koska syömishäiriöihin hyvin yleisesti liittyy masennus, mutta mitä ihmeen muita lääkkeitä?
Tässä maassa jossa asun, ei anoreksiaa "hoideta" millään lääkkeillä, koska tiedetään ettei anoreksiaan lääkettä ole olemassa. Rauhoittavia joita Suomessa saa käsittääkseni kuin karkkia kaupan hyllyltä, ei täällä saa. Ahdistus käsitellään terapiassa, jota on sairauden vakavuudesta riippuen 1-3 kertaa viikossa, sekä masennuslääkkeellä. Terapeutin avulla sairastunut itse opettelee löytämään keinot ahdistuksen hallintaan, oikeanlaiseen syömiseen ja sietämään normaalin painon. Hoitoa saa tasan tarkkaan niin kauan kuin tarvetta on. Usein siis vuosia. Eikä hoitoon pääsyyn ole ikä- eikä muita rajoituksia.
Tarkoitatko lääkkeillä esim. vitamiineja ja omega3? Nekin saa parhaiten kunnon ravinnosta, mutta paikallaan tietysti ottaa purkista niin kauan kuin syöminen on rempallaan.
Olen seurannut Suomen surkeaakin surkeampaa tilannetta, ja olen todella epätoivoinen ja vihainen! Hirveää seurata miten niin moni jo nuorena putoaa ulkopuolelle. Jätetään pilleri-arsenaalin kanssa selviämään yksin. Koulut jää, työpaikasta puhumattakaan. Hirvittävää inhimillistä kärsimystä.
Alkoholistien hyysäämiseen kyllä panostetaan täysillä, mutta (useimmiten) nuoret
tytöt ja pojatkin jätetään heitteille.
Viisinkertainen eläköön-huuto Suomelle (hoh-hoijaa).
Nyt sulla vanhaa tietoa, aika hankala täällä on rauhoittavia saada.
Lääkkeillä tässä lienee tarkoitettu ns. mielialalääkkeitä joista jotkut ovat toimivia syömishäiriöiden hoitamiseen terapian ohella.
Taitaa ottamattomat lääkkeet olla kovinkin ikäväasia - Yritetään saada vaikenemalla pois mielestä.
Vaikka määrättyjen lääkkeiden ottamisen tulisi olla yksi tärkeimmistä asioista anorektikon elämässä.