Uskomaton, mutta täysin tieteellisesti tosi syy hiustenlähdölle.

notomas

Masturbointi. Joka kerta, kun saat orgasmin niin elimistöön vapautuu suurehko määrä dht:tä aiheuttaen kehon hormoni toiminnan epätasapainon, joka monesti heijastuu myös päähän (mutta lisäksi myös mielialaan).

Olen kokeillut tätä väitettä ja olen ollut jo kaksi kuukautta ilman orgasmia. Hiuksia on alkanut kasvaa vahvasti enemmän päälaelle (vaikkei minulla sinänsä ollut merkittävämpää hiustenlähtöä alueella). Kokeilkaa jos uskotte väitteeseen tai edes tutkikaa tätä hulluhkoa väitettä. Olen todennut ainakin itse sen todeksi.

15

708

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huono provo

      .

    • o69o

      Eli kaljut papit on tosi runkkareita teorian mukaan??
      Itse asiassa asiaa on tutkittu aika paljonkin ja eniten dht. taso veren seerumissa nousee kiihottumisen ja erektion alkuvaiheessa ei ejakulaatiossa..
      Eli silmät kiinni vähäpukeisten naisten seurassa ja eroottiset julkaisut pannaan.

      Kyllä suurin syy kaljuuntumiseen on geneettinen herkkyys dht.lle hiusnystyröissä.
      Mutta voi täydelliinen selibaatti hieman vahvistaa hiuksia mutta onko se sitten
      elämisen arvoista elämää?

      • notomas

        Olet oikeassa. Geneettinen herkkyys on pääsyy, mutta dht:llä mässäily lisää kaljuuntumista selvästi. Minulla on tyttöystävä. Harrastamme seksiä hyvin usein. Olemme harrastaneet sitä niin paljon, että kokeilin eturauhastulehduksen vuoksi pientä laukeamattomuuden ajanjaksoa ja sitten halusin kokeilla hieman pidempään. Olo on paljon parempi kokonaisuudessaan kun ei laukea. Toki orkut on mukavia, mutta laukeamattomuudessa olo on koko ajan tosi hyvä.


      • Myöhäistä
        notomas kirjoitti:

        Olet oikeassa. Geneettinen herkkyys on pääsyy, mutta dht:llä mässäily lisää kaljuuntumista selvästi. Minulla on tyttöystävä. Harrastamme seksiä hyvin usein. Olemme harrastaneet sitä niin paljon, että kokeilin eturauhastulehduksen vuoksi pientä laukeamattomuuden ajanjaksoa ja sitten halusin kokeilla hieman pidempään. Olo on paljon parempi kokonaisuudessaan kun ei laukea. Toki orkut on mukavia, mutta laukeamattomuudessa olo on koko ajan tosi hyvä.

        Kuten tuossa edellä todettiin, laukeamattomuus ei enää "pelasta" hiuksiasi koska olet jo kiihottunut ennen sitä ja DHT on kohonnut.


      • jaa...
        Myöhäistä kirjoitti:

        Kuten tuossa edellä todettiin, laukeamattomuus ei enää "pelasta" hiuksiasi koska olet jo kiihottunut ennen sitä ja DHT on kohonnut.

        Orgasmi vaikuttaa myös hormoneihin kuten mielialaankin ja mieliala taas hormoneihin. Joillekin sopii laueta vaikka monta kertaa päivässä tukan pysyessä päässä, toisilla voi aiheuttaa hiustenlähtöä, yksilöllistä. Parempi elää niin kuin tuntuu hyvältä.


    • o69o

      Ja sitten seksin ammattilaiset,pornonäyttelijät jotka vuodesta vuoteen
      laukeavat välillä montakin kertaa päivässä(varmasti kymmenkertaisesti meihin verrattuna) mutta useimmalla vahvat normaalit hiukset...
      Tuon esittämäsi teorian mukaan heillä ei pitäisi olla karvaakaan päässä enää.
      Eli testaa ja kokeile mutta ei taida selibaatti auttaa meitä :(

      • vaihtelee

        Ei ne niin hirveästi videoita tee tai esiinny, ainakaan kaikki. Rocco Siffredi kertoi ettei kukaan pysty esiintymään kuin kahdesti viikossa, silläkin nykyään harva tukka. Samoin Suomessa seksimessuilla käyneellä Ronilla ja suomalainen eniten videoita tehnyt taitaa olla täyskalju, en muista nimeä. Sitten on niitä vahvatukkaisiakin, mutta moni lopettaa uransa ennen kuin edes ehtii kaljuuntua.


    • notomas

      En usko, että selibaatti sinänsä estää kaljuuntumista, mutta uskon, että se voi hidastaa sitä. Pornonäyttelijöiden täytyy näyttää hyvältä ja ne on hollywoodista. Niillä on peilisuorat hampaat, jotka loistaa kuin aurinko, tekorusketukset ja hiukset viimeisen päälle (ellei luonnolliset niin gefina, minodixil tai kirurgia).

      Sanonpahan vaan parin kuukauden kokemuksesta. Hiuksia näyttää olevan selvästi enemmän kun ajoin siiliksi nähdäkseni hiusten nykytilan.

      Ja ei, en provoile. Miksi tulisin keskustelupalstalle provoamaan. Käytän myös gefinaa ja palsta on sitä kautta tuttu.

      Ennen masturboinnin haittoina tiedostettiin automaattisesti, että se aiheutti hiusten lähtöä. Se oli jokaisen masturbointia vastustavan teesi (ainakin jenkeissä), mutta nyt kun itsetyydytyksestä on tullut yhteiskunnallisesti ja muutenkin niin hyväksytty ja jopa "terveyttä .edistävä" niin nämä vanhat faktat on täytynyt unohtaa. Liian paljon orgasmeja aiheuttaa myös masennusta sekä monia muita juttuja joita ei nykyään puhuta itsetyydytyksen yhteydessä. No joo, en ala moralisoimaan kuin joku kukkahattutäti. Siinäpä runkatkaa miehet, mutta muistakaa, että hiukset kasvavat todellisesti paremmin jos ette runkkaa. En provoa vaan totean henkilökohtaisesti havaitsemani faktan.

      • Niin no uskoohan

        ne jotkut vielä joulupukkiinkin....


    • o69o

      Nuo viime vuosituhansien peloittelu teesit "mielenvikaisuudesta,syylien kasvu kämmeniin,hiustenlähtö" jne, kuuluivat uskonnollisten ryhmien taktiikkaan kitkeä kaikki seksualisuus kansan mielistä ja varsinkin "siememnesteen tuhlaaminen "itseskelyllä",..Ei tuollaiset peloittelut toimi enää.

      Eli kyllä sun hiusten vahvistuminen johtuu gefinasta tai kasvu-syklin ajoittumisesta oikeaan aikaan,jatketaan juttua vuoden päästä niin nähdään
      paljonko on selibaatti auttanut.

      90% miehistä onanoi säännöllisesti,ne jotka ei heillä on joko käsissä tai vehkeissä jotain vikaa. Mutta vain osa kaljuuntuu.

    • BLOOD IS LIFE

      Oliko toi joku uskovaisten tutkimus? Ja ennenhän ne väitti että karvoja alkaa kasvaa lisää ja ne karvat kasvaa käsiin. Ja on jotkut papitkin ja munkitkin kaljuja. Ja entäs katolilaisten pappien hiukset. Kyllä se kaljuuntuminen liittyy ihan muuhun kun seksuaalisuuteen. Joku puutos tai sairaus. Uskovaiset vihaa autoerotiikkaa!

    • notomas

      En ole uskovainen. Perustan väitteeni kokemukseeni ja tieteelliseen tutkimukseen masturboinnin aiheuttamasta kehon hormoni epätasapainosta (dihydrotestosteronin merkittävästä lisääntymisestä).

      Minun mielestä tämä väite kuulostaa ihan älyttömältä ja "liian hullulta ollakseen totta", mutta joskus tämmöisetkin voi olla totta ja tässä tapauksessa se todella on totta minun henkilökohtaisen kokemuksen perusteella.

      • heh heh

        Moni mies ainakin kaljuntuu mentyään vihille, mutta saattaahan se johtua eukon nalkutuksestakin. Poikamiehissäkin on kaljuja ja vahvatukkaisia. Saattoi itselläkin nuorena miehenä liika seksin harrastaminen vaikuttaa hiusten harvenemiseen, nykyään tasapainossa ja lääkkeet ainakin auttaneet.


    • Totta on

      Kyllä tuo väite pitää paikkansa.

      Minä olen viisikymppinen mies ja olen nussinut tukan päästäni.

    • kakkos_reikään

      1.älä masturboi
      2. älä pidä hattua
      jos on työpaikka jossa täytyy pitää hattua, vaihda alaa jos tahdot pitää hiuksesi.
      kaljuntumisen peittely on pitkä helvetti ja omalla itsetunnolla leikkimistä.
      En usko, että monikaan hyväksyy kaljuuntumisensa hymyssä suin.
      Joillakin karvat kasvat tuuheammin päässä. Uskon, että geneettisyys vaikuttaa aina asiaan. Tumputtaminen varmastikin kiihdyttää hiustenlähtöä, mutta maailma on menossa siihen suuntaan (tai on jo) että seksiä ja vähäpukeisia naisia näkyy jatkuvasti ja jos mies pystyy pitämään "sen aisoissa" ilman sen suurempia paine kertymiä tai jatkuvaa telttamajoituksen harrastamista niin hyvä näin. Eiköhän hiukset kasva päähän jos on vähintään 10 vuotta selibaatissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      5
      2452
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      919
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe