Kauko-ohjattava pistorasia on hieno keksintö.

Hain sellaisen Motonetistä eikä maksanut kymppiäkään. Otin siitä pelkän piirilevyn käyttöön ja asensin sen keittiön kattolampun juureen, jolloin lamppu muuttui kaukosäädettäväksi. Tämä siksi, että dementoitunut vaari "unohtaa " aina valon palamaan keittiöön , kun käy yöllä kusella. Muutenhan olisinkin kiertänyt iltaisin vaan sulakkeen irti, mutta kun pakastin silloin sammuu. Kaukosäädin täytyy vaan pitää piilossa, ettei vaari saa vihiä moisesta.
6231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Se toimii siten, että valon saa kyllä sammumaan kytkimestä, kuten ennenkin, mutta eipäs piru sytykään kuin säätimellä. Laite piti ensin ohjelmoida, mutta tieto pysyy muistissa kuulemma 10 vuotta.

Äänestä
  • Oli muuten ihme ruuvit laitettu vehkeeseen, etteivät lapset saisi auki. Niissä oli sellainen kolmesiipinen kolo kannassa, mutta pienellä lattameisselillä ne aukesivat ihmeen ihanasti.

    Äänestä

  • Olen tuollaisia irtokärkiä joskus kokeillut, muttei niillä oikein tee mitään. Ensinnäkin ne ovat liian paksuja ja toiseksi liian lyhyitä. Erikoisruuvithan ovat syvien kapeiden poteroiden poihjalla!. Nuo kärjet pitäisi sorvata ohuemmiksi ja jatkaa jollain hitsauspuikolla, mutta vaikeaksi menee. Lisäksi ne ovat kovaa ja haurasta tavaraa ja lohkeavat helpolla, esim. nuo kaksihaaraiset.

    Äänestä

Fiksumpi olisi laittanut kulkuvalon joka toimii liiketunnistimella.

Äänestä
  • Kulkuvaloja kyllä on käytössä huoneissa ja käytävällä. Niissä on hämäräkytkin ja led-toimisia ovat, joten kestävät jopa pudotuksen. Vaarille se ei riitä, kun hän luulee, että vain eläimiä varten ovat valot alhaalla. Hänen huoneestaan joudutaan iltaisin sähköt katkaisemaan (sulake irti), sillä muuten ei kukaan saisi nukuttua, kun hän yökaudet kolistelee umpikuurona ja voi vaikka ruveta syömään yöllä kolmelta, jolloinka lusikka paukkuu viimeistä päivää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kehitys kehittyy kirjoitti:

Hain sellaisen Motonetistä eikä maksanut kymppiäkään. Otin siitä pelkän piirilevyn käyttöön ja asensin sen keittiön kattolampun juureen, jolloin lamppu muuttui kaukosäädettäväksi. Tämä siksi, että dementoitunut vaari "unohtaa " aina valon palamaan keittiöön , kun käy yöllä kusella. Muutenhan olisinkin kiertänyt iltaisin vaan sulakkeen irti, mutta kun pakastin silloin sammuu. Kaukosäädin täytyy vaan pitää piilossa, ettei vaari saa vihiä moisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu